Tulin kotiin. Olisin halunnut vielä jäädä.. Kasvot jotka taas kotasin vuosien jälkeen lumosivat minut taas. Vaikka siitä oli aikaa ja luulin että ajalla on jotain merkitystä. Taas se sama tunne iski. Ei niinkään että olisin halunnut tehdä saman kuin silloin. Mutta mennä lähemmäs. Jutella . Ehkä koskettaakin. Tuntea edes muutaman kerran katseemme kohtaavan. Pari kertaa ei riittänyt. Kaveri vei pois. Sanoi; nyt mennään. Minkäs teet. Mennyt on mennyttä, elettyä elämää. Se ei enää palaa. Vaikka palaisi se ei toisi mitään hyvää mukanaan. Vain rikkoisi molempien elämät, perheet, kaiken. Miksi se silti kiehtoo edelleen. Vaikka aikaa on kulunut jo paljon, kymmenen vuotta. Elämä on nyt muualla. Koskaan ei mitään suurta ollutkaan. Vain pari hetkeä. Jossain. Joskus. Ehkä jotain nuoruuden huumaa. En tiedä. Silti se hyppää esiin aina jostain. Miksi on tunteet. Miksi on katse. Polttava katse, joka riipii minua ja saa tuskan pintaan koska en voi tavoittaa enää häntä. Hän on toisen ja minäkään en vapaa. Kukaan tosin ei voi ymmärtää mikä polte sisälläni on. Tiedän hänen katseestaan että hänkin tuntee samoin. Aivan kuin vain olisimme luotu toisillemme vaikka elämä onkin jossain muualla. Annan asian olla ja käyn nukkumaan. Ehkä huomenna olen jo unohtanut..
Tässä ei oo mitään järkee..
Blondheadwoman
191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
suurin piirtein: Sellaista elämä on.