Tampere. Presidentti Tarja Halosen toinen kausi on lähtenyt liikkeelle ulkopoliittisesti vaisusti. Turun Sanomien ja Aamulehden haastatteleman Ulkopoliittisen instituutin johtajan Tapani Vaahtorannan mukaan Halonen ei ole sanonut oikeastaan mitään ulkopoliittisissa asioissa. Vaahtorannan mukaan vaikuttaa siltä, että Halonen vasta etsisi toisen kauden rooliaan.
Ensimmäisellä kaudellaan Halonen teki kaikkiaan 148 ulkomaanmatkaa. Matkustelevan maineen saaneen presidentti Martti Ahtisaaren ulkomaanmatkojen lukumääräksi jäi 126.
Niin ikään Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelema valtio-opin professori Tuomas Forsberg sanoo matkustuksen lisääntymisen kertovan enemmän maailman muuttumisesta kuin presidentin omista intresseistä.
Nyt EU-agenda ja ylipäätään kansalliset järjestöt määräävät, minne mennään, Forsberg arvioi.
STT
...
Että osaakin olla kertakaikkisen surkea presidentti. Ei kykene hoitamaan virkaansa. Kyllä presidentillä pitää olla jo ennen kauden alkua selvä missio roolistaan. Kuuden vuoden kokemuksesta huolimatta Halonen yhä hakee rooliaan.
Ihan hävettää, että Suomea johtaa näin mitäänsanomaton ja avuton henkilö.

Vastaukset 12
Vanhimmat
virastaan hyvän sään aikana. Halonen on totaalisesti epäonnistunut kaikessa toiminnassaan.
Lipponen lupasi virkaanastujaisissa pökittää kaikin tavoin, koska halonen on tärkeä puolueelle ainakin eduskuntavaaleihin asti!
Presidentinvaalien jälkeen Halonen on ollut niin näkymätön, että olen jo unohtanut hänet kokonaan. Kuitenkin seuraan uutisia ja politiikkaa varsin aktiivisesti.
Tuntuu siltä, että suomalaisessa mediassa näkyy nykyään enemmän Vladimir Putinin naamaa kuin Tarja Halosen naamaa...
ja usein siinä, missä joskus zoomattiin Halosta ison äijälauman keskellä. Onko tämä jokin EU-protokolla vai mikä naisasialiikeilmiö?
"Tuntuu siltä, että suomalaisessa mediassa näkyy nykyään enemmän Vladimir Putinin naamaa kuin Tarja Halosen naamaa"...
Joko pian taas olemme osa äiti-venäjää, mistä olemme lähtöisin?
Jos Halonen on kerta mitäänsanomaton ja näkymätön, niin miksi ihmeessä jaksatte postitella hänestä päivät pitkät tälle palstalle???????
Antaa pääministrerille tilaa EU- ja ulkopolitiikassa. On yhteistyökykyinen.. Siitä se vaisuuskin.
Julistajalla on kummallinen halosyndrooma: Kun Halunen ottaa kantaa hän kalastelee julkisuutta ja haluaa naaMANSA TELEVISIOOn. Taasen kun Halonen ei ole julkisuudessa, hän on mitäänsanomaton.. Aivan, Julistajan onkin patologinen Halonen/SDP/vasemmistovihaaja..
Kalastelee julkisuutta huonolla menestyksellä sekä mitäänsanomaton sisäpolitiikassa ja tehtävien hoidossa. Eihän faktoille mitään mahda. EU:ssakin huomattu, että mummo-lookilla ei enää ole vientiä, kun on freesimpääkin ainesta tarjolla ja vielä vaikutusvaltaisemmista maista. Terävöityköön, jos osaa, kaikki Suomen parhaaksi! Pieni putinkaranteenikaan ei olisi pahitteeksi.
On ollut Euroopassa "edustamassa" sielä sun täällä muka kovasti, mutta tavalliselle kansalle ei ole tippunut tilaisuuksista edes kuvia, senvuoksikin on näkymätön, sillä yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa!
...avaukseesi ja olematon sen sisältö.
Avuttoman ja mitäänsanomattoman avaus.
ja heitit sitten jopa kommentinkin.
Itsepä vertailit lukijamäärää...