Valitettavasti Erkki Tuomioja nöyristelee mediassa Hizbollahia ja islamia, mutta onneksi meillä on Israel, jolle ei arabit ja muut terroristit vittuile.
Israelin tuhoa ovat julistaneet kaikki sen naapurivaltiot jo aikoja. Kun Israeliin ammutaan ohjuksia niin kukaan ei pidä mitään mielenosoituksia, mutta kun Israel tekee kostoiskun niin kaikki kaadetaan Israelin päälle ja väitetään sitä murhaavaksi terrorivaltioksi.
Onneksi sellaista vasemmistolaista paskapuhetta ei minun legioonistani (oikeistolaiset) kuulu. ELÄKÖÖN ISRAEL!
Vapautemme vartiossa,
Nerva Trajanus
Israel JYRÄÄ!!
19
901
Vastaukset
- Muzette
Lähi-idässä sotimiseen kuluu valtavasti resursseja. Olisi paljon hyödyllisempää keskittyä muihin asioihin kuin sotimiseen. Hizbollahin ei olisi pitänyt hyökätä ja ottaa panttivankeja. Israelin olisi pitänyt lähteä ratkaisemaan panttivankitilannetta joillakin muilla keinoilla. Nyt on kuollut aivan liikaa ihmisiä. Hizbollahin ja Israelin, sekä Hamasin ja Israelin täytyy oppia elämään toistensa kanssa, se on ainut kestävä ratkaisu tämänhetkiseen konfliktiin.
- Israel on EU:Sta vapaa!
Mitä ihmettä, etkö tajua , Israel on vapaa maa. EU-SUomi on lääni!
- Nerva Trajanus
Olemme osa EU:ta, koska me äänestyksessä niin tahdoimme.
- Israel is a free nation
Nerva Trajanus kirjoitti:
Olemme osa EU:ta, koska me äänestyksessä niin tahdoimme.
Jotkut vähemmistöt hörhoilee Israelissa sitä EU:iin! Sinne eivät ole menossa he, koska se on miltei sama kuin jos Israel liitettäisiin Arabi-liitton- eli lakkaisi olemasta ja pyyhittäisiin Välimereen!
Mikä seurasu EU:sta olisi Israelille!
tässä:
IDF sulautettaisiin EU-ARMEIJAAN.
EU määräisi, saako Israel solmia sopimuksia kenenkin naapurinsa kanssa(nyt on esim. luovittu rauhansopimus Jordania ja Egyptin kanssa).
EU määräisi Israelin talouspolitiikan.
Israelissa alettaisiin puhua "yhteisestä Eurooppalaisesta perinnöstä ja kansasta"?!?!
"YHDESSÄ ERILAISET"(EU:N ALAMAISETM JA MUUTA PROPAA!
EU määräisi maailman ainoalle juutalis-valtiolle oman ateistisen perustuslaillisen uskontönäkemyksensä...
Siinäpä Nerva Trajanuksen kirjoituksiin vertailua, ja paljon muuta..
Viro liittyi Neuvostoliittoon, Suomi ei halunnut, mutta EU:iin (liittovaltioon) "liityttiin". Voi Sovjet sentään-IVY-maatkin on itsenäisempiä! - SE OLI VAI OLIKO?
Israel is a free nation kirjoitti:
Jotkut vähemmistöt hörhoilee Israelissa sitä EU:iin! Sinne eivät ole menossa he, koska se on miltei sama kuin jos Israel liitettäisiin Arabi-liitton- eli lakkaisi olemasta ja pyyhittäisiin Välimereen!
Mikä seurasu EU:sta olisi Israelille!
tässä:
IDF sulautettaisiin EU-ARMEIJAAN.
EU määräisi, saako Israel solmia sopimuksia kenenkin naapurinsa kanssa(nyt on esim. luovittu rauhansopimus Jordania ja Egyptin kanssa).
EU määräisi Israelin talouspolitiikan.
Israelissa alettaisiin puhua "yhteisestä Eurooppalaisesta perinnöstä ja kansasta"?!?!
"YHDESSÄ ERILAISET"(EU:N ALAMAISETM JA MUUTA PROPAA!
EU määräisi maailman ainoalle juutalis-valtiolle oman ateistisen perustuslaillisen uskontönäkemyksensä...
Siinäpä Nerva Trajanuksen kirjoituksiin vertailua, ja paljon muuta..
Viro liittyi Neuvostoliittoon, Suomi ei halunnut, mutta EU:iin (liittovaltioon) "liityttiin". Voi Sovjet sentään-IVY-maatkin on itsenäisempiä!Siinhän se on! ja kysymys on vain "näkemyseroista"! Esim. Oliko Neuvostoliitto yksi-vai monipuoluemaa! Pääasia etttä vaaleja "järjestettiin"!
- Muzette
Israelin iskuissa on kuollut siviilejä. Mitä pahaa he ovat Israelille tehneet? YK:n pitäisi tehdä etelä-Libanoniin väliintulo ja miehittää alue. Samalla luotaisiin demilitarisoitu vyöhyke etelä-Libanoniin Israelin suojaksi. Gaza ja Länsiranta ovat myös ongelmallisia alueita Israelin turvallisuuden kannalta, nekin täytyisi muuttaa demilitarisoiduiksi vyöhykkeeksi ja YK-sotilaiden valvomiksi alueiksi. En ainakaan aivan heti keksi toista ja parempaa ratkaisua.
- huhhuhh
... aina siviilejä.
Joka sodassa. Myös siinä sodassa, mitä islamilaisterroristit käyvät länsimaita vastaan. - Nerva Trajanus
Hamaksen ja Hizbollahin iskuissa on kuollut varmasti tuhansia siviileitä.
- Tuomioja kumartelee
Öljyase on tehokas, joka saa Tuomiojankin kumartelemaan terroristeja...
- Nerva Trajanus
Lähi-idän valtioiden arsenaalista pitää viedä öljyase pois.
- Nervo vaihtamassa
Nerva Trajanus kirjoitti:
Lähi-idän valtioiden arsenaalista pitää viedä öljyase pois.
Vaippasi, alkavat jo haista.
- Nerva Trajanus
Nervo vaihtamassa kirjoitti:
Vaippasi, alkavat jo haista.
Kun asia-argumentit loppuvat, alkaa haistattelu..
- Koukkunokka porukka
kuin muutkin siellä maan kolkassa, ei paljonkaan kiinnosta. Tapelkaa pojat ,, saatte tupakkia !
- LOPETA ISRAELIN VALTIOTERRO...
ISRAEL = TERRORISTI
- Nerva Trajanus
Mutta sitähän te vasemmistolusmut olette - yksinkertaistuksia ja iskulauseita - ette muuta.
- lyhyt..
"lyhyt oppimäärä Israelin terroristisesta historiasta:
-Haganah: 1900-luvun alkupuolelta toiminut järjestö jonka alkuperäinen tarkoitus oli suojella juutalaissiirtolaisia arabien hyökkäyksiä vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen Haganah kuitenkin aloitti terroritoiminnan (Sternin ja Irgunin rinnalla) brittejä vastaan. Israelin itsenäistymisen vaiheilla Haganahin johdossa oli Jitzhak Rabin.
Irgun: Haganahista 1930-luvun alussa Tehomin johdolla irrottautunut siionistinen taistelujärjestö. Liike ryhtyi 1937 luomaan puhtaasti juutalaista valtiota alueelle käymällä aktiivisesti sekä brittihallinnon että arabien kimppuun. 1943 Irgunin johtajaksi tuli Menachem Begin. Irgunista irronneena terroristijoukkona toimi Sternin (Lechi) ryhmä.
Haganahia lähellä olevat perustivat Israelin työväenpuolueen kun taas Irgunia lähellä olevat perustivat Likud-puolueen."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000015848266#22000000015848266- Tausta on
Terrorismissa - ei niinkään ihme!
Nerva sä näytät hiffaavan mistä tässä hommassa on kyse.Ja samaten näyttää huhhuh.
Israelilla on tosiaankin oikeus puolustautua.Ja
tässä asiassa vas.komut,muslimit ja natsit ovat väärässä.- Janne Puharinen
En ole vasemmistolainen sen enempää kuin oikeistolainenkaan,mutta olen samaa mieltä,että Tuomioja on aivan turha jätkä.Nuo arabit kiittävät kaikesta tuesta taas räjäyttämällä esim.junia euroopassa..,tai mitä vain älytöntä.Vihoviimeisen tyhmä temppu on lempata rahaa,jonnekkin Libanoniin.Rauhanturvaajien lähettäminen on kanssa aivan naurettavaa.Näin Eurooppa sitoo vain lisää omia käsiään.Entisen Jugoslavian sodassa,rauhanturvaajat olivat suuri vitsi alueen asukkaille,sotilaille ja ns.mercenaryille (palkkasotilaille),jotka varastivat mm.rauhanturvaajien aseita,jeeppejä,ruokaa..,ylipäänsä kaiken.Eräs palkkasotilas totesi,että sota Bosniassa olisi päättynyt paljon nopeammin,ilman rauhanturvaajia.Muistamme myös tapauksen,missä Serbijoukot saapuivat kaupunkiin.Ottivat Hollantilaisilta "rauhanturvaajilta" aseet ja vaatteet.Siis.huom.nämä luopuivat aseistaan vapaaehtoisesti.Suurin häpeä sotilaalle.Sitten serbit lahtasivat tuhansia ihmisiä,rauhanturvaajien katsellessa sivusta.Toivottavasti näkevät painajaisia.Pelkuripaskiaiset! On aivan varmaa että Libanoniin syydetyt rahat palvelevat terroristeja,samoin kuin ns.rauhanturvaajatkin.Pahimmassa tapauksessa Hizbollah käyttää näitä sinibaretteja ihmiskilpinä.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6822617Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311316- 1121195
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121155Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2461044- 93975
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101893Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64751