timpe-

elikkäs itse ajattelin ostaa palautusjuoman, heraa maltoa. Eli voiko näistä mahdollisesti terveys huonontua? Eli ovatko turvallisia? Siis jos ohjeen mukaan ottaa. Ikää on 18 vuotta sen ei pitäisi tähän vaikuttaa.
32932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei mitään haittaa noista. Maltoa ei tosin kannatta paljoa ottaa eikä milloinkan muutoin kuin palkkarissa. On nopeaa hiilaria ja heittää insut tappiin. Treenin jälkeen tämä on hyvä asia, mutta muulloin kerää läskiä ja insuliinin sahaaminen edes takaisin pitkin päivää heikentää terveyttä.

Herassa kannattaa panostaa laatuun. Eli alhainen määrä laktoosia ja rasvaa. Hera on itseasiassa varsin terveyttä edistävää ruokaa ja erityisesti jos ottaa heraisolaattia joissa laadukkaimmissa on erinomainen mikrofraktiojakauma. Mikrofraktiot tukevat monintavoin terveyttä joka taas edes auttaa sitten palautumisessa ja kasvamisessa. Toko pelkällä konsentraatillakin pärjää, monet vain näkevät hintaeron konsentraatin ja isolaatin välillä niin pienenä palkkarikäytössä että ostavat mieluiten isolaattia. Enemmän vastinetta rahalle. Isolaatin etuna tietysti myös lähellä nollatasoa olevat rasvat ja laktoosit->nopeampi imeytyminen!

Monien mielestä maailman parhaimmat isolaatit ovat patentoidut BiPRO- ja CFM- isolaatit. Suomessa noiden myyntinimet ovat Ion92(BiPRO) ja Whey (CFM). Molempia löytyy suomen markkinoilta UFS-kaupasta.

Maltoissa ei juuri eroja ole, laatu ja hinnat jokseenkin samat.

Äänestä
  • 1.
    Laktoosin määrä palautumisjuomassa on aina niin pieni, että sillä ei ole mitään merkitystä ellet ole superherkkä laktoosille. Yleensä palkkareiden laktoosipitoisuudet ovat 0-3g/100g luokkaa.

    2.
    Isolaatit ovat ihan hyviä proteiinin lähteitä, mutta liian kalliita hyötyyn nähden. Palautumisjuomassa isolaatista ei ole mitään erityistä hyötyä, vaan se nostaa hintaa ihan turhaan.

    Äänestä

  • "Monien mielestä maailman parhaimmat isolaatit ovat patentoidut BiPRO- ja CFM- isolaatit. Suomessa noiden myyntinimet ovat Ion92(BiPRO) ja Whey (CFM). Molempia löytyy suomen markkinoilta UFS-kaupasta. "

    Voi vittu tätä mainosapinaa. "monien mielestä", vitut ole, isolaatin myynti on ihan naurettavaa verrattuna konsentraattiin, suhde on tyyliin 95/5. Eli vedäppä kuule viperi kätees ja koita saada ne vanhenevat isolaattis myytyä. tuo sun tyrkyttäminen ja aloittelijoille suoraan valehtelu on naurettavaa.

    elimistö ei tiedä onko se proteiini patentoitua vai ei, milligrammojen erot rasvoissa ja laktoosissa on täysin mitään sanomattomia. kauppias vain koittaa hätäpäissään nyt kaupata kalliimpaa isolaattia halvan konsenraatin sijaan.

    sokeakin näkee, että ufs kauppias se täällä koittaa myydä tuotteitaan joista ei muuten ole mitään todistusta vaikka sertifikaatteja on pyydetty useaan otteeseen. omituisesti hinta on pudonnut yli 50%, alle hinnan mitä samaa kamaa myydään jenkeissä. eli herää edelleen kysymys, kuka vie ja ketä? miksi viperillä on niin kova tarve tyrkyttää tuotteitaan? onko korttitalo nyt kaatumassa? onko ihmiset kyllästyneet ainaiseen tuputtamieen ja vittuiluun?

    Äänestä

  • asiaa................. kirjoitti:

    1.
    Laktoosin määrä palautumisjuomassa on aina niin pieni, että sillä ei ole mitään merkitystä ellet ole superherkkä laktoosille. Yleensä palkkareiden laktoosipitoisuudet ovat 0-3g/100g luokkaa.

    2.
    Isolaatit ovat ihan hyviä proteiinin lähteitä, mutta liian kalliita hyötyyn nähden. Palautumisjuomassa isolaatista ei ole mitään erityistä hyötyä, vaan se nostaa hintaa ihan turhaan.

    1. Onhan tuolla kaupoissa konsentraatteja joissa laktoosia on noin 10% eli 50g:n annoksessa noin 5 grammaa. Samoin joissakin on rasvaa 10% tai ylikin. IMO näitä kannattaa välttää jos mikään muu, esim. erittäin edullinen hinta ei ostamista puolla.

    2. Isolaateista löytyy parhaimmat fraktiojakaumat, lisäksi 1.kohtaan viitaten rasvaa ja laktoosia erittäin vähän, jopa 0 grammaa. Lisäksi kannattaa huomioida että joissain konsentraateissa proteiinia on vain 75g kun isolaateissa on yli 90g. Lisäksi kun isolaattia käyttää vain palkkarissa niin ero euroissa halvempaan konsentraattiin on marginaalinen käytännössä.

    Äänestä

  • fvdfvf kirjoitti:

    "Monien mielestä maailman parhaimmat isolaatit ovat patentoidut BiPRO- ja CFM- isolaatit. Suomessa noiden myyntinimet ovat Ion92(BiPRO) ja Whey (CFM). Molempia löytyy suomen markkinoilta UFS-kaupasta. "

    Voi vittu tätä mainosapinaa. "monien mielestä", vitut ole, isolaatin myynti on ihan naurettavaa verrattuna konsentraattiin, suhde on tyyliin 95/5. Eli vedäppä kuule viperi kätees ja koita saada ne vanhenevat isolaattis myytyä. tuo sun tyrkyttäminen ja aloittelijoille suoraan valehtelu on naurettavaa.

    elimistö ei tiedä onko se proteiini patentoitua vai ei, milligrammojen erot rasvoissa ja laktoosissa on täysin mitään sanomattomia. kauppias vain koittaa hätäpäissään nyt kaupata kalliimpaa isolaattia halvan konsenraatin sijaan.

    sokeakin näkee, että ufs kauppias se täällä koittaa myydä tuotteitaan joista ei muuten ole mitään todistusta vaikka sertifikaatteja on pyydetty useaan otteeseen. omituisesti hinta on pudonnut yli 50%, alle hinnan mitä samaa kamaa myydään jenkeissä. eli herää edelleen kysymys, kuka vie ja ketä? miksi viperillä on niin kova tarve tyrkyttää tuotteitaan? onko korttitalo nyt kaatumassa? onko ihmiset kyllästyneet ainaiseen tuputtamieen ja vittuiluun?

    Isolaatin myynti on kuten sanoit vähempää konsentraattiin nähden yleisesti. Nyt puhuttiinkiin herasta PALAUTUSJUOMASSA. Itsekkin käytän muutoin lisäproteiinina konsentrattia ja kaseiinia, mutta palkkarissa isolaattia. Näin tekee moni muukin ja tämä onkin fiksuin tapa saada rahalle vastinetta ja eri proteiineista parhain hyöty irti.

    Valehtelua ei ole siis missään ollut. Et tosin pystynytkään tekstissäsi perustelemaan mikä olisi ollut valetta!

    Elimistö ei tietenkään tiedä onko tuote patentoitu vai ei. Patentoinilla on haettu etua kilpailuasemaan kun ensin on tutkittu vuosia miten saada herasta parhainta ei sitten tällaisen huippuheran valmistusmenetelmää haluta antaa muiden valmistajien käyttöön. Muut joutuvat siis tyytymään muihin ratkaisuihin heran valmistuksessa ja ainakaan toistaiseksi ei IMO markkinoilla ole parempia isolaatteja tarjolla ole ollut hinta-laatusuhteella katsottuna. Eipä ihmekkään että näiden kahden huippuheran valmistajat on alan suurimpia toimijoita!

    Suomen hinnat ovat vuosien saatossa tippuneet kun näiden isolaattien käyttäminen on yleistynyt hurjaa vauhtia ja vauhti senkun kasvaa. Kun myyntiovolyymia on roimasti voidaan hintaa tiputtaa. Myös maailmalla terveysvaikutteisten isolaattien suosio on noussut joten tehdashinnatkin tippuneet. Selvää on myös että maahantuoja/jälleenmyyjä pitää katteet alhaalla ja muutkin kulut minimissä.

    Hinta ei kyllä ole alle sen mitä se jenkeissä on, mutta lähellä kylläkin.

    Eri proteiinilaatuja kannattaa käyttää näin:

    Isolaattia palkkariin.
    Konsentraattia ja/tai kaseiinia välipaloiksi, esim. suhteella 1:1.
    Kaseiinia yöproteiiniksi.

    Äänestä

  • vaan näin! kirjoitti:

    1. Onhan tuolla kaupoissa konsentraatteja joissa laktoosia on noin 10% eli 50g:n annoksessa noin 5 grammaa. Samoin joissakin on rasvaa 10% tai ylikin. IMO näitä kannattaa välttää jos mikään muu, esim. erittäin edullinen hinta ei ostamista puolla.

    2. Isolaateista löytyy parhaimmat fraktiojakaumat, lisäksi 1.kohtaan viitaten rasvaa ja laktoosia erittäin vähän, jopa 0 grammaa. Lisäksi kannattaa huomioida että joissain konsentraateissa proteiinia on vain 75g kun isolaateissa on yli 90g. Lisäksi kun isolaattia käyttää vain palkkarissa niin ero euroissa halvempaan konsentraattiin on marginaalinen käytännössä.

    Kerropa miten isolaatissa voisi olla parempi fraktiojakauma kuin konsentraatissa. Isolaatti nimittäin tehdään jatkojalostuksena konsentraatista ja siinä häviää väkisin osa. Kyse on enemmän konsentraatin laadusta, mutta sen tekeminen on niin helppoa, että lähes kaikkien laatu on hyvää.

    Äänestä

  • yjthm kirjoitti:

    "Isolaatti nimittäin tehdään jatkojalostuksena konsentraatista"

    Kun aletaan tekemään laadukasta isolaattia, vaikkapa nyt CFM-isolaattia niin valmistusprosessi tähtää alusta lähtien laadukkaaseen isolaattiin.

    Sä olet nyt ymmärtänyt asian jotenkin nurinkurisesti.

    Konsentraatin tekeminen on tosiaan helppoa, tosin siinäkin osa valmistajista tuntuu haluavan päästä liiankin helpolla mikä näkyy sitten korkeissa laktoosi/rasva-arvoissa ja alhaisessa proteiinimäärässä.

    Äänestä

  • ratkaisee kirjoitti:

    Ei laadukasta isolaattia synnykään huonolaatuisesta konsentraatista, mutta tuon laadukkaan konsentraatin tekeminen ei ole vaikeaa. Kaikki heratutkimukset fraktioineen on tehty konsentraatilla ja fraktioiden olemassaolo tiedettiin jo paljon ennen isolaatin keksimistä.

    Laktoosin ja rasvan määrä ei vielä kerro mitään fraktioiden määrästä. Heran rasva sisältää lisäksi kasvutekijöitä, joita isolaatissa ei ole.

    Jos maustamaton jauhe maistuu selvästi pahalta, on se merkki huonosta laadusta.

    Äänestä

  • yjyjy kirjoitti:

    Isolaateissa nyt kuitenkin sattuu olemaan tänä päivänä parhain mikrofraktiojakauma vähilä rasvoilla+rasvoilla, mutta korkealla proteiinipitoisuudella. Parhain kokonaispaketti siis kun hintakin on nykyään edullista.

    Rasva yleensäkin sisältää kasvutekijöitä, ei niitä tarvitse rasvaherasta ottaa ;-) Älä sotke rasvatutkimusta heran rasvaan ;-) Esim. palkkarissa tärkeämpää on nopea imeytyminen kuin rasvan kasvutekijät. Energiasta tulee 25-30% rasvoista muiden ruokailujen yhteudessä joten juuri palkkarisa ei tarvita mitään rasvaa. Jos olisi toisin niin sitä heraan kannattaisi jooa lisätä rasvaa.

    Maustamattoman heran hyvään/neutraaliin makuun vaikuttaa laktoosi ja rasvamäärät. Mitä vähemmän sen parempi. Testasin joskus Hera80:nnen ja se on tosiaan rasvaista jonka ihan suussa huomaa. En käytä enää.

    Tietysti mitä korkeampi proteiinipitoisuus sen enemmän fraktioita per 100g. Jos tuotteessa on paljon rasvaa/laktoosia niin proteiinimäärä on luonnollisesti alhaisempi.

    Äänestä

  • palkkarissa kirjoitti:

    Ai rasva sisältää yleensäkin kasvutekijöitä? Voipaketti esimerkiksi? IGF-1:stä ym? Joopa joo.

    Kyllä heran rasva on tässä suhteessa harvinaista herkkua.

    Koko rasvamäärän laskeminen on pelleilyä. Jos syö paljon heraa, kuten vaikka 50g, niin 5% antaa 2,5g! Paljon väliä????????????

    Jos joku on sitä mieltä, että 50g ei ole paljon ruuan lisäksi, niin on pahasti hakoteillä.

    Äänestä

  • hohoho kirjoitti:

    CFM-herassa on 35 mcg IGF-1:stä!

    Jos heran rasvassa on kasvutekijöitä niin sitten niitä on myös muissa maitoelintarvikkeissa ;-)

    Äänestä

  • CFM. kirjoitti:

    CFM-herassa on 35 mcg IGF-1:stä!

    Jos heran rasvassa on kasvutekijöitä niin sitten niitä on myös muissa maitoelintarvikkeissa ;-)

    Mistä otit tuon CFM-luvun? Ei taida olla yleisessä tiedossa.

    Maitotuotteissa ei taida paljon olla, kun on käsitelty kuumassa ja/tai happamassa ympäristössä. Täysmaidossa saattaa hyvin olla vaikka mitä hyvää!

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    CFM:n IGF-1 -lukema on yleisessä tiedossa.

    "Maitotuotteissa ei taida paljon olla, kun on käsitelty kuumassa ja/tai happamassa ympäristössä."

    Kuuman ja happaman käsittelyn saa myös useimmat herakonsentraatit. Laadukkaat isolaatit valmistetaan sellaisen monimutkaisen ja kalliin valmistusprosessin kautta joka ei mikrofraktioita sun muita tuhoa ;-) Siksi isolaattia ja ei mitä tahansa isolaattia vaan CFM:ää ja BiPRO'ta!!!

    Äänestä

  • tietoa. kirjoitti:

    "yleisessä tiedossa"?????????? Kerropa mistä löytää tuon tiedon.

    "useimmat herakonsentraatit". Hirveätä yleistystä! Ehkä joku suomalainen juustojämähera, mutta heraa vientituotteeksi myyvät kaikki tekevät hyvää laatua.

    Miksi isolaattia? Jos nyt välttämättä haluaa ostaa ufsin tuotteita, niin silloin konsentraatti on järkevin vaihtoehto. Vai onko se jotain jämälaatua? Onko muuten Daviscon vai minkä valmistamaa?

    Äänestä

  • Outsh kirjoitti:

    Kyllä se yleistä tietoa on ja netissä koska se tietoa munkin silmiini on osunut kun olen tutkinut ja vertaillut heroja. Nähtävästi sä et näin ole tehnyt ja sen kyllä huomaakin. Tärkeää on sulle vain olla äänessä.

    Jos teksti kuuluu että "useimmat konsentraatit" niin totta helvetissä se juuri on yleistystä!!!

    Herakonsentraateissa tosiaan on eroja, osa on juuston valmistuksen jämäheraa, osa taas korkealuokkaista konsentraattia jossa on alhaiset määrät laktoosia JA rasvaa sekä korkeahko proteiinipitoisuus. Tällaista on esim. UFS Whey.

    Miten niin ufsin tuotteita ostaa. UFS:n omassa tuotesarjassa jota ei muualla myydä on yksi isolaatti, Ion92 myynnissä. Evolutionolla on CFM-heraa nimellä Whey2, mutta Evoa on myynnissä myös muilla jälleenmyyjillä kuin UFS:lla.

    UFS Whey tulee muistaakseni Glanbialta.

    Äänestä

  • sdagfaf kirjoitti:

    Edelleenkin perään linnkiä tuohon yleiseen tietoon. Haiskahtaa muuten pahasti myyjän kirjoittelulta.

    Perustele tuo väitteesi, että huomaat minun olevan liikkeellä ilman vertailuja vain mölyäminen mielessä.

    Siis yleistät, että kaikki muut kuin omat konsentraattisi ovat paskaa. Noin sitä myydään uskottavasti!

    UFS Whey on ok konsentraatti kuten monet muutkin. Jos se on selvästi parempi, niin perustele väitteesi.

    Ufs-tuotteilla tarkoitan UFS-ketjun myymiä tuotteita.

    Tuo "muistaakseni" on hypokaritinen lisäys, kun hyvin tiedät, mistä se raaka-aine tulee.

    Äänestä

  • Äänessä kirjoitti:

    Etkö sä tosiaan löydä sitä tietoa netistä??? Et taida olla kovin fiksu? Vinkkinä että ei ainakaan mun tietääkseni löydy suomenkielisiltä sivuilta. Tuottaako engalanti ongelmia? Ihan vittuillakseni sulle en laita linkkiä millekkään niistä sivuista joissa tuo asia mainitaan. Etsi koira.

    Ai vielä pitää perustella mistä huomaan että olet ääliö :-) Joo-oh, lol. Tuskin tajuaisit itse...

    "Omat konsentraatit"? Ei mulla ole mitään omia konsentraatteja. Kuten sanoin, sulle on tärkeää vaan päästä huutelemaan UFS:ää vaikka et tajua että kyse ei ole kaupasta vaan tuotteista. Jos Biltema alkaa myymään huippuheraa niin tuottaisko se sulle yhtä isoja ongelmia kuin nykyinen tilanne että UFS myy huippuheroja. Mulle asia olisi yhdentekevä!

    Jahas, taas todiste että et tiedä heroista mitään etkä niitä ole vertaillut. UFS Whey: markkinoiden edullisin herakonsentraatti jossa parhain kokonaisuus seuraavissa asioissa: korkea proteiinipitoisuus, alhaiset määrät rasvaa JA laktoosia.

    UFS-tuotteet eivät ole sama asia kuin UFS:n myymät tuotteet. Vai sanotko Valion maitopurkkia Citymarket-tuotteeksi, muhahahahah. Valion maitopurkki on Citymarketin myymä tuote.

    Tarkistis, UFS Whey on Glanbian heraa. Happy now?

    Äänestä

  • tyhmä kuin saapas. kirjoitti:

    Toi vastaus on niin tyypillinen ufs-vastaus kriittiselle asiakkaalle. Haukutaan tyhmäksi ja tietämättömäksi sekä parit lolloit perään.

    Vai että et viitsi panna linkkiä! Kysehän ei ollut siitä, että halusin löytää, vaan että se olisi ollut ainoa asia, jolla olisit voinut todistaa puolueettomuutesi.

    Muuten UFS ei ole markkinoiden edullisin. Siinä on konsentraatiksi alhaiset rasva- ja laktoosipitoisuudet, mutta ei alhaisimmat. So what? Samaa peruskamaa.

    Ai mistä tarkistit tuon Glanbian? Soititko itsellesi vai etkö viitsi piruuttasi laittaa linkkiä.

    Nää kommentit ovat sitä luokkaa, että niiden luulisi olevan ufsin kilpailijan trolli ellei tietäisi noin paljon yksityiskohtia. Se tekeekin tuosta touhusta tosi tyhmää.

    Äänestä

  • Pettynyt asiakas kirjoitti:

    Selitä mitä selität, fakta on se että sä et löydä tuota tietoa vaikka kovin haluaisit :D

    UFS Whey on parhain kokonaisuus konsentraateista markkinoiden alhaisimmalla pysyvällä hinnalla. Erilaisia tarjouksia toki voi olla, mutta tällaisissa tapauksissa edullisin hinta lasketaa pysyvästi normaalihinnasta millä kuka tahansa saa juuri sen tuotteen itselleen ostettua mitään siihen lisäämättä.

    Glanbia-tiedon luin UFS forumilta jossa UFS:n edustaja asian sanoi.

    Äänestä

  • itseesi? kirjoitti:

    Ei mulla ole mahdollisuuttakaan löytää, koska tieto on vain myyjän saatavilla (jos ei ole pelkkää puppua). Muuten yllättävän tarkkaan muistit tuon luvun. Ei ollut 94 mcr tai peräti mg. Ihme että jaksoit käydä katsomassa tiedon, mutta et viitsinyt samalla laittaa linkkiä.

    Pahin este menestymiselle on kilpailijoiden aliarvioiminen ja omien tuotteidensa pitäminen parhaina. Bisnestä ei missään nimessä haittaa pieni vaatimattomuus, jota ei silti tarvitse toitottaa. Sen sijaan kilpailijoiden äänekäs mollaaminen vain vie asiakkaita oli väitteissä perää tai ei.

    Jos nyt oletetaan ufsin myymien tuotteiden olevan ylivoimaisesti parhaita, niin miksei ufsi ole menestynyt paremmin. Olisikohan vika markkinoinnissa? Nyt tietysti pullistelet ylisanoilla firman suuruudesta, mutta tilinpäätökset puhuvat karua kieltään.

    Äänestä

  • itseesi? kirjoitti:

    Selitä mitä selität, fakta on se että sä et löydä tuota tietoa vaikka kovin haluaisit :D

    UFS Whey on parhain kokonaisuus konsentraateista markkinoiden alhaisimmalla pysyvällä hinnalla. Erilaisia tarjouksia toki voi olla, mutta tällaisissa tapauksissa edullisin hinta lasketaa pysyvästi normaalihinnasta millä kuka tahansa saa juuri sen tuotteen itselleen ostettua mitään siihen lisäämättä.

    Glanbia-tiedon luin UFS forumilta jossa UFS:n edustaja asian sanoi.

    Tieto on täysin yleisillä alan sivuilla. En ollut ihan varma luvusta joten myönnettäköön että tarkastin sen. Jos tietäisit heroista jotain niin ymmärtäisit että luvun olisi mahdottomuus olla mg, totta kai se on mcg. Alunperin en edes ajatellut että tarvitsisit linkkiä moiseen. Sitten kun kävi selväksi että oletkin vähän pöljempi tapaus niin päätin vittuilla sulle ja olla laittamatta linkkiä :-)

    Mutta onhan UFS menestynyt, jos ei olis niin ei olisi tällaista paniikkia aiheesta ;-) UFS:lla on neljä kauppaa, kauppoja laajennettu, myyntivalikoima kasvanut, liikevaihto kasvaa jne jne. Hyvin niillä menee!

    Mutta jos vielä suuremmasta menestyksestä halutaan puhua niin onhan Davisco food maailman suurin yksittäinen heratuottaja ja Glanbia iso myös, joten kyllä nämä patentoidut herat kauppansa tekevät. Niin eikä tuo Creapurea ja monia huipputuotteita (mm. CRP) valmistava Degussakaan ihan pieni putiikki ole ;-)

    Lisäravinteista et saa enää sanotuksi poikkipuolista sanaa joten nyt olet siirtymässä haukkumaan UFS:ää ja sen omistajia. Haukkumallako ne lisäravinteet olisi jotain muuta kuin parhaimpia markkinoilla? Voi voi mikä koira sä olet, lopettevaksi tuollainen rakki.

    Äänestä

  • gy5 kirjoitti:

    Nää kommentit ovat sitä luokkaa, että niiden luulisi olevan ufsin kilpailijan trolli ellei tietäisi noin paljon yksityiskohtia. Se tekeekin tuosta touhusta tosi tyhmää.

    omituista käytöstä todellakin tuon firman kohdalla. mikähän ongelma heillä mahtaa olla? tuolla ei pahemmin ainakaan lisää asiakkaita tehdä ja kuten tossa joku mainitsi, niin taitaa olla markkinoinnissa vika ylipäätänsä kun tuommoisia sammakoita päästelee.

    Äänestä

  • fvdfvf kirjoitti:

    "Monien mielestä maailman parhaimmat isolaatit ovat patentoidut BiPRO- ja CFM- isolaatit. Suomessa noiden myyntinimet ovat Ion92(BiPRO) ja Whey (CFM). Molempia löytyy suomen markkinoilta UFS-kaupasta. "

    Voi vittu tätä mainosapinaa. "monien mielestä", vitut ole, isolaatin myynti on ihan naurettavaa verrattuna konsentraattiin, suhde on tyyliin 95/5. Eli vedäppä kuule viperi kätees ja koita saada ne vanhenevat isolaattis myytyä. tuo sun tyrkyttäminen ja aloittelijoille suoraan valehtelu on naurettavaa.

    elimistö ei tiedä onko se proteiini patentoitua vai ei, milligrammojen erot rasvoissa ja laktoosissa on täysin mitään sanomattomia. kauppias vain koittaa hätäpäissään nyt kaupata kalliimpaa isolaattia halvan konsenraatin sijaan.

    sokeakin näkee, että ufs kauppias se täällä koittaa myydä tuotteitaan joista ei muuten ole mitään todistusta vaikka sertifikaatteja on pyydetty useaan otteeseen. omituisesti hinta on pudonnut yli 50%, alle hinnan mitä samaa kamaa myydään jenkeissä. eli herää edelleen kysymys, kuka vie ja ketä? miksi viperillä on niin kova tarve tyrkyttää tuotteitaan? onko korttitalo nyt kaatumassa? onko ihmiset kyllästyneet ainaiseen tuputtamieen ja vittuiluun?

    Lopeta jo Mike :D Kyllä sut tunnistaa tänne asti noista vipereistä ja sertifikaateista. Sä se jaksat huudella niistä kuukausitolkulla. Hanki elämä. Katkeruus paistaa tänne asti. Mene sinne omalle takapihalles huuteleen. Juugendia nääs.

    Äänestä

  • sammakkomies1 kirjoitti:

    omituista käytöstä todellakin tuon firman kohdalla. mikähän ongelma heillä mahtaa olla? tuolla ei pahemmin ainakaan lisää asiakkaita tehdä ja kuten tossa joku mainitsi, niin taitaa olla markkinoinnissa vika ylipäätänsä kun tuommoisia sammakoita päästelee.

    Musta tuntuu että tällä henkilöllä (-löillä?) on ne onegelmat kun noin ottaa päähän että täällä puhutaan UFS:n tuotteista.

    Jos UFS olisi laittanut tuon Go4fit-tarjouksen ja siitä täällä huudeltaisiin niin itkua olisi syntynyt kuinka Uffe myy liian halvalla tms. Nyt KUKAAN ei haukkunut Go4fittiä, sen omistajia tai työntekijöitä.
    Ongelmaa tuottaa vain siis jos mainitaan UFS. Minusta tämä osoittaa selvästi että jollakin on ongelma UFS:n kanssa.

    Mitä sammakoihin tulee niin eiköhän pahimmista kurnutuksista voisi tehdä jo kirjan erääseen toiseen kauppiaaseen liittyen...

    Äänestä

  • itseesi? kirjoitti:

    Selitä mitä selität, fakta on se että sä et löydä tuota tietoa vaikka kovin haluaisit :D

    UFS Whey on parhain kokonaisuus konsentraateista markkinoiden alhaisimmalla pysyvällä hinnalla. Erilaisia tarjouksia toki voi olla, mutta tällaisissa tapauksissa edullisin hinta lasketaa pysyvästi normaalihinnasta millä kuka tahansa saa juuri sen tuotteen itselleen ostettua mitään siihen lisäämättä.

    Glanbia-tiedon luin UFS forumilta jossa UFS:n edustaja asian sanoi.

    Hohhoijaa ton sun mcrlukemasi kanssa. Pöljäksi haukut, etkä edes ymmärrä että se oli shakki ja matti.

    Toinen shakki ja matti tuli siitä, että väitit minun haukkuneen ufsin omistajaa. Kyllä puhuin selvästi markkinoinnista ja jos saat siitä mielleyhtymän omistajasta, niin mitä siitä voi päätellä?

    Davisco ym menestyvät varmaan hyvin, mutta miten se liittyy ufsiin? Tietysti asian voi nähdä niinkin, että jos nuo raaka-aineet myyvät maailmalla parhaiten (?), niin miksi Suomessa myyvät muut selvästi enemmän?

    On se ihme, että tuo muiden haukkumisen kritisointi menee täysin kuuroille korville. Tätä ihmettelen ihan oikeasti.

    Äänestä

  • itseesi? kirjoitti:

    Selitä mitä selität, fakta on se että sä et löydä tuota tietoa vaikka kovin haluaisit :D

    UFS Whey on parhain kokonaisuus konsentraateista markkinoiden alhaisimmalla pysyvällä hinnalla. Erilaisia tarjouksia toki voi olla, mutta tällaisissa tapauksissa edullisin hinta lasketaa pysyvästi normaalihinnasta millä kuka tahansa saa juuri sen tuotteen itselleen ostettua mitään siihen lisäämättä.

    Glanbia-tiedon luin UFS forumilta jossa UFS:n edustaja asian sanoi.

    Sun "älyllä" jättäisin kyllä "Shakki ja Matti" -pelin muille. Ehkä jotkut värikortit sulle?

    "Toinen shakki ja matti tuli siitä, että väitit minun haukkuneen ufsin omistajaa. Kyllä puhuin selvästi markkinoinnista ja jos saat siitä mielleyhtymän omistajasta, niin mitä siitä voi päätellä?"

    Kyllä sä selvästi viittaat täällä kirjoitettuihin teksteihin UFS:ään liittyen niin kuin ne olisivat omistajan kirjoittamia. Virkistetäänkö muistia. Sun tekstiä:

    "Pahin este menestymiselle on kilpailijoiden aliarvioiminen ja omien tuotteidensa pitäminen parhaina. Bisnestä ei missään nimessä haittaa pieni vaatimattomuus, jota ei silti tarvitse toitottaa. Sen sijaan kilpailijoiden äänekäs mollaaminen vain vie asiakkaita oli väitteissä perää tai ei"

    Olet selvästi lukenut UFS forumia jossa UFSinfo on laittanut aika kovaa faktaa suomen markkinoiden ja eräiden firmojen lisäravinteista ja raaka-aineista. Vituttaako?

    "Davisco ym menestyvät varmaan hyvin, mutta miten se liittyy ufsiin? Tietysti asian voi nähdä niinkin, että jos nuo raaka-aineet myyvät maailmalla parhaiten (?), niin miksi Suomessa myyvät muut selvästi enemmän?"

    Suomessa on ollut 80-luvulta lähtien vääristyneet markkinat jos et tätä tiennyt. Paskaa on myyty tonnikaupalla. UFS (osin myös Evo) on ainoat jotka on pyrkineet uudistamaan Suomen tarjontaa laadukkaampaan/järkevämpään suuntaan. Muut on tätä vastaan kovasti koska se vähentää heidän hyväkatteisten tuotteiden myyntiä, esim. gainerien.

    Hintatasoakin ollut suomessa ihan järkyttävä. Onneksi UFS avasi pelin ja laittoin hinnat oikeammalla tasolle. Miten helvetissä edelleen esim. FAST myy kolmanneksen kalliimpaa konsentraattia (ei maust.) mitä halvimmat on??

    Davisco ym menestyvät varmaan hyvin, mutta miten se liittyy ufsiin? Tietysti asian voi nähdä niinkin, että jos nuo raaka-aineet myyvät maailmalla parhaiten (?), niin miksi Suomessa myyvät muut selvästi enemmän?

    On se ihme, että tuo muiden haukkumisen kritisointi menee täysin kuuroille korville. Tätä ihmettelen ihan oikeasti.

    Äänestä

  • itseesi? kirjoitti:

    Selitä mitä selität, fakta on se että sä et löydä tuota tietoa vaikka kovin haluaisit :D

    UFS Whey on parhain kokonaisuus konsentraateista markkinoiden alhaisimmalla pysyvällä hinnalla. Erilaisia tarjouksia toki voi olla, mutta tällaisissa tapauksissa edullisin hinta lasketaa pysyvästi normaalihinnasta millä kuka tahansa saa juuri sen tuotteen itselleen ostettua mitään siihen lisäämättä.

    Glanbia-tiedon luin UFS forumilta jossa UFS:n edustaja asian sanoi.

    Lainatakseni vanhaa viisautta, joka sopii tähän hyvin:

    Sun kanssa väittely on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Ensin se kaataa kaikki nappulat, paskantaa laudalle ja lentää korkealle oksalle kehumaan kavereilleen, miten ylivoimainen oli.

    Äänestä

  • fghfghgfh kirjoitti:

    Lopeta jo Mike :D Kyllä sut tunnistaa tänne asti noista vipereistä ja sertifikaateista. Sä se jaksat huudella niistä kuukausitolkulla. Hanki elämä. Katkeruus paistaa tänne asti. Mene sinne omalle takapihalles huuteleen. Juugendia nääs.

    maikki tai ei, niin kenenkähän tässä pitäisi lopettaa? tämä on ravintopalsta, ei uffen kauppa. eli voisitko hiljalleen mainostella muualla, toki ymmärrämme jos ei käy kauppa ja pitää tunkea, mutta rajaa nyt vähän kalju.

    Äänestä

Ei siinä mitään muuta ole, kuin että vanhemmalla iällä tulet saamaan mitä todennäköisimmin sokeritaudin.
Vedä ennemmin banaania treenin jälkeen, niin saat samalla vitamiineja ja tulee paaaaljon halvemmaksi.

Äänestä
  • ei ole proteiinia.

    Äänestä

  • liiasta rotskusta ja ylensyömisestä voi tulla rasvamaksakin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palautusjuomista kirjoitti:

elikkäs itse ajattelin ostaa palautusjuoman, heraa maltoa. Eli voiko näistä mahdollisesti terveys huonontua? Eli ovatko turvallisia? Siis jos ohjeen mukaan ottaa. Ikää on 18 vuotta sen ei pitäisi tähän vaikuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu