Elisabet istuu hoikkia sääriään vedessä keinuttaen meren aaltojen pieksämällä kalliolla. Keveä tuuli pyörittelee tummia hiuskiehkuroita kalvakkaille kasvoille. Hän näyttää vaipuneen syviin mietteisiin surun leikkiessä silmäkulmien juonteissa.Kädet lepäävät hentoina ja voimattomina tyhjässä sylissä.
Kauempaa saaresta kantautuu lasten riemullista ääntelyä, jota aallokko kantaa ,kuin kiusatakseen naisen korvien kuultavaksi. Saaressa viettää kesäänsä Markus tomeran ja rehevän vaimonsa ,sekä kolmen elämää pursuavan lapsensa kanssa. Markus oli ollut Elisabetin suuri unelma.Tämä unelma oli särkynyt ,kun Markus oli valinnut Tarjan vaimokseen. He olivat olleet parhaimmat ystävykset Tarjan kanssa ja niin Markus oli tutustunut tulevaan vaimoonsa.Tarjan välitön ja maanläheinen olemus oli heti tehnyt vaikutuksen Markukseen.
Elisabet taas oli kuin varjo miehekkään ja itsetietoisen Markuksen rinnalla.Hän oli ollut vain ystävä, kuuntelija huomaamaton seuralainen, jota ei juurikaan tarvinnut ottaa huomioon.Ehkä hän oli kaunis omalla hauraalla tavallaan runsaiden kaartuvien ripsien reunustaessa melkein mustia suuria pyöreitä silmiä.Hän näytti ohuelle ja samalla kuin läpinäkyvälle.Olemuksessa oli tiettyä sulokkuutta, vaikka naisen muodot olivatkin jääneet kehittymättä.Hän näytti melkein poikamaisen hontelolle pitkine raajoineen.Huulet olivat kuin puhkeamaton ruusun nuppu ja avautuivat tuskin näkyvään hymyyn.Elisabet oli koskematon. Hän oli, kuin kirjoittamaton paperi;keskenjäänyt kertomus, jota kukaan ei tohtinut sanoihin pukea.
Lääkärisssä hänelle oli tutkimusten jälkeen sanottu kylmän asiallisesti, ettei hän koskaan kykenisi synnyttämään.Se oli ollut ,kuin kuolemantuomio.Se ollut lopullinen dogumentti hänen naiseutensa mitättömyydestä. Sen jälkeen hän oli lakannut enää toivomasta kohtaavansa rakkautta.Hän tunsi olevansa kehonsa vanki, josta ei ollut ulospääsyä, eikä ristikoiden takaa voinut nähdä enää valon välähdystä.Hän tiesi silloin jäävänsä paitsi mihen syleilystä ja oman naiseutensa täyttymyksestä.Se oli sulkenut kaikki tiet, ja kaikki mahdollisuudet.Hän jäisi neisyeksi ja turtuisi lopulta sielunsa ikävään.
Hän tunsi ainostaan viltävää kipua sietämättömässä vihassa, joka pyrki yhä suuremmin täyttämään hänen mielensä. Hän näki Tarjan katseessa ylimielisen paremmuuden ,vaikka sanoissa olikin teennäistä myötätuntoa.Kyläilessään Markuksen ja Tarjan kodissa Elisabet tahallaan pudotteli kalliita esineitä ja nautti nähdessään ystävänsä pidätetyn raivon. Hän leikkeli salaa saksilla Amandan nuken, josta perheen kaksivuotiasta sitten syytettiin.
Hän toi julki oman itsenäisen ja riippumattoman elämänsä ja tökki mieluusti Tarjaa sanoillaan.
-Näytät pitävän makeasta.Minulla olisi sinulle hyviä diettiohjeita.Tuota löysää vatsaasi ei taida kyllä saada kuntoon muutoin, kuin kauneusleikkauksilla, Elisabet huomautteli samalla maireaa ilmettään vakavaksi kiristämällä.
Hän nousi seisomaan ja käveli suuren peilin eteen hoikkaa vartaloaan julkeasti siinä Tarjan nähden peilaten.
Mutta yksinollessaan tuo suunnaton ja musta suru peittivät Elisabetin keijun kasvot ,kuin suruhunnun taakse.Hän keinutteli salaa ostamaansa vauvanukkea sylissään tarjoten kylmään suuhuun pientä kehittymätöntä rintaansa. Hän tunsi kapeassa ja neitsellissä lantiossaan viileän lakanan kietoutuvan kääreliinana tunnottoman naiseutensa ympärille.Kyyneleet eivät enää tulleet silmiin.Sisällä oli vain , kuin jäätikön loputonta
ääretöntä valkeutta.
Tänään se tapahtuu.Nyt on aika.Elisabetin kasvoilla on tiukka päättäväinen ilme hänen noustessaan kalliolta ja kävellessään kohden pientä kesämökkiään.Hän haluasi valmistaa kaiken tästä seremoniastaan viimeistä piirtoa myöten täydelliseksi.Mikään ei enää voisi enää muuttaa tätä päätöstä.
Elisabet valmisti pienelle pöydälle alttarin.Hän asetti huolellisesti kristallimaljaan valkoisia villiruusuja ja molemmin puolin puhtoiset valkoiset kynttilät.Vauvanuken hän kapaloi ja laittoi makuulle pöydälle sen silmät peittäen valkoisilla kukan terälehdillä.Nuken suun hän sulki pienellä laastarilla.Nyt se ei enää itkisi.
Sen parku ei voisi enää koskaan kuulua yön piinavassa pimeydessä. Hän hymyili vienosti tehdessään asetelmaansa.Kaikki oli niin valkeaa ja puhdasta.Kaikki olisi nyt lopultakin hyvin.Mikään ei enää voisi tunkeutua tähän viattomuuteen.
Elisabet pukeutui kiireettömästi ja huolellisesti.
Hän oli pessyt itsensä ja parfymoinut kohonsa kauttaaltaan makeaan mystiseen tuoksuun.
Hän otti varovasti komerosta vuosia sitten ostamansa morsiuspuvun.Puku soljahti helposti kapean aluspuvun päälle.Vielä huntu.Hän asetti sen tummille kutreilleen ja käveli kepeästi peilin eteen antaen hunnun pudota kalpeille kasvoilleen.
Elisabet käveli alttarinsa eteen tehden ristinmerkin ja samalla pujottaen vanhasta korurasiasta äitinsä vihkisormuksen vasempaan nimettömäänsä.Hän muisti äitinsä ankaran ilmeen ja
tunsi hennossa kehossaan sen torjunnan ,mitä hän oli lapsena saanut kokeakseen.Ei hänen äitinsä ollut koskaan häntä imettänyt.Ei hän voinut muistaa ainuttakaan myönteistä sanaa.Äidin kylmä arvosteleva katse oli ruokkinut hänet ruokapöydässäkin.Eikä hän ollut tohtinut koskaan syödä vatsansa kylläiseksi.Hänellä oli ollut ainainen nälkä.
Elisabet sytytti kynttilät. Hän pyörähti ympäri katsomatta enää jälkeensä ja käveli arvokkaasti pukuaan helmasta kannatellen rantaan.
Vain muutama hetki ja meren aalloilla leijui valkea keveä huntu, jota tuuli keinutti kohden rantaa.
Armahtava valkea sumu peitti aamulla rannan ,josta meren aallot olivat suudelleet jäljetkin näkymättömiin.
Kaikki oli niin äärettömän valkeaa.
Kauempaa saaresta kantautuu lasten riemullista ääntelyä, jota aallokko kantaa ,kuin kiusatakseen naisen korvien kuultavaksi. Saaressa viettää kesäänsä Markus tomeran ja rehevän vaimonsa ,sekä kolmen elämää pursuavan lapsensa kanssa. Markus oli ollut Elisabetin suuri unelma.Tämä unelma oli särkynyt ,kun Markus oli valinnut Tarjan vaimokseen. He olivat olleet parhaimmat ystävykset Tarjan kanssa ja niin Markus oli tutustunut tulevaan vaimoonsa.Tarjan välitön ja maanläheinen olemus oli heti tehnyt vaikutuksen Markukseen.
Elisabet taas oli kuin varjo miehekkään ja itsetietoisen Markuksen rinnalla.Hän oli ollut vain ystävä, kuuntelija huomaamaton seuralainen, jota ei juurikaan tarvinnut ottaa huomioon.Ehkä hän oli kaunis omalla hauraalla tavallaan runsaiden kaartuvien ripsien reunustaessa melkein mustia suuria pyöreitä silmiä.Hän näytti ohuelle ja samalla kuin läpinäkyvälle.Olemuksessa oli tiettyä sulokkuutta, vaikka naisen muodot olivatkin jääneet kehittymättä.Hän näytti melkein poikamaisen hontelolle pitkine raajoineen.Huulet olivat kuin puhkeamaton ruusun nuppu ja avautuivat tuskin näkyvään hymyyn.Elisabet oli koskematon. Hän oli, kuin kirjoittamaton paperi;keskenjäänyt kertomus, jota kukaan ei tohtinut sanoihin pukea.
Lääkärisssä hänelle oli tutkimusten jälkeen sanottu kylmän asiallisesti, ettei hän koskaan kykenisi synnyttämään.Se oli ollut ,kuin kuolemantuomio.Se ollut lopullinen dogumentti hänen naiseutensa mitättömyydestä. Sen jälkeen hän oli lakannut enää toivomasta kohtaavansa rakkautta.Hän tunsi olevansa kehonsa vanki, josta ei ollut ulospääsyä, eikä ristikoiden takaa voinut nähdä enää valon välähdystä.Hän tiesi silloin jäävänsä paitsi mihen syleilystä ja oman naiseutensa täyttymyksestä.Se oli sulkenut kaikki tiet, ja kaikki mahdollisuudet.Hän jäisi neisyeksi ja turtuisi lopulta sielunsa ikävään.
Hän tunsi ainostaan viltävää kipua sietämättömässä vihassa, joka pyrki yhä suuremmin täyttämään hänen mielensä. Hän näki Tarjan katseessa ylimielisen paremmuuden ,vaikka sanoissa olikin teennäistä myötätuntoa.Kyläilessään Markuksen ja Tarjan kodissa Elisabet tahallaan pudotteli kalliita esineitä ja nautti nähdessään ystävänsä pidätetyn raivon. Hän leikkeli salaa saksilla Amandan nuken, josta perheen kaksivuotiasta sitten syytettiin.
Hän toi julki oman itsenäisen ja riippumattoman elämänsä ja tökki mieluusti Tarjaa sanoillaan.
-Näytät pitävän makeasta.Minulla olisi sinulle hyviä diettiohjeita.Tuota löysää vatsaasi ei taida kyllä saada kuntoon muutoin, kuin kauneusleikkauksilla, Elisabet huomautteli samalla maireaa ilmettään vakavaksi kiristämällä.
Hän nousi seisomaan ja käveli suuren peilin eteen hoikkaa vartaloaan julkeasti siinä Tarjan nähden peilaten.
Mutta yksinollessaan tuo suunnaton ja musta suru peittivät Elisabetin keijun kasvot ,kuin suruhunnun taakse.Hän keinutteli salaa ostamaansa vauvanukkea sylissään tarjoten kylmään suuhuun pientä kehittymätöntä rintaansa. Hän tunsi kapeassa ja neitsellissä lantiossaan viileän lakanan kietoutuvan kääreliinana tunnottoman naiseutensa ympärille.Kyyneleet eivät enää tulleet silmiin.Sisällä oli vain , kuin jäätikön loputonta
ääretöntä valkeutta.
Tänään se tapahtuu.Nyt on aika.Elisabetin kasvoilla on tiukka päättäväinen ilme hänen noustessaan kalliolta ja kävellessään kohden pientä kesämökkiään.Hän haluasi valmistaa kaiken tästä seremoniastaan viimeistä piirtoa myöten täydelliseksi.Mikään ei enää voisi enää muuttaa tätä päätöstä.
Elisabet valmisti pienelle pöydälle alttarin.Hän asetti huolellisesti kristallimaljaan valkoisia villiruusuja ja molemmin puolin puhtoiset valkoiset kynttilät.Vauvanuken hän kapaloi ja laittoi makuulle pöydälle sen silmät peittäen valkoisilla kukan terälehdillä.Nuken suun hän sulki pienellä laastarilla.Nyt se ei enää itkisi.
Sen parku ei voisi enää koskaan kuulua yön piinavassa pimeydessä. Hän hymyili vienosti tehdessään asetelmaansa.Kaikki oli niin valkeaa ja puhdasta.Kaikki olisi nyt lopultakin hyvin.Mikään ei enää voisi tunkeutua tähän viattomuuteen.
Elisabet pukeutui kiireettömästi ja huolellisesti.
Hän oli pessyt itsensä ja parfymoinut kohonsa kauttaaltaan makeaan mystiseen tuoksuun.
Hän otti varovasti komerosta vuosia sitten ostamansa morsiuspuvun.Puku soljahti helposti kapean aluspuvun päälle.Vielä huntu.Hän asetti sen tummille kutreilleen ja käveli kepeästi peilin eteen antaen hunnun pudota kalpeille kasvoilleen.
Elisabet käveli alttarinsa eteen tehden ristinmerkin ja samalla pujottaen vanhasta korurasiasta äitinsä vihkisormuksen vasempaan nimettömäänsä.Hän muisti äitinsä ankaran ilmeen ja
tunsi hennossa kehossaan sen torjunnan ,mitä hän oli lapsena saanut kokeakseen.Ei hänen äitinsä ollut koskaan häntä imettänyt.Ei hän voinut muistaa ainuttakaan myönteistä sanaa.Äidin kylmä arvosteleva katse oli ruokkinut hänet ruokapöydässäkin.Eikä hän ollut tohtinut koskaan syödä vatsansa kylläiseksi.Hänellä oli ollut ainainen nälkä.
Elisabet sytytti kynttilät. Hän pyörähti ympäri katsomatta enää jälkeensä ja käveli arvokkaasti pukuaan helmasta kannatellen rantaan.
Vain muutama hetki ja meren aalloilla leijui valkea keveä huntu, jota tuuli keinutti kohden rantaa.
Armahtava valkea sumu peitti aamulla rannan ,josta meren aallot olivat suudelleet jäljetkin näkymättömiin.
Kaikki oli niin äärettömän valkeaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
mutta tosi hyvin tehty.Sinulla on näköjään kirjallisia taipumuksia,joten alapas sukkelaan lähetellä niitä lehtiin.En tiedä,vaikka olisit jo laittanutkin:)
Minäkin väsäsin nuorena koulun lehteen erinäisiä kertomuksia,mutta siihen sekin sitten jäi..vilkas mielikuvitus on yksi suurimpia lahjoja,mitä ihmiselle on annettu.
Monesti mielikuvituskaan ei yletä kattamaan kaikkea todellisuudesta.
Tämä tarina oli kyllä fiktiota, sisältäen osiltaan yhden anorektikon elämää. Työni takia, kun kuuntelen lähes kaikkea ,mikä on inhimillistä ihmisten elämässä.
Kirjoittaminen on minulle väylä käsitellä tarinoita*
myöskin suuremman ymmärryksen saamiseksi.
Olen kirjoittanut, niin kauan, kun kynä on kädessäni pysynyt. Tälläisiä tarinoita en ole älynnyt tarjota julkaistavaksi(muuta kyllä) mutta saattaisimpa joskus vaikka kokeilla:-)
Vaikka kertomuksen alussa oli ehkä kerrottu mielestäni liikaakin, loppu oli ihanan tunnelmallinen. Kaunis kerronta ja ilmava tarina.:)
..hieman erilaisessa muodossa mielessäni.No koska kirjoitin tämän suoraan tähän, niin tuo hiominen jäi
vähemälle. Merkillistä, että tarina alkaa kuin itse itseään kirjoittaa ja huomaa kirjoittaessaan olevansa vain sen kirjaaja.
Kiitän komentistasi:=) Pyrkimyksenäni oli tuo ilmavuuden saavuttaminen ja surun, sekä kivun kuvaaminen kauneuden läpäisemänä.
Siinä kyllä onnistuit.:)
..otin vastaan kommentisi:=) Kirjoitusvirheet kylläkin jäivät kiusaamaan.Mutta olkoot nyt todisteena inhimillisyydestä. Kirjoittamisen välillä
, kun oli vastattava kahteen puheluunkin.
tulee mieleen tuo yksikin laulu, missä katkera mies laulaa siitä että on mulla hautajaiset, sulla häät ja motivoi itseään samaan hukkumiseen kääntämällä viimeisessä säkeistössä asian päälaelleen, hän kun säilyttää kuolleena ikuisen nuoruutensa jonka toinen eläessään välttämättä kadottaa. Luottaa tietysti siihen että hän jää pysyvästi naisen muistoihin.
Edelleen tulee mieleen yksi juttu missä hääyönään nainen tapaa toiseksi jääneen kilpakosijansa joka sitten intiimin tapaamisen jälkeen myös tappaa itsensä.
Että teema on tuttu.
Toteutuksessa ei eritystä moitittavaa, ihmisten ajatuksia ei ole hyvä selitellä tekstissä vaan havainnollistaa ne toiminnan kautta. Hyvä juttu, jatka viilaamista, adjektiiveilla kuvaamista voit myös yrittää karsia.
..adjektiivit ovat ongelmani.Pitäisi kait päättää jo etukäteen montako niitä saa yhteen tarinaan päästää:=)
Tarinassa onkin vaikeinta juuri tuo kuvaaminen henkilöiden toiminnan kautta ja siirtäminen kirjoittajan näkemyksensä itse tapahtumiin.
Kirjoittaessa voi joskus huomata halunsa käyttää "valtaansa" ja saada "roolihenkilöt" tekemään oman mielensä mukaisesti. Mitä syvemmin samaistuu henkilöihin, sen selkeämmin ymmärtää, miksi he toimivat omalla tavallaan.
Kiusauksena olisi ollut pelastaa" nainen hukkumasta ja kuljettaa hänet hengenpelastajan käsivarsilla sairaalaan, jossa nainen olisi herännyt lopulta koomasta ja rakastunut onnellisesti pelastajaansa. Romanttisessa tarinassa se tietysti voisi noinkin mennä:-)
eivät taida tykätä onnellisista lopuista, mutta ainakin se tekisi tarinastasi selvästi erilaisen. Kokeile kirjoittaa toinen versio siten ja katso sen jälkeen kumpi näyttää mieleisemmältä.
..lukijakin elää kuvitelmissaan miten vain haluaa:=D
Elämän kuvaaminen taas sen kaikessa kauneudessaan, kipeydesään ja armottomuudessaankin on kirjallisen ilmausun vapautta, mistä ei voi olla nauttimatta.
Kirjoittaminen on sinäänsä jo kokemista jatkaen sitä lukijoiden kautta.
Kirjoittamista voisi kuvata, kuin rakasteluna sanoissa. Sama teema ilmentyy myöskin tarinassa: esileikki, akti ja täyttymys:=)
mitä mieltä hyvänsä, niin minä pidin tarinastasi.
Ei kait tämä mikään kirjakerhojen kriitikkojen palsta ole?
En ymmärrä näitä jotka etsivät virheitä jokaisen kirjoituksista ja sitten neuvovat miten pitää kirjoittaa. Toki jos kirjoittaja haluaa että kritisoidaan niin mikäs siinä sitten.
Minä luin tarinaasi avoimin mielin ja pidin siitä virheineen päivineen, mitä en edes huomannut.
kiinnostaa, varmaan kiinnostaa myös palaute.
Tärkeintä on yrittää, ja paljon mukavampaa näitä on lukea kuin henkilöiden välistä riitelyä.
..kritiikistä---päinvastoin.On vain hyvä saada lukijoidenkin mielipiteet kuultavakseen, yhtälaisesti sekä myönteiset, että kielteiset.
Olisi tietysti jopa kohteliasta korjata kirjoitusvirheetkin. Se onnistuisi helpommin, jos kirjoittasi ensin Word;in kautta.
Avoimin mielin luettu saavuttaa helpommin tekstin sisällön, mutta ei analysointikaan mitenkään väärin ole.
Tietysti tämän tarinan sisältöä voisi tarkastella vaikkapa anorektikon ongelmastakin käsin.Tai miettiä naiseuden syntyjä syviä,äitisuhdetta ja omaa sisäistä lasta. Pyrkimyksenäni on yrittää kuvata ihmisyyttä moniulotteisesti. Mikään kun ei lopulta ole yksiselitteisesti raamitettavissa.
nyt sitten kun annoin oman palautteeni. Poistan hetken kuluttua mielipiteeni.
..ethän nyt mitään sellaista sanonut, josta olisi kenenkään pitänyt loukkaantua.
Kiitän kauniisti kommentistasi ja tuntui ainoastaan hyvälle, että pidit tarinasta:=))))
ja maistan kostean hunajan maun sun huulilta (sieltä)...
..nikkini voi kuulostaa "sokeriselle",mutta todellisuudesssa sen alkuperä on villissä ja mystisessä Islannissa. Sikurliina oli saagojen kertoja:=) Joten yritän nyt jotensakkin lunastaa tämän nikin "käyttöoikeuden". *hymyilee*
surullinen tarina joka pysähdytti miettimään millainen henkilökohtainen tragedia naiselle on jäädä hedelmättömäksi vastoin tahtoaan.
Ajaako se noin voimakkaaseen masennukseen että kieltää naiseutensa kokonaan liene hyvin yksilöllistä. Tämän tarinan nainen olisi ehkä tarvinnut terapeuttista apua.
Kiitos tarinastasi.
On todellakin vaikea tietää, miksi joku kävelee junan alle, tai heittää tabuja sisuksiinsa lopettaakseen elämänsä. Kesken jäänyt elämä on aina menetys.Sellaisena me sen koemme.
Tässä tarinassa tuota syytä voi tarkastella pitemmältä aikaväliltä. Kumpa nuorille naisille saisikin kyllin selkeästi selvitettyä, että ihannoidussa laihuudessakin on vaaransa.Jos anorektiaan sairastuu varhaisessa murrosiässä, niin on mahdollista ettei tule myöhemminkään raskaaksi, vaikka kuinka haluasi ja olisi jo sairaudesta parantunutkin.Tosin tämäkin on vain yksi syy ja ehkä harvinainenkin.
Anoreksia on hyvin monisäikeinen ja monikerroksinen ongelma sisältäen oman naiseutensa kieltämisen.
Tuskimpa kukaan nainen voi kevyesti sivuttaa hedelmättömyytensä olipa syy sitten, mikä tahansa.
Toiset löytävät reitin äitiyden toteuttamiseen muilla keinoin, joillekin taas on mahdollista jäädä ikuinen vamma kannettavakseen.