KÄVIMME ASUNTOJEN HINNOISSA UUDELLAMAALLA HUIPUISSA,NYT ALKAA HINNAT TULLA ALAS JA IHMISILLE ISOT VELAT .TÄMÄKÖ OLI TARKOITUS!!!
Moni lapsi perhe on tutkimusten mukaan kusessa !!!
RIISTOKAPITALISTIT OSTAA KAIKKI ASUNNOT POIS ALIHINTAAN.RIKOLLISUUS VIE IHMISET MUUALLE POIS HESASTA.
Moni lapsi perhe on tutkimusten mukaan kusessa !!!
RIISTOKAPITALISTIT OSTAA KAIKKI ASUNNOT POIS ALIHINTAAN.RIKOLLISUUS VIE IHMISET MUUALLE POIS HESASTA.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei kai kellekkään tämä voinut olla yllätys. Onhan tästä puhuttu. Toistuu vähän sama, kuin 10-vuotta sitten. Nyt pankit on vaan vaemistanut saatavansa paremmin. Jotku on tosi kusessa, mutta syyttää voivat itseään.
Näköpiirissä on jo mainittu hintojen lasku. Siihen ei tarvi olla koulujakaan käynyt että sen hoksaa. Tämähän on seurausta siitä aluepolitiikasta mikä "smolnassa" päätettiin .n. 8 vuotta sitten. Maaseutu tyhjäksi ja "sassiin"!
Nyt on sitten meillä näytön paikka ja äänestämme KESKUSTALAISIA ehdokkaita. Näin saamme maan tasapuolisesti asuttua ja hinnatkin pysyvät paremmin kurissa. Onnellista kulkua vapaan kansan suoralla tiellä.
No+siinäpä+oiva+mielipide,+mutta+elä+Markku+loukkaannu,mutta+meillä+veronmaksajilla+on+jo+nyt+riittävästi+rasitteita.
Ymmärrän,+että+sinä+Markku+ja+kaverisi+haluaisitte+kulkea+autioita+metsätietä+pyssy+olalla,+tai+soudella+venheellä+vetäen+uistinta+perässä+tai+keräillä+sieniä,+marjoja+ja+kasvattaa+itselle+perunat+porkkanat+jne.
Mutt+ymmärrätkö,+että+meitä+jo+pelkästään+75+%+asuu+21+yhdessä+suurimassa+kaupungissa,+pääkaupunkiseudulla+on+yli.+1.4+miljoonaa+asukasta+ja+tiedätkö,+ei+meillä+ole+varaa,++eikä+kyllä+haluakaan+elättä+"+junttijengiä"+sinne+jonnekkin.
Tiedän,että+se+kotiseuturakkaus+ja+se+maaseutu+on+sinulle+just+se+oikea+paikka+ja+se+on+hyvä,+mutta+siihen+sinä+et+ole+vastannut,+että+miksi+meidän+pitäisi+teidän+siellä+olo+maksaa?
Anteeksi,+joudun+lähtemään+duuniin,+mutta+hyvää+päivää+vaan+kaikille+ja+viihtykää+hyvin+netin+ääressä.
Hyvää päivää ja lehemänpersettä! (se unohtui sinulta mainita)
Miten ne "veronmaksajien rasitteet" siihen Helsingin asuntojen halpuuttamiseen liittyvät?
Ei Helsinki mitään muuta suomea elätä, eikä tarvitse elättää.
Me täällä kehäkolmosen ulkopuolella äänestämme keskustaa. Kiitos, että pidät vastakkain-asettelua yllä.
Minä en tiedä, että mistä toisenne tuunnettu, mutta minä ole jo vuodesta 1962 lähtien tapellut kepujuntteja vastaan ja tappelen niin kauan kun puolue on haudattu
Tuosta sivusta sanon, että on se vittumainen juttu, että koko Suomen persläpeä työntejkijöiden ja muiden veronmaksjien kustannuksella pyöritetään.
Tukea sinne , tukea tänne, että muutama vähäjättönen saa jossakin perslävesää vittuilla viisaamilleen.
Olkio riittävän selvästi sanottu
Tuota se kevät saa aikaan.
Lehemäperseen tuijottaja matalassa Paloheinän navetassa sai itku-potkuraivarin. :D
Mutta Hyvä Toveri;
Uusimaa ja muut suuret kaupungit kyllä.
Omillaan toimeen tulevat kylät on ihan jees, kannattavat maatilat on ihan jees ja ne , jotka työllistyy maaseudulla.
En puutu ihmisiin yksilöinä, mutta turhien tuottamattominen kyläpahasten kohdalla on oikein, että ajetaan ne pilarilla tasaiseksi.
Ja kepulaisuus on maaseudun syöpä ja se estää maaseutua kehittymästä.
no tietenkin jos juntti ei muuta kaipaa, niin mikäs sitten, mutta elkää puuttuko vaiisaampien asioihin.
( minä en ole viisas, viisas ei vittuilisi teille heh)
Se töihin lähtö sinulta taisi unohtua? :)))
Mutta tuskimpa sellaista työnantajaa olisikaan joka sinut ottaisi.
Sinulta tuli hyvä sosialistin mielipide, mutta ymmärrätkö sitä, että juuri maaseutu elättää meidät kaupunkilaiset. Kun ihminen elää yleensä ruuasta, ja se ruoka tulee pelkisteen sieltä maaseudulta. Kun sieltä tulee vielä se maailman puhtain ruoka, niin kyllä sinä sosialistina voisit olla kohtalaisen tyytyväinen oloosi.
Ymmärrän kyllä mikä sinua kaihertaa, no kun hiukan joudumme maksamaan niitä maatalous tukia. Mutta lohdutus sinulle, niitä saa ainakin viiden puolueen viljeliät, myös sossut.
Noita viiden puolueen viljeliöitä on yhteensä vain 50 tuhatta, ja vähenevät joka vuosi roimasti.
Mutta kun nyt mennään sinne sinun 1,4 milj, pääkaupunki alueeseen, niin siellä noita tuen saajia on huomattavasti enemmän. On asuntotuen, työttömyystuen ja toimeentulotuen saajaa, reilusti yli puoli miljoonaa henkilöä, jo pääkaupunki seudulla. Muut kaupungit, ainakin toinen puoli siihen päälle, mitäs siihen sanot, kuka elättää ketä?
Nuo maaseudun meille kaupunkilaisille ruuan hommaavat viljeliät tekevä raskasta työtä joka päivä. Mutta kaupungeissa asuvat työttömät narkomaanit työllistävät vain poliisia.
Näistä yli miljoonasta tuensaajista suurin osa on sossu-komukoita, joista saamme vain paljon haittaa. Kuten ryöstöinä, pahoinpitelyinä ja varkauksina, muiden tuki korvausten lisäksi.
Noista maksetuista maatalous tuista, kaupunkilainenkin veronmaksaja saa selvän hyödyn, halvenpina elintarvikkeina. Mutta kaupunkilaisten asunto, työttömyys ja toimeentulo tuista, emme saa mitään hyötyä. Päinvastoin vain suurta haittaa, kun huumemiesten tekemät ryöstelyt ja varkaudet vain lisääntyy.
Unohtuhan tuo 38,6 kuumetta ja kiistelen sinun kanssa kun pikkusen helpottaa
ihan valitan tuomost, meillä on yksi työkaveri ollut 22 päivää sairaalassa ja ei hyvältä näytä, kova kuume jne.
ei varmaan johdu mistään , mutta syytä ei löydetä ?
No niihän se tuo maaseutu elättää minutkin, ajatella.
Mutta ajetteleppa, että meillä on tyhmä systeemi se, että minä joudun käymään töissa, että saan euroja, noilla euroilla ostan tuolta ruokakaupasta ruokaa ja sanon aina vaimolle ja lapsille, että maaseutu se meidätkin elättää.
Olet mainio huumorimies.
Muistan kun asuin maaseudulla ja aina silloin tällöin kävin maaisännälle kyntämssä pellot tai ajelin hevosvetoista haravakonetta tai hankmosin peltoja, silloin joskus maaseutu elätti, sain isännältä ostettua halvemmalla kanamunia, voita, joka tuli meijeristä, juustoa , joka tuli sieltä myös, joskus kevällä ostimme vasikan tai sian ja kasvatimme sen joulua varten, muistako sinä maalla asuva kaupunkilainen nämä. Mutta työllä maksetiin tai rahalla ostettiin ? Onko tämä sitä maaseudun elättämistä. Mutta oli se vain outoa, että maallakin piti työtä tehdä ja kaupungissa vielä enemmän. Mutta onnellinenhan saa olla, että maaseutu elättää.
No olisi siulle paljonkin kirjoitettavaa, mutta en nyt rupea enempään, sanon vain, että olet todella hauska mies ja sulla on lahjoja vaikka huumorikirjailijaksi.
Kun noissa kaupungeissa on lähes miljoona sossu-komukka tuensaajaa, niin kyllä me työtä tekevät veronmaksajat ollaan kusessa niiden kanssa. Kun he vain päivät räkiin kattoon murjuissaan. Illalla lähtevät taas tekemään uusia rikoksia, pöhnä päissään.
Tunnistettavaa nykyäänkin palstalla. Sama kommentoija edelleenkin .,,,
Pankit ottaa velkaiset asunnot haltuunsa ja vuokraa ne sitten maahanmuuttajille.
Vihervasemmistolainen vallankumous etenee ja kokoomuslaiset veronmaksajat Hesassa saa maksaa lystin.
Asunnot halutaan pörssiosakkeiksi, joilla keinottelu heilahdukset on sioittajille mannaa, mutta ei niiden todellisille tarvitsioille !? Suomalaisetkin on kaikkissa asioissa kuin sopulilauma, ei rauhallista kehitystä vaan ollaan suossa ja huipulla nenänä ja päänä !?
Ja tietysti kaikki on Venäjän vika !?
Ota Tommi rauhallisesti. Laskeeko Pietarissa hinnat?