Enää 8 kk täytyy kestää KEPUa hallituksessa. Sen jälkeen tämä agraaripuolue aloittaa ikuisen oppositiokautensa.
Vanhanen, Pekkarinen, Hyssälä, Saarela, Korkeaoja, Manninen ovat saaneet Suomen asiat niin solmuun, että siinä on taas sinipunalla duunia kun maamme nostetaan KEPUn aikaan saamasta kaaoksesta.
Esko Ahon aiheuttaman laman selvitystyö vei kaksi vaalikautta.
KEPUn oppositiokauteen enää 8 kk
7
211
Vastaukset
- politiikkaa seuraava
Suomen vei lamaan Holkerin hallitus ja sossut. Kasinopelillään he -80luvun lopulla veivät taloutemme uhkapelillään lamaan jonka heijastusvaikutus purkaantui. -90luvun alussa Ahon tullessa pääministeriksi laman alkoi purkaantua Holkerin ja sossujen tekosten myötä. POLITIIKASSA KAIKKI TULEE HIEMAN VIIVEELLÄ, kuten kävi tässäkin. Tässä sivistystä Känälle, jonka ala-arvoiset ajatukset eivät ole ihan politiikkaa ymmärtävälle ominaista. Että omaan arvoonsa, ei sitä voi kaikkea vaatia häneltäkään.
Aho teki miehen työn pelastaessaan Suomi-neidon jälleen elävien kirjoihin. Sossut luikkivat pakoon oppositioon ja Aho teki töitä hartiavoimin. TÄSSÄ NÄKI SOSSUJEN VASTUUN. Ahon pelastustoimet alkoivat näkyä jälleen kun Lipponen pääsi "kansan unohdettua" sossujen tekoset, muttei Lipponen onnistunut oikein hyvin. Lipponen jäänee mieleemme vain "ELINTARVIKEVIRASTO-PÄÄMINISTERINÄMME" että tällein.- lukea kuttusi.
Tuoltako se maailma sieltä peräkammarista päin näyttää. Äitikö opettaa vai luetko Ilikasta.
- edelliseen
lukea kuttusi. kirjoitti:
Tuoltako se maailma sieltä peräkammarista päin näyttää. Äitikö opettaa vai luetko Ilikasta.
Po. juttusi eikä sentään kuttusi.
- ???
lukea kuttusi. kirjoitti:
Tuoltako se maailma sieltä peräkammarista päin näyttää. Äitikö opettaa vai luetko Ilikasta.
On hauska lukea näiden muistivammaisten tekstejä. Jos oikein pinnistät, saatat muistaa, että Ahon hallitus todellakin pistettiin selvittämään Suomi demarien ja kokoomuksen yhteistyössä aikaansaamasta lamasta. Hyvin mies pärjäsi, vaikka olikin politiikkaan vasta poikanen, hieman päälle 30-vuotias.
Tällaiset vääristelevät kommentit lie tarkoitettu sille sukupolvelle, joka ei muista, mitä Suomessa oikeasti tapahtui.
Ja mitä Ilkkaan tulee, lue sitä ennen kuin puhut mitä sylki suuhun tuo. Jos et kehtaa ottaa paperiversiota käteesi ja lukea, mitä siellä oikeasti kirjoitetaan, käy verkkosivuilla. Ettet puhuisi yleisten käsitysten perusteella. - joka päivä.
??? kirjoitti:
On hauska lukea näiden muistivammaisten tekstejä. Jos oikein pinnistät, saatat muistaa, että Ahon hallitus todellakin pistettiin selvittämään Suomi demarien ja kokoomuksen yhteistyössä aikaansaamasta lamasta. Hyvin mies pärjäsi, vaikka olikin politiikkaan vasta poikanen, hieman päälle 30-vuotias.
Tällaiset vääristelevät kommentit lie tarkoitettu sille sukupolvelle, joka ei muista, mitä Suomessa oikeasti tapahtui.
Ja mitä Ilkkaan tulee, lue sitä ennen kuin puhut mitä sylki suuhun tuo. Jos et kehtaa ottaa paperiversiota käteesi ja lukea, mitä siellä oikeasti kirjoitetaan, käy verkkosivuilla. Ettet puhuisi yleisten käsitysten perusteella.Kyllä se niin merkittävä lehti on vaikka ei samaa mieltä olekaan. Aika usein sinne muuten kirjoitankin, jopa omalla nimellä. Ei muuta kommentoitavaa.
- politiikkaa seuraava
??? kirjoitti:
On hauska lukea näiden muistivammaisten tekstejä. Jos oikein pinnistät, saatat muistaa, että Ahon hallitus todellakin pistettiin selvittämään Suomi demarien ja kokoomuksen yhteistyössä aikaansaamasta lamasta. Hyvin mies pärjäsi, vaikka olikin politiikkaan vasta poikanen, hieman päälle 30-vuotias.
Tällaiset vääristelevät kommentit lie tarkoitettu sille sukupolvelle, joka ei muista, mitä Suomessa oikeasti tapahtui.
Ja mitä Ilkkaan tulee, lue sitä ennen kuin puhut mitä sylki suuhun tuo. Jos et kehtaa ottaa paperiversiota käteesi ja lukea, mitä siellä oikeasti kirjoitetaan, käy verkkosivuilla. Ettet puhuisi yleisten käsitysten perusteella.Oli mukava huomata valistunutta lukijaa... kiitos Sinulle. Tälle muistamattomalle tantalle ei varmaan politiikan kuviot ole selvää. Valitettavasti nämä äänestävät ja vaikuttavat Suomen asioihin näin koska ovat propaganda-herkkiä. Valistunut seuraaja tietää miten asia on. Holkerin ja sossujen tekoset maksoivat Suomelle mielettömät seuraukset, tuhannet velkaantuivat, menivät konkurssiin jne. Hienoa että Aho pelasti Suomen.
Valitettavasti tuo sossu-puolue palkitsi hänet siten, ettei nimittänyt Suomen pankkiin häntä, vaikka ainesta kyllä olisi ollut.
Muistelkaahan vielä Lipposen aikana Sonera-miljardien polttamista, koska Lipposen hallitus ei valvonut ko.toimia. Valtio menetti miljardeja tässäkin. SOSSUT TULEVAT KALLIIKSI SUOMELLE. - näyttää kepulaisille
??? kirjoitti:
On hauska lukea näiden muistivammaisten tekstejä. Jos oikein pinnistät, saatat muistaa, että Ahon hallitus todellakin pistettiin selvittämään Suomi demarien ja kokoomuksen yhteistyössä aikaansaamasta lamasta. Hyvin mies pärjäsi, vaikka olikin politiikkaan vasta poikanen, hieman päälle 30-vuotias.
Tällaiset vääristelevät kommentit lie tarkoitettu sille sukupolvelle, joka ei muista, mitä Suomessa oikeasti tapahtui.
Ja mitä Ilkkaan tulee, lue sitä ennen kuin puhut mitä sylki suuhun tuo. Jos et kehtaa ottaa paperiversiota käteesi ja lukea, mitä siellä oikeasti kirjoitetaan, käy verkkosivuilla. Ettet puhuisi yleisten käsitysten perusteella.ystävilleni ja kysyä, sattuiko henkilöarvio kohdalle. Minun käsitykseni on muuten se, johon sekä keskustalaiset, kokoomuslaiset sekä demariystäväni yhtyvät. Suomessa erityisesti nykyisin hallituksilla on melko marginaalinen vaikutus maan talouteen. Täällä vallitsee kummallinen musta-valko-ajattelu, Holkerin hallitus aiheutti maailmanlaajuisen laman ja Ahon hallitus pelasti sen tai Ahon hallitus auheutti laman ja Lipposen hallitukset pelastivat siitä. Uskovatkohan nämä todella itse sen. Valistuneet puluetoverit eivät usko. No, vanha sanonta toteaa, että suuren uiton mukana on paljon parkkia. Miksihän vain se parkki on erottunut tänne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1111350- 481159
- 751057
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901