Isä mulla on sua niin ikävä
en väliin tunne edes olevani elävä.
Parempi ois
jos kuolisi pois.
Silloin luoksesi pääsisin
ja sinut jälleen näkisin.
Täällä meillä on niin tuskallista taivaltaa
etten malttaisi odottaa taivasten valtakuntaa.
Siellä rakas isäni on
ja mulla vain ikävä pohjaton.
Sun luokses jo sieluni tahtoisi
silloin ei enää minuun näin koskisi!
Isäni poisnukkumisesta on jo reilusti yli puoli vuotta, mutta tuska ei hellitä! En kykene keskittymään töihini, työssäni on aivan liikaa luppoaikaa, jolloin muistella ja ikävöidä isää. Nytkin itkettää ja olen töissä, asiakaspalvelussa, enkä voi edes itkeä! Minulla on oma aviopuoliso ja oma elämä, mutta ikävä isää tuntuu välissä kestämättömältä. En jaksa elää! Mutta toisaalta en voi elämääni itse päättää, jotta varmistaisin pääsyni isäni luo. Tahtoisin vain isäni luo! Mistä saisin elämänhaluni takaisi? En jaksa tämän tuskan kanssa!
en väliin tunne edes olevani elävä.
Parempi ois
jos kuolisi pois.
Silloin luoksesi pääsisin
ja sinut jälleen näkisin.
Täällä meillä on niin tuskallista taivaltaa
etten malttaisi odottaa taivasten valtakuntaa.
Siellä rakas isäni on
ja mulla vain ikävä pohjaton.
Sun luokses jo sieluni tahtoisi
silloin ei enää minuun näin koskisi!
Isäni poisnukkumisesta on jo reilusti yli puoli vuotta, mutta tuska ei hellitä! En kykene keskittymään töihini, työssäni on aivan liikaa luppoaikaa, jolloin muistella ja ikävöidä isää. Nytkin itkettää ja olen töissä, asiakaspalvelussa, enkä voi edes itkeä! Minulla on oma aviopuoliso ja oma elämä, mutta ikävä isää tuntuu välissä kestämättömältä. En jaksa elää! Mutta toisaalta en voi elämääni itse päättää, jotta varmistaisin pääsyni isäni luo. Tahtoisin vain isäni luo! Mistä saisin elämänhaluni takaisi? En jaksa tämän tuskan kanssa!
Vastaukset 9
Vanhimmat
...miltä sinusta tuntuu. Itse menetin Äitini n. puoli vuotta sitten ja tuska on todella raastava! Rakastin häntä kaikista eniten maailmassa ja minusta tuntuu, että elämä ei ole mitään ilman häntä. Mikään ei tunnu miltään, kun en voi jakaa sitä Äidin kanssa. Niin kauhealta kuin se kuulostaa, toivon vain että saisin kuolla ja päästä Äidin luokse. Ja toisaalta minulla on hirveä ahdistus siitä, että missä Äiti on ja odottaako hän siellä jossain minua, näemmekö vielä. Jos en jälleennäkemiseen uskoisi, menettäisin varmasti järkeni!
En osaa muuta sanoa kuin,että ajattele miten isäsi haluaisi sinun parasta.Hän haluaisi,että olisit onnellinen.Yritä etsiä ja miettiä juttuja joita haluaisit harrastaa.Ja ihmisiä jolle puhua tunteistasi.Ole tarkka mistä asioista huomaat pitäväsi ja keskity niihin.Voimia sinulle.Ja halaus!
Puoli vuotta on kovin lyhyt aika. Yritä jaksaa päivä ja hetki kerrallaan. Kaipaa ja ikävöi, sure ja rakasta isääsi. Jonain päivänä huomaat, että olet oppinut elämään surun kanssa, se ei enää ole vihollisesi, vaan ehkä pikemminkin ystäväsi. Se suru kertoo, että sinulla on ollut onni omistaa isä, jota rakastat ja kaipaat, kunnes jälleen tapaatte.
Niin minä ainakin haluan uskoa, että kunnes jälleen tapaamme :)
Tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta lukea, että isän kuolemasta on puoli vuotta ja se on vähän aikaa. Oma, erittäin rakas isäni lähti pois kuusi päivää sitten. Joka päivä on niin rankka, ettei näin voi kuukausia, vuosia laahustaa...
Suuri huoleni on myös äitistä, joka pitkän yhteisen taipaleen jälkeen jäi äkisti ihan yksin. Tätä tuskaa lisää vielä välimatkani äitiini.
No jaksamista teille, myöskin tärkeän menettäneille
Ei varmasti ihan jokainen päivä olekaan niin raskas mitä Sinulla on nämä kuusi päivää olleet. Kuusi päivää on todella lyhyt aika. Muistan miten itse tiesin muutaman kuukauden ajan tarkalleen montako päivää on mieheni kuolemasta kulunut. Hyvä etten tuntejakin laskenut.. Yhtäkkiä sitä vain huomaa että ensimmäinen vuosi on jo mennyt...
Joten älä suotta mieti huomista, jokainen pieni hetki on surun tietä eteenpäin. Yritä vain jaksaa se pieni hetki elämässäsi eteenpäin. Välillä suru ja tuska hellittävät otettaan ja antavat tilaa onnellisille muistoille. Joskus taas sukellat surun tummaan veteen... Sellaista aaltoilua se minulla oli. Ja on edelleen, tosin kaikkein vaikeimmat hetket ovat ehkä aina vain harvemmassa..
Jokainen tietenkin kokee surun ja menetyksen omalla tavallaan, mutta minulla on nyt vielä viiden vuoden jälkeenkin välillä aivan yhtä paha olla kuin oli silloin kun mieheni kuolemasta oli kulunut vain lyhyt aika.
En haluaisi kuulostaa lohduttomalta... Mutta nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan sillä, että suru ja rakkaus ovat hyvin lähellä toisiaan. Jos et koskaan rakasta, et voi myös koskaan kokea surua.
Sinulle, ja äidillesi, toivon voimia jaksaa...
sivuille lukemaan näitä juttuja,kun on niin ikävä maailman ihaninta enoa,joka kuoli 8 kuukautta sitten.Tuska on ihan jotain uskomatonta!Olen miettinyt ja itkenyt häntä joka ikinen ilta kun käyn nukkumaan.Itselläni elää vielä molemmat vanhemmat,enkä osaa edes kuvitella sinun tuskaasi.Pelottaa jo kun en edes tunnu selviävän enon kuolemasta,kuinka voin selvitä jos vanhempani kuolevat.Luin tekstiäsi ja itken juuri nytkin...Miksi elämä on niin julmaa,että aina ihmisen parhaimmat ja tärkeimmät ihmiset lähtevät ensin...En osaa sanoa mitään muuta kuin että uskon ja toivon että näemme vielä rakkaamme,kun meidän aika on.Yrittäkäämme kestää surun keskellä.Mutta ikävä on kova!Iso ja lämmin halaus!Kukaan ei ehkä pysty täyttämään suurta tyhjää aukkoa elämässämme.Toivottavasti sinulla on kuitenkin joku jolle voit puhua...minulla ei ole ja itken aina yksin...niin kuin nytkin.Itsekin olen asiakaspalvelualla ja kun olen yksin kaupassa niin kyllä on ollut itku monesti tulossa.Halaukset!
Viisi vuotta sitten kuoli kolme hyvää ystävää.Vielä tänäkin päivänä tuntuu pahalta.Yritän kuitenkin nauttia elämästä,sillä tämä on meille lahja.TOIVON,että jossain sielumme vielä kohtaa,kun meidän aikamme tulee.
Minunkin isäni on poissa. Hän lähti tästä maailmasta omasta tahdostaan 13 vuotta sitten, olin silloin 10. Alkuun meni vuosia ettei ollut yhtään päivää etten häntä ajatellut ja kaivannut. Nyt vuosia myöhemmin kaipaan edelleen mutta tiedän että hän ei haluaisi minun jättävän elämääni vielä. Tieto siitä että joskus tapaamme Nangialassa saa minut jaksamaan päivästä toiseen, maltan odottaa sillä tiuedän että hän haluaisi minun tekevän elämälläni jotakin hyvää, elämällä jonka hän minulle antoi.Rakastan häntä niin paljon että haluan vaalia tätä lahjaa jonka häneltä sain ja samalla kertoa kuinka uskomattoman ihana isä minulla oli.
Tuntuu, kuin olisin lukenut omaa tekstiäni, kun luin sinun kirjoittamaasi.. Minun isäni kuoli n. 2kk sitten ja aivan kamalan ikävä on.. ei ole sisaruksia joiden kanssa jakaisi näitä tunteita. Eikä ystävätkään, jotka eivät ole tälläistä kokeneet, voi ymmärtää. Jos vielä luet tätä niin: kattikarvinen(at)jippii.fi