Uskoon tulo, eli hihhuloituminen

hihhuloitumiseen.

Arvattavasti on muitakin.

Toisekseen, mainitsemasi ongelmat todellisuuden ja hihhulin tukijärjestelmän välillä moni on ratkaissut uskomalla johonkin "omaan" jumalaansa, kotikutoiseen olentoon, johon on poimittu sopivaksi katsottuja elementtejä eri tarustoista ja omasa mielikuvituksesta.

Esimerkiksi Ev-lut lahkon omien tutkimusten mukaan vain murto-osa heidän jäsenistään uskoo kuten kirkko opettaa. Lahkolaisista vain joka toinen uskoo yhteen Jumalaan, joka sentään lienee yleisin tulkinta raamatun mytologioista

"Mielenkiintoinen puoli hihhuloitumisessa on kuitenkin se, että sillä on taipumus tapahtua vaikeana hetkenä masennuksen tai vastaavan ahdistuksen vaivatessa. Varsinkin jos hihhuli ennen uskoon hurahtamistamistaan kokee masennusta tai ahdistusta nimenomaan oman heikkoutensa takia. Saattaa olla olemassa ja tarvetta takertua johonkin auttavaan tekijään, ja tässätapauksessa todennäköisesti jeesukseen ja jumalaan, eli uskotaan koska se helpottaa oloa. Tämä on prosessin niin sanottu ensimmäinen vaihe. Tätä kutsun ensimmäiseksi askeleeksi tyhjän päälle."

Miksen minä sitten ole ollut masentunut ennen uskoon tuloani? Minä olin muutenkin melko onnellinen ja kaikki meni hyvin. Tulin uskooni mitään tieteellisiä syitä miettimättä