Ja en ole mikään skientologi!
Minä en enää valitettavasti voi luottaa lääkäreihin. Aikoinani 9 vuotta sitten kuuntelin ja tein kuten psykiatrini määräsi. Kyselin lääkkeenkäytön lopettamisesta tulevaisuudessa: ei vastausta. Noudatin kiltisti annosten nosto-ohjeita. Edelleen käytössäni on sitalopraamia vaikuttavana aineena sisältävä lääke. Olen monet kerrat yrittänyt lopettaa asianmukaisesti lääkkeen käytön: tuloksena aina vain pahempi olotila kerta kerran jälkeen. Kun lääke käynnistetään uudelleen, kaikki alkaa taas toimia. Ilman lääkettä ei ole nälkää ei janoa, olo on sekavan epätodellinen ja väsynyt, muisti häviää, nukuttua ei saa tai näkee painajaisia... Lääkärin on helppo vedota itse masennuksen uusiutumiseen. Tämä ns. estolääkitystermi onkin hieno nimitys tapauksille, jotka eivät enää pysy kasassa ilman aineita. Eihän tämä ole mitään ihmeempää kuin elinikäinen lääkitys sitä tarvitsevalle! Lääkäri lähtee eläkkeelle 15 vuoden päästä mutta on jo kaavaillut jatkoreseptien kirjoittajaa itselleen!
Minä en enää valitettavasti voi luottaa lääkäreihin. Aikoinani 9 vuotta sitten kuuntelin ja tein kuten psykiatrini määräsi. Kyselin lääkkeenkäytön lopettamisesta tulevaisuudessa: ei vastausta. Noudatin kiltisti annosten nosto-ohjeita. Edelleen käytössäni on sitalopraamia vaikuttavana aineena sisältävä lääke. Olen monet kerrat yrittänyt lopettaa asianmukaisesti lääkkeen käytön: tuloksena aina vain pahempi olotila kerta kerran jälkeen. Kun lääke käynnistetään uudelleen, kaikki alkaa taas toimia. Ilman lääkettä ei ole nälkää ei janoa, olo on sekavan epätodellinen ja väsynyt, muisti häviää, nukuttua ei saa tai näkee painajaisia... Lääkärin on helppo vedota itse masennuksen uusiutumiseen. Tämä ns. estolääkitystermi onkin hieno nimitys tapauksille, jotka eivät enää pysy kasassa ilman aineita. Eihän tämä ole mitään ihmeempää kuin elinikäinen lääkitys sitä tarvitsevalle! Lääkäri lähtee eläkkeelle 15 vuoden päästä mutta on jo kaavaillut jatkoreseptien kirjoittajaa itselleen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei sitte tullu mieleen vaihtaa lekuria.
Kusipäälekureitakin on jotka kirjottaa respan viiden minsan ajalla.
En sitte käsitä joitaki ihmisiä? Varmaan söis rotanmyrkkyäki jos lekuri sanoo että se on terveellistä. Ei lekurit mitään ihmeentekijöitä ole. Sinä se olet joka sitä troppia käyttää.
Hemmetti jos troppi ei sovi. Vedä ne viemäristä alas ja vaadi toista troppia.
Jos lekurit ei vastaa kysymyksiin Sanot että HEI,LANTTUMAAKARI HERÄTYS!!! TÄMÄ ON ASIAKAS JOKA KYSELEE!!!
Teillä on siihen oikeus.
Vai onks tämä auktoriteettijuttu vielä nykyään voimassa että lekuri on joku jumala.
yrittänyt lopettaa ,mutta aina epäonnistunut,nyt olen ollut yli 2kk ilman ja vieroitusoireita vieläkin mm.pään vapinaa,humpsauksia päässä,hermostuneisuutta ym,lääkäri ei puhunut vieroitusoireista,alkaa tuntua,että lääkärit ja lääketehtaat ovat porukassa,mitä enemmän porukkaa masislääke koukkuun,sitä enemmän rahaa tulee,jos minä joskus tästä vieroitus helvetistä paranen,en tule ikinä masislääkkeisiin koskemaan,sillä myrkkyjähän ne ovat.
Marraskuun 2.päivä 2003, sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Kuukauden päästä tuosta aloitin lääkityksen. En uskaltanut mennä ovesta ulos, töihin minut piti viedä aina autolla ja hakea myös. Mielelläni olin myös viikkoja poissa... Aloitin terapian heti, asuin silloin pohjoisessa pienemmässä kaupungissa. Lääkityksenä minulla oli cipralex 15 mg.
Tänään saan kohtauksia yhä silloin tällöin, mutta osaan suhtautua niihin erilailla. Lääkkeet olivat kainalosauvat, jotka auttoivat pahimpien piikkien yli.
Minulla oli myös todella huonoja päiviä, niitä kun kaikki valuu läpi sormien. On yhä... Sekava epätodellinen olo onkin sitä pahinta itse kohtausten lisäksi, mitä sairastuminen tuo tullessaan. Huono oloni ei ole kenenkään syytä, mutta minua lääkärit auttoivat eteenpäin. Pääsin opiskelemaan yliopistoon ja vaikka tulin sinne monia vuosia myöhemmin kuin ikätoverini, ei se haitannut. MINÄ tein sen :)
Olen pahoillani jos sinulle on sattunut tiellesi lääkäri, joka ei huomioinut tarpeitasi riittävästi. Minulle sanottiin heti ensimmäisellä lääkärikäynnillä, että "sinä et tule parantumaan tästä ikinä, opit vain elämäään sen kanssa ja voi olla ettet myöhemmin edes huomaa enää koko paniikkihäiriötä." Ja näin kävi.
MINÄ vaihdoin terapeuttini/lääkärini, kun ensimmäisen kanssa ei sujunut. MINÄ laitoin ensimmäisen tabun suuhuni... MINÄ laitoin myös viimeisen.
Voimia kaikille samojen kokemusten kanssa painivien kanssa, elämä kantaa, vaikka omat jalat tuntuvat huteralta välillä. Niskan päälle pääseminen vaatii työtä, mutta on sen arvoista. Pelkkä lääkitys ei ratkaise mitään, jos pärjäät ilman, aina parempi. Mutta jos joudut turvautumaan lääkkeisiin, ne eivät tuo ihmettä elämääsi, sinun se on tehtävä. Lääkkeet ainoastaan tasoittavat oloa. Näin oli ainakin minun tapauksessa.
Myöskin kokemuksen äänellä: saanko esitellä "Ystäväni paniikkihäiriö" :D
Onnellinen naisimmeinen 23v.