Viime syksynä vierailin usein netissä tällä keskustelupalstalla. Usein täällä oli uskovaisillekin suunnattuja otsikoita, joihin parhaani mukaan otin kantaa. Joskus katson paremmaksi vaieta. Monesti kävi mielessä, että olisi varmasti parempiakin paikkoja viettää aikaansa. Kerran sitten avasin otsikon, joka tiedusteli "Lestadiolaisia".Sydämeni hypähti kiivaasti, kun kuusitoistavuotias nuori tyttö,Heidi, halusi keskustella uskomisen asioista ja tutustua elävään kristillisyyteen. Annoin hänelle sähköpostiosoitteeni, ja jo samana iltana olin saanut häneltä postia.
Siitä alkoi elämäni mielenkiintoisin ja toiveikkain kirjeenvaihto. Hieman varauksella ensin vastasin - enhän tiennyt mitään tästä tuntemattomasta tytöstä,jonka lyhyessä oli ollut niin selkeästi näkyvissä hätä omasta tilasta ja epätoivoisuus siitä onko apua saatavilla.Jo toinenHeidiltä saamani viesti kertoi, että tässä on Jumalan valmistama, etsikonaikaansa elävä ihminen. Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi niiden suurten kysymysten keskellä, joihin Heidi vastauksia pyyteli.
Tuntikausia saatoin istua tietokoneen äärellä pyytäen sanoja,rukoillen apua uudelle ystävälleni. Jostain sanat löytyivät, löytyi lohdutus,selitys,rohkaisu. Sain itsekin uutta voimaa uskomiseen. Kun piti selittää toiselle, miksi näin, joutui itsekin huomaamaan, miten Jumalan sanaa tuli lukea: nöyränä Jumalalle ja nöyränä etsivälle ihmiselle.
Heidille oli tärkeää,miten hänen vanhempansa,sisaruksensa ja ystävänsä asiaan suhtautuisivat. Häntä pelotti,jäisikö hän yksin. Lohduttelin, että uskovaiset ystävät ottaisivat hänet ilolla omaan joukkoonsa. Rohkaisin häntä keskustelemaan uskovaisten koulukavereiden ja muiden tuttavien kanssa.
Oli ihanaa lukea, miten kaikessa Heidikin turvasi Jumalaan.ja hänen johdatukseensa. Hän asetti uskon elämän tärkeimmäksi ja kalleimmaksi asiaksi, vaikkei vielä ollutkaan kuullut evankeliumia omalle kohdalleen. Heidi halusi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja kaipasi samaa sanomaa kuin mekin.
Juttelin kämppäkaverieni ja vanhempien kanssa Heidistä, ja päätimme kutsua hänet syysseuroihin kotikaupunkiini. Hän innostui oitis. Jos jännitti Heidiä, niin jännitti minuakin. Mitä lähemmäksi seuraviikonloppu tuli, sitä tiiviimpää oli sähköpostien vaihto. Kuinka tulisimme toimeen kasvokkain? Odottelin Heidiä syksyisen kirpeässä iltapäivässä2 juna-asemalla. Kun juna pysähtyi, teki mieleni juosta karkuun. "Ei minusta tähän ole", ajattelin, miksi Jumala oli minulle tällaisen ihmissuhteen antanut. Ja sitten näin Heidin.
Jo ensimmäiset sanat poistivat jännityksen. Olimme ystävykset myös kasvokkain, toinen oli juuri sellainen, millaiseksi hänet oli sähköpostien perusteella kuvitellut. Juttu luisti laidasta laitaan,välilla puhuimme vakavia, välillä taas yleisemmin.
Seuraavana iltana ehtoolliskirkossa Heidi muuttui vaiteliaammaksi. Kun istuimme kirkon parvella laulaen, Heidi lauloi mukana, yhtä lailla täydestä sydämestään kuin me muutkin. Ehtoollisjonossa hän ei enää voinut peittää liikutustaan, enkä minäkään. Kun lähellä alttarikaidetta minä ja toinen ystävämme siunasimme kaulakkain toisiamme,Heidikin tahtoi päästä osalliseksi siitä rauhasta, joka kasvoiltamme loisti. Kuinka mieluusti julistimmekaan synninpäästön hänellekin.
Viikonloppu kului kuin siivillä. Maanantaina iltapäivällä saattelimme Heidiä junalle. Emme olisi halunneet häntä päästää, eikä hän olisi halunnut lähteä. Kotona ei vielä perhe eikä kukaan uskovainen kaveri tiennyt hänen tilanteestaan. Kädet menivät jälleen ristiin: Rakas Isä, anna hänelle voimia ja rohkeutta tunnustaa uskonsa.
Muutaman päivän päästä kivi vierähti sydämeltäni, kun Heidi kirjoitti olleensa seuroissa koulukavereidensa kanssa. "OLI IHANAA OLLA SIELLÄ JA KUUNNELLA PUHEITA JA LAULAA" Yksi etsivä löysi Jumalan valtakunnan ja saattoi vapain sydämin lauluun: "on kallein lahja päällä maitten/ omana olla Jeesuksen."
(Henkilön nimi muutettu.)
Siitä alkoi elämäni mielenkiintoisin ja toiveikkain kirjeenvaihto. Hieman varauksella ensin vastasin - enhän tiennyt mitään tästä tuntemattomasta tytöstä,jonka lyhyessä oli ollut niin selkeästi näkyvissä hätä omasta tilasta ja epätoivoisuus siitä onko apua saatavilla.Jo toinenHeidiltä saamani viesti kertoi, että tässä on Jumalan valmistama, etsikonaikaansa elävä ihminen. Tunsin itseni pieneksi ja avuttomaksi niiden suurten kysymysten keskellä, joihin Heidi vastauksia pyyteli.
Tuntikausia saatoin istua tietokoneen äärellä pyytäen sanoja,rukoillen apua uudelle ystävälleni. Jostain sanat löytyivät, löytyi lohdutus,selitys,rohkaisu. Sain itsekin uutta voimaa uskomiseen. Kun piti selittää toiselle, miksi näin, joutui itsekin huomaamaan, miten Jumalan sanaa tuli lukea: nöyränä Jumalalle ja nöyränä etsivälle ihmiselle.
Heidille oli tärkeää,miten hänen vanhempansa,sisaruksensa ja ystävänsä asiaan suhtautuisivat. Häntä pelotti,jäisikö hän yksin. Lohduttelin, että uskovaiset ystävät ottaisivat hänet ilolla omaan joukkoonsa. Rohkaisin häntä keskustelemaan uskovaisten koulukavereiden ja muiden tuttavien kanssa.
Oli ihanaa lukea, miten kaikessa Heidikin turvasi Jumalaan.ja hänen johdatukseensa. Hän asetti uskon elämän tärkeimmäksi ja kalleimmaksi asiaksi, vaikkei vielä ollutkaan kuullut evankeliumia omalle kohdalleen. Heidi halusi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja kaipasi samaa sanomaa kuin mekin.
Juttelin kämppäkaverieni ja vanhempien kanssa Heidistä, ja päätimme kutsua hänet syysseuroihin kotikaupunkiini. Hän innostui oitis. Jos jännitti Heidiä, niin jännitti minuakin. Mitä lähemmäksi seuraviikonloppu tuli, sitä tiiviimpää oli sähköpostien vaihto. Kuinka tulisimme toimeen kasvokkain? Odottelin Heidiä syksyisen kirpeässä iltapäivässä2 juna-asemalla. Kun juna pysähtyi, teki mieleni juosta karkuun. "Ei minusta tähän ole", ajattelin, miksi Jumala oli minulle tällaisen ihmissuhteen antanut. Ja sitten näin Heidin.
Jo ensimmäiset sanat poistivat jännityksen. Olimme ystävykset myös kasvokkain, toinen oli juuri sellainen, millaiseksi hänet oli sähköpostien perusteella kuvitellut. Juttu luisti laidasta laitaan,välilla puhuimme vakavia, välillä taas yleisemmin.
