Voi mikä tätä nyky maailmaa vaivaa, kun noin yleiseen selkä vaivaan ei löydy pysyvää hoitavaa ratkasua. Aina joudutaan vaan syömään kovia riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä ja sitten jonain päivänä lääkeriippuvuudesta tulee niin paha, että joutuu sen takia jäämään pois töistä ja yhtäkkiä sitä huomaa kuuluvansa niihin yhteiskunnasta syrjäytyneihin, mistä niin paljon puhutaan. Miksi?
En siis kiellä teitä syömästä noita lääkkeitä, vaan ottaa päähän, kun muuta kaikille toimivaa hoitoa ei ole, kuin nuo kovat lääkkeet ja kun toleranssi nousee, niin kyeessä on jo riippuvuus ja riippuvuudesta ei vaan teidän kaltaisilla ikuisesti kivusta kärsivillä ole mahdollisuutta päästä eroon. Se on pakko riippuvuus, joka pahimillaan johtaa siihen työkyvyttömyyteen, mihin se kipukin johtaisi ilman lääkkeitä. Näin siis kävi mulle. Olen syrjäytynyt ja lääkeriippuvainen.
Teidän rinnalla minä olen kyllä onnellisessa asemassa, kun nyt sappirakko on poistettu ja sain mahdollisuuden vierottautumiseen ja sitä kautta lääkkeettömään elämään ja nyt monen vuoden työttömyyden jälkeen, mulla on ekaa kertaa tiedossa tulevaisuus, johon ei kuulu kipua, eikä lääkkeitä ja voin vielä palata työ elämään. Kuulostaa melkeinpä rehvastelulta, että olenpas paremmassa asemassa kuin te, mutta en todellakaan tarkoita sitä. Olen vain huolissani kaikkien kroonisista kivuista kärsivien ihmisien tulevaisuudesta. Toivon tietenkin, että tämä lääkkeitten käyttö ei tulisi teillä johtamaan tällaiseen työkyvyttömyyteen, mutta valitettavasti niin vain voi käydä ja jos niin käy, niin lääkärit muuttuvat usein todella veemäisiksi. He alkavat kohdella lääkeriippuvaisia, kuin jotain saastaa. Ihan kun sitä riippuvuutta olisi itse oikein tavoitellut ja sama vastaanotto mulla on ollut tällä palstalla. Kun kerron riippuvuudesta, ni mut leimataan heti vaan lääkkeitten väärinkäyttäjäksi ja seka käyttäjäksi, vaikka ihan samalla tavalla mäkin oon joutunu käyttämään lääkkeitäni ihan oikeaan kipuun ja toleranssi vaan alkoi nousta. Ja tässä on tulos.
Ja se mikä tässä on pahinta: ensin lääkäri kirjottaa vuosikausia niitä lääkkeitä ja sitten kun toleranssi on jo noussut liian korkealle, niin sitten se ilmottaa, että olet riippuvainen ja en voi enää kirjottaa yhtään lääkettä sinulle piste. Riippuvaiset siis jätetään pahimmillaan yksin sen kivun ja riippuvuuden kanssa ja siitä kun ei yksin selviä, niin seuraukset voivat olla tuhoisat.
Mitä siis pitäisi tehdä? No sitä lääkkeetöntä tomivaa pysyvää hoitoa tuskin ihan heti löytyy, joten lääkkeillä on monien jatkettava. Mitä sitten jos riippuvuus pääsee syntymään? Mun neuvo tähän on, että älkää alistuko siihen, että jos lääkäri teille lääkeriippuvuuden muodostaa, niin että hän vaan sitten "sulkee lääke hanat", eli lopettaa läääkkeitten kirjottamisen. Lääkäreittenkin on aika ottaa vastuuta tekemisistään ja hoitaa tällainen asia kunnialla loppuun, eikä vaan pestä käsiään koko touhusta.
Ja nyt te kysytte, että mihin mä tähtään tällä kirjotuksellani. No siihen että tämä riippuvuus asia aletaan ottamaan vakavasti ja siitä huolimatta ihmisiä pystyttäisiin hoitamaan hyvin, tuli sitten se riippuvuus tai ei. Vaikka riippuvuuksiin ei ole lopullista hoitokeinoa, niin joillakin onnekkailla on jossain vaiheessa mahdollisuus olla kuivilla oleva lääkeriippuvainen, joka ei enää kärsi kivuista, eikä vierotusoireista ja pystyy elämään aivan normaalia elämää, vaikkakin lääke himo usein säilyy.
Mutta toivotaan, että näihin kipuihin löytyisi joskus oikea, toimiva hoito, mikä syrjäyttäisi nämä kovat lääkkeet ja huoli riippuvuuksista poistuisi. Hyvää kesää ja voimia kaikille kipupotilaille, toivoa on aina.
( P.S Muhun voi edelleen ottaa yhteyttä näissä lääkeriippuvuus asioissa os. [email protected]. Pyrin auttamaan aiheeseen liittyvissä asioissa ja vastailemaan kysymyksiin henkilökohtaisesti)
Kirjoitin tämän tekstin, koska täällä on jo kroonikotkin alkaneet "taistelemaan" keskenään ja se taistelu tuskin johtaa mihinkään rakentavaan. Että jospas lopetettaisiin tämä taistelu heti alkuunsa. Ei saa ottaa liian henkilökohtaisesti kaikkea ja pitää oikeasti edes yrittää ymmärtää, mitä toinen kirjoituksellaan tarkoittaa, ettei tarvi turhaan tapella. OK?
TOIVOTTAVASTI JAKSOITTE LUKEA KOKO TÄMÄN TEKSTIN JA JOS ETTE, NIIN ÄLKÄÄ KOMMENTOIKO MITÄÄN, MUUTEN TULEE TAAS TAPPELUA JA VÄÄRIN YMMÄRRYKSIÄ. EN AINA OSAA OIKEIN SELITTÄÄ ASIAA MISTÄ HALUAN PUHUA, NIIN TARPEEKSI SELKEÄSTI, MUTTA TOIVON ETTÄ YMMÄRSITTE TÄMÄN PONTIN.
En siis kiellä teitä syömästä noita lääkkeitä, vaan ottaa päähän, kun muuta kaikille toimivaa hoitoa ei ole, kuin nuo kovat lääkkeet ja kun toleranssi nousee, niin kyeessä on jo riippuvuus ja riippuvuudesta ei vaan teidän kaltaisilla ikuisesti kivusta kärsivillä ole mahdollisuutta päästä eroon. Se on pakko riippuvuus, joka pahimillaan johtaa siihen työkyvyttömyyteen, mihin se kipukin johtaisi ilman lääkkeitä. Näin siis kävi mulle. Olen syrjäytynyt ja lääkeriippuvainen.
Teidän rinnalla minä olen kyllä onnellisessa asemassa, kun nyt sappirakko on poistettu ja sain mahdollisuuden vierottautumiseen ja sitä kautta lääkkeettömään elämään ja nyt monen vuoden työttömyyden jälkeen, mulla on ekaa kertaa tiedossa tulevaisuus, johon ei kuulu kipua, eikä lääkkeitä ja voin vielä palata työ elämään. Kuulostaa melkeinpä rehvastelulta, että olenpas paremmassa asemassa kuin te, mutta en todellakaan tarkoita sitä. Olen vain huolissani kaikkien kroonisista kivuista kärsivien ihmisien tulevaisuudesta. Toivon tietenkin, että tämä lääkkeitten käyttö ei tulisi teillä johtamaan tällaiseen työkyvyttömyyteen, mutta valitettavasti niin vain voi käydä ja jos niin käy, niin lääkärit muuttuvat usein todella veemäisiksi. He alkavat kohdella lääkeriippuvaisia, kuin jotain saastaa. Ihan kun sitä riippuvuutta olisi itse oikein tavoitellut ja sama vastaanotto mulla on ollut tällä palstalla. Kun kerron riippuvuudesta, ni mut leimataan heti vaan lääkkeitten väärinkäyttäjäksi ja seka käyttäjäksi, vaikka ihan samalla tavalla mäkin oon joutunu käyttämään lääkkeitäni ihan oikeaan kipuun ja toleranssi vaan alkoi nousta. Ja tässä on tulos.
Ja se mikä tässä on pahinta: ensin lääkäri kirjottaa vuosikausia niitä lääkkeitä ja sitten kun toleranssi on jo noussut liian korkealle, niin sitten se ilmottaa, että olet riippuvainen ja en voi enää kirjottaa yhtään lääkettä sinulle piste. Riippuvaiset siis jätetään pahimmillaan yksin sen kivun ja riippuvuuden kanssa ja siitä kun ei yksin selviä, niin seuraukset voivat olla tuhoisat.
Mitä siis pitäisi tehdä? No sitä lääkkeetöntä tomivaa pysyvää hoitoa tuskin ihan heti löytyy, joten lääkkeillä on monien jatkettava. Mitä sitten jos riippuvuus pääsee syntymään? Mun neuvo tähän on, että älkää alistuko siihen, että jos lääkäri teille lääkeriippuvuuden muodostaa, niin että hän vaan sitten "sulkee lääke hanat", eli lopettaa läääkkeitten kirjottamisen. Lääkäreittenkin on aika ottaa vastuuta tekemisistään ja hoitaa tällainen asia kunnialla loppuun, eikä vaan pestä käsiään koko touhusta.
Ja nyt te kysytte, että mihin mä tähtään tällä kirjotuksellani. No siihen että tämä riippuvuus asia aletaan ottamaan vakavasti ja siitä huolimatta ihmisiä pystyttäisiin hoitamaan hyvin, tuli sitten se riippuvuus tai ei. Vaikka riippuvuuksiin ei ole lopullista hoitokeinoa, niin joillakin onnekkailla on jossain vaiheessa mahdollisuus olla kuivilla oleva lääkeriippuvainen, joka ei enää kärsi kivuista, eikä vierotusoireista ja pystyy elämään aivan normaalia elämää, vaikkakin lääke himo usein säilyy.
Mutta toivotaan, että näihin kipuihin löytyisi joskus oikea, toimiva hoito, mikä syrjäyttäisi nämä kovat lääkkeet ja huoli riippuvuuksista poistuisi. Hyvää kesää ja voimia kaikille kipupotilaille, toivoa on aina.
( P.S Muhun voi edelleen ottaa yhteyttä näissä lääkeriippuvuus asioissa os. [email protected]. Pyrin auttamaan aiheeseen liittyvissä asioissa ja vastailemaan kysymyksiin henkilökohtaisesti)
Kirjoitin tämän tekstin, koska täällä on jo kroonikotkin alkaneet "taistelemaan" keskenään ja se taistelu tuskin johtaa mihinkään rakentavaan. Että jospas lopetettaisiin tämä taistelu heti alkuunsa. Ei saa ottaa liian henkilökohtaisesti kaikkea ja pitää oikeasti edes yrittää ymmärtää, mitä toinen kirjoituksellaan tarkoittaa, ettei tarvi turhaan tapella. OK?
TOIVOTTAVASTI JAKSOITTE LUKEA KOKO TÄMÄN TEKSTIN JA JOS ETTE, NIIN ÄLKÄÄ KOMMENTOIKO MITÄÄN, MUUTEN TULEE TAAS TAPPELUA JA VÄÄRIN YMMÄRRYKSIÄ. EN AINA OSAA OIKEIN SELITTÄÄ ASIAA MISTÄ HALUAN PUHUA, NIIN TARPEEKSI SELKEÄSTI, MUTTA TOIVON ETTÄ YMMÄRSITTE TÄMÄN PONTIN.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se että toleranssi nousee EI tarkoita sitä että olisi lääkkeestä riippuvainen. Se että on kipuja ja syö niihin lääkkeitä (joskus loppuelämänsä) ei välttämättä johda riippuvuuteen, ja vaikka johtaisikin, se ei tarkoita sitä että riippuvuudesta _välttämättä_ olisi vaikeaa, saati mahdotonta, päästä eroon. Edelleenkään en usko että kipupotilaille kovinkaan suurella prosentilla kehittyy himo lääkkeeseen, kivuttomuuteen kyllä... Keskustelu riippuvuudesta on ihan paikallaan, toki, mutta ei ehkä ääriesimerkkiä muottina käyttäen?
milloinka sinulla on se laskettu aika?
on 24.10.06
asiaa mutta minulle selitettiin kipupolilla jos on "oikeasti" kipuja niin silloin ei riippuvuutta synny.
Itsellä menee tällä hetkellä oxycontin ja oxynormi ja niistä olin huolissani kun kysyin ko. asiaa.
200mg Tramalista huomasin että riippuvuus tulee aika äkkiä. Jouduin syömään sitä pari vuotta ja kun en ottanut tuli heti "epämääräinen olotila" niimpä pyysin vaihtaa lääkkeen muuhun. Ja Tramaleissa on vielä sekin vika kun ne hiottaa niin pirusti.
Mutta sen kokeilin, tuohon pahaan oloon kun otin tramalin niin olo korjaantui.
onneksi olen nyt päässyt niistä eroon. Tosin kaappiin jäi kaksi pakettia 200mg tramali pakkausta, olkoon tallessa kun isännälle kirjoitetaan joskus tramaleita olkapää särkyihin.
Kipupolin lääkäri selitti myös sellaista asiaa kun minulla on nyt 20mg oxycontin käytössä, sitä ei kannata nostaa kovin suureksi ennemmin kannattaa vaihtaa sitten jo koko lääkee johonkin muuhun, jättää kuulemma päähän jälkensä jos sitä syö kovin suurilla mg-annoksilla.
Tipi olitko se sinä joka kirjoitit että jäit koukkuun niihin panacodiin vai miten se oli?
Pääsitkö sinä irti niistä ihan yksin vai saitko jostain apua, en nyt muista tarkalleen ja en viitsi ruveta kahlaamaan noita vanhoja viestejä.
Onko sinulla kokemusta noista lääkkeistä mistä kirjoitin?
Kirjoitin tuolla aikaisemmin yhdelle joka huuteli noista lääkkeistä ja ei todellakaan ollut tarkoitus loukata ko. henkilöä mutta tuntui olevan aika kärkäs suuttumaan. Ja kyllä pitää kestää negatiivinenkin palaute koska tämähän on keskustelu palsta ja jokainen saa sanoa mielipiteensä.
Tsemppiä sinulle ja tosiaan hienoa että pääsit lääkkeistä eroon mutta kuinka sinulle kävi kipujen kanssa.
kesän jatkoja:)
..että siis vuoden 2005 alusta olin pari kuukautta kuivilla, sitten repsahtelin pienissä määrin maalis-lokakuuun välisenä aikana, eli otin panacodeja välillä esim. kaks tbl. päivässä ja sit olin taas ilman kuukauden ja sitten joskus vedin sadan tabletin "kuurin" kun olin vain niin heikko, etten kestänyt sitä lääkehimoa ja täyty saada "lomaa" siitä ja varmaan pakenin myös todellisuutta. Olin edellisen mieheni kanssa kihloissa lähes seitsemän vuotta ja kuiville päästyäni jokin muuttui. Minä muutuin itse todella paljon. Lääkekäytttäjä minä oli onnellinen siinä sen hetkisessä suhteessa ja kun pääsin kuiville, niin musta muutui oikeesti iloinen ihminen, joka halusi mennä, olla ystävien kanssa ja vaan iloita elämästä, mutta koska olin koko suhteemme ajan ollut panacod "huuruissa", niin olin viettänyt ne vuodet sitten kotona tekemättä juuri mitään ja olin eristäytynyt vanhoista kavereistani. Sit kuivilla ollessani aloin viettämään enemmän aikaa ystävieni kanssa, kuin oman mieheni ja lopulta mieheni näki minua vain harvoin, vaikka asuimme yhdessä. Ja toukokuussa 2005 sitten jätin tämän miehen. En siis käytä alkoholia, että baareissa en alkanut ravaamaan, vaan ihan vain olin aina kylässä ystäväni luona ja ei sellasta mikään suhde kai ikuisesti kestä ja ihan jo senkin takia halusin päästää kihlattuni menemään, vaikka hän olisi halunnut vielä jatkaa.
Sit kesällä ajauduin uuteen suhteeseen, joka oli aivan erilainen kuin edellinen. Uusi mieheni oli kaikkea muuta kuin tuo entiseni. Hänen kanssaan pystyin olemaan selvinpäinkin, mutta silti repsahtelin aina välillä, mutta kuitenkaan en muuttunut takaisin sellaiseksi kotona olijaksi kuin ex:ni kanssa. Olin nyt oikeesti onnellinen, kunnes kaikki alkoi romahtaa, kun sain tietää olevani raskaana. Olin käyttänyt unettomuuteen stellaa, migreenin estoon absenoria ja siinä ohella vetänyt sellasen sadan panacodin kuurin.
Päädyin siis raskauden keskeytykseen. Keskeytys laukaisi mussa jatkuvan ahdistuksen ja aloin saamaan paniikkikohtauksia. Lääkitykseksi kokeiltiin erilaisia riippuvuutta aiheuttamattomia lääkkeitä, mutta mikään ei tuntunut auttavan, sit kokeiluun otettiin diapam joka ei myöskään auttanut joten lopulta päädyttiin xanoriin. Tästä alkoi siis bentso riippuvuus. sit aloin saamaan pahoja tajun vieviä mahakipu kohtauksia, joiden vuoksi olin lähes joka yö sairaalassa. Lääkkeeksi määrättiin tramal. Ensin 100mg neljästi päivässä ja koska kysessä on opioidi, niin mulllahan oli jo entuudestaan toleranssi tällaisiin lääkeaineisiin, joten se ei riittäny ja sairaalassa vietetyt yöt vaan jatkuvat ja lopulta asiaa alettiin vihdoin tutkia.
Tehtiin sappiultra ja sieltähän löytyi sitten rakon täydeltä kiviä ja mangeetti kuvauksella asia sit vielä tarkistettiin ja senkin jälkeen otettiin vielä parit ultrat, joiden jälkeen tehtiin leikkaus päätös, mutta koska mulla on tää kova riippuvuus taipumus, niin lääkityshän oli sitten noussut jo mielettömyyksiin. Pahinpina päivinä otin tramalia (joka oli vaihdettu pitkävaikutteiseen 200 milligrammaseen tablettiin) kahdeksan tbl päivässsä ja siinä ohella vedin myös xanoria 10-20mg päivässä. Menin sairaalaan ja kerroin totuuden näistä lääke määristäni ja kirurgi joutui perumaan leikkauksen vaarallisten lääke määrieni vuoksi. Psykiatri olisi halunnut laittaa mut heti pakkopapereilla suljetulle, koska nuo annokset ovat hengenvaarallisia, mutta minä puhuin asiasta päättävän lääkärin ympäri ja pääsin kolmen päivän sairaalassa olon jälkeen kotiin.
Nuo päivät sairaalassa kiduin hirveissä vierotusoireissa, mutta samalla tajusin että en muistanut edellisetä kuukaudesta juuri mitään. Olin siis ollut todella sekasin ja niin pohjalla kuin vaan ihminen voi olla. Olisin voinut kuolla sillä lääkkeiden käytöllä ja siksi aloin skarpata ja onnistuin tiputtamaan tramal annokseni takaisin siihen 400mg/vrk. Xanoria otin edelleen ihan miten sattuu, mutta toleranssini siihen olikin noussut niin korkeaksi, että se ei enää sekottanu päätä, eikä vienyt muistiani.
Tämä kaikki siis syksyllä 05. Sitten helmikuussa-06 lääke määräni olivat tarpeeksi alhalla joten sain uuden ajan leikkaukseen, mutta paria viikkoa ennen sovittua leikkausaikaa huomasin olevani taas raskaana. Ehkäisy oli pettänyt. Edellinen keskeytys oli vielä hyvin tuoreena mielessäni ja tiesin heti etten kestäisi sitä uudelleen. Menin lääkäriin ja selvitin mitä tässä tilanteessa voi tehdä ja lääkäri päätti vaihtaa tramalin välittömästi panacodiin, koska se on ainut vahva kipulääke, mitä saa käyttää raskaus aikana. Xanorit vaihdettiin depotteihin, jotta suuri käyttöni saataisiin hallintaan. Ongelmana oli vaan sitten se mun korkea toleranssi. 400mg tramalia vaihtui 15 tablettiin panacodia päivässä, kun pienempi annos ei pitänyt sappikipuja poissa.
Leikkaus jouduttiin siis taas perumaan, koska raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, sitä ei voitu tehdä. Xanoreita aloin heti vähentämään ja muutamassa päivässä sain tiputettua sen annoksen 1,5 milligrammaan/vrk. Panacodille ei voitu tehdä mitään. Annos oli todella suuri, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Aloin painostamaan lääkäreitä järjestämään leikkauksen, niin että se tehtäisiin heti, kun 12:ta raskaus viikoa olisi täynnä, mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan. Kaikki kuitenkin tiesi, että suuri lääke annokseni on vaaraksi sikiölle, mutta silti leikkauksella ei tuntunut olevan mitään kiirettä.
Nyt sitten olin viikon lomallla ja kotiin palattuani minua odotti täällä kirje sairaalasta, jossa pyydettiin verikokeisiin ja oli aika kirurgin tapaamiseen ja kirurgi ilmoitti, että leikkaus on tehtävä todella pian, ennenkö kohtu nousee korkeammalle, mikä vaikeuttaisi leikkausta ja tuntu lähinnä siltä, että hän olisi syyttänyt minua siitä etten olisi pyydellyt leikkausta ajoissa. Minähän olin vaatinut sitä jo useamman kuukauden ajan, mutta kun ei mua kukaan oikeesti kuunnellu! No mutta sainpahan sen leikkauksen ja se siis tehtiin maanantaina ja nyt toivuskelen siitä ja kauan odotettu vierotus helvetti alkaa sitten tässä kahden viikon sisällä. Mutta tässä siis viimeisen puolentoista vuoden tapahtumat, että näin sitä taas ollaan tässä helvetin koukussa, mutta nyt kun outoihin vierotusoireiksi määriteltyihin mahakipuihin on löytynyt syy ja se syy on poistettu, niin mikään ei enää voi tuhota mun raitista tulevaisuutta. Ja vielä ettei mikään jää avoimeksi, niin kaikista näistä vuoden aikaisista ongelmista huolimatta, olen edelleen onnellisesti tämän viime kesänä löytämäni miehen kanssa onnellisesti yhdessä ja meille tulee tämä ensimmäinen lapsi loppu vuodesta.
Kyllä sinä olet saanut kestää todella paljon ja joku varmaan sanoisi että itsepähän aiheutit mutta ei se aina ole niin helppoa ja yksiselitteistä.
Minä uskon kanssa että pääset nyt lääkkeistä eroon ja kunhan vauva syntyy niin siinä sinulle terapiaa:) hienoa ja onneksi olkoon.
minulla on yksi ystävä joka itsekin tiedostaa lääkeriippuvuuden ja syö tosi paljon sekaisin erilaisia lääkkeitä. Olen monta kertaa ollut huolissaan hänestä mutta miten voi sivullinen puuttua kun asun vielä eri paikkakunnalla. ja onhan hänellä kuitenkin perhe ympärillä joka sekin kyllä on tietoinen ystäväni väärinkäytöstä.
mitä siinä voi tehdä kun puhumalla yritää saada toinen näkemään asian. kurjaa
tsemppiä sinulle ja koko perheelle tuleva vauveli mukaanlukien.
Pipa, kirjoituksesi oli täyttä totta joka sana.Olen itse vierestä seurnnut tramalia pitkään käyttäneen nuoren ihmisen elämää ja tullut siihen tulokseen että hän on riippuvainen ja olenhan nähnyt kun lääke loppui tuli hänelle vieroitusoireita keho alkasi nykimään ja vääntelehtimään tahdosta riippumatta ja hän meni sairaalaan ja sai lääkettä ja oireet hävisivät niin onhan selvä että riippuvus on olemassa.Miten saisin ymmärtämään tämän kyseisen ihmisen että hän on riippuvainen ja miten saisi lääkärin tajuamaan asian vakavuus.On tässä terveydenhuollossa niin paljon mätää, ihminen ei varmasti lääkettä saadessaan ymmärrä, että niihin voi jäädä kiinni.tramaliakin saisi syödä vain lyhyen ajan mutta tämä nuori on syönyt sitä jo ainakin kaksi vuotta, mua ihmetyttää tälläinen lääkäri joka sitä määrää jatkuvasti.Olkaa rakkaat ystävät tarkkoja lääkkeiden käytössä eikä ihan joka vaivaan tarvi nappia ottaa, vain tosi kipuun ja sitäkin on.