Luin tuossa Kaisa Luoman sinänsä mielenkiintoisen kijoituksen Olipa kerran feminismi. http://www.nic.fi/~raijakoo/femi.htm
Minua jäi kovasti askarruttamaan tuo otsikossa oleva kysymys (kokonaisuudessaan sen osuus löytyy kolmanneksi alimmasta kappaleesta lähtien).
Edustaako avioliittoinstituutio patriarkaalista perinnettä pahimmillaan? Ja jos kyllä, niin olisi mukava kuulla miten. Sitä ei tuossa tekstissä käsitelty.
Minua jäi kovasti askarruttamaan tuo otsikossa oleva kysymys (kokonaisuudessaan sen osuus löytyy kolmanneksi alimmasta kappaleesta lähtien).
Edustaako avioliittoinstituutio patriarkaalista perinnettä pahimmillaan? Ja jos kyllä, niin olisi mukava kuulla miten. Sitä ei tuossa tekstissä käsitelty.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toimittajan kysymykseen, eikö avioliittoinstituutio edusta patriarkaalista perinnettä pahimmillaan, Viinikka vastaa (jälleen aivan yleisen tavan mukaisesti): ”Melkein mitä tahansa käytäntöä voidaan toteuttaa alistavalla tavalla. Perhe sinänsä ei alista eikä emansipoi.” Tällaisia argumentteja kuullessaan jää toden totta kaipaamaan McKinnonin peräänkuuluttaman kaltaista herkkyyttä sille, miten abstraktioilla lakaistaan konkreettisia, todellisia kysymyksiä maton alle. ”Perhe sinänsä” on tietenkin täysin samanlainen postulaatti kuin ”pornografia sinänsä” tai ”prostituutio sinänsä”: siirtämällä keskustelu kysymykseksi niiden toivottavuudesta ”sinänsä” sivuutetaan kysymys siitä, millaiset konkreettiset mahdollisuudet tässä ja nyt meillä on toisaalta näiden instituutioiden tuntuvaan sisäiseen uudistamiseen ja toisaalta niiden ulkopuolelle asetttumiseen. Väite”perhe sinänsä ei alista eikä emansipoi” pitää tietenkin tavallaan paikkansa, mutta varsin triviaalissa mielessä. Jos nyt ylipäänsä on ymmärrettävissä, mihin viittaa puhe jostakin todellisuudessa ajallisesti ja paikallisesti varsin erityisestä instituutiosta ”sinänsä” (eli irrotettuna tästä ajallisesta ja paikallisesta erityisyydestään), niin mikäpä instituutio ”sinänsä” ei olisi sukupuolineutraali tässä ihan samassa mielessä?
tekstejä kuin piru raamattua.
Minusta tämä kohta oli myös melko kiinnostava ;)
>Liberalismi , jota McKinnon kutsuu "miehisen ylivallan tämänhetkiseksi hallintaideologiaksi" on hänen mukaansa se, mikä erottaa 70-lukulaisen naisliikkeen 90-lukulaisesta liikkkeestä - "jos tätä nykyistä nyt voi kutsua liikkeeksi". Siinä missä feminismi on yhteiskunnallista ja kriittistä, liberalismi on naturalistista ja voluntaristista: se olettaa meillä olevan valinnanmahdollisuuksia, joita meillä ei todellisuudessa ole. "Ja siinä missä feminismi on säälimättömän poliittista ja puhuu vallasta ja vallan puutteesta, tämä uusi liike yltää parhaimmillaan vesitettyyn moralismiin: tämä on hyvää, tämä on pahaa" (12)
on nyt sitä jöröhukan peräänkuuluttamaa vaikeaa tekstiä? :D
Ei vaan, luinpa läpi ja jotenkin tästä herää perusteltu kysymys, että onkohan tämä nykyaikainen "liberaalifeminismi" enää mistään kotoisin?
Jos liikkeen aktiivitoimijat itsekään eivät tiedä mitä ideologiaa he edustavat, kuinka voidaan olettaa että liikkeellä on mitään edellytyksiä saada tuloksia aikaan millään toiminnallisella sektorillaan?
Kovin väljähtäneeltä tämä vaikuttaa. Joku äärifeministi voisi tietysti spekuloida ajatuksella jonka mukaan miehet ovat jotenkin onnistuneet vesittämään 70-lukulaisen radikaalifeminismin. Todennäköisempänä vaihtoehtona pidän kuitenkin nykyajan pullamössövaikutusta - kun ei enää jakseta perehtyä asioihin ja korostetaan individualismia, voidaan vaan hymistellen olla olevinaan jotakin ja saadaan näin muilta hyväksyntää ja yhteiskunnallista statusta.
Hassua että feminisminkin on kaupallisuuden pehmentämää liirumlaarumia nykyään. Tuote pitää saada kaupaksi, keinolla millä hyvänsä.
Yhteisöissä valta on aina miehillä, joten perheiden muodostaminen siirtää valtaa naisille ...
Miehelle perheellä on vain yksi tarkoitus, varmistaa oman sukunsa jatkuminen.
Kun mies hyväksyy perheen tuomat velvoitteet, niin samalla perheelle siirtyy aimo annos siitä vallasta joka miehellä on.
Italialainen "edunvalvonta" yhteiskunta on tästä ehkä raadollisin esimerkki.
Päällisin puolin hyvin patriarkaalinen yhteiskunta jakaantuu selkeisiin perheisiin, jossa jalustalla lähes palvonnan kohteena istuu perheen äiti ...
Tämä sinänsä varsin luonnollinen perusyhteiskunta on kaikkien mafioiden esikuva.
Myös Venäjä on hyvin samanlainen yhteiskunta, perhe muodostuu naisen ympärille ja miehelle se on pelkkä rasite, joka täytyy sietää jos haluaa varmistaa sukunsa jatkumisen ...
Miksi nimenomaan miehelle olisi tärkeätä jatkaa sukuansa?
Ja miksi miehen tämän takia pitäisi mitään perhettä perustaa?
Siitiöt sisään vaan.
Niinhän sitä nykyään näin tasa-arvon aikana tehdäänkin ....
Aika monet miehet eivät ole tyytyväisiä jatkuneen sukunsa edustajiin; kun niistä on päästy eroon, niihin ei pidetä edes yhteyttä, eikä ainakaan osallistuta niiden elättämiseen.
taas on tyytyväisiä ja aika monet elättää.. eikös se ole ihan lakiinkin kirjattu... miten se on toisinpäin?
Tää on nyt tätä tilastomatematiikkaa, jolla voi todistaa asiat miten haluaa ...
Hyvä esimerkki on avioerojen määrä, meille aina joka paikassa hoetaan että puolet aviolitoista päättyy eroon.
Mutta kukaan ei sano ääneen sitä, että mikä on avioliittojen osuus jotka pysyy pystyssä kaikista avioliitoista. Sillä tilastoja aina vääristää nämä "ammattieroajat", eli ryhmä joka avioituu ja eroaa yhä uudestaan, niitäkin on aika paljon ja ne näkyy näissä ero tilastoissa.
Minullakin on yksi sukulaismies, joka on ollu kuusi kertaa naimisissa ja jolla on kahdeksan lasta. Sehän on tasoissa kuuden normaalin avioliiton kanssa ja tilastoissa näkyy vielä "puolena" solmituista avioliitoista näiden kuuden kanssa.
Eipä tätä ollut tullut edes ajatelleeksi.