halut ja pilsut

tämmönen kysymys: oon alkanu vasta käyttään pilsuja, marvelon merkkisiä. aika vähän on sivuvaikutuksia ollut, rintojen arkuutta, ei kuitenkaan häiritsevästi.. mutta halut ovat vähentyneet huomattavasti. ennen teki usein mieli, pilsujen aloituksen jälkeen tilanne on aivan toinen. ja se on aika masentavaa.

eli, onko teillä kenelläkään halut palautuneet ennalleen, jos ne aluksi ovat vähentyneet kun on pidempään käyttänyt e-pillereitä? voi olla tyhmä kysymys ja epäselvä mutta kaipaisin tietoja :]
10848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tilanne ei korjaantunut ja elin uudessa suhteessa. Yksi ilta sitä sitten itkin poikakaverille ja seuraavana päivänä varasin ajan gynelle.

Suhtautuminen ongelmaan ei ollut aivan täysin asiallista, vaan epäilevää ja ylimielistä. Suostuivat kuitenkin vaihtamaan Yasminit, ja tilanne normalisoitui muutamassa kuukaudessa.

Äänestä

Olen syönyt pillereitä noin kymmenen
vuotta yhteen soittoon,Femilaria,ja mulle kävi
niin,että olin vielä naimisissa kun aloitin ja halut katosi kokonaan..sitten erosin(muista syistä)ja muutama vuosi tuntui,että halut olis
jotenki palanneet...nyt viimeset kaks vuotta
olen ollut lähes haluton..ja ennenkaikkea
orkut on laimistuneet täysin:(.
en ole ajatellut merkin vaihdon auttavan,kun
muuten olen ollut tyytyväinen...ei päänsärkyä,niukat vuodot ym.

Äänestä

.. teki mut ihan frigidiksi ja skitsoksi. nuppi meni sekaisin ja seksi lähed oksetti ...

vaihdoin yasmin-merkkisiin ja nyt kaikki on hyvin. normaalit halut ja mieli tasapainossa.

Äänestä

Itselläni halut katosivat salakavalasti pikkuhiljaa kahden vuoden aikana. Tulin myös masentuneeksi (osittain ehkä siksi, että halusin haluta seksiä mutta ei vaan enää kiinnostanut). En myöskään enää juurikaan kiihottunut/kostunut. En heti osannut epäillä pillereitä. Mutta kun vihdoin rohkenin niiden käytön lopettaa, palautuivat halut heti entiselleen. Enää en pillereihin koske.

Äänestä

mä söin pillereitä varmaan pari kolme vuotta, vasta noin puoli vuotta vuosi sitten olen alkanu huomaamaan haluttomuutta.. vaihdoinkin sitten pillerit ehkäisy renkaaseen.. eka rengas nyt menossa, toivon että halut alkaisivat tulla takaisin..

Äänestä
  • Minulla nuvaring vei kaikki halut..:(

    Äänestä

  • ei taida tulla kirjoitti:

    Minulla nuvaring vei kaikki halut..:(

    mutta samoin minulla!! :( Kaksi vuotta olen rengasta käyttänyt ja meinaan lopettaa käytön parin kuukauden päästä.. Pillereihin en enää koske ikinä, kun niistä tuli muita ikäviä sivuvaikutuksia. Mutta mistä löytyisi hormooniton varma ehkäisy? Suhteen alussa käytettiin kortsuja Patentex Oval ehkäisypuikkoja, mutta olen kuullut PO:sta niin paljon pahaa, että en tiiä onko siitä mitään apua edes kortsujen kanssa käytettäessä.

    Äänestä

Tuo taitaa olla paljon yleisempää kuin tajutaankaan. Itse olen ollut vuosikausia ihan frigu, ja lääkäri suhtautui omiin epäilyihini tyyliin: no huh huh, nuku enemmän, älä stressaa, kyllä ne halut siitä palautuu.. Just. Ei kandee jäädä odottelemaan. Mulla meni lopulta puolisen vuotta että tilanne normalisoitui. Ja on kyllä hieno juttu, että vika ei ollu mussa!!! Ainoo ongelma, että söin niitä myös runsaiden vuotojen takia, jotka taas vaivaavat. Vinkkejä siihen!!!??

Äänestä
  • mä söin 6 vuotta harmonet pillereitä ja kun ne lopetin puolisen vuotta sitten niin halut kyllä on toooooosi paljon lisääntynyt,sillon kun pillereitä söin niin ei ollu paljoa yhtään haluja... enää en ikinä alota pillereitten syömistä!!!

    Äänestä

  • joopa kirjoitti:

    mä söin 6 vuotta harmonet pillereitä ja kun ne lopetin puolisen vuotta sitten niin halut kyllä on toooooosi paljon lisääntynyt,sillon kun pillereitä söin niin ei ollu paljoa yhtään haluja... enää en ikinä alota pillereitten syömistä!!!

    Harmonet oli muuten mullakin. Ja voi v*u kun ottaa aivoon lekureiden suhtatuminen asiaan. Älkää naiset uskoko että se vika on aina teissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämmöstä kirjoitti:

tämmönen kysymys: oon alkanu vasta käyttään pilsuja, marvelon merkkisiä. aika vähän on sivuvaikutuksia ollut, rintojen arkuutta, ei kuitenkaan häiritsevästi.. mutta halut ovat vähentyneet huomattavasti. ennen teki usein mieli, pilsujen aloituksen jälkeen tilanne on aivan toinen. ja se on aika masentavaa.

eli, onko teillä kenelläkään halut palautuneet ennalleen, jos ne aluksi ovat vähentyneet kun on pidempään käyttänyt e-pillereitä? voi olla tyhmä kysymys ja epäselvä mutta kaipaisin tietoja :]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu