Luin tässä taannoin lehdestä jutun ,jossa eräs sotahistorian harrastaja kertoi tulleensa siihen johtopäätökseen, että Viipuri annettiin tahallaan venäläisille.
Hän oli saanut tietoja joiden mukaan pieni sisäpiiri sopi marskin selän takana että puolustus järjestetään Viipurin länsipuolella olevan vesistön taakse. Sisäpiiriin kuului jutun mukaan ainakin Airo, Laatikainen ja Nihtilä. Jutun lähteenä väitettiin olleen itsensä Airon, joka olisi puhunut asiasta sodan jälkeen tietyissä piireissä.
Ideahan on sinänsä järkevä. Viipuri oli varmasti vaikea puolustaa idästä päin tunkevaa panssarijyrää vastaan jos taistelut pitää käydä kaupungin liepeillä.
Tapa jolla tämä "sopupeli" toteutettiin oli vain niin härski, että en itse usko sen olleen tahallista. Kaupunkiin heitettiin jämistä koottu prikaati, jolla ei ollut taistelukokemusta yhtenä joukkona. Sille ei ollut ammuksia, ei tykistön tukea, viestiyhteydet olivat myös hatarat. Joukot saivat kuunnella kaupungin läpi vetäytyvien kauhutarinoita ja olivat jo kypsiä ennen kuin näkivät yhtään vihollista.
Venäläisetkin ilmeisesti alkoivat tunnustelu hyökkäykset Viipuriin aikalailla suoraan liikkeestä ja Suomalaiset irtosivat jo ensimmäisten kosketusten jälkeen. Jos touhussa olisi ollut vähänkään ryhtiä ja käytössä aseita, niin Venäläisten tiedusteluksi tarkoitetut ensimmäiset hyökkäykset olisi torjuttu ja saatu aikaan vähän tappioitakin. Olen lukenut tapauksista joissa olisi ollut tarjottimella isoja Venäläisiä panssariryhmityksiä ammuttaviksi, mutta ei ollut tykistöä.
Tapahtui vaan niin, että kokemattoman joukon selkäranka taittui ennen ensimmäistä laukausta. Mitään ei oltu valmisteltu vaan porukka purettiin junasta suoraan taisteluun.Ei oikein kuulosta edes hallitulta viivytystaistelulta.
Miksi tämä "sisäpiiri" olisi halunnut uhrata prikaatin antamatta sille mahdollisuutta puolustautua? Ei kuulosta Suomalaiselta tavalta toimia. Tapahtui vaan paljon onnettomia yhteensattumia ja laiminlyöntejä, koska tuohon aikaan kukaan ei hallinnut tapahtumien kulkua Suomessa.
Viipuri todellakin menetettiin. Ei sitä annettu. Jos se olisi päätetty luovuttaa niin olisi siellä voitu järjestää kunnon viivytystappelu. Marski olisi varmasti taipunut tuumaan.Nyt prikaati lähti sekasorron vallassa kaupungista.
Tilastojen mukaan prikaati kärsi pienet tappiot kaatuneina, mutta kadonneita oli valtavasti. Nythän epäillään että nämä kadonneet ovat Lappeenrannassa kuopattuina ja niin varmaan ovatkin. Vankeina he eivät ole olleet, koska palautetuissa vangeissa ei ollut läheskään niin paljoa Viipurissa vangiksi jääneitä.
En voi uskoa että Viipurin menetys järjestettiin tällä tavoin tahallaan ja maksumiehiksi joutui viattomia ihmisiä.
Hän oli saanut tietoja joiden mukaan pieni sisäpiiri sopi marskin selän takana että puolustus järjestetään Viipurin länsipuolella olevan vesistön taakse. Sisäpiiriin kuului jutun mukaan ainakin Airo, Laatikainen ja Nihtilä. Jutun lähteenä väitettiin olleen itsensä Airon, joka olisi puhunut asiasta sodan jälkeen tietyissä piireissä.
Ideahan on sinänsä järkevä. Viipuri oli varmasti vaikea puolustaa idästä päin tunkevaa panssarijyrää vastaan jos taistelut pitää käydä kaupungin liepeillä.
Tapa jolla tämä "sopupeli" toteutettiin oli vain niin härski, että en itse usko sen olleen tahallista. Kaupunkiin heitettiin jämistä koottu prikaati, jolla ei ollut taistelukokemusta yhtenä joukkona. Sille ei ollut ammuksia, ei tykistön tukea, viestiyhteydet olivat myös hatarat. Joukot saivat kuunnella kaupungin läpi vetäytyvien kauhutarinoita ja olivat jo kypsiä ennen kuin näkivät yhtään vihollista.
Venäläisetkin ilmeisesti alkoivat tunnustelu hyökkäykset Viipuriin aikalailla suoraan liikkeestä ja Suomalaiset irtosivat jo ensimmäisten kosketusten jälkeen. Jos touhussa olisi ollut vähänkään ryhtiä ja käytössä aseita, niin Venäläisten tiedusteluksi tarkoitetut ensimmäiset hyökkäykset olisi torjuttu ja saatu aikaan vähän tappioitakin. Olen lukenut tapauksista joissa olisi ollut tarjottimella isoja Venäläisiä panssariryhmityksiä ammuttaviksi, mutta ei ollut tykistöä.
Tapahtui vaan niin, että kokemattoman joukon selkäranka taittui ennen ensimmäistä laukausta. Mitään ei oltu valmisteltu vaan porukka purettiin junasta suoraan taisteluun.Ei oikein kuulosta edes hallitulta viivytystaistelulta.
Miksi tämä "sisäpiiri" olisi halunnut uhrata prikaatin antamatta sille mahdollisuutta puolustautua? Ei kuulosta Suomalaiselta tavalta toimia. Tapahtui vaan paljon onnettomia yhteensattumia ja laiminlyöntejä, koska tuohon aikaan kukaan ei hallinnut tapahtumien kulkua Suomessa.
Viipuri todellakin menetettiin. Ei sitä annettu. Jos se olisi päätetty luovuttaa niin olisi siellä voitu järjestää kunnon viivytystappelu. Marski olisi varmasti taipunut tuumaan.Nyt prikaati lähti sekasorron vallassa kaupungista.
Tilastojen mukaan prikaati kärsi pienet tappiot kaatuneina, mutta kadonneita oli valtavasti. Nythän epäillään että nämä kadonneet ovat Lappeenrannassa kuopattuina ja niin varmaan ovatkin. Vankeina he eivät ole olleet, koska palautetuissa vangeissa ei ollut läheskään niin paljoa Viipurissa vangiksi jääneitä.
En voi uskoa että Viipurin menetys järjestettiin tällä tavoin tahallaan ja maksumiehiksi joutui viattomia ihmisiä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Todennäköisesti jutussa on jonkin verran perää, nimittäin kun otetaan huomioon seuraavat asiat.
Suomi tiedusteli jo hyvissä ajoin mahdollisuutta tehdä erillisrauha N-liiton kanssa.
Näissä ehdoissa erillisrauhasta on yksi oleellinen juttu, nimittäin ne lähtivät liikkelle siitä että rauha solmitaan Moskovan rauhan rajoila 1940, eli niillä rajoilla jotka oli sovittu Talvisodan jälkeen.
Suomihan halusi "erillisrauhan" eli se oli silloin valmis luopumaan aluevaatimuksista ja palaamaan niille rajoille jotka oli ennen Jatkosotaa.
Eli ei oikeastaan ollut järkeä polttaa ruutia Viipurin takia, eikä menettää siellä tärkeitä joukko-osastoja. Koska se luovutetaan joka tapauksessa N-liitolle kun tehdään sopimus erillisrauhasta.
Siksi Vipuria laitettiin puolustamaan reservistä nostettu pilipaliosasto, joka voitiin uhrata surutta ...
Kun Viipuri menetettiin "taistelussa", niin siitä oli helppo luopua sitten rauhanneuvotteluissakin, eikä kansa napise vastaan ...
Tali-Ihantalan torjuntavoitoissa sitten tuhottiin neuvostoyhtymät jotka oli koottu Suomen rajoille, ennenkuin laitettin välit poikki Saksan kanssa.
Tämä oli välttämätön teko, koska piti varmistaa se ettei N-liitto kykene iskemään selkään kun Suomalaiset sotivat Saksaa vastaan pohjoisessa.
Puuttumatta lainkaan siihen, oliko Viipurin sotiaalllinen puolustaminen mielekästä kesän 1944 tilanteessa, en voi olla kuitenkaan puuttumatta siihen, että Viipurin - yhtenä silloisen Suomen merkittävimpänä asutuskeskuksena - menetys oli myös kansakunnan ja kenttäarmeijan hengen kannalta olennainen seikka. Tällaisia seikkoja ei voi aliarvoida. Kuvitellaanpa kriisi, jossa maahantunkeutuva vihollinen valloittaa Turun tai Tampereen. Kaikkea ei voi sitteenkään selittää sotilaallisesta katsannnosta ja siksipä Viipurin menetys edelleenkin kirvoittaa katkeransävyisiä kommentteja.
Tässä olen täysin samaa mieltä ...
Itseasiassa koko aiheen käsittely nyt kun vielä osa veteraaneista on joukossamme, on varmaan osalle ainakin jopa loukkaavaa.
Viipuri ja Turku ovat Suomen historialliset kaupungit, kummastakaan ei pitäisi luopua.
Mutta siitä huolimatta uskon, että N-liitto tuli läpi liian helposti ja siihen löytyy syy ...
Ylipäällikkö määräsi 15.6. eversti Armas Kempin komentaman 20. Prikaatin - Karjalan pääkaupungin - Viipurin puolustajaksi. Kempin Prikaatissa oli 4 pataljoonaa, joissa yhteensä - 14 KOMPPANIAA.
Eversti Kempin prikaatia vastassa oli KUUSI DIVISIOONAA, KAKSI PANSSARIPRIKAATIA, KOLME ERILLISTÄ PANSSARIRYKMENTTIÄ JA KAKSI RYNNÄKKÖTYKKIRYKMENTTIÄ - VÄHINTÄÄN 40 000 MIESTÄ.
- Hyökkäys Viipuriin alkoi kello 13.
- Suomalaisten pääpuolustuslinja murtui Kello 14.30 Ristimäen maastossa.
- Vihollisen panssarit (n. 50 kpl) ja jalkaväki saavutti Karjalan pääkapungin keskustan kello 16.00-16.30.
- Suomen lippu vedettiin alas Viipurin tornista kello 16.45.
Läpimurto aiheutti puolustuksen luhistumisen kaupungissa ja vetäytyminen tapahtui osittain pakokauhun vallassa. Uuno Tarkin mukaan puolustajien tappiot olivat suhteellisen vähäiset: 19 kaatunutta, 101 haavoittunutta ja 419 kadonnutta.
Syylliseksi Viipurin menetykseen sotaylioikeus tuomitsi 20. Prikaatin (20th Brigade) komentajan eversti Armas Kempin (komentajana 1. tammikuuta – 22. kesäkuuta 1944). Hän sai arestirangaistuksen. Samalla Prikaatin komentajiksi määrättiin eversti Yrjö Sora.
Mutta pääsyylliseksi Viipurin menetykseen tuomittiin prikaatin II pataljoonan komentaja majuri Bäckman, joka sai kuritushuonetuomion; kunnian miehenä majuri Bäckman ei jaksanut kantaa hänelle sälytettyä syyllisyyttä ja päätti päivänsä ampumalla itsensä tammikuun lopulla 1945!
Myös kolmen panssariprikaatin kevyen Vickers/T-26 panssarivaunun ohella Viipurin puolustukseen osallistunut panssaridivisioonan yksikkö Erillinen rynnäkkötykkikomppania koki kovia Viipurin taisteluissa 20. kesäkuuta 1944 iltapäivällä:
Komppania menetti Karjalan pääkaupunkia puolustaessaan 8 BT-42 rynnäkkötykkiä kaikkiaan 11 vaunustaan; ja komppanian komentaja luutnantti Stig Sippel menehtyi vaunuunsa kaupungin keskustassa:
http://www.lariq.net/blogit/khilou/archives/002904.html
Samassa vaunussa ollut kersantti Aarne Virtanen kertoo:
”... Näky oli tyrmistyttävä. Vain jalat olivat jäljellä tornissa olijoista. Tykin ammus oli tullut sisään tornin keskiosasta ja räjähtänyt sitten ... Käänsin katseeni tornista ja menetin tajuntani.”
Tuntemattoman Hietasen sanoin: "En mää täs yhtikkäs syyllisi kaippa, Lahtist ja konekiväri mää jäi kaippama" Toivottavasti tässäkin debatissa koetettaisiin etsiä sitä konekivääriä. Vaikka Viipuri menettiin sotilaallisesti, se olisi käsittääkseni menetetty poliittisessa rauhanteossa. Viipurin menetyksen merkitys on ollut sen menettämisen symboliarvossa, siis menetyksen aiheuttamassa pettymyksessä.
Karjalankannaksen ratkaisutaiteluissa Esikunnissa 'komiteatyöskentelylle' ei varmasti jäänyt aikaa;
päätökset oli tehtävä HETI! Ja sitä paitsi eihän nuo päätökset julkishallinnossa tänäkään päivänä
aina satu kohdalleen vaikka komiteat ja virkamiehet ’jyystävät’ niitä jopa vuosia - - - .
Parempi onkin meidän pysyä arvostelemassa Saksan MM-kisojen tuomarityöskentelyä: Tuomari joutuu tekemään päätöksen hetkessä - ehkä kaukaakin, me TV:n ääressä istujat voimme katsoa kymmeniäkin kertoja hidastuksia eri kulmista ja kirota tuomari hyvällä omalla tunnolla (?) - maanrakoon!
Minulla ei ollut tarkoitus varsinaisesti etsiä syyllisiä enkä ole siihen tietojeni perusteella päteväkään,
mutta minua vain ärsytti joidenkin törkeä sanankäyttö Viipurin puolustuksessa mukana olleista
joukoista ja miehistä, erityisesti majuri Bäckmanista!
Mahdollista olisi ollut, että Airo, joka oli alunperin Viipurin puolustamista vastaan, olisi vaihtoehtoisesti asettanut puolustukseen niin heikot joukot kuin mahdollista. Airo näki, että Mannerheimin päätös asettaa pääpuolustuslinja Viipuriin, johtaisi tiukkaan vastarintaan asetettavien joukkojen tuhoamiseen. Viipuria kohti eteni eri suunnista kaiketi kolme armeijakuntaa. On totta, että prikaatin uhraaminen ei olisi suomalainen tapa toimia ja että prikaatilla olisi voitu tehdä tiukempaa vastarintaa ja kuluttaa vihollista. Tässä kuitenkin tuli kuvaan sattuma tai oikeastaan sattumia. Viipurin menettämiseen liittyy joukko ennalta arvaamattomia yhteensattumia, jotka johtivat onnettomaan lopputulokseen. Niitä ei missään suunnitelmissa voitu ottaa huomioon. Mannerheimia tuskin olisi saatu taipumaan viivytystaisteluun Viipurissa. Sitähän yritettiin, mutta Mannerheim näki Viipurin arvovaltakysymyksenä eikä suostunut luopumaan siitä. Jos tällainen suunnitelma Airon johdolla on tehty, sitä voidaan arvostella käskyjen noudattamisen kannalta, mutta toisaalta se olisi ollut harvinaisen selkeää sotilaallista tilanteen arvostelua ja melkoinen henkilökohtainen vastuu, johon Airo kyllä oli saanut tottua.
Oikeastaan tarkoitukseni oli tuoda esille että olisihan Viipuri voitu menettää kunniallisesti silläkin tavalla että olisi kuitenkin käytetty sitäkin aluetta viivytykseen. Alueella oli myös parempia joukkoja ja tykistöä riittävän lähellä käytettäväksi siellä. Kaupunki ympäristö olisi varmasti vaikeuttanut vihollisen toimintaa ja siellä ja sen lähistöllä olisi päässyt tekemään kovaa tuhoa sen joukoille jonka jälkeen Suomalaiset vetäytyisivät pois. Kuten jo mainitsin, Venäläiset olivat varomattomia ja voiton huumassa ja heidät joukot kasaantuivat Viipuriin tuleville teille. Käsittääkseni heillä oli painopiste siellä. Siinä kun olisi ollut tykistöä ja viivyttäviä joukkoja niin olisipa ollut iivana astetta väsyneempi jo tullessaan taliin ja ihantalaan.
Samaa mieltä realistin kanssa siitä että onnettomat sattumat vaikutti siihen että lopputulos oli noin surkea.
Tuskin oli Airolla tarkoitus antaa ihan noin huonoja eväitä puolustavalle prikaatillekkaan joka unohdettiin totaalisesti oman onnensa nojaan.
Viipurin puolustamisessa viivytystä ajatellen on heikkona kohtana kaupungista vetäytyminen. Sehän tapahtuu länteen päin mennessä siltoja pitkin. Ja näin haavoittuvainen ja ahdas vetäytymisreitti tuo kyllä aina riskejä. Aika moni äijähän sieltä sitten lopulta tulikin uimalla. Ja kun katsoo maastoa Viipurin takana, niin Kivisillan salmella olisi ollut oikein otollinen paikka puolustautua ja pistää hanttiin, ynnä kuluttaa vihollista. Viipuri saattoi olla liian lähellä taas tätä parasta puolustusmaastoa ja oli riski, että Viipurista vetäydyttäessä menee samassa rytinässä myös Kivisillan asemat. Tosin niihinkin asemiin ryhmityttiin kyllä aivan viime tingassa ja siellähän se annettiin kaiketi sodan tärkein ja kuuluisin tulikomento. Jos taas spekuloidaan sillä, mikä olisi ollut lopputulos, jos 20. Pr olisi ryhmittynyt puolustukseen Kivisillalle, vahvan tykistön suojiin, niin uskoisin toiminnan olleen jo toisen näköistä. Nyt taisteluun kokemattomat miehet saivat alusta lähtien katsella kuinka kaikki menee päin persettä. Luottamus omiin aseisiin on varmasti romahtanut.
Viipuri oli kaupunki, jolla oli toki henkistä merkitystä, mutta ei Suomalaisen armeijan kannalta.
Taisteltiin tilanteessa jossa virhearviointeja ei saanut tulla ja samalla oli pyrittävä tilanteeseen, jossa Suomalaisjoukot olisivat parhaassa mahdollisessa asemissa ratkaisutaisteluissa.
Lopputuloshan ei ollut vielä tiedossa.
Suomen armeija ei ollut tottunut mihinkään kaupunkitaisteluihin. Toisin kuin Saksan ja Nliiton armeijat.
Toisekseen jos niihin olisi juututtu Viipurissa, niin motin todennäköisyys olisi ollut lähes 100%.
Myös vihollisen heikentäminen, johon Suomen etevä sodanjohto pyrki ja hyvin onnistuikin vetäytymistaisteluiden aikana, olisi ollut paljon hankalampaa kaupunki taistelussa, kuin metsä ja yleensä maastotaisteluissa, jossa Suomen armeija oli kuin kotonaan.
Vrt. esin Ilomantin taisteluihin Tali-Ihantalan jälkeen. Korpisotaa.
Oli kertakaikkiaan parempi päästää ylivoimainen vihollinen (jo tosin taitavasti hyvin kulutettu) kapeille teille ja maastoon, kuin takertua rakennus rakennukselta tapahtuvaan kulutustaisteluihin, jonka lopputulos olisi kuitenkin selvä.
Itse en olisi uhrannut Viipurin eteen yhtään mitään joukkoja.
Tali Ihantalassa ja Portinhoikan risteyksessä Venäläisten ihmetykseksi, Suomalaisten puolustus jäykkeni ja muodostui lopultakin aivan läpipääsemättömäksi.
Ja kaikkiaan se oli huomattavasti parempi paikka laittaa sulku Suomen valtaamiselle kuin Viipuri.
Huolto, aseiden liikuteltavuus (tykistö, heittimet jne) Joukkosidontapaikat, osasto kulhmein toiminta avoimessa maastossa jne.
Minusta Suomen sodanjohto teki todella onnistuneen ratkaisun luovuttaessaan taisteluiden kannalta aivan turhan kohteen pois.
Se takasi osaltaan, ettei Suomen armeijaa kulutettu ratkaisun päivinä turhuuteen, johon meillä ei ollut varaa.
Tuskin olisikaan ollut mielekästä alkaa katutaisteluihin mutta kun prikaati olisi ollut pääosin juuri tällä salmella ja pienempiä osastoja kaupungissa ja sen ympäristössä enemmänkin tiedustelemassa vihulaisen liikkeitä, olisi saanut tykistö mehukkaita maaleja ruuhkautuvasta vihollisesta.
Olen lueskellut paikalla olleiden kertomuksia siitä miten panssarit odottelivat teillä hyvin esillä etenemisen alkamista. Ei olisi tullut vihulainen heittämällä salmestakaan yli kun olisi saanut rautaa niskaan kaupunkiin tullessaan.
Silloin ei olisi kylläkään ollut vielä Kuhlmeytä käytössä mutta tykistöä kuitenkin.
"Itse en olisi uhrannut Viipurin eteen yhtään mitään joukkoja."
Tässä se ajatus, joka lienee pyörinyt Aironkin päässä ja jota hän ei Mannerheimin käskyn johdosta ole voinut noudattaa.
Hyviä pointteja kaiken kaikkiaan.
Suomi tiesi jo 1942, ettei liittoutuneet tule antamaan sille lisäalueita, jos Suomi irtautuu sodasta.
Eli jokatapauksessa Viipurista oli jouduttu luopumaan.
Viipurin - Suomen toiseksi suurimman kaupungin - menetyksellä oli varmasti suuri moraalinen ja symbolinen merkitys, mutta sen strateginen merkitys lienee ollut vähäinen. Vaikka kuinka ’klikkailee’ Viipurin alueen karttaa on maallikonkaan vaikea tulla muuhun johtopäätökseen kuin, että Viipuri vain nyt sattui sijaitsemaan väärällä puolella strategisesti luonnollisinta puolustuslinjaa:
Viipurin alueen kartta: http://www.imatra.fi/ek/talous/viipuri.htm
VKT-linjahan (Viipuri – Kuparsaari – Taipale) oli pahasti keskeneräinen, mikä ilmenee myös Mannerheimin edellisen päivän päiväkäskystä: ” ... olen tietoinen, että tämän linjan rakentaminen on .... tai vasta alkamassa, mutta luotan, että suomalainen sotilas pystyy käyttämään maastoa ... .”
Myöhemmin illalla Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Karl Oesch ja IV armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Laatikainen olivat samaa mieltä, että ei ole tarkoituksenmukaista edes yrittää Viipurin takaisinvaltaamista.
Myös sotahistorioitsija, yleisesikuntaeverstiluutnantti Helge Seppälä on kirjoittanut, että Oesch ja Nihtilä sekä everstiluutnantti Usko Haahti olivat jo kauan olleet sitä mieltä, että venäläiset tulevat hyökkäämään Talin ja Ihantalan kautta Lappeenrantaan ja Imatralle. Ja – kuten nyt tiedämme – sotamarsalkka Govorov päätti hyökätä siinä suunnassa, jossa suomalaiset häntä odottivatkin.
Minusta tämä kaikki tarkoittaa, että Suomen sodanjohdon täytyi olla hyvin tietoinen niistä vaikeuksista, mitä Viipurin puolustaminen edellytti! Mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kysymys; kuulisipa asiantuntijoiden kommentteja Viipurin menetyksestä ja sen syistä .. . En ole huomannut, että kukaan olisi erityisemmin – ainakaan julkisuudessa suurelle yleisölle - kommentoinut ko. sairaanhoitajan (sic!)tutkimusta.
sanoo ,että kellä lattia pinta-alaa,se määrätköön.
Ja kaikkihan me tiedetään ,että Mannerheimillä oli Askaisissa vatakunnan suurin omakotitalo rakennuas,mutta alko jo marskiaki dementia vaivaan meinaan jo talvisodan aikana ,ettei se johto oiken pysynyt suittissa ja Airo yritti siinä haparoida Viipurin puolustuksessa ,mutta meni pahemman kerra sukset ristiin dementoituvan vapaaherran kanssa.-jälki oli sitten se mitä oli.
Taistelu Viipurista oli paha myös luutnantti Stig Sippelin komentamalle Erilliselle Panssarikomppanialle ja sen BT-42 rynnäkkötykeille; Komppania menetti 17 rynnäkkötykistään kaikkiaan 8 vaunua vain viidessä päivässä 17 – 21. kesäkuuta 1944:
- R-702 takertui kivikkoon Tammisuolla 20. päivä, ja miehistö tuhosi vaunun;
- R-705 miehistö tuhosi vaunun Muolaalla 17. 6., toimintahäiriö;
- R-712 jämähti Viipurissa 20. kesäkuuta, ja miehistö hylkäsi vaunun;
- R-713 putosi ojaan Viipurissa 20. päivä, ja miehistö tuikkasi vaunun tuleen;
- R-717 vihollisen T-34-85 ampui osuman torniin Viipurissa 20. päivä, miehistö jätti vaunun;
- Ps-511-7 juuttui ojaan Viipurissa 21. kesäkuuta 1944, ja miehistö hylkäsi vaunun;
- Ps-511-15 hylättiin, miehistö teki toimintakyvyttömäksi Väärämäessä 17. päivä kesäkuuta 1944 toimintahäiriön takia;
- Ps-511-19 vahingoittui 15. kesäkuuta 1944, ilmeisesti tekninen toimintahäiriö, tämän rynnäkkötykin miehistö tuhosi Kivennavalla.
Luutnantti Sippel kaatui Viipurin taisteluissa 20. kesäkuuta 1944, ja Kesän 1944 Viipurin puolustustaisteluiden jälkeen Erillinen Panssarikomppania lakkautettiin. BT-42 -vaunuja ei enää koettu käyttökelpoisiksi.
Lähde: Erkki Käkelän Laguksen rynnäkkötykit , sivut 353-354
Suomalaisia panssariprikaatin vaunuja, kevyitä T-26 panssarivaunuja sekä Er.PsK:n eri mallisia BT-42 rynnäkkötykkejä, - ja yksinäinen T-28 “postijuna”:
http://www.missing-lynx.com/library/other/finland/inaction/inaction.htm
http://www.missing-lynx.com/library/other/finland/war/warfin.htm
Rynnäkkötykkipataljoonan BT-42 -vaunut oli siirretty jo 1943 tähän varta vasten niitä varten perustettuun Erilliseen Panssarikomppaniaan (Sippel) Panssaridivisioonan Rynnäkkötykkipataljoonan saatua uudempaa kalustoa: Näiden BT-42 -vaunujen seuraajaksi oli hankittu Saksasta uusia tehokkaita Sturmgeschütz III -rynnäkkötykkejä. Vaunuja tilattiin kaiken kaikkiaan 59 kappaletta, joista ensimmäiset 30 olivat saapuneet Suomeen elokuussa 1943.
Sturmgeschütz 40 G # Ps. 531-6:
http://www.andreaslarka.net/ps531006/ps531006.html