"Viime yönä klo. 00.24 maapallon ohitti 800 km. pituinen asteroidi aivan kylkeä hipoen! Hyvästelimme rakkaamme, luovuimme kaikesta omaisuudestamme, pakenimme vuorille ja nyt olemme KUOLLEET! KUOLLEET! Tältäkö se tuntuu?"
Olisi ihanteellinen tapa kuolla, kun taivaankappale putoaa päähän. Se on sentään matkannut miljoonia valovuosia avaruudessa ja päätepisteenään kalahtaa juuri sinun päähäsi, juuri sinun planeetallasi. Ja sinä mitätöit tuon tapatuman historiallista merkitystä kauhistelemalla sitä.
Tiedätkö kuinka häilyvä on elämän ja kuoleman välinen raja vaikka koskaan yksikään tähti tai komeetta ei maapalloon hipaisisi. Valovuosissa ja äärettömyyksissä sinunkin elämäsi ja koko planeettame historia on vain yksi silmänräpäys. Saattaa olla, että maa jo itsessään on matkalla kohden tuhoa kuin limonadipullon pohjalta nouseva hiilihappokupla kohden pintaa, jossa se poksahtaa ja hajoaa ilmaan. Avaruudessa ei koskaan voi tietää, lähestymmekö me aeteroidia vai lähestyykö asteroidi maata vai menemmekö me molemmat toinen toisiamme vasataan ja päin yhteen valon nopeutta, jolloin kyseisen asteroidin havaitseminen on nykyisellä teknologialla täysin mahdotonta. Jysäys olisi mahtava, mutta äärettömän maailmankaikkeuden mittakaavassa mitätön - kuin yhden atomin halkaisu hiukkaskiihdyttimessä yhdellä neutronilla.
Lue raamatusta Johanneksen ilmestyskirja ja erityisen huolella kohta, kun taivaan tähdet tippuvat ihmisten niskaan.
Lisäsin vielä elämän olemassolosta sen, että lyhennetyssä mittakaavassa elämä tarkoittaa sitä kuin kävelisit pitkin luotilankaa jonka alla on ikuinen pudotus ja pimeys mustaan tyhjyyteen. Tiedät väistämättä horjahtavasi luotilangalta joskus. Aluksi pysyt langalla, horjut hieman, korjaat asennon, jatkat matkaa kunnes horjahdat etkä enää pystykään palauttamaan tasapainoa. Et edes huomaa putoavasi, tunnet leijuvasi tyhjyydessä. Näet luotilangan hitaasti etääntyvän kunnes kadotat sen lopullisesti pimeyteen. Toisin sanoen, kun tiedät että kuolema koittaa, ei milään ole enää mitään väljä, ellei tukenasi ole uskoa, joka luo pohjan ajatukselle ikusesta elämästä ja siitä, että vihdoin ylität tuota luotilankaa pitkin rotkon ja pääset tasaiselle alustalle. Usko saattaa luoda millisekunnin kestävän vision siitä, että elämässä on tasapaino, joka kestää ikuisesti. Milisekunti ennen kuolemaa on kuin tuhat vuotta ja yksi yö.
Kuitenkaan kukaan ei tiedä kuolemasta juuri mitään, mutta jo elämässään kannattaa varautua mahdolliseen ikuiseen elämäänsä tai lopulliseen kadotukseen. Eihän kukaan voi tarkalleen tietää, mitä kuolema on, mutta jos ei pelaa, ei voi myöskään voittaa!?
Olisi ihanteellinen tapa kuolla, kun taivaankappale putoaa päähän. Se on sentään matkannut miljoonia valovuosia avaruudessa ja päätepisteenään kalahtaa juuri sinun päähäsi, juuri sinun planeetallasi. Ja sinä mitätöit tuon tapatuman historiallista merkitystä kauhistelemalla sitä.
Tiedätkö kuinka häilyvä on elämän ja kuoleman välinen raja vaikka koskaan yksikään tähti tai komeetta ei maapalloon hipaisisi. Valovuosissa ja äärettömyyksissä sinunkin elämäsi ja koko planeettame historia on vain yksi silmänräpäys. Saattaa olla, että maa jo itsessään on matkalla kohden tuhoa kuin limonadipullon pohjalta nouseva hiilihappokupla kohden pintaa, jossa se poksahtaa ja hajoaa ilmaan. Avaruudessa ei koskaan voi tietää, lähestymmekö me aeteroidia vai lähestyykö asteroidi maata vai menemmekö me molemmat toinen toisiamme vasataan ja päin yhteen valon nopeutta, jolloin kyseisen asteroidin havaitseminen on nykyisellä teknologialla täysin mahdotonta. Jysäys olisi mahtava, mutta äärettömän maailmankaikkeuden mittakaavassa mitätön - kuin yhden atomin halkaisu hiukkaskiihdyttimessä yhdellä neutronilla.
Lue raamatusta Johanneksen ilmestyskirja ja erityisen huolella kohta, kun taivaan tähdet tippuvat ihmisten niskaan.
Lisäsin vielä elämän olemassolosta sen, että lyhennetyssä mittakaavassa elämä tarkoittaa sitä kuin kävelisit pitkin luotilankaa jonka alla on ikuinen pudotus ja pimeys mustaan tyhjyyteen. Tiedät väistämättä horjahtavasi luotilangalta joskus. Aluksi pysyt langalla, horjut hieman, korjaat asennon, jatkat matkaa kunnes horjahdat etkä enää pystykään palauttamaan tasapainoa. Et edes huomaa putoavasi, tunnet leijuvasi tyhjyydessä. Näet luotilangan hitaasti etääntyvän kunnes kadotat sen lopullisesti pimeyteen. Toisin sanoen, kun tiedät että kuolema koittaa, ei milään ole enää mitään väljä, ellei tukenasi ole uskoa, joka luo pohjan ajatukselle ikusesta elämästä ja siitä, että vihdoin ylität tuota luotilankaa pitkin rotkon ja pääset tasaiselle alustalle. Usko saattaa luoda millisekunnin kestävän vision siitä, että elämässä on tasapaino, joka kestää ikuisesti. Milisekunti ennen kuolemaa on kuin tuhat vuotta ja yksi yö.
Kuitenkaan kukaan ei tiedä kuolemasta juuri mitään, mutta jo elämässään kannattaa varautua mahdolliseen ikuiseen elämäänsä tai lopulliseen kadotukseen. Eihän kukaan voi tarkalleen tietää, mitä kuolema on, mutta jos ei pelaa, ei voi myöskään voittaa!?
Vastaukset 26
Vanhimmat
"Eihän kukaan voi tarkalleen tietää, mitä kuolema on, mutta jos ei pelaa, ei voi myöskään voittaa!?"
Perin kurjaa retoriikkaa. Jokainen tietysti 'pelaa' niiden sääntöjen mukaan mitkä elämässä tärkeiksi itselleen havaitsee.
Eri uskontokuntien pelisäännöt taas voi suurimmaksi osaksi heittää romukoppaan. (Niistä voi toki oppia moraalisena elämänohjeena ja ihmisluonnon ja unelmien kuvauksena.)
No eikö koskaan tule selaista tunnetta, että entäpä jos sittenkin on niin kuin Raamatussa lukee? En kiistä, ettenkö itsekin olisi epäilyt ja ettenkö epäilisi vieläkin Raamatunkertomusten todenperäisyyttä. Eri aikakausien ihmiset ovat koonneet Raamatun, joten ei se voi olla täysin sataprosenttisesti niin kuin siinä lukee, mutta toiaalta, kun olen tähän uskontoon, kristinuskoon, syntynyt ja tajunnut, että eri uskontoja on valtavasti ja uskonnoissa yleensä on kyse nimenomaan uskomisesta, niin ei ole juurikaan järkeä vaihdella eri uskomuksia tai uskontoa, kun varsinaista tietoa tuonpuoleisesta tai oikeasta uskosta ei ole olemassa. En kuitenkaan uskalla olla uskomatta tai yrittää uskoa muuhun, koska kuitenkin on olemassa pelko siitä, että jos ei ole uskonut niin ei ole edes mitää toivoa pelastua. Vaikka mahdollisuudet siihen, että juuri minun ja miljoonien muiden samaan uskontoon uskovien usko olisi juuri se oikea, onkin varsin pieni, niin tämäkin veikkaus on parempi kuin se että en uskoisi mihinkään.
Itse asiassa luulen, että maailmassa ei ole täysin uskonnottomia ihmisiä. Jokainen uskoo johonkin ja hyvä niin. Aika sen näyttää, kuka osuu oikeaan, jos kukaan edes osuu. Voi olla että jokainen pelastuu jollakin tapaa ja uskonto on luotu vain tätä elämää varten jonkinlaiseksi virstanpylvääksi, jonka turvin valetaan ihmisiin uskoa tulevaisuudesta ja voimaa jatkaa elämää ilman että kaikki tuntuisi turhanpäiväiseltä.
Tässä kirjoituksessa oli ainakin uskoa!
>>En kuitenkaan uskalla olla uskomatta tai yrittää uskoa muuhun, koska kuitenkin on olemassa pelko siitä, että jos ei ole uskonut niin ei ole edes mitää toivoa pelastua. Vaikka mahdollisuudet siihen, että juuri minun ja miljoonien muiden samaan uskontoon uskovien usko olisi juuri se oikea, onkin varsin pieni, niin tämäkin veikkaus on parempi kuin se että en uskoisi mihinkään.
Nimenomaan kyse ei olekaan siitä, että minä tietäisin "Mistäs tiedät, ettei ole olemassa sellaista jumalaa..." enkä minä tämän asian kanssa edes arvuuttele. Maailmassa on satoja ellei tuhansia eri lahkoja, jotka uskovat erilaisiin tarinoihi. On vain sattumaa, että synnyin juuri Suomeen ja kristinuskon valta-alueille. Yhtä hyvin voisin uskoa tavallasi, että ne pelastuvat, jotka eivät ole menneet "lankaan", mutta vastavuoroisuuden nimissä minä kysyn sinulta, että mistä sinä tiedät että Raamatussa mainittu Jumala ei ole juuri se joka pelastaa. Totuushan on se, että kukaan ei tiedä mikä on oikein ja mikä on väärin, kuka on oikeassa. Tämän takian on maailmassa käyty paljon sotia ja miljoonia on kuollut, koska suurin osa maailman ihmisistä on niin tyhmiä, etteivät tajua sitä tosi asiaa että todellista tietoa ei ole vaan kyse on pohjimmiltaan nimenomaan "uskosta", ei tiedosta. Tosin sanoen, kukaan ei voi väittää toisen tulkintaa uskonasioissa "vääremmäksi" kuin omaansa.
Kuitenkin, on hullua sanoa, että ei usko mihinkään ja "johonkin" uskominen ei ole koskaan turhaa, koska joku veikkaus saattaa olla oikea.
Vähän kuin vakioveikkauksessa, se kerää potin ketä veikkaa oiken tuloksen.
>>Kuitenkin, on hullua sanoa, että ei usko mihinkään ja "johonkin" uskominen ei ole koskaan turhaa, koska joku veikkaus saattaa olla oikea.
Että kaikki on kuin raamatussa lukee, ei varmasti tule! Ihan yhtä hyvin voisi tulla sellainen tunne, että kaikki on kuin Tuntemattomassa Sotilaassa lukee... Tai sen lisäksi vielä Kahlil Gibranin ajatelmissa, ja Eeva Kilven. Kaikki niin kovin totta. Ja oikein. Silloin kun hakee vastauksia tiettyihin kysymyksiin.
Van kun ihan jokaisen on löydettävä se ihan oikea ja oma totuutensa, ja ikuisuutensa.
Ei riitä ajattelevalle ihmiselle muiden totuudet. Eikä tarvitsekaan. Jokaiselle kun kuitenkin löytyy omansa, jahka vähän viitsii ajatella itse.
Ensi töikseksi lakkaa pelkäämästä. Kaikki näyttää paremmalta, kun maailmaa ei katso pelon läpi.
Jos jumala on olemassa ja hän on pyyteetön rakkaus, niin kuin annetaan ymmärtää kaikissa uskonnoissa, kaikki ovat turvassa. Jos jumalaa ei ole olemassa, ei ole syytä pelätä rangaistustakaan.
Pyyteetön rakkaus tarkoitaa, että rakkaus ei valikoi, vaan rakastaa kaikkia yhtä paljon. Jumala siis rakastaa Hitleriä yhtä paljon kuin Äiti Teresaakin. Mitään helvettiä ei ole olemassa. Ehkä kysymys on todellakin karmasta ja siitä pois pääsemisestä. Totuuden näkemisestä.
Minä uskon, että valaistuminen on olemssa. Valaistuneiden ihmisten opetukset eivät ole yhden uskonnon opetuksia, vaan kaikkien perimmäisen opetuksen opettamista. Se on tietysti "Kultainen sääntö" eli "Älä tee toisille sitä, mitä et toivoisi itsellesi tehtävän" ja toinen on "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".
Tutustu aluksi vaikka Antohy de Mellon Havatuminen kirjaan. Uskon, että siitä on sinulle paljon lohtua.
Et siis uskalla olla uskomatta kristinuskoon sen takia, että sinulla olisi ainakin pieni mahdollisuus "pelastua". No, jos pelkää kadotusta niin sitten. Ja suuressa uskontokunnassa on se hyvä puoli että jos on väärä valinta niin ei ainakaan joudu kadotukseen yksin :)
Vaikea uskoa että joku oikeasti ajattelee noin. Minä en pelkää kadotusta. Elämää ei ole tehty elettäväksi pelossa. Tuon pelastuksen itselleni ja muille joka päivä pienillä teoilla. Jos se ei riitä niin tuhotkoon minut mikä lie ukko ylijumala.
Kyllä, kaikki uskovat johonkin. Ehkä on kuitenkin vain suuri erehdys rajoittaa oma uskominen yhteen uskonnolliseen kertomukseen. Nuo kertomukset ovat välineitä ymmärtää maailmaa, mutta niissä on sisäänkirjoitettu viesti: älä tartu tähän, uskalla tehdä omat havaintosi, totuuden koet itse elämällä, et taivaisiin tai helvetteihin keskittymällä.
tähti putoaa? Montako tähteä on tässä "lähistöllä" tekemässä ylipäänsä mitään?
Elämä voi loppua itsekultakin ennen tämän iltaista nukkumaanmenoa, mutta uskontojen keksimiä tuonpuoleistarinoita ei silti kannata ottaa todesta. Satu on satu vaikka joku siihen uskoisikin.
Tutkimattomat ovat Herran tiet.
Uskonto on hyvä virstanpylväs, joka valaa toivoa paremmasta vaikeina aikoina, oli totta tai ei. Edelleen, jos ei pelaa, ei voi voittaa. Ei Ässä arvastakaan voi tietää ennen ostoa, voittako vai eikö voita, se on kokeiltava ja se kokeilu maksaa. Jos häviää, so what, rahat meni, mutta oli mahdollisuus.
Sama on uskontojen kanssa. Elämä meni säädöksin, saatan voittaa tai sitten en.
En usko satuihin, joita ei väitetäkkään todeksi. Muun muassa Raamattu tekee tässä asiassa poikkeuksen.
"En usko satuihin, joita ei väitetäkkään todeksi. Muun muassa Raamattu tekee tässä asiassa poikkeuksen." se on satukirja jota väitetään todeksi, joten uskot siihen?
>> Raamattu tekee tässä asiassa poikkeuksen." se on satukirja jota väitetään todeksi, joten uskot siihen?
Sinulla on kivoja ajatuksia mielestäni. Olen itsekin samaa mieltä siitä, ettei mitään absoluuttista totuutta jumalan todellisuudesta tiedä meistä kukaan, me olemme jokainen vain uskomme varassa.
Olen myös samoilla linjoilla siitä, että on hullua sanoa, ettei usko mihinkään. Toisaalta itse en ole koskaan kohdannut ihmistä, en uskovaa enkä ateistia, joka näin olisi sanonut. Se ettei usko jumalolentoihin ja se ettei uskoisi yhtään mihinkään, ovat kaksi eri asiaa mielestäni. Minä luulen, että jokainen uskoo johonkin, jokaisella on luottamus johonkin, toisilta vaan puuttuu jumala, ns. palvonnan kohde.
Minä uskon siihen, että huonojen asioiden jälkeen jossain vaiheessa elämällä on jotain hyvää tarjottavaa. Uskon, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja että elämä kantaa. Mutta en usko mihinkään jumalaan.
Tätä ajatustasi pelistä en oikein tavoita. Tarkoitatko, että usko on tavallaan omalla pelastuksellaan pelaamista? Jos ei usko, joutuu helvettiin, joten pelaa sitten niin että uskoo, jottei joutuisi helvettiin?
Eikö kuitenkin tällä logiikalla ateismikin ole yksi tapa pelata? Minä en usko Jumalaan, mutta en silti juurikaan pelkää helvettiin joutumistakaan. En nimittäin usko edes siihen helvettiin. Ei kai olisi järkevääkään pelätä jotakin, jota ei usko olevan olemassakaan.
"Silti minua kiinostaa tietää, että minkälainen on Jumalattoman ihmisen tuonpuoleinen elämä. Ei ateistilla ole toivoakaan, kun ei ole mitään tai ketään kuka siinä uskossa lupaisi mitään."
Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta henkilökohtaisesti en usko, että minulla on mitään tuonpuoleista elämää. En tunne asian johdosta minkäänlaista toivottomuutta, koska en kaipaa tuonpuoleista. Minulle riittää tämä yksi elämä oikein hyvin, ja kun kuolen, niin olen vain kuollut, lakannut elämästä. En pelkää kuolemaa, en liioin odottele sitä. Minä keskityn vain elämiseen, ja kun se elämä päättyy, toivon että koen eläneeni hyvän elämän.
"mutta kutkuttava kysymys onkin, että entäpä JOS, ENTÄPÄ JOS onkin. Itse en ainakaan ole valmis ottamaan riskiä ja eroamaan kirkosta ja seurakunnasta, jos sattuukin oleen niin että siitä hyvästä päädyn tulisille hiilille...mikäli tämä kristinusko on oikea."
Tämä "entäpä jos" on kieltämättä kutkuttava kysymys. Kuten myöhemmin itsekin totesit, sen tosiasian puutteessa jokainen meistä ottaa riskejä päättäessään joko uskoa tai olla uskomatta. Jokainen kaiketi kuitenkin kokee jonkun vaihtoehdon vähemmän riskialttiiksi kuin muut. Sinä uskot kristittyjen Jumalaan, siksi kokisit riskeeravasi paljon valitsemalla uskoa toisin. Muslimi, joka uskoo Allahiin kaiketi pitäisi juuri sinun Jumalaasi uskomista kauheana riskinä, siksi hän luottaa Allahiin. Minusta taas on kaikkein todennäkoisintä ettei mitään jumalaa ole. Ja koska en usko tuonpuoleiseenkaan, enkä itse sellaista kaipaa, en koe juuri riskeeravani mitään Jumalattomuudellani.
Tästä "entä jos"-kysymyksestä päästään myöskin minun jumaluskon puutteni alkulähteille. Olen miettinyt sitä, että entä jos Jumala onkin olemassa. Tässä kohtaa mainittakoon, että tarkoitan nimenomaan kristittyjen Jumalaa, koska kristinuskoisessa maassa kasvaneena, juuri kristinuskon Jumala on kaikista maailman jumalista minulle läheisin ja tutuin. Mutta kristinuskon pelastusoppi on eräs oleellinen syy siihen, miksen usko Jumalaan. Minusta Jumala, joka joko pelastaa tai heittelee helvettiin ihmisiä vain ja ainoastaan heidän uskonnollisen näkemyksensä perusteella, on kauhistuttava. Jos Jumala todella tekee kuten kristinusko opettaa, se Jumala on mielestäni erittäin kaukana armosta tai rakkaudesta. Minä en voi, enkä HALUA uskoa niin suvaitsemattomaan, julmaan ja tyrannimaiseen Jumalaan. Minun mielestäni, jos Jumala olisi hyvä, ei olisi helvettiä, tai jos olisikin, niin sinne joutuisi eletyn elämänsä toimien ja tekojen perusteella, ei sillä perusteella, että sattuu olemaan uskonasioista eri mieltä kuin Jumala.
Ja sen takia ajattelinkin sanoa sanasen tästä "ENTÄPÄ JOS" ajatuksesta. Monet varmasti miettivät samalla tavalla: entäpä jos... Ja kuten mainitsit, juuri pelko väärässä olemisesta vetää takaisin kristinuskoon.
Lauseesi: "En kuitenkaan uskalla olla uskomatta tai yrittää uskoa muuhun, koska kuitenkin on olemassa pelko siitä, että jos ei ole uskonut niin ei ole edes mitää toivoa pelastua.", kertoo todella paljon.
Olen kuitenkin vakuuttunut, että jos on olemassa sellainen Jumala kuin raamattu väittää, hän ei kauheammin välitä "entäpä jos"-ihmisistä. Toimiiko usko, jos uskoo vain ihan varmuuden vuoksi.. ihan vaan sen vuoksi, että jos se sittenkin olisi totta..? Eikö kaikkitietävä Jumala nää ajatusten ja motiivien läpi? Tällöin kysymyksessä ei ole usko Jeesuksen opetuksiin tai Jumalaan. Jos uskottelee muille ja itselleen uskovansa Jeesukseen ja Jumalaan ihan vain sen takia, että on kuullut, että jos ei usko, niin kuoleman jälkeen joutuu tulisille hiilille, niin toimiiko se? Yrittääkö silloin huijata itseään ja Jumalaa? Parivaljakkoa, jota nimenomaan ei kannata huijata...
Jos nyt kukaan jaksaa lukea, niin tässä vähän lontoon murteella aiheesta:
"Pascal's Wager
"God can't be proved. But if God exists, the believer gains everything (heaven) and the unbeliever loses everything (hell). If God doesn't exist, the believer loses nothing and the unbeliever gains nothing. There is therefore everything to gain and nothing to lose by believing in God."
This argument, first formulated by French philosopher Blaise Pascal, is sheer intimidation. It is not a case for a god's existence: it is an argument for belief, based on irrational fear. With this kind of reasoning we should simply pick the religion with the worst hell.
It is not true that the believer loses nothing. We diminish this life by preferring the myth of an afterlife, and we sacrifice honesty to the maintenance of a lie. Religion demands time, energy and money, draining valuable human resources from the improvement of this world. Religious conformity, a tool of tyrants, is a threat to freedom.
Nor is it true that the unbeliever gains nothing. Rejecting religion can be a positive liberating experience, gaining perspective and freedom of inquiry. Freethinkers have always been in the forefront of social and moral progress.
What kind of person would eternally torment an honest doubter? If their god is so unjust, then theists are in as much danger as atheists. Perhaps god will get a perverted thrill from changing his mind and damning everyone, believers and unbelievers alike. Or, inverting the gamble, perhaps god will only save those who have enough courage not to believe!
