Vielä armeijan rukoilupakosta

Atte Ateisti

Ruotuväki-lehdessä 22/05 sotilaspastori Tapani Selin kommentoi aika rakentavasti armeijan "pakkorukoiluttamisesta":

"Varusmiesten keskuudessa vähäistäkin kirkollista kasvatusta silti kritisoidaan. Kenttähartaudet kestävät liian pitkään ja imevät asevelvollisesta viimeisetkin mehut.

– Hengellisten tilaisuuksien pitäisi olla miellyttäviä ja sujua jouhevammin. On aivan ymmärrettävää, että hartauden odotteleminen kovassa pakkasessa ottaa aivoon.

Selin myöntää, että etenkin kenttähartauksissa on kehittämisen varaa. Jos hartaustilaisuudessa saisi aina istua, siirtyisivät ajatukset harmista olennaiseen.

Toisaalta nykyiselläänkin tilaisuudet ovat juhlavia ja arvokkaita.

– Meiltä jäisi jotain olennaista puuttumaan, jos kenttähartauksia ei olisi. Tämän vapaan maan symboliin, siniristilippuun liittyvät tunteet korostuvat kirkollisissa tilaisuuksissa."


Ongelmaksi ei siis koettu LAKKI! - PÄÄSTÄ! - RUKOILKAAMME! -AMEN! -rukoiluttamista, vaan ainoastaan sitä, jos se kestää pitkään polttavassa auringonpaahteessa tai paukkupakkasessa.

Itse rukoukseen pakottamiseen esimiehen käskystä sotilaspastori ei ottanut kantaa. Se on ilmeisesti ihan OK, kunhan se ei kestä pitkään.

Muistan itsekin kypärä päässä hikoilleeni sotilasvalatilaisuudessa ylipitkää saarnaa kuunnellessani (en ollut silloin vielä älynnyt erota kirkosta) enkä muista saarnan aiheesta yhtään mitään, mutta sen tunnelman kestovitutuksen voin yhä aistia (vaikken silloin erityisen uskonnonvastainen ollutkaan). Hammasta purren sen(kin) rökityksen kesti.

Yksi asia on varmaa: parempaa kristittyä ei minusta sillä pakkorukoiluttamisella saatu aikaan. Muutama kaveri erosi kirkosta armeijan aikana ihan vain päästäkseen pois noista ilveilyistä.

Uskovat varusmieskaverit eivät laskeneet "käskystä rukoilemista" rukoilemiseksi lainkaan.

6

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ATE ....

      Erotkaa kirkosta niin ei tarvitse osallistua noihin typeriin tilaisuuksiin, edes armeijassa.

    • äänestäjä

      kun itse kävin intin. En kuulunut kirkkoon. Kesäisessä valatilaisuudessa piti olla kaikkien läsnä. Me (7 kpl), jotka koko prikaatin saapumiserästä emme suostuneet nostamaan sormiamme jumalan nimissä ylös, jouduimme kuitenkin kuuntelemaan liturgiat ja seisomaan juhlakentällä muiden mukana. Tilaisuuden jälkeen suoritimme ''juhlallisen valan'' pääesikunnassa, jossa 10 everstiluutnanttia/everstiä tuijotti meitä silmistä silmiin kuin rosvojoukkoa. On selvää, että juhlallisen valan tekeviä olisi ollut enemmänkin, mutta toimitus oli toteutettu kertomallani tavalla ns. ylimääräisenä operaationa.

      Myöhemmin, kun kenttähartauksista kieltäydyin, sain putsattavaksi komppanian vessanpytyt. Täytyihän jotain ''korvaavaa'' ohjelmaa järjestää.

      Iltahartauksista kieltäydyttäni, minut merkattin useasti nimenhuudosta poissaolevaksi koska nimenhuuto järhjestettiin välittömästi iltahartauksen jälkeen. PU haukkui korvat punaisena poissaoloani, kun kävin ilmoittautumassa myöhemmin kasarmilla paikallaolleeksi.

      Lyhyesti sanoen: Aikamoista kiusantekoa. Halusin itse toimia periaatteitteni ja vakaumukseni mukaan, mutta kyllä siitä joutui silloin myös ''oman'' hinnan maksamaan. Ymmärrän, että suurin osa kirkosta eronneista kuuntelivat mieluummin ''iltasadut'', kun ottivat ylimääräisiä harmeja itselleen.

      Tulihan koettua. Muutenhan en näistäkään voisi kertoa.

    • siino

      Minä en käynyt armeijaa ollenkaan, joten eipä tarvinnut siellä rukoilla. Toisaalta en kuulu kirkkoonkaan.

      • terävä pää

        Ei tarvi kuulua kirkkoon ollakseen tyhmä.


      • siino
        terävä pää kirjoitti:

        Ei tarvi kuulua kirkkoon ollakseen tyhmä.

        Noin tyhmä en sentään ole kuin sinä idiootti...kiäh...kiäh...


    • vanha juttu.

      Olin armeijassa jo v.1958.Silloin oli jo kirkosta eronneita joukossa muutamia.Kun muut menivät hartauteen täytyi pakanoiden jäädä kasarmille ja alikessu kyttäs koko ajan vieressä kun piti sen ajan lukea uskonnotonta kirjallisuutta.Itse kuuluin vielä kirkkoon mutta se antoi viimeisen voitelun siihen,että erosin heti kun tulin siihen ikään.Eroaminenkaan ei silloin ollut helppoa,prosessia kesti monta viikkoa ennenkuin pääsi lopullisesti eroon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe