Maatalous on pahin vesistöjen saastuttaja Suomessa. Tätä tosiasiaa ei saa missään tapauksessa unohtaa. Saastuttaminen pilaa sekä järviä että meriä.
Esimerkiksi Itämeren saastuminen on pitkälti maatalouden lannoite- ja myrkkypäästöjen syytä.
Maataloudessa vallitsee lähes täydellinen piittaamattomuus ympäristöstä. Luonto nähdään maataloudessa vain tuotantotekijänä, jota maatalousyrittäjien mielestä saa mielin määrin riistää. Kestävä kehitys on maataloudessa täysin tuntematon asia.
Esimerkiksi Itämeren saastuminen on pitkälti maatalouden lannoite- ja myrkkypäästöjen syytä.
Maataloudessa vallitsee lähes täydellinen piittaamattomuus ympäristöstä. Luonto nähdään maataloudessa vain tuotantotekijänä, jota maatalousyrittäjien mielestä saa mielin määrin riistää. Kestävä kehitys on maataloudessa täysin tuntematon asia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Maataloutta on sanottu suurimmaksi hajakuormittajaksi. Toisaalta voidaan sanoa, että kaupunkilaisväestö on suurin pistekuormittaja.
Tutustu asioihin, ennenkuin paskannat palstalle.
Puolet noin sadan miljardin euron EU-budjetista kuluu maataloustuen maksamiseen. Tuilla on merkittävä vaikutus siihen, mihin suuntaan maatalous kehittyy. Perinteisesti EU:n tukipolitiikka on ollut sidottu tuotannon määriin, mikä on suosinut pääomavaltaista tilakoon kasvattamista. Seurauksena on yhä kasvava ylituotanto. Tähänastista yhteistä maatalouspolitiikkaa ei voi pitää onnistuneena, sillä vesistöjen saastuminen jatkuu edelleen, kasvinsuojeluaineiden käyttö on kaukana kestävästä tasosta ja maaperää uhkaa monin paikoin yleinen heikkeneminen.
Maatalouden piittaamattomuus ympäristön suojelusta on pöyristyttävää.
Sähän voisit mennä vaikka sinne!
sinne sukulaistesi luo
Tuo pitää paikkansa. On aika panna maatalous kuriin, mutta se tuskin tapahtuu niin kauan kuin Keskusta on hallituksessa.
Millaisiin tutkimustuloksiin perustat väitteesi ? Suomessa käytetään kasvinsuojeluaineita huomattavasti vähemmän kuin missään muussa maassa. Se perustuu tarkkaan valvontaan, hyvään viljelijäkoulutukseen sekä maamme pohjoiseen sijaintiin. Ilmastomme ei suosi kasvi- ja tuholaistauteja niin kuin on laita lämpimimmissä maissa. Lisäksi ulkomailla liikkuessani olen pannut merkille sen, että Suomessa ovat vesistöjen varsilla olevat suojakaistat ylivoimaisesti parhaat.
Kaikki väitteesi ovat tuulesta temmattuja. Lue alla olevat tutkimustulokset Lintoselle osoitetusta avoimesta kirjeestä ja kumoa ne vastakkaisilla tutkimustuloksilla.
niin eikö maailma silloin pelastuisi. --->ei enää ihmistä saastuttamassa.