Seuraavana iltana ehtoolliskirkossa Heidi muuttui vaiteliaammaksi. Kun istuimme kirkon parvella laulaen, Heidi lauloi mukana, yhtä lailla täydestä sydämestään kuin me muutkin. Ehtoollisjonossa hän ei enää voinut peittää liikutustaan, enkä minäkään. Kun lähellä alttarikaidetta minä ja toinen ystävämme siunasimme kaulakkain toisiamme,Heidikin tahtoi päästä osalliseksi siitä rauhasta, joka kasvoiltamme loisti. Kuinka mieluusti julistimmekaan synninpäästön hänellekin.
Viikonloppu kului kuin siivillä. Maanantaina iltapäivällä saattelimme Heidiä junalle. Emme olisi halunneet häntä päästää, eikä hän olisi halunnut lähteä. Kotona ei vielä perhe eikä kukaan uskovainen kaveri tiennyt hänen tilanteestaan. Kädet menivät jälleen ristiin: Rakas Isä, anna hänelle voimia ja rohkeutta tunnustaa uskonsa.
Muutaman päivän päästä kivi vierähti sydämeltäni, kun Heidi kirjoitti olleensa seuroissa koulukavereidensa kanssa. "OLI IHANAA OLLA SIELLÄ JA KUUNNELLA PUHEITA JA LAULAA" Yksi etsivä löysi Jumalan valtakunnan ja saattoi vapain sydämin lauluun: "on kallein lahja päällä maitten/ omana olla Jeesuksen."
(Henkilön nimi muutettu.)
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ihana oli lukea tota kirjoitusta, kiva lukea että vieläkin on tollasia ihmisiä olemassa. Tiedän joitain muitakin tollasia juttuja :)
Tuli ihan elävästi mieleen ne tuntemukset ja tapahtumat, kun sain itse parannuksen armon.
Jumalan huoneen asukkaana on hyvä olla ja on ihmeellistä, miten taivaan Isä valmistaa sydämen kun on mahdollista ottaa usko vastaan. Ja myös ymmärryksen, kun on saanut uskomisen kalliin lahjan. Yrttitarhan hakomaja on kaunis ja kallis ja valtakunta erottuu selvästi vaikka asukkaat ovatkin savisia astioita vikoineen ja puutteineen.
Itse istuin kuukausi sitten seuroissa nuoren naisen vieressä, joka oli juuri saanut parannuksen armon. Tuli tosi hyvä ja lämmin olo. Jumala kutsuu edelleen sisään valtakuntaansa. Tiedän monta muutakin, jotka ovat täysin maailmasta löytäneet tiensä kotiin.
Tapauskertomuksesi oli ihana. Minäkin joka olen sellainen "kovis", sain kyyneleen silmäkulmaan sitä lukiessani. Ei voi mittään mutta minun piti kyllä lukea se moneen kertaan.
Kyllä se Jeesus pitää löytää jostain muualta kun jostain tunnelmanvahvistusrituaalista.
Se että jossain kokouksissa nostatetaan sitä fiilistä ja saadaan liikutusta aikaan on ihan feikkiä. Saarnataan, lauletaan, julistetaan ja suoritetaan joku rituaali. Kyllähän siinä tunteet nousee pintaan ja tulee yhteenkuulumisen olo. Sitten kun toinen on ihan liikuttunut niin sanotaan että nyt Pyhä Henki täytti sinut. Sitten taas jatkaa sitä paskaa elämäänsä ja pitää taas päästä johonkin tilaisuuteen että sais taas sen hyvän fiiliksen. Fiilisnarkkari on ihan eria kuin se että on ottanut Jeesuksen sydämeensä.
Ilokaasullakin pysyy onnellisena, mutta terveellisempää ois löytää se onni muuten.
...tästä kertomuksesta. Se että tytöltä vierähti muutama kyynel ehtoollisjonossa.
Ehkä tytöllä oli jotakin muuta tärkeää, kuin se pitikö pokka, pysyikö naama näkkärillä.
Oikein oivalsit!
Todellakaan usko ei ole tuntemisissa, fiiliksissä, rituaaleissa, tavoissa vaan, että saa kuulla omalle kohdalleen s y n n i n p ä ä s t ö n , evankeliumin ytimen ja uskolla omistaa sen. Silloin saa uskoa pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi.
Toisarvoista(silti tärkeää) on, että tapaa tuttava ja ystäviä seuroissa tai onko hyvät fiilikset laulella tai kuunnella.
Seurat on keitaita erämäiden keskellä ja saa kuulla virvoittavaa Jumalan sanaa. Psalmi 23. Kun Herra minua paimentaa...)
Se on ihan totta, et fiilikset ei ketään pelasta, ja tuntuu välillä aika epäilyttävältä, jos uskonasioissa kovasti painotetaan laulamisen merkitystä ja sitä fiilistä, joka yhdessä laulamisesta tulee. Eipä laulaminen tietty mikään paha asia oo, mut täytyy muistaa, et senkään päälle ei voi rakentaa mitään. Voipi olla niinkin, et joku saa kokea "ennättäväistä armon tuntemista", muttei pääse uskomisen vapauteen asti eli iloitsee Jumalan lupauksista, muttei jaksakaan uskoa niitä omalle kohdalleen.
Ku sain uskon sydämelleni, niin fiilikset oli totta vie taivaalliset, mut me ihmiset oomme erilaisia: jollain on enemmän ja toisilla vähemmän tunteita. Onneks saa uskoa just sellasena ku itsensä tuntee: kylmänä, vajavaisena ja tunteettomana. Arki voi toisinaan olla "paskaa", vaikka oiskin Pyhä Henki asumassa sydämessä. Ku saa uusia uskon voimia, fiiliksetkin yleensä paranee, ja näitä uskon voimia saa usein lisää just "jossain tilaisuudessa". Mä en pitäis sitä minään filisnarkomaniana.
Yhdyn edelliseen.
Kaunis kertomus. Harmi vaan kun se tuli sinun kertomana, eikä hänen itsensä. Omakohtainen todistus on aina jotenkin vakuuttavampi.
Keskustelupalstoilta löytää paljonkin tällaisia kertomuksia omasta uskoontulostaan ja Jeesuksen kohtaamisesta. Oikeastaan en ole törmännytkään kovin monesti ennen nimenomaan lestadiolaisen kertomukseen. Tosi ihanaa, että sielläkin tullaan vielä ihan vanhanaikaisesti uskoon - eikä pelkästään vain seurata laumaa´.
Toivottavasti Heidi-ystäväsi ymmärtää, että Jeesus "ottaa vastaan" katuvia syntisiä kaikkialla muuallakin, eikä vain vl-seuroissa.
Kukahan se yrittää käännyttää ja ketä?
Ymmärrän, että viestinne ovat hyvää tarkoittavia, mutta muistan itse kuinka aikanaan (ja edelleen) toisaalta säälitti ja inhimilliseltä puolelta myöskin inhotti tuollaiset kommentit.
Olin juuri saanut parannuksen armon ja samantyyppisellä palstalla kyselin olisiko siellä jotain rauhanyhdistysläistä itselleni kaveriksi seuroihin tai muuten saattomieheksi. Yksi ilmoittautui ja muuten sain lukuisan määrän kehoituksia tulla ties minne raamattupiiriin ja muistutuksia siitä, etteivät vain ry:läiset ole oikein uskomassa.
Ihminen, joka on juuri löytänyt pellosta aarteen, tunnistaa kyllä pellon ja nuo hyvää tarkoittavat huomautukset tuntuvat vain ärsyttäviltä.
Suomessa on uskonvapaus. Emme ole keneltäkään mitään riistämässä. Jokainen saa tulla itse "Heidin" lailla ehtoolliselle ja kokea saman. Tai jättää tulematta. Valinta on täysin vapaa ja meidän puolestamme ovet kaikille avoimet. Me emme ole tuomitsemassa vaan kutsumassa. Yksin Jumala tuomitsee.
Jos uskoni on väärä, vastaan siitä Jumalalle viimeisellä tuomiolla. Ja otan vastaan helvetin tulen. Pyhän Hengen antama todistus sydämessäni kuitenkin antaa varmuutta siihen, että olen oikealla tiellä ja uskallan turvallisin mielin tämän riskin ottaa.
eiköhän kuitenkin olisi parempi kuningas Daavidin tavoin sanoa: Jos lienen tiellä pahalla, mua oikealle johdata.
Tottakai uskosi on "oikea" jos sen kohde on Jeesus Kristus - kuten ilmeisesti on. Olet pelastettu, koska uskot Jeesukseen - et siksi, että olet vanhoillislestadiolainen. :-)
Se oli kaunis juttu.Keskellä kämästä koulupäivää tuntui oikein mukavalta lukea toisen Jumalanlapsen tekstiä,vieläpä noinkin koskettavaa,ja saada siitä osansa itselleen virvoittuakseen.
...oli lukea, kuinka puhuttelevaa se on ollut kokea..voin vain kuvitella!
Mukava, että kaiken tämän pilkan ja "saastan" keskeltä, mitä valitettavasti tämä palsta näyttää sisältävän, nousee välillä näitä ihania kokemuksia. Hienoa, että kirjoitit siitä!! =)
Olkaa rakkaat nuoret (joita uskon etupäässä täällä vierailevan) varovaisia näiden asioiden täällä käsittelemisessä. Kysykää läheisiltänne neuvoa, jos joku täällä ilmitullut asia askarruttaa!
Lämmintä Joulunodotusta sinulle Karoliina!
Samaa mieltä. Aina kun yksikin syntinen kääntyy, enkelitkin taivaassa iloitsevat. Tapahtui se sitten missä tahansa.
Mutta toivottavasti tulee vielä sellainenkin päivä, jolloin myös lestadiolaiset pystyvät iloitsemaan siitä, että syntisiä ihmisiä kääntyy myös muualla kuin vanhoillislestadiolaisuuden keskellä!
Olen nimittäin murheekseni pannut merkille, että jos joku kertoo uskostaan ja parannuksenteostaan ja Jeesuksen kohtaamisesta siten, että siihen EI LIITY vanhoillislestadiolaisuutta, hänen uskoontulostaan ei iloita. Onpa heitäkin, jotka väittävät, että sellaisen ihmisen uudestisyntymiskokemus ei ole aito. Ja ne väittäjät ovat miltei poikkeuksetta nimenomaan vanhoillislestadiolaisia.
Kerropa vl-isä, iloitsetko sinä enkelten lailla KAIKISTA syntisistä jotka tekevät parannuksen? Vaiko vain niistä, jotka tekevät parannuksen "vanhoillislestadiolaisittain"?
...tuntuvat olevan kovin murheellisia kuvatusta parannuksen teosta, koska parannuksen tekijästä tuli vl. En minä ole murheellinen siitä jos ihminen tuntee löytäneensä Jumalan. Vaikka se olisi jossakin toisessa liikkeessä.
Uskohan on henkilökohtainen asia. Jokainen vastaa itse siitä.
En ole 5 lapsen vl-isä, vl-kuitenkin.
Se murehduttaa, jos tälle parannuksen tehneelle sanotaan (joskus myöhemmin vaikkapa), että muualla parannuksen tehneet eivät ole "oikeassa uskossa".
Hienoa, että vl-laisista löytyy sinunkin kaltaisiasi.
"Hienoa , että vl-läisistä löytyy sinunkin kaltaisiasi."
Ilmoittaudun joukkoon, ja meitä löytyy 99% lisää koko porukasta hänen kaltaisia.
et tainnut ihan ymmärtää "aivanin" viestiä.
...mutta sikäli valheellinen, että siinä taas kerran uskotellaan ihmisille vain vl-uskon olevan se oikea. Raamatun mukaan kaikki Jeesukseen uskovat pelastuvat... :)
Hyvää jatkoa!
tuli täyttä asiaa!
Näin on. Meidän tulee uskoa siihen mitä Raamattu sanoo!! On asioita, joissa vl-oppi ON vastoin Raamatun sanomaa.
1.Tessalonikalaiskirje:
5:21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on (koskee myös vl-käsityksiä).
Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Galatalaiskirje:
3:22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Joh. 3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
tuntuu jotenki niin käsittämättömältä että kaikki asiat pitää yrittää selittää järjellä..mikään asia ei oo totta jos se ei oo järkeen käyvää. Musta oli niin ihana että löytyy ihmisiä jotka osaa kirjottaa asiat niin ku ne ois itseki kokenut..se koskettaa.
"..on kallein lahja päällä maitten/ omana olla Jeesuksen."
AAMEN.
Ja Jeesuksen omana oleminen ei todellakaan tarkoita sitä, että täytyy olla myös lestadiolainen!! Joten kun korostat, korostat AINOASTAAN Kristusta.
"Joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra!".
Minun ja varmaan muidenkin uskovaisten mielestä hän ei korostanut mitään. Se katkelma oli juolahtanut vain mieleen siionin laulusta "Jumalan rauhaa rinnassansa.....", ja Karoliinan mainitsema säe jatkuu loppuun että "saa kerran parvess autuaitten/, yhtyä voitonvirtehen.
Ihan kiva tapaus lukea.
Kiitos!
Vai kiva tapaus. Etkö löytänyt sopivampaa adjektiivia. Mä sanoisin ett toi oli herkyttävä tapauskertomus.
Löytyisisikö sinulta muita vastaavanlaisia kertomuksia? Jos tiedät tai olet kuullut niin olisi mielenkiintoista kuulla.
...riittää puljussa jos toisessa. Voin henkilökohtaisesti kertoa vaikka oman kertomukseni - jos haluat...
On syytä muistaa, että kaikki Jeesukseen uskovat pelastuvat - eivät pelkästään vanhoillislestadiolaiset... Eli sikäli Karoliinan kertomus oli valheellinen !
"On syytä muistaa, että kaikki Jeesukseen uskovat pelastuvat - eivät pelkästään vanhoillislestadiolaiset... Eli sikäli Karoliinan kertomus oli valheellinen !"
vl:t toitottaa tälläkin palstalla päivästä toiseen.
Oikeastaan kertomuksessa ei kyllä tainnut olla mitään mainintaa siitä, että vain vanhoillislestadiolaisuudessa voi pelastua. Saattaa kyllä olla, että kirjoittaja ajatteli niin, mutta joka tapauksessa kirjoituksessa sitä ei ainakaan minun muistaakseni ollut.
Toisille se vaan on se tärkein asia. Että saa kaivamalla kaivettua "tuomitsemisen" esille. Ja sitten voi esittää loukkaantunutta.
Eihän lestat muista ihmisistä juuri puhukaan. Oma syntisyys riittää. Siksi tuo "tuomitseminen" on hieman väärä termi. Ennemminkin toiset tuomitsevat itsensä kuunnellen lestojen puheita.
Vaikkapa
"Lesta sanoo: Minä haluan seurustella puhtaasti, ei seksiä ennen avioliitoa:"
kääntyy ulkopuolisilla muotoon
"Lestat sanoo että me ollaan huonoja ja syntisiä ihmisiä kun me harrastetaan esiaviollisia suhteita. Ja ne pitää itseään parempina kun ei itse harrasta".
Ei mennyt jakeluun toi tekstisi.
...mutta jos ei usko oikealla tavalla kokosilusta ja sydämestä..
Ei näytä vastaavanlaisia tapauksia tulevan lisää, tässä tuli esille kaikki oleellinen parannuksenteosta. Joten ei ole väliksi muita tullakaan.
Aivan mahtava juttu. Kun luin tekstiäsi, tuntui kuin Pyhä Henki olisi täyttänyt minut. Kiitos kauniista tarinasta.