Pascal was a Catholic and assumed that the existence of god meant the Christian God. However, the Islamic Allah might be the true god, which turns Pascal's wager into a riskier gamble than intended.
In any case, a belief in a deity based on fear is not a belief that produces admiration. It does not follow that such a being deserves to be worshipped."
http://www.ffrf.org/books/lfif/?t=refute
Ja sitte vielä tuolta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pascalin_vaaka
Kannattaako todella ruveta pelaamaan ikuisuudestaan?
"Tätä ajatustasi pelistä en oikein tavoita. Tarkoitatko, että usko on tavallaan omalla pelastuksellaan pelaamista? Jos ei usko, joutuu helvettiin, joten pelaa sitten niin että uskoo, jottei joutuisi helvettiin?"
Eli toisin sanoen pelaamisella tarkoitan sitä, että esimerkiksi me veikattasiin keskenämme miten Saksa-Italia MM-jalkapallo ottelussa käy. Sinä veikkaisit, että Saksa voitta 6-4 kun taas minä veikkaan Italian voittavan 8-2.
Sama homma tässä uskontohommassa. Sinä veikkaat, että Jumalaa ei ole ja minä veikkaan, että Jumala on. Saattaa olla että kumpikin on väärässä. Välttämät Saksa ei voita 6-4 tai Italia 8-2 vaan peli päättyykin 4-5, joten kumpikin on ollut väärässä. Mutta kuitenkin, on mahdollista, että sattuukin käymään niin, että Saksa voittaa veikkaamallasi tavalla 6-4 ja täten ollen voitat potin.
Mutta jos olisin pelännyt enkä veikannut mitään, niin täten ollen minulla ei olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta voittaa mitään. Uskoessani jumalaan, minulla on oma pelilappu vetämässä, meni sitten syteen tai saveen, mutta mahdollisuus voittoon on kuitenkin olemassa.
"">>>...Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta henkilökohtaisesti en usko, että minulla on mitään tuonpuoleista elämää. En tunne asian johdosta minkäänlaista toivottomuutta, koska en kaipaa tuonpuoleista. Minulle riittää tämä yksi elämä oikein hyvin, ja kun kuolen, niin olen vain kuollut, lakannut elämästä. En pelkää kuolemaa, en liioin odottele sitä. Minä keskityn vain elämiseen, ja kun se elämä päättyy, toivon että koen eläneeni hyvän elämän.... "
"Toisaalta, jos Raamatussa ei olisi minkäänlaisia pelotteita, kukaan ei eläisi sillä tavalla *oikein* miten Raamattu opettaa. "
Tuo juuri on kristinuskossa päin mäntyä. Siinä ihminen nähdään pohjimmiltaan pahana. Ei se niin mene. Onhan Suomessakin ollut kyläkäräjiä ja muita lakeja jo ennen kristinuskon tuloa. Kyllä ihminen pyrkii syntymästään asti pelkästään hyvään, jos ei kasvatuksella, uskonnolla, ateismilla tai muulla aatteella ihmistä pilata. Sääli vaan, että kukaan ei säästy noilta edellämanituilta. Niistä pitää vain yrittää päästä itse eroon, kun sen asian tajuaa.
>> Kyllä ihminen pyrkii syntymästään asti pelkästään hyvään, jos ei kasvatuksella, uskonnolla, ateismilla tai muulla aatteella ihmistä pilata.
Tämä nyt jakaa ehkä vähän mielipiteitä. Toi on kyllä totta, että ihminen voidaan pilata täydellisesti kasvatuksella ja tehdä tästä vaikka terroristi, joka ajaa lentokoneella talonseinään.
Mutta ilman kasvatusta taas ihminen ei tiedä miten elää eikä tällöin ole kokemusta pahasta, ei hyvästä eikä elämästä tai kulttuurista.
Minusta tuntuu, että ihminen on pohjimmiltaan omahyväinen narsisti, ahne ja kateellinen valehtelija joka joutuu ponistelmaan pysyäkseen niin sanotussa "hyvyydessä". Suomalaiset ja yleensä länsimaiset hyvyyskäsitteet pohjaa juurensa pitkistä kristillisistä perinteistä. Tietysti tämä "hyvyys" tuntuu luontevalta kun olemme kulttuurissamme kasvanut siihen, mutta jos tällainen kulttuuri/kasvatus eivät pääsisi ihmiseen vaikuttamaan, niin ihmisestä kasvasi todellakin omahyväinen ja kaikki minulle heti ja nyt -asenteinen. En tiedä onko tästä tehty tutkimusta, mutta näin minä oletan.
Alkukantaisesti tämä ahnehtiminen ja hampstraaminen olisi selvitymisen kannalta järkevämpää kuin jakaa omaisuuttaan esimerkiksi köyhille. Loppujenlopuksi omastaan antaminen ja yhteisen edun ylläpitäminen onkin järkevämpää ja kauaskantoisempaa.
"Suomalaiset ja yleensä länsimaiset hyvyyskäsitteet pohjaa juurensa pitkistä kristillisistä perinteistä."
Olen erimieltä. Kalevalasta löytää varmasti saman viisauden kuin kiinalaisista filosofioistakin.
Ihminen pysyy kyllä hyvyydessä, jos hän on tuntenut koko elämänsä olevansa rakastettu sellaisen kuin on. Harva kai sellaisen kasvatuksen on elämässään saanut. Ekä se tarkoita, että häntä palvotaan vaan hänet hyväksytään. Toki lasta pitää opettaa olemaan vahingoittamatta itseään tai toisia, mutta kaikki muu opetus turhaa.
Sönkötät?HÄH?
Ensin vaikutti siltä, että sinä puhut asiaa, mutta muutamissa kohti meni aivan hongikkoon.
Sinä oletkin pelkkä eksyttäjä, joka luikertelemalla saa muutamia kiinnostuneita peräänsä ja vie heidät eksytykseen.
Itsepähän vastaat Herralle lotringeistasi ja lampaistasi. Tiedä se.HÄH?
Totta on, että mekin heittelemme väärintekijöitä vankilaan, mutta me emme rankaise ihmisiä kuolemalla heidän mielipiteidensä tähden. Aiemmassakin kirjoituksessani muistaakseni sanoin, että mielestäni hyvä Jumala rankaisisi sen mukaan, mitä ihminen on tehnyt, ei uskonnollisen näkemyksen perusteella. Jumalallehan kuitenkin se ihmisen eletty elämä ja tehdyt vääryydet ovat herttaisen yhdentekeviä, ainoastaan uskon perusteella hän joko pelastaa tai tuhoaa. Sarjamurhaajakin pääsee taivaaseen, jos ennen kuolemaansa tulee uskoon ja pyytää syntejään anteeksi juuri tältä nimenomaiselta Luojalta. Toisaalta taas ateistilla tai muuhun jumalaan uskovalla ei ole toiveitakaan pelastuksesta, riippumatta siitä, kuinka hyvin olisi elänyt ja kuinka vilpittömästi tekemiään syntejään katuisi. Vain ja ainoastaan uskossa tähän yhteen, tiettyyn jumalaan pelastuu, muuten kärsii iäisyyden vielä kuolemansa jälkeenkin.
"Toisaalta jos Raamatussa ei olisi minkäänlaisia pelotteita, kukaan ei eläisi sillä tavalla *oikein* miten Raamattu opettaa."
Niin, ja silti sanotaan, että Jumala on hyvä ja hän antaa ihmiselle vapauden valita? Vaikka itseasiassa Hän mitä ilmeisemmin joutuu pelottelemaan ihmiset puolelleen. Eikö todella hyvään jumalaan haluttaisi uskoa ilman pakkokeinojakin? Minusta hyvän jumalan ei tarvitsisi turvautua tällaisiin konsteihin, hän ei itseasiassa edes suostuisi siihen. Hän haluaisi, että häntä seurtataan siksi, että hänet aidosti koetaan niin hyväksi, ei kammottavan rangaistuksen pelossa.
"Sitäpaitsi kristinusko on armon usko Jeesuksen kautta, joka armahtaa ihmiset synneistä ihmisen katuessa ja ymmärtäessä virheensä."
Tätä en ihan allekirjoittaisi. Kristinuskossahan nimenomaan usko pelastaa, omien virheidensä ymmärtäminen ja niiden vilpitön katuminen ei vielä riitä. Ateisti tai toisenuskoinen ei pelastu vaikka kuinka tekemiään virheitä katuisi ja hyvittäisi niille, joita vastaan on rikkonut. Ratkaisevalla sijalla on käsittääkseni nimenomaan usko juuri tähän Kristittyjen Jumalaan.
Tämä kaikki vaan ei istu minun oikeustajuuni millään. Jos joku ihminen rakastaisi vain niitä, jotka ovat ehdottoman samaa mieltä hänen kanssaan kaikesta ja jotka tottelevat häntä kyselemättä, en pitäisi häntä kovin rakastavana. Jos joku ihminen olisi halukas tuomitsemaan kuolemaan kaikki ne, jotka ovat asioista eriu mieltä hänen kanssaan, en pitäisi häntä kovin armollisena. Valitettavasti samoin kriteerein minä ajattelen Jumalastakin. Varsinkin kun se Jumala itse tituleeraa itseään hyväksi, armolliseksi, rakastavaksi ja ennenkaikkea kaikkivoipaksi. Tällä perusteella Häneltä mielestäni voisi odottaa poikkeuksellista hyvyyttä. Ja minun nähdäkseni valtaosa ihmisistäkin kykenee parempaan...
Tätä ihmisen hyvyyttä haluan vielä kommentoida, koska siinäkin on yksi syy ateistisuuteeni. En voi allekirjoittaa kristinuskon käsitystä siitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha.
Jos näin olisi, miksi sitten maailmassa on miljoonia hyviä, ei-kristittyjä ihmisiä? Miksi ihmiset auttavat toinen toisiaan ja kunnioittavat elämää uskontoon katsomatta? Miksei kaikki ne, jotka eivät ole kristittyjen Jumalasta koskaan kuulleetkaan, voivat silti olla hyviä ihmisiä?
Minun mielestäni ihminen on syntyjään hyvä. En ole vielä tavannut yhtään pahansuopaa pikkuvauvaa. Kasvatus on oleellisessa asemassa, mutta jostain syystä sen kasvatuksen ei kuitenkaan tarvitse olla kristinuskon, tai minkään muunkaan uskon, oppien mukaista onnistuakseen hyvin.
Ihminen on vaeltanut tällä pallolla jo kauan ennen kristinuskoa. Jos ihminen olisi pohjimmiltaan omahyväinen ja kateellinen valehteleva narsisti, niin kuinka mikään ihmisyhteisö olisi koskaan voinut elää ja kukoistaa? Emmekö me pohjimmiltamme pahat ihmiset olisi tapopaneet toinen toisemme sukupuuttoon jo aikaa sitten ilman Jumalaa? Miksei näin sitten ole käynytkään? Minun logiikkani mukaan siksi, että ihminen ei ole pohjimmiltaan omahyväinen paskiainen.
Mitä "hyvyyskäsitteitä" tarkoitat, kun väität niiden pohjautuvan nimenomaan kristilliseen perinteeseen? Minusta valtaosa nykyään kristillisiksi arvoiksi miellettävistä asioista ovat pikemminkin yleismaailmallisia elämisen arvoja, jotka ovat olleet olemassa jo kauan ennen kristinuskoa. Esimerkisi tappaminen ja muiden ihmisten, luonnon tai omaisuuden vahingoittaminen on täytynyt olla kiellettyjen listalla jo aikaisemmin, koska ilman sellaisia sääntöjä ei mikään ihmisyhteisö voi elää. Myös ns. avioliiton tapaisen parinmuodostamisen on täytynyt olla olemassa, jotta ollaan pystytty turvaamaan perheiden ja jälkeläisten hyvinvointi. Yhteisöllinen hyvinvointi on yhteisön olemassaolon edellytys, joten minun nähdäkseni ihmisellä täytyy olla luontainen pyrkimys sen ylläpitoon.
Ehkä on ennen kristinuskon tuloa ollut jonkinlaisia oikeuskäsitteitä ja ehkä samanlaisia kuin nykyäänkin, mutta voin varmuudella väittää, että kristinusko on osaltaan luonut tai tietyllä tavalla muokannut ihmiten moraalia ja oikeudentajua. Nykypäivänä niitä muutoksia ei vain edes osaa yhdistää uskontoon, koska sama asia lukee lakikirjassa ja samoin on toimittu jo vuosisatoja.
Jos muslimilapsi on sikäläisen rakkauskäsityksen mukaan kasvatettu itsemurhapommittajaksi, niin pyrkiikö tämä tällöin pelkästään hyvyyteen?
Ihminen pystyy rakastamaan juuri niin paljon kuin on häntä itseään on rakastettu ja ennen kaikkea millä tavalla.
Ehkäpä seuraavaksi olisi syytä keskustella siitä, mitä hyötyä ja mitä haittaa kristiuskon tulosta länsimaihin on ollut tai on edelleen!?
EIKÄ SIIHEN MUUTA SITTEN TARVITAKKAAN,ETTÄ PELASTUU.RAAMATTUA KANNATTAA LUKEA ja oon muuten ollu 3-vuotta uskossa ja Jeesus muuttimut ja elämäni.En kirjoittaisi näin,ellei Pyhä Henki olisi minussa.Tää on ihana asia.Suosittelen.
se on minun oma JEESUS et sinä saa sitä omia perkele!
Jeesus takasin ja sassiin tai joudun SIWAan hakemaan toisen kassin!
Puli puli
halkaisija on noin 1/2 mailia--- eli noin 800 metria....... ei suinkaan 800km.
jossakin on tullutns.pilkku-virhe.
asteroideja oo monen kokoisia? Vai oliks tässä nyt puhe jostain tietystä asteroidista??