"Näihin kolmeen uskon"

Heinäkuun "Liahonassa" on ensimmäisen presidettikunnan sanoma "Näihin kolmeen uskon". siinä kirkkomme profeetta Gordon B. Hincley ilmaisee selkeästi käsityksemme jumaluudesta. Artikkeli on ensimmäisenä viimeisessä (July) lehdessä, jota voi lukea tästä:

http://www.lds.org/gospellibrary/pdfmagazine/0,7779,595-18-3,00.html#

On harvinaista, että hän puuttuu meitä vastaan esitettyihin väitteisiin. Hän kertoo 70 vuotta sitten sattuneesta tapauksesta, kun hän puhui Lontoon Hyde Parkissa ulkoilmakokouksessa. Eräs häiritsijä sanoi: "Miksi et pysy Raamatun opissa, joka sanoo Johanneksen evankeliumissa. 'Jumala on henki'?"

Profeetta Hincley kirjoittaa:
Avasin Raamattuni miehen lainaaman jakeen kohdalta ja luin hänelle koko jakeen:
"Jumala on henki,ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." (Joh. 4:24)
Sanoin: "Totta kai Jumala on henki,ja samoin olette te, hengen ja ruumiin muodostama kokonaisuus, joka tekee teistä eläavän olennon, ja samoin olen minä."

Profeetta Hinckley perustelee kirjoituksessaan sen, että ihminen luotiin trkalleen Jumalan kuvaksi. Se ei suinkaan halvenna Jumalaa, vaan sen tulisi herättää jokaisen miehen ja naisen sydämessä suurempaa arvonantoa itseään kohtaan Jumalan poikana ja tyttärenä.

Myös tällä palstalla on väitetty, että Jumala on henki vailla ruumista.
331250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

kauan sinä kiistelet Pyhää Henkeä vastaan?Isällä,Sanalla samoin kuin Pyhällä Hengellä (persoona) VOI OLLA lihaa ja luuta oleva ruumis.

Äänestä

Tietysti Jumala on henki! Henki on suuri ja ääretön ja on joka paikassa yhtäaikaa! Mutta se että Gondom B. Hintley harhauttaa sanomalla että "SAMOIN" olette te, hengen ja ruumiin muodostama kokonaisuus. Mistä tuo harhaanjohtaja Jumalalle ruumiin repäisi tuossa välissä? Eihän se ole samoin!

Ps. Jumala on siis näköinen? Minulla olisi Jumalan kuvia myynnissä, halvalla vielä!

Äänestä
  • Aloittaja

    voi vaikuttaa meissä, mutta on myös muita henkiä. Jumalan henkeä ja itse Jumalaa ei tule sekoittaa toisiinsa. Kun Jumlan henki vaikuttaa meissä, tuo vaikutus ei ole sama kuin itse Jumala.

    Erikseen on Kristuksen henki eli valkeus eli omatunto. Se valistaa jokaisen ihmisen, joka syntyy maailmaan. Se ei ole persoonallinen. Pyhää Henkeä sanotaan joskus Jumalan hengeksi, mutta hän on itsenäinen persoona ja olento kuten Isä ja Poikakin, joilla kullakin on oma henkensä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ennustus: italia voittaa saksan ja menee loppuotteluun.

    poistun sohvalle. ötyä.

    Voi hyvä tavaton minkälaista "sillisalaattia" tuo väittämäsi on. Ei ihme että olette oppeinenne niin sekaisin!

    Ihan ensiksi on lähdettävä siitä, että - "Isä, Poika ja Pyhä Henki" ovat, yksi ja sama persoona!

    Jeesus maanpäällä ollessaan halusi, että ihmiset kääntävät huomionsa "ylös Jumalaan" eikä ihmisolemukseen jota hän sillähetkellä edusti ihmiskehossa ollessaan vaikka hän itse oli samaa persoonaa Jumalan kanssa! Ymmärrätkö? Hän halusi ettemme käännä huomiotamme "alas, vaan ylös"!

    Esim, avaruudessa loistava aurinko josta säteilee auringonsäteitä, lämmittää ja valaisevat tullessaan koko avaruuden ja tämän rakkaan asuinsijamme - maan, silti tuo aurinko on yksi ja sama aurinko! Ymmärsitkä? Menikö liian vaikeaksi?

    Siis jotenkin näin->
    1. - Aurinko
    2. - auringonsäde ja sen vaikutus on ->
    3. - valo/lämpö

    Sama on suhde Jumalaan! Jumala on kaikkialla vallitseva "auktoriteetti"! Jumala "astui alas" maailmaan Kristuksessa ja sovitti Paratiisin lankeemuksen itsensä kanssa, -(2Kor 5:19) mutta silti hän on edelleen tuo sama kaikkivaltias Jumala!

    Kun siis Jumala oli Kristuksena täällä maanpäällä ollessaan, niin Hän sanoi opetuslapsilleen, että kun HÄN nousee takaisin ylös taivaaseen, niin lähettää "Toisen puolustajan, totuuden hengen" ja "HÄN" opettaa teille kaiken! - Joh 14:16-17 Joh 16:13-15. Ja Jeesus muistuttaa meille erään tärkeän asian!->

    >>Joh. 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä"!>Gal. 5:14 "Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"!

    Äänestä

  • Aloittaja

    TaistoRa. kirjoitti:

    Tavanomaisen kristinopin mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kukin eri persoonia. Sitä ei edes kolminaisuusoppi kiellä. Sinulla on siten aivan oma oppisi kun sanot: "Ihan ensiksi on lähdettävä siitä, että - "Isä, Poika ja Pyhä Henki" ovat, yksi ja sama persoona!"

    Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan:
    "Sillä niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä kutakin persoonaa erittäin Jumalaksi ja Herraksi tunnustamaan..."

    Isä ja Kristus ovat yhtä, mutta se tarkoittaa yksimielisyyttä. Samalla tavalla ao. kohdassa kehotetaan pyhiä olemaan yhtä eli siis yksimielisiä. Lue Joh. 17:11-23. Jae 21: "...että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, isä, olet minussa ja minä sinussa..." Se merkitsee yksimielisyyttä eikä samana persoonana olemista.

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    Voi hyvä tavaton minkälaista "sillisalaattia" tuo väittämäsi on. Ei ihme että olette oppeinenne niin sekaisin!

    Ihan ensiksi on lähdettävä siitä, että - "Isä, Poika ja Pyhä Henki" ovat, yksi ja sama persoona!

    Jeesus maanpäällä ollessaan halusi, että ihmiset kääntävät huomionsa "ylös Jumalaan" eikä ihmisolemukseen jota hän sillähetkellä edusti ihmiskehossa ollessaan vaikka hän itse oli samaa persoonaa Jumalan kanssa! Ymmärrätkö? Hän halusi ettemme käännä huomiotamme "alas, vaan ylös"!

    Esim, avaruudessa loistava aurinko josta säteilee auringonsäteitä, lämmittää ja valaisevat tullessaan koko avaruuden ja tämän rakkaan asuinsijamme - maan, silti tuo aurinko on yksi ja sama aurinko! Ymmärsitkä? Menikö liian vaikeaksi?

    Siis jotenkin näin->
    1. - Aurinko
    2. - auringonsäde ja sen vaikutus on ->
    3. - valo/lämpö

    Sama on suhde Jumalaan! Jumala on kaikkialla vallitseva "auktoriteetti"! Jumala "astui alas" maailmaan Kristuksessa ja sovitti Paratiisin lankeemuksen itsensä kanssa, -(2Kor 5:19) mutta silti hän on edelleen tuo sama kaikkivaltias Jumala!

    Kun siis Jumala oli Kristuksena täällä maanpäällä ollessaan, niin Hän sanoi opetuslapsilleen, että kun HÄN nousee takaisin ylös taivaaseen, niin lähettää "Toisen puolustajan, totuuden hengen" ja "HÄN" opettaa teille kaiken! - Joh 14:16-17 Joh 16:13-15. Ja Jeesus muistuttaa meille erään tärkeän asian!->

    >>Joh. 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä"!>Gal. 5:14 "Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"!

    uskosi on? Sehän se vasta oikeaa sillisalaattia onkin. Olet kuule ihan hakoteillä koko Jumaluudesta, etkä tunne Jumaluutta ollenkaan. Harhaoppia opetat.

    Äänestä

  • sinun oma kirjoitti:

    uskosi on? Sehän se vasta oikeaa sillisalaattia onkin. Olet kuule ihan hakoteillä koko Jumaluudesta, etkä tunne Jumaluutta ollenkaan. Harhaoppia opetat.

    >>>Millaista sinun oma uskosi on?
    Sehän se vasta oikeaa sillisalaattia onkin. Olet kuule ihan hakoteillä koko Jumaluudesta, etkä tunne Jumaluutta ollenkaan. Harhaoppia opetat.

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    >>>Millaista sinun oma uskosi on?
    Sehän se vasta oikeaa sillisalaattia onkin. Olet kuule ihan hakoteillä koko Jumaluudesta, etkä tunne Jumaluutta ollenkaan. Harhaoppia opetat.

    "Kristus valoa elämääsi!"

    Tuotahan saa, kun tutkii nykyajan Jumalan profeetojen opetuksia ja seuraa Pyhän Hengen kehotuksia. Sitä toivon myös sinulle.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    ennustus: italia voittaa saksan ja menee loppuotteluun.

    poistun sohvalle. ötyä.

    hyvät oli ennustajan lahjat.

    Äänestä

SUKKIA.

Äänestä
  • sukkia aina?

    Äänestä

  • tuossa illan suussa puutarhassa kukkia kastellessani mietiskelin sitä, kuinka ihania kukat ovatkaan.
    vaaleanpunainen pionini on juuri aukaisemassa ensimmäisiä kukkasiaan. niitä tulee tänä kesänä ennätysmäärä.
    aivan kohta kukkii sininen kärhö, kuten myös liljat, joita on kolmea eri väriä.
    daalioille taisin taas laittaa liikaa kanankakkaa ---> kasvattavat lehteä ja vartta ja kukkiminen viivästyy.
    anemoneja laitoin tänä kesänä piiiitkästä aikaa. ne ovat ihania. tuoksuherneitä en voi vastustaa. niitä on oltava aina. samoin kehäkukkia.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    tuossa illan suussa puutarhassa kukkia kastellessani mietiskelin sitä, kuinka ihania kukat ovatkaan.
    vaaleanpunainen pionini on juuri aukaisemassa ensimmäisiä kukkasiaan. niitä tulee tänä kesänä ennätysmäärä.
    aivan kohta kukkii sininen kärhö, kuten myös liljat, joita on kolmea eri väriä.
    daalioille taisin taas laittaa liikaa kanankakkaa ---> kasvattavat lehteä ja vartta ja kukkiminen viivästyy.
    anemoneja laitoin tänä kesänä piiiitkästä aikaa. ne ovat ihania. tuoksuherneitä en voi vastustaa. niitä on oltava aina. samoin kehäkukkia.

    Minäkin rakastan kukkia mutta jostain syystä ne monesti kuolevat hoidossani. Osa parvekekukistanikin tuntuu sanovan sopimusta irti.. Osa onneksi virkosi eloon kun muistin kastella. Vaaleanpunainen pioni, ihanaa.... Voiko pioneja laittaa ruukkuun tai laatikkoon parvekkeelle?

    Äänestä

  • Nikki N kirjoitti:

    pioni on monivuotinen kasvi, joka tykkää elellä ihan oikeassa kukkapenkissä ja siinäkin omassa rauhassaan. en usko, että se viihtyisi parvekkeella, ei ainakaan alkaisi kukkimaan.
    mutta mene ja tiedä? voithan tuota kokeilla: osta pionin ruukkutaimi ja istuta se isoon ruukkuun, vie talveksi kellariin ja ota keväällä takaisin parvekkeelle. pioni ei yleensä kuki ensimmäisenä kesänä istuttamisensa jälkeen. ainakin pari kesää pitä odotella.
    mutta daaliat kyllä menestyvät ruukuissa. niitähän olemassa myös *isoja, vaalenapunaisia*, jollainen minulla oli monta vuotta, kunnes kuoli talviaikana (päästin juurakon kuivumaan).

    mikä parvekekukkiasi vaivaa? vain kastelun puuteko?

    daaliasta nimeä Jorini. Jorini kasvaa mainiosti isossa ruukussa. Talveksi jorinin juuret olisi hyvä saada maakellariin jossa lämpö ja kosteus ovat sopivat.

    Turust

    Nyt en saa mieleeni millainen daalia olisi mutta taytyy ottaa selvaa! Ehka jatan kokeilematta pionia parvekkeelle kun ei tunnu kaikki oikeatkaan parvekekukat menestyvan... Joo, vedenpuute ajoittain tai sitten se etta istutin taimet vaaralla tavalla.. mene ja tieda..

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    daaliasta nimeä Jorini. Jorini kasvaa mainiosti isossa ruukussa. Talveksi jorinin juuret olisi hyvä saada maakellariin jossa lämpö ja kosteus ovat sopivat.

    Turust

    hyvä, että palautat minut oikeaan totuuteen.

    joriini ei kestä pakkasta yhtään. syksyllä ensimmäisten pakkasten tultua se rotjahtaa oitis maahan ja sen juurakkoa ei näillä leveysasteilla voi missään tapauksessa jättää ulos talveksi. kutes tiedätkin!

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    daaliasta nimeä Jorini. Jorini kasvaa mainiosti isossa ruukussa. Talveksi jorinin juuret olisi hyvä saada maakellariin jossa lämpö ja kosteus ovat sopivat.

    Turust

    käytetä tuollaista nimeä daaliasta. En ole ikinä kuullutkaan tuota nimeä, joten puhu sinä vain omasta puolestasi äläkä yleistä kaikkiin uskoviin.

    Äänestä

  • kylläkään kirjoitti:

    käytetä tuollaista nimeä daaliasta. En ole ikinä kuullutkaan tuota nimeä, joten puhu sinä vain omasta puolestasi äläkä yleistä kaikkiin uskoviin.

    Kui joku voi ruvet pullikoittema vasta näinki selväs asias. Kyl uskovaisis piireis jorini on ja pysy jorinin.

    Turust

    Äänestä

asia tässä ei mene jakeluun. Nimittäin miksi kirjoitat tälle palstalle, jossa ei ole yhtään vastaan ottavaa sielua? Päin vastoin on vain vastustavia kirjoittajia. Eikö naapureissasi, sukulaisissasi ja tuttavissasi ole ketään, joka ottaisi vastaan tämän hienon sanoman, jota niin palavasti haluat julistaa? Sääli, että julistat henkilöille, jotka ovat kovia kuin kivet. Työsi menee hukkaan. Toivon, että löydät paremman kanavan tehdä lähetystyötä. Hyvää kesän jatkoa toivoo sisaresi uskossa.

Äänestä
  • Jopas on aikoihin eletty. Kuka voi olla sovussa jos edes kaksi mormonia eivät keskenään? Ja mistä tiedät, että Tapanin työ menee hukkaan? Et voi tietää sitä.

    Sitä paitsi täällä on paljon kirjoittajia, jotka eivät suinkaan ole kivenkovia, vaan omassa uskossaan pysyviä. Niinhän sinäkin olet. Sanotko itseäsi sen vuoksi kivenkovaksi? Tuskin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kuin tänne kirjoittajia. Joissakin avauksissa on yli tuhatkin lukemiskertaa. Ajattelen, että myös vastustajat tarvitsevat oikaisuja moniin ennakkoluuloihinsa. En edes kuvittele, että kirjoitteluni ketään käännyttäisi sillä Henki käännyttää.

    Äänestä

  • Hyvä vain, että kirjoittelu palstalle on monipuolista. Eivät kaikki ole suinkaan vastaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    kuin tänne kirjoittajia. Joissakin avauksissa on yli tuhatkin lukemiskertaa. Ajattelen, että myös vastustajat tarvitsevat oikaisuja moniin ennakkoluuloihinsa. En edes kuvittele, että kirjoitteluni ketään käännyttäisi sillä Henki käännyttää.

    jonka kirjoitin sinulle, Tapani, ei suinkaan ollut riidan hengessä kirjoitettu, niinkuin joku tuossa jo asian väänsi, vaan ihan vilpittömästi ja kaikessa sovussa kirjoitettu. Teet kovasti töitä tällä palstalla omien sanojesi mukaan oikaistaksesi ennakkoluuloja. En vaan jaksa uskoa, että ennakkoluulot pienenisivät tämän kautta. Pidetään kuitenkin huoli siitä, että luetaan pyhiä kirjoituksia enemmän kuin tätä palstaa. Siunausta sinulle, Tapani.

    Äänestä

  • toiminnan kirjoitti:

    Jopas on aikoihin eletty. Kuka voi olla sovussa jos edes kaksi mormonia eivät keskenään? Ja mistä tiedät, että Tapanin työ menee hukkaan? Et voi tietää sitä.

    Sitä paitsi täällä on paljon kirjoittajia, jotka eivät suinkaan ole kivenkovia, vaan omassa uskossaan pysyviä. Niinhän sinäkin olet. Sanotko itseäsi sen vuoksi kivenkovaksi? Tuskin.

    jonkun juorulehden toimittaja, niin skandaalin käryinen otsikkosi on. Vai mistäpä tiedän vaikka oikeasti oletkin sellainen.

    Otsikko lupaa kirjoitukseltasi paljon, mutta varsinainen leipäteksti onkin sitten ihan iisi. Aivan kuin nämä nykyiset juorulehtien lööpit ; )

    Äänestä

Oletko T koskaan tavannut ko henkilöä?? Itse olen kätellyt mutta vaikuttaa ihmisten valitsemalta (mielyttävä mies) keulakuvalta

Äänestä
  • Aloittaja

    Virkaiältään vanhin apostoli on aina seuraava kirkon profetta. Kaikki apostolit ovat profeettoja. Uusi apostoli valitaan innoituksen perusteella kuten alkukirkon aikoinakin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Virkaiältään vanhin apostoli on aina seuraava kirkon profetta. Kaikki apostolit ovat profeettoja. Uusi apostoli valitaan innoituksen perusteella kuten alkukirkon aikoinakin.

    Kultti mikä kultti.

    Äänestä

Tiedän, että tarkoituksesi on varmaan hyvä, mutta aina vain onnistut menemään metsään.

Luitko tuosta artikkelista, ihan alusta, kun Hinckley sanoo: "Haluamatta kiistellä keidenkään muihin uskontokuntiin kuuluvien ystäviemme kanssa, joista monia tunnen ja joita pidän suuressa arvossa, käytän tämän tilaisuuden tuodakseni julki oman suhtautumiseni tähän kaikista teologisista asioista tärkeimpään."

Miksi et voi kunnioittaa Profeetan ajatusta tässä vaan tulet tänne lietsomaan riitaa aiheesta, josta Hinckley nimenomaan ei halunnut kiistellä kenenkään kanssa. Vaikea uskoa, ettet arvannut jälleen kerran kirjoituksesi aiheuttamaa reaktiota etukäteen.

Itse luin artikkelin, pidin siitä ja henki kosketti todella kun luin sen. Ei ole kiva nähdä sitä artikkelia täällä riepoteltavana. Kiitti vaan!

Äänestä
  • Aloittaja

    tuominen tänne palstalaisten tietoon ei mielestäni ole mitenkään haitallista. Tietenkin vastustajia on aina, kun on kysymys tosi profeetasta.

    Tämä ensimmäisen presidenttikunnan sanoma oli erityisen mielenkiintoinen täällä käydyn keskustelun kannallta, koska siinä puututtiin juuri niihin asioihin, joita täällä on ollut esillä. Sellainen on jumaluuden olemus ja väitteet, että Jumala olisi Henki vailla luu- ja liharuumista.

    kyl mun täyty sanno, et mää usko hiuka hittaste toho Smiti Jooseppi ja varsinki Lindsteti Jeffi.

    Kummallakki o aika merkilissi tarinoi mist voira helpolla sanno ete niis ol, eikä voi ol mittän perä.

    Onk Espos piisannu lämmiä? Tääl on parhalaski 30 kraati. San muijales tervessi.

    Turust

    Äänestä

Aloittaja

1. presidenttikunnan sanoma - heinäkuu 2006

Gordon B. Hinckley
Näihin kolmeen minä uskon
Presidentti Gordon B. Hinckley

Ensimmäinen uskonkappale on varmastikin tuttu kaikille kirkon jäsenille. Se on uskontomme keskeinen periaate. On merkittävää, että esittäessään oppimme pääkohdat profeetta Joseph sijoitti sen ensimmäiseksi: “Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen“ (UK 1).
Tälle julistukselle annettu suuri merkitys on sopusoinnussa profeetan esittämän toisen lausunnon kanssa. Hän sanoi: “Evankeliumin ensimmäisenä periaatteena on tuntea varmasti Jumalan luonne“ (Profeetta Joseph Smithin opetuksia, toim. Joseph Fielding Smith, 1985, s. 344).

Nämä valtavan merkittävät ja kaikenkattavat julistukset ovat sopusoinnussa sanojen kanssa, joita Herra käytti suuressa esirukouksessaan: “Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen“ (Joh. 17:3).

Muistan lukeneeni joitakin vuosia sitten lentolehtisen, jonka oli kirjoittanut eräs kriitikko ja kirkon vastustaja, joka halusi heikentää heikkojen ja tietämättömien uskoa. Lentolehtisessä toistettiin harhakäsityksiä, joita on toistettu vuosisadan ajan ja kauemminkin. Lehtinen väitti tuovansa julki sen, mihin te ja minä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä uskomme. Haluamatta kiistellä keidenkään muihin uskontokuntiin kuuluvien ystäviemme kanssa, joista monia tunnen ja joita pidän suuressa arvossa, käytän tämän tilaisuuden tuodakseni julki oman suhtautumiseni tähän kaikista teologisista aiheista tärkeimpään.

Uskon aivan varauksetta Jumalaan, iankaikkiseen Isään. Hän on Isäni, minun henkeni Isä ja kaikkien ihmisten henkien Isä. Hän on suuri Luoja, maailmankaikkeuden hallitsija. Hän johti luomistyötä, kun luotiin tämä maapallo, jolla me elämme. Ihminen on luotu Hänen kuvakseen. Hän on persoona. Hän on todellinen. Hän on yksilöllinen. Hänellä “on liha- ja luuruumis, yhtä käsinkosketeltava kuin ihmisen“ (OL 130:22).

Hänen kuvakseen
Kertomuksessa maan luomisesta “Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme’“ (1. Moos. 1:26). Voisiko sitä enää selvemmin sanoa? Halventaako Jumalaa – kuten jotkut haluaisivat meidän uskovan – se, että ihminen luotiin Hänen tarkaksi kuvakseen? Sen pitäisi pikemminkin herättää jokaisen miehen ja naisen sydämessä suurempaa arvonantoa omaa itseään kohtaan Jumalan poikana tai tyttärenä.

Paavalin sanat korinttilaisille pyhille soveltuvat meihin tänä päivänä aivan yhtä hyvin kuin niihin, joille hän kirjoitti. Hän sanoi: “Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.“ (1. Kor. 3:16–17.)

Muistan sen, kun yli 70 vuotta sitten puhuin lähetyssaarnaajana eräässä ulkoilmakokouksessa Lontoon Hyde Parkissa. Esittäessäni sanomaani eräs häiritsijä keskeytti ja kysyi: “Miksi et pysy Raamatun opissa, joka sanoo Johanneksen evankeliumissa: ’Jumala on henki’?“ Avasin Raamattuni miehen lainaaman jakeen kohdalta ja luin hänelle koko jakeen: “Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa“ (Joh. 4:24).

Sanoin: “Totta kai Jumala on henki, ja samoin olette te, hengen ja ruumiin muodostama kokonaisuus, joka tekee teistä elävän olennon, ja samoin olen minä.“ Meissä jokaisessa on kaksi puolta, hengellinen ja fyysinen. Ruumiin kuollessa kaikki ovat tietoisia kuoleman todellisuudesta, ja jokainen meistä tietää myös, että henki elää edelleen yksilöllisenä kokonaisuutena ja että jonakin päivänä Jumalan Pojan uhrin mahdollistaman jumalallisen suunnitelman mukaisesti henki ja ruumis yhdistyvät jälleen. Jeesuksen julistus, että Jumala on henki, ei kiellä sitä, että Hänellä on ruumis, sen enempää kuin se toteamus, että minä olen henki, vaikka minulla on myös ruumis. En väitä ruumiini olevan samanarvoinen Hänen ruumiinsa kanssa puhtaudessa, voimassa, kauneudessa tai loistossa.

Hänen ruumiinsa on iankaikkinen. Minun on kuolevainen. Mutta se on omiaan vain lisäämään kunnioitustani Häntä kohtaan. Palvelen Häntä “hengessä ja totuudessa“. Pidän Häntä voimanani. Rukoilen Häneltä viisautta, joka ylittää oman viisauteni. Pyrin rakastamaan Häntä koko sydämestäni, sielustani, mielestäni ja voimastani. Hänen viisautensa on suurempaa kuin kaikkien ihmisten viisaus yhteensä. Hänen voimansa on suurempi kuin luonnon voima, sillä Hän on kaikkivaltias Luoja. Hänen rakkautensa on suurempaa kuin kenenkään muun rakkaus, sillä Hänen rakkautensa käsittää kaikki Hänen lapsensa, ja Hänen työnsä ja kirkkautensa on Hänen kaikkiin sukupolviin kuuluvien poikiensa ja tyttäriensä kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen (ks. Moos. 1:39).

Kaikkivaltias Isämme
Hän “on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän“ (Joh. 3:16). Tämä on se Kaikkivaltias, jota minä syvästi kunnioitan. Häneen minä turvaudun pelolla ja vavistuksella. Häntä minä palvelen ja Hänelle annan kunnian, ylistyksen ja kirkkauden. Hän on taivaallinen Isäni, joka on pyytänyt minua tulemaan luoksensa rukouksessa ja puhumaan Hänelle, ja Hän on luvannut varmasti kuunnella ja vastata.

Kiitän Häntä siitä valosta ja tiedosta ja ymmärryksestä, jota Hän on suonut lapsilleen. Kiitän Häntä Hänen äänestään, joka on puhunut iankaikkista totuutta voimallisesti ja lupauksia antaen. Kiitän Häntä Hänen antamastaan julistuksesta, kun Hänen rakas Poikansa kastettiin Jordanin vesissä ja Hänen äänensä kuultiin sanovan: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt“ (Matt. 3:17).

Kiitän Häntä Hänen samanlaisesta julistuksestaan Kirkastusvuorella, kun Hän puhui jälleen Jeesukselle ja tämän apostoleille ja myös enkeleille, kun “kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ’Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.’ Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!’“ (Matt. 17:1–5.)

Kiitän Häntä siitä äänestä, joka kuultiin jälleen, kun ylösnoussut Herra esiteltiin läntisen pallonpuoliskon asukkaille ja Jumalan ääni julisti: “Nähkää minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, jossa minä olen kirkastanut nimeni“ (3. Nefi 11:7).

Tunnen syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta siitä, että Hän ilmestyi tänä taloudenhoitokautena esitellen ylösnousseen Herran eräälle, joka oli etsinyt Häntä rukouksessa, ja julisti: “Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!“ (JS–H 17.)

Hänen Esikoispoikansa
Uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, iankaikkisen, elävän Jumalan Poikaan. Uskon Häneen Isän Esikoisena ja Isän ainoana Poikana lihassa. Uskon Häneen yksilönä, Isästään erillisenä ja erillään olevana. Uskon Johanneksen julistukseen hänen aloittaessaan evankeliuminsa näillä majesteettisilla sanoilla: “Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. – – Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.“ (Joh. 1:1–2, 14.)

Uskon, että Hän syntyi luvattuna Messiaana Mariasta, joka kuului Daavidin sukuun, että Hän todella syntyi Isästä ja että Hänen syntymänsä täytti Jesajan suuren profeetallisen julistuksen: “Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.“ (Jes. 9:5.)

Uskon, että kuolevaisessa elämässään Hän oli ainoa maan päällä elänyt täydellinen ihminen. Uskon, että Hänen sanoissaan on se valo ja totuus, joka – jos sitä noudatetaan – pelastaa maailman ja tuo ihmiskunnalle korotuksen. Uskon, että Hänen pappeudessaan on jumalallinen valtuus – voima siunata, voima parantaa, voima johtaa Jumalan työtä maan päällä, voima sitoa taivaissa se, mikä sidotaan maan päällä. Uskon, että sovitusuhrinsa kautta, uhraamalla henkensä Golgatan kukkulalla, Kristus hyvitti ihmiskunnan synnit ja vapautti meidät synnin taakasta, jos me hylkäämme pahan ja seuraamme Häntä. Uskon Hänen ylösnousemuksensa todellisuuteen ja voimaan. Uskon Jumalan armoon, joka ilmenee Vapahtajan uhrissa ja lunastuksessa, ja uskon, että Hänen sovituksensa kautta meille jokaiselle annetaan ilman mitään omaa ansiotamme lahjaksi ylösnousemus kuolleista. Uskon edelleen, että sen uhrin kautta jokaiselle miehelle ja naiselle, jokaiselle Jumalan pojalle ja tyttärelle, suodaan tilaisuus iankaikkiseen elämään ja korotukseen Isämme valtakunnassa, kun me kuuntelemme ja noudatamme Hänen käskyjään.

Jumalallinen Vapahtaja ja Lunastaja
Ketään yhtä suurta kuin Hän ei ole koskaan elänyt maan päällä. Kukaan toinen ei ole antanut vastaavaa uhria tai suonut vastaavaa siunausta. Hän on maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Uskon Häneen. Julistan Hänen jumalallisuuttaan ilman epäilyksen häivääkään. Rakastan Häntä. Lausun Hänen nimensä kunnioittaen ja ihmetellen. Palvelen Häntä kuten palvelen Hänen Isäänsä, hengessä ja totuudessa. Kiitän Häntä ja polvistun Hänen haavoitettujen jalkojensa ja käsiensä ja kylkensä edessä ihmeissäni Hänen minua kohtaan osoittamastaan rakkaudesta. Jumalalle kiitos Hänen rakkaasta Pojastaan, joka tuli kauan sitten ja sanoi meille jokaiselle: “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.“ (Matt. 11:28–30.)

Hän elää, Hän on ylösnousemuksen esikoinen. Tiedän, että Hän elää tänä päivänä yhtä todellisena, yhtä varmasti, yhtä yksilöllisesti kuin Hän eli silloin, kun Hän ylösnousseena Herrana kutsui masentuneita opetuslapsiaan: “’Tulkaa syömään.’ – – Jeesus – – otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa.“ (Joh. 21:12–13.)

Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan muistakin, joille Hän näyttäytyi ja joiden kanssa Hän puhui elävänä, ylösnousseena Jumalan Poikana. Hän on ilmestynyt myös tänä taloudenhoitokautena, ja ne, jotka näkivät Hänet, julistivat: “Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää! Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen – että juuri hän on luonut nykyiset ja menneet maailmat ja että niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä.“ (OL 76:22–24.) Tämä on Kristus, johon minä uskon ja josta minä todistan.

Pyhä Henki
Tämä tieto tulee pyhien kirjoitusten sanasta, ja tämä todistus tulee Pyhän Hengen voimasta. Se on lahja, pyhä ja ihmeellinen, ja se saadaan jumaluuden kolmannen jäsenen ilmoituksen kautta. Uskon Pyhään Henkeen henkipersoonana, jolla on paikka Isän ja Pojan kanssa, ja nämä kolme muodostavat jumaluuden. Sen paikan tärkeys käy ilmi Herran sanoista, kun Hän sanoi: “Jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa.“ (Matt. 12:31–32.)

Se, että Pyhä Henki tunnustettiin muinaisina aikoina jumaluuden jäseneksi, käy ilmi Pietarin ja Ananiaan keskustelusta, kun viimeksi mainittu pani syrjään osan rahoista, jotka oli saanut maatilan myynnistä. “Silloin Pietari sanoi: ’Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä – –? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle.’“ (Ap. t. 5:3–4.)

Pyhä Henki on jumaluuden kolmas jäsen, Puolustaja, jonka Vapahtaja lupasi ja joka opettaisi Hänen seuraajilleen kaiken ja palauttaisi heidän mieleensä kaiken, mitä Hän oli heille puhunut (ks. Joh. 14:26). Pyhä Henki todistaa totuudesta ja voi opettaa ihmisille asioita, joita he eivät voi opettaa toisilleen. Moronin suurenmoisissa ja haastavissa sanoissa luvataan tieto Mormonin kirjan totuudesta “Pyhän Hengen voimalla“. Sitten Moroni julistaa: “Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta.“ (Moroni 10:4–5.) Minä uskon, että tämä voima, tämä lahja, on meidän ulottuvillamme tänä päivänä.

Kolme erillistä olentoa
Minä siis uskon Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja Hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen. Minut kastettiin näiden kolmen nimeen. Minut vihittiin avioliittoon näiden kolmen nimeen. Minulla ei ole epäilystäkään Heidän todellisuudestaan ja Heidän yksilöllisyydestään. Tuo yksilöllisyys kävi selväksi, kun Johannes kastoi Jeesuksen Jordanissa. Vedessä seisoi Jumalan Poika. Hänen Isänsä äänen kuultiin julistavan, että Hän on Jumalan Poika, ja Pyhä Henki ilmestyi kyyhkysen tavoin (ks. Matt. 3:16–17).

Tiedän Jeesuksen sanoneen, että ne, jotka olivat nähneet Hänet, olivat nähneet Isän. Eikö samaa voisi sanoa moni poika, joka muistuttaa isäänsä? Kun Jeesus rukoili Isää, Hän ei varmastikaan rukoillut itseään! He ovat erillisiä olentoja, mutta He ovat yhtä päämäärissään ja työssään. He ovat yhtä toteuttaessaan suurta jumalallista suunnitelmaa Jumalan lasten pelastukseksi ja korotukseksi.

Suuressa liikuttavassa rukouksessaan puutarhassa ennen kavaltamistaan Kristus rukoili hartaasti Isäänsä apostoliensa puolesta, joita Hän rakasti, sanoen: “Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme.“ (Joh. 17:20–21.) Tuo täydellinen ykseys Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kesken liittää nämä kolme jumaluuden kokonaisuudeksi. On ihmeitten ihme, että He ovat kiinnostuneita meistä ja että me olemme Heidän suuren huolenpitonsa kohde. He ovat meidän jokaisen ulottuvilla. Me lähestymme Isää Pojan kautta. Hän on meidän puolestapuhujamme Jumalan valtaistuimen edessä. Kuinka ihmeellistä onkaan, että me saamme näin puhua Isälle Pojan nimessä.

Todistan näistä suurista, ihmeellisistä totuuksista. Teen sen Pyhän Hengen lahjan ja voiman kautta Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6767016 kirjoitti:

Heinäkuun "Liahonassa" on ensimmäisen presidettikunnan sanoma "Näihin kolmeen uskon". siinä kirkkomme profeetta Gordon B. Hincley ilmaisee selkeästi käsityksemme jumaluudesta. Artikkeli on ensimmäisenä viimeisessä (July) lehdessä, jota voi lukea tästä:

http://www.lds.org/gospellibrary/pdfmagazine/0,7779,595-18-3,00.html#

On harvinaista, että hän puuttuu meitä vastaan esitettyihin väitteisiin. Hän kertoo 70 vuotta sitten sattuneesta tapauksesta, kun hän puhui Lontoon Hyde Parkissa ulkoilmakokouksessa. Eräs häiritsijä sanoi: "Miksi et pysy Raamatun opissa, joka sanoo Johanneksen evankeliumissa. 'Jumala on henki'?"

Profeetta Hincley kirjoittaa:
Avasin Raamattuni miehen lainaaman jakeen kohdalta ja luin hänelle koko jakeen:
"Jumala on henki,ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." (Joh. 4:24)
Sanoin: "Totta kai Jumala on henki,ja samoin olette te, hengen ja ruumiin muodostama kokonaisuus, joka tekee teistä eläavän olennon, ja samoin olen minä."

Profeetta Hinckley perustelee kirjoituksessaan sen, että ihminen luotiin trkalleen Jumalan kuvaksi. Se ei suinkaan halvenna Jumalaa, vaan sen tulisi herättää jokaisen miehen ja naisen sydämessä suurempaa arvonantoa itseään kohtaan Jumalan poikana ja tyttärenä.

Myös tällä palstalla on väitetty, että Jumala on henki vailla ruumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu