oletteko huomanneet, että suomalaisten läskimahaisten, haisevien, rumien juoppojen on vaikea käsittää sitä, että heidän kullinsa on 12cm erektiossa keskimitaltaan. Maailmassa isomunaisimmat ihmisrodut (mm.Jamaicalaiset) kohottavat keskiarvon 14.5 senttiin, mutta suomessa ja scandinaviassa km. on 12cm. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tämä ei kuitenkaan ole ongelma, koska siellä miehet ovat komeita ja naisen huomioonottavia, sekä heillä on ulkonäkönsä vuoksi hyvä itsetunto. Ruotsissa ja muissa skandinaavisissa maissa miehet eivät myöskään ole niin identitoituneet ammattiin, kuin suomessa, ja se kertoo hyvästä itsetunnosta ja omasta autuudesta. On vain aika erikoista huomata se, että netissä pikkupojat aina liioittelevat ja aika miehet ovat "tavallaan", ilmeisesti, aivopesseet itsensä ja kirjoittelevat tänne suomikullejen puolustelurepliikkejä. Itstunto-ongelmat aiheuttavat myöskin epärehellisyyttä ja liioitteluja. Missään muussa maassa ei katsota kieroon mustia miehiä ja pelätä heidän 1-2cm suurempia kullejaan, eikä muissa maissa haukuta naapurivaltion komeuksia homoiksi, kuten Suomessa tehdään. Muualla kullinmitoista ei kärsitä ja niitä ei liioitella netissä, vaan seisovaa kullia käytetään lähinnä panemiseen kauniiden naisten mieliksi ja suvun jatkamiseen.
NETISSÄ EI SIIS KANNATA USKOA MITÄÄN!!
REPIKÄÄ TÄSTÄ TOTUUTTA!!
NETISSÄ EI SIIS KANNATA USKOA MITÄÄN!!
REPIKÄÄ TÄSTÄ TOTUUTTA!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
korkeintaan
Oletko sinä raasu parka käynyt mittailemassa niiden tanskalaisten kyrpiä? Mistä sinä luulet sellaisen juutin itsellesi hankkivasi? Oletko varma, että riidanhaluinen ja ylikriittinen suomalaisnainen kelpaa niille tanskalaisille?
Mitä sinä höpötät keskipituudesta. Minun kullini on 22cm pitkä ja 6cm paksu. Siinä on kuule parrua sullekin. harmi vain, että ihan joka muijalle en anna. Sori. Tolla veitikalla kun laittaa niin ei tarvii edes hirveesti nytkyttää. Muija on aika nautinnoissa kunhan vain vähän liikuttelen jätti-moloani sen sisällä.
riittää:)))
omaan nilkkaan ku niin meni hermot?? :D
se siellä kirjoittelee ikäviä kommentteja suomalaisista miehistä, joiden on antanut hyväksikäyttää itseään liian monta kertaa. Olet luultavasti sellainen tavallisen näköinen nainen, joka luulet olevasi joku superkaunokainen vain siksi, että puutteessa olevat pienikulliset äijänkäppänät ovat panneet sinua paremman puutteessa. Täällä sinä sitten kostat hyväksikäyttäjillesi. Yhdenkään todella kauniin naisen ei tarvitse kirjoitella tuollaisia typeryyksiä, mitä sinä päästäsi suollat. Onko sinulla mitään sivistystä muutenkaan? Jos kaikki maailmassasi kieppuu pippelien ympärillä, olet säälittävä tapaus. Avaa joskus joku kirja. Avartaisi sinun kullin-sävytteistä maailmankuvaasi.
mine ei tarvita tääla todista mita niinku teida oikea pikkumuna!!! heh
Irtoisko sulta isoa penistä?
Samaa mieltä kanssasi.Toisaalta meillä täällä asiat kuitenkin siinä mielessä hyvin, että tälläiset "naiset" saavat purkaa paineensa
julkisesti sananvapauden nimissä, vaikkapa tällä foorumilla. Ei taida oikein kaikkein fundalistisimmassa maissa toimia, vrt. esim. Lähi-Idän islamistisiin valtioihin.
Yleensähän asia on niin, että kaikkein vähiten asiaa tunteva on suurimmalla varmuudella äänessä.
Senhän nimenomaan mahdollistaa vain täydellinen
tietämättömyys.
Itse olen käynyt 45 maassa, ja omasta kokemuksesta voin todeta, että esim. rasismia esiintyy todella joka puolella (itsekin sen kohteena ollut). Heikkoa itsetuntoa löytyy kaikista kansallisuuksista, ei siis pelkästään "suolmalaisista" kuten ketjun alkuunpanija väittää.
Mutta löytyy kyllä terveenkin itsetunnon omaavia, suomalaisistakin, miehistä ja naisista, onneksi.
Itse olen viisikymppinen mies ja omasta mielestä ihan sinut niin itseni kuin muidenkin kanssa.
Ulkomaalaissyntyinen naisystäväni ihmetteli
näitä "koko-kirjoituksia" ja totesi vain, että onneksi kaikilla suomalaisilla eivät ajatukset pyöri pelkästään navan alapuolella. Huumorintajuisena ihmisenä totesi minulle hymyssä suin, että olet minulle "mittaamattoman arvokas mies". Nauroimme molemmat hänen oivalliselle sutkautukselleen.
Ehkäpä meillä olisi vähemmän katkeruutta
ylipäätään, jos vain uskaltautuisimme katsomaan asioita hieman humoristisemmin...
Hohohohohoh.
Sovellan viimeistä lausahdustasi omaan teksiisi: "NETISSÄ EI SIIS KANNATA USKOA MITÄÄN!!"
Etkai nyt tosissaan väitä,että tuommoinen nysä voisi olla"normaali"..:D Sillonhan 10senttinenkin ois normaalin rajoissa..=))))
tsiisus itelläkin 13cm jo ihan lepomitta ja normaalilta sekin näyttää miesten saunassa..
Itellä kyllä 2sella alkava parru täydes kunnos, mutta turhaan täälä mainostan ku eihän kukaan usko ilman kuvaa. mutta aika epätoivoista pönkittelyä tommonen uskomus että kaikki tommosia nysäkulleja..
"mutta aika epätoivoista pönkittelyä tommonen uskomus että kaikki tommosia nysäkulleja.. "
_tutkittu juttu...Meeppäs pentu mittan uuestaan ja oikeen!!
23v pentu täälä vaan kirjottelee..=) Kai sitä sitten pitäs joku kuvallinen todistus näyttää täälä netis,mut pelkäänpä henkilöllisyyteni paljastuvan.. :-/
Keskimitta on reippaasti alle 15 cm, ja se on fakta. Sitä vehjettä ei mitata alakautta perseeseen asti, eikä kukaan täyspäinen enää ollenkaan teini-iän jälkeen. :) Isompi lepomitta ei tarkoita yleensä isompaa vehjettä, vaan toisilla paisuvaiskudos toimii niin onnettomasti, ettei se iso lörppäkulli kutistu kompaktiin kuljetuskokoon ikuna. No onpahan saunassa mittamiehillä ihmeteltävää.
http://en.wikipedia.org/wiki/Penis_size
# A study published in the September 1996 Journal of Urology concluded that average erect length was 5 inches (12.9 cm). (Measured by staff).[4]
# A UCSF study by Wessells et.al. published in 1996 found an average of 5.1 inches (13.0 cm). (Measured by researchers)
# A study by a Brazilian urologist found an average of 5.7 inches (14.5 cm). (Measured by researchers)
# A German study in 1996 also reported an average of 5.7 inches (14.5 cm). (Measured by researchers)
# A study conducted by LifeStyles Condoms during 2001 Spring Break in Cancún found an average of 5.9 inches (15.0 cm). (Measured by staff)
Tuleehan noita peniksiä nähtyä innokkaana saunojana, ja voin sanoa että valtaosa saunalöysistä mulkuista on jo 12cm. Itelläni kovana noin 17cm ja löysänä tuo 12cm
Eikä noihin mittoihin kannata tuijottaa. Menee vaan sillä mikä itelle on annettu eikä haaskaa aikaa muiden kadehtimiseen. Annettu aika on siihen aivan liian arvokasta
Mulla ei oo ku "normaali" n.14,5 cm penis, mut en osaa olla kateelllinen kenellekkään, koska se on kelvannut aina naikkosille silti.
Oletko muuten hyvännäköinen/supliikkimies. Miten itse luonnehtisit ulkonäköäsi(joitain piirteitä)
Eihän se mulkku ratkaise siinä tapauksessa jos sen kantaja on muutoin geneettisesti hyvälaatuinen
En välttämättä sanoisi itseäni supliikkimieheksi... mutta moni nainen on vuosien varrella ulkonäköäni kehunut. Olen vuosikymmenien ajan harjoittanut budo-lajeja ja treenannut itseäni. Lajeina esim. Taekwon Do, Han Moo Do ja Aikido.