http://www.student.oulu.fi/~jatuhkan/gradu.htm
Lainaan pätkän edellisestä kirjoituksesta:
"Sinkkosen (1995, 195-202) arvion mukaan nykyisen narsistisen kulttuurin ominaisuuksia ovat tunnekylmyys, itsekeskeisyys ja omanvoitonpyynti. Materian palvonta on ainut "uskonto", jota tunnustetaan. Vanhuksia tai lapsia ei ole, on vain ikinuoria. Sukupolvien välistä eroa ei ole koska ei ole sukupolviakaan. Ajallemme on siis ominaista niin sukupuolten kuin sukupolvienkin välisten erojen vähättely ja kieltäminen. Sukupolvien välisen eron mitätöinti on johtanut myös isän väheksyntään ja moni isä ei edes tiedä mitä häneltä odotetaan, koska perinteiset miehenä ja isänä olemisen muodot ovat käyneet vanhanaikaisiksi.
Yhteiskunnallinen keskustelu on radikaalisti uudelleen arvioinut isän merkityksen. Miehestä on tehty pehmeämpi, ja tasa-arvokeskusteluihin sekä naisemansipaatioon liittyen, isästä on yritetty tehdä jopa äidin vaihtoehto. On melkein vaadittu, että miehen pitäisi pystyä korvaamaan nainen imeväisen hoitajana. Tämän seurauksena miehisiä ominaisuuksia on alettu pitää epäilyttävinä, jopa tarpeettomina. (Schalin L.-J. 1989, 80.) Tämän käsityksen mukaan vanhemmuus on siis riippumaton sukupuolesta, siis vain joukko tehtäviä, joista äiti ja isä selviytyvät aivan yhtä hyvin (Sinkkonen 1995, 203).
Isän merkitystä on tutkittu suhteellisen vähän verrattuna äidin merkitykseen aivan viime vuosiin asti. On tutkittu enemmänkin sitä, mitä isän puuttuminen merkitsee kuin mitä isän ja lapsen vuorovaikutus merkitsee (Ruoppila 1992, 154). Vaikka isän merkitys jo vauvaikäiselle on ollut psykoanalyytikkojen tiedossa ainakin jo 20-luvulta, isä ja äiti eivät kuitenkaan ole olleet psykoanalyyttisissakaan kehitysteorioissa tasapuolisesti esillä. Isän esiintulo psykoanalyyttisessä tutkimuksessa saattaa selittyä paitsi yhteiskunnallisilla muutoksilla, niin myös objektisuhdeteoreettisen näkökulman tulolla täydentämään viettiteoriaa. On havaittu, että lapsen todellisuus sisältää äidin ja äitikaipuun lisäksi myös isän ja isäkaipuun. (Juntumaa 1992.) "
Lainaan pätkän edellisestä kirjoituksesta:
"Sinkkosen (1995, 195-202) arvion mukaan nykyisen narsistisen kulttuurin ominaisuuksia ovat tunnekylmyys, itsekeskeisyys ja omanvoitonpyynti. Materian palvonta on ainut "uskonto", jota tunnustetaan. Vanhuksia tai lapsia ei ole, on vain ikinuoria. Sukupolvien välistä eroa ei ole koska ei ole sukupolviakaan. Ajallemme on siis ominaista niin sukupuolten kuin sukupolvienkin välisten erojen vähättely ja kieltäminen. Sukupolvien välisen eron mitätöinti on johtanut myös isän väheksyntään ja moni isä ei edes tiedä mitä häneltä odotetaan, koska perinteiset miehenä ja isänä olemisen muodot ovat käyneet vanhanaikaisiksi.
Yhteiskunnallinen keskustelu on radikaalisti uudelleen arvioinut isän merkityksen. Miehestä on tehty pehmeämpi, ja tasa-arvokeskusteluihin sekä naisemansipaatioon liittyen, isästä on yritetty tehdä jopa äidin vaihtoehto. On melkein vaadittu, että miehen pitäisi pystyä korvaamaan nainen imeväisen hoitajana. Tämän seurauksena miehisiä ominaisuuksia on alettu pitää epäilyttävinä, jopa tarpeettomina. (Schalin L.-J. 1989, 80.) Tämän käsityksen mukaan vanhemmuus on siis riippumaton sukupuolesta, siis vain joukko tehtäviä, joista äiti ja isä selviytyvät aivan yhtä hyvin (Sinkkonen 1995, 203).
Isän merkitystä on tutkittu suhteellisen vähän verrattuna äidin merkitykseen aivan viime vuosiin asti. On tutkittu enemmänkin sitä, mitä isän puuttuminen merkitsee kuin mitä isän ja lapsen vuorovaikutus merkitsee (Ruoppila 1992, 154). Vaikka isän merkitys jo vauvaikäiselle on ollut psykoanalyytikkojen tiedossa ainakin jo 20-luvulta, isä ja äiti eivät kuitenkaan ole olleet psykoanalyyttisissakaan kehitysteorioissa tasapuolisesti esillä. Isän esiintulo psykoanalyyttisessä tutkimuksessa saattaa selittyä paitsi yhteiskunnallisilla muutoksilla, niin myös objektisuhdeteoreettisen näkökulman tulolla täydentämään viettiteoriaa. On havaittu, että lapsen todellisuus sisältää äidin ja äitikaipuun lisäksi myös isän ja isäkaipuun. (Juntumaa 1992.) "
Vastaukset 19
Vanhimmat
Löysitpä vankkaa tekstiä.
"On havaittu, että lapsen todellisuus sisältää äidin ja äitikaipuun lisäksi myös isän ja isäkaipuun. (Juntumaa 1992.) "
Ensinnäkin lapsen todellisuus SISÄLTÄÄ isän ja isänkaipuun! Huippua, että nyt vasta tällainenkin todetaan.
Oma isäni perusteli olemassaolonsa puuttumista perhe-elämästä AINA työnteolla. Jotkin virheelliset asenteet tässä yhteiskunnassa tukevat tätä miesten ajatusmallia. Erityisesti vanheneville sodanajan ja sen jälkeisen uudelleenrakennusvaiheen eläneille sukupolville näyttää työn merkitys korostuneen YLI kaikkien muitten merkitysten. Sillä perustellaan omat laiminlyönnit tai käytös jopa siinä määrin, että inhimillinen kehitys ja hyvinvointi uhrataan rahan alttarille. Voisi jopa sanoa 'Raha vanhin voitehista', 'Työ sodankäyneitten voide'...muuta henkistä apua, kun ei tainnut olla olemassakaan.
Siis tarkoitan sitä, että tämän ajattelun mukaan raha korvaa menetykset. Samoin voi ajatella, että tavara korvaa henkisen hyvinvoinnin. Työn tekeminen korvaa/parantaa menetykset henkisellä puolella. Osittain onkin näin. Lapselle ei voi korvata omaa poissaoloa rahalla eikä huomiotta jättämistä tai rakkaudettomuutta... tai lempeämmin sanottuna: Mies ei voi korvata rahalla kyvyttömyyttään osoittaa käytöksellään/puheellaan rakkautta lasta, naista ketä tahansa kohtaan. Vai onko miehen suurin rakkaudenosoitus perheelleen tehdä mahdollisimman iso kasa rahaa?
Tässä tullaan sitten siihen, että ihmetellään miksi elintason ja vaurauden Suomessa olessa nyt korkeimmillaan henkinen pahoinvointi silti lisääntyy.
"Ajallemme on siis ominaista niin sukupuolten kuin sukupolvienkin välisten erojen vähättely ja kieltäminen."
Ainakin omassa lähipiirissäni tämä merkitsee sitä, ettei hyväksytä toisten erilaisia elämänarvoja.
Minulle tärkeää oli turvata lapsilleni peloton ja väkivallan uhastakin vapaa kasvuympäristö. Sen sijaan esim. isäni tuli turvakotiin taivuttelemaan minua 'takaisin' väkivaltaisen miehen luokse. Ympäristö onkin sitten kaikilla mahdollisilla tavoilla tähän päivään saakka yrittänyt 'todistaa' minulle miten huonosti käy naiselle, joka hylkää lastensa isän tarjoaman taloudellisen turvan.
vähän vasemmalla kädellä kirjoittaa. Eikös naista miehessä kiinnosta lähinnä geneettiset ominaisuudet ja status(kyky toimia elättäjänä)?
Työn merkitysen ylikorostuminen ei taida olla pelkästään "miesten ajatusmalli". Eiköhän se ole kulttuuriin kuuluva juttu, vai missä muussa maassa aliravituille ihmisille annetaan leipää, vain työtä vastaan? Voisi ajatella, että sama kulttuuri on samaistanut miehen työksi. Sulkenut kodin ulkopuolelle.
Oma isäni teki paljon töitä, mutta kun hän oli kotona hän oli läsnä, todella läsnä.
Ja vielä:"Mies ei voi korvata rahalla kyvyttömyyttään osoittaa käytöksellään/puheellaan rakkautta..." -niin, Kukaan ei voi...
...siis olen oppinut kyllä sen, että JOKAISESSA ihmisessä tai asiassakin on hyvää. Kirjoitinkin tässä ylikorostuneesta keskittymisestä yksipuolisesti yhteen asiaan. Siitä, kun jonkin asian merkitys korostuu YLI muitten merkittävien asioitten.
Lohdutukseksi voin todeta, että jokainen toimii ja päättää asioista sen hetkisen parhaimman tietämyksensä mukaan... muuhun ei tarvitse pystyä. Pitää hyväksyä oman tietämyksensä ja kyvykkyytensä rajallisuus. Jälkeenpäin voi tietenkin tarkastella asioita ja nähdä laajemmin ja vieläpä havaita muita mahdollisuuksia... se ei ole syyllistymistä/syyllistämistä.
Kunnioitan isäni ja äitinikin ratkaisuja ja toimintaa... he ovat aikansa ihmisiä ja ovat tilanteissaan toimineet parhaan kykynsä ja tietämyksensä mukaan. Ei tämä silti tarkoita, että hyväksyisin kaiken, mitä he ovat tehneet tai sanoneet.
on fiksu mies. En ole koskaan nähnyt isääni, ja isäkaipuuni on ollut hirvittävä, murrosiässä jopa invalidisoiva.
Siksi en voi ymmärtää, että joku haluaa tekemällä tehdä lapsia ilman isää. Minusta se on rikollista.
Mitä jos sinulla olisi ollut isä, jollaisesta olisit toivonut aina pääseväsi eroon?
Nämä kannanotot menevät niin hervottomasti aina omien kokemusten perusteella, että pitäisi löytää se kultainen keskipolku. Sieltä varmasti löytyy turvallisen aikuisen tarve, oli hän sitten isä tai äiti tai joku aikuinen, kuka tahansa.
Sisarellani on sijaislapsia. Heillä oli aivan järkyttävät, väkivaltaiset vanhemmat. Lasten lojaalisuus oli aivan uskomatonta, ottaen huomioon mitä kaikkea nuo vanhemmat olivat lapsilleen tehneet. Ja suru oli lohduton kun he kuolivat.
Huonokin isä on pitkä linkki omaan itseen. Sitä ei voi korvata kukaan muu. Monilla adoptiolapsilla on todella suuret tuskat jos eivät koskaan saa tietää biologisia vanhempiaan. Uskon että tällainen tarve on ihmisellä sisäänrakennettu. Tunnen monta isätöntä, mutta en yhtäkään, joka ei haluaisi tietää kuka hänen isänsä on.
Oliko tuo sinun lohdutuksesi.
Kyllä huomaa että sinulta puuttuu täysin empatian kyky.
Kuinka voit ollakkin noin sydämetön ihminen.
Lämmittää oikein mieltä lukea näin empaattista kirjoitusta.
miesviha on ilma jota hengität. Antaa voimia elää huominenkin päivä.
Mutta, mitä jos juuri s i n u l l a olisi ollut sellainen isä, josta olisit tahtonut aina eroon? Uskotko, että mielipiteesi olisi tänä päivänä asiasta toisenlainen?
sana on laki mustalaisperheessä. Mutta skäribo on kyllä oikeassa.
Eihän tarkoitus ollutkaan viestissäni ottaa kantaa kirjoittajan kokemaan, vaan kysyä, että jos tilanne olisi ollut toinen, niin miten hän olisi suhtautunut. Mehän suhtaudumme asioihin pitkälti omien kokemustemme kautta. Ne leimaavat meitä koko aikuisikämme ja me ikään kuin imemme itseemme samankaltaisia kokemuksia aina uudestaan ja uudestaan, jotka vahvistavat entisestään tuota alkuperäistä kokemaamme.
Keneen kohdistuvasta empatiasta tuossa oli kysymys? Oletko tosiaan sitä mieltä, että lapset, joilla on aivan kohtuuttoman järkyttävät olot biologisten vanhempiensa luona, tulisi vaan sinnitellä ja rakastaa vanhempiaan? Onko lapsella oikeus turvalliseen elämään? Saako lapsen mitta täyttyä vanhempien käyttäytymisestä? Saako lapsi tuntea vihaa?
kyse siitä, miten lapsi suhtautuu vanhempaansa ja siihen siteeseen, jonka heidän välillään NORMAALISTI on. Lapsi ei katkeroidu huonoistakaan kokemuksistaan NORMAALISTI siinä määrin, että kääntäisi esim. viisivuotiaana selkänsä vanhemmilleen ja unohtaisi heidät kokonaan.
Ihan toinen asia sitten on, missä vaiheessa yhteiskunnan pitäisi tulla apuun. Sinun kohdallasi ilmeisesti liian myöhään. Vai tulivatko lainkaan?
"Ihan toinen asia sitten on, missä vaiheessa yhteiskunnan pitäisi tulla apuun." Juuri tähän halusin kiinnittää viestilläni huomiota.
Miksi käänsit kaiken nurinniskoin?
En edes viitsi vaivautua selittämään. Tuntuu kuin taas kerran joutuisin pikku lapselle selittämään ja oikaisemaan väärää tulkintaa. Olen niin väsynyt sinun vääntelyihin.
Vai oliko sinun oma kateellisuus, ettet sinä saanut empatiaa, taas se ainoa seikka mikä sai sinun tulkitsemaan = vääristelemään viestini sisällön.
Mitä sinä jossittelet.
Todeliisuus oli se mikä oli, sitä ei voi muuttaa.
Turhaa alkaa jossittelemaan, mitä se auttaisi.
niin tärkeää saada hänen isästään paha. Miksi koet niin kovin tärkeäksi tehdä miehestä ja isästä merkityksettömän?
Kyllä me jo tajuamme että et arvosta miehiä, isyys on sinusta täysin turhaa ja miehisyys on parfyymeitä.
Lopeta jo jankkaamasta.
Keneen kohdistuvasta empatiasta tuossa oli kysymys?