Taivas vai kadotus?

Koiran elämäntehtävä on auttaa ihmistä. vaikka koira elää vain pienen hetken, se muistetaan kuolemansa jälkeen kaikesta siitä hyvästä mitä se on tehnyt.

Reilut sata vuotta sitten elettiin aikaa, jolloin syntyneistä huomattava osa kuoli ensimmäisen vuoden aikana. Lapset oli tapana haudata villasukat jalassa. Nyt kun vanhoja "unohdettuja" hautoja kaivetaan auki ja myydään uudestaan, mullan seasta löytyy 'kulkusia', villasukkia joiden sisällä on lasten luiden jäänteitä.

Sika ei juuri mieti elämänsä tarkoitusta. sioilla ei edes juuri ole "ihmisoikeuksia", kuten lehmillä tulee pian olemaan (tietty määrä päiviä vuodessa, jolloin lehmällä on oikeus olla pellolla, yms. lehmän stressiä vähentäviä tekijöitä). Sika makoilee karsinassaan kunnes ihan huomaamatta, se tainnutetaan hiilidioksihilla ja ruho käytetään 100%:sti hyödyksi.

Myöskin ihmiset elelevät lähes poikkeuksetta vailla päämäärää. Pölläilevät maailmassa, käyvät töissä muutaman kymmentä vuotta ja kuppaavat maapallosta oman osuutensa sen hyödykkeistä. Vanhuksena muistellaan, että tulipa koettua kaikkea nuormpana. Ja kaikki se tieto, mitä tuli elämän varrella hankittua, muuttuu eräänä päivänä tarpeettomaksi mössöksi. Salaisuudet jäävät ikuisiksi salaisuuksiksi.

Minulla on unelma.
Toivon, että voisin jonain päivänä antaa tämän maailman pois hiukan parempana, kuin millaisena se joskus minulle annettiin. Se mihin sieluni kuoleman jälkeen joutuu, ei ole minun ongelma, vaan Jumalan. Enkä tahdo ajaa Jumalaa enkä Taivasta korruption ikeeseen pyytelemällä syntejäni anteeksi, on minulla tärkeämpääkin asiaa Jumalalle.