Halosen motiivi presidenttinä ololle?

Ainoa järkevä motiivi miksi Halonen halusi toiselle kaudelle ja ylipäätänsä presidentiksi täytyy olla Mäntyniemi, Kultaranta ja presidentinlinna, sekä viran tuomat muut etuisuudet. Lisäksi iso palkka on yksi motiivi, mutta mitään motiivia tehdä politiikkaa Suomen kansan parhaaksi ei ole. Motiivi on siis itsekeskeinen, omaa etua hakeva. Jos joku on toistamieltä, esittäkööt faktat Halosen saavutuksista.
3102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Halonen ei todellakaan tomi mitenkään Suomen etuja ajavana.
    Ei ole johtaja, jota voisi arvostaa.
    Ei omaa mitään arvoja, joita voisi kunnioittaa.
    Ei ole edes edustava käytökseltää eikä olemukseltaan.

    Toisella kaudellaan halonen tulee näköjään jakamaan maan yhä pahemmin kahtia.

    Halosessa ei ole mitään presidentillistä. Miksi siis maksamme hänelle siitä tehtävästä?       

    Äänestä

  • sysmäläinen kirjoitti:

    Halonen ei todellakaan tomi mitenkään Suomen etuja ajavana.
    Ei ole johtaja, jota voisi arvostaa.
    Ei omaa mitään arvoja, joita voisi kunnioittaa.
    Ei ole edes edustava käytökseltää eikä olemukseltaan.

    Toisella kaudellaan halonen tulee näköjään jakamaan maan yhä pahemmin kahtia.

    Halosessa ei ole mitään presidentillistä. Miksi siis maksamme hänelle siitä tehtävästä?       

    edustaja ulkomaihin päin, ulkopolitiikassa ja armeijan ylipäällikkyydessä myös. Nämä asettavat tietyt vaatimukset, mutta niihin ei näköjään ole Halonen 6 vuoden aikana tajunnut vielä edes panostaa. Ulkopolitiikkaakin on myös muualle kuin itäblokkiin. Eiköhän ajattelevalla puolella kansanosalla ole jotain sanottavaa tähänkin, saati sitten maamme isillä ja muilla, jotka ovat meille itsenäisyyden ansainneet.

    Nythän on niin, että esim. Liisa Jaakonsaari on esittänyt uskottavaa ja järkevää ulkopoliittista linjaa sekä Nato-kannassa, että muussa. Halonen sitävastoin on piikitellyt Jaakonsaarta. Mikä mitättömyys meillä on Mäntyniemessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymysmerkki. kirjoitti:

Ainoa järkevä motiivi miksi Halonen halusi toiselle kaudelle ja ylipäätänsä presidentiksi täytyy olla Mäntyniemi, Kultaranta ja presidentinlinna, sekä viran tuomat muut etuisuudet. Lisäksi iso palkka on yksi motiivi, mutta mitään motiivia tehdä politiikkaa Suomen kansan parhaaksi ei ole. Motiivi on siis itsekeskeinen, omaa etua hakeva. Jos joku on toistamieltä, esittäkööt faktat Halosen saavutuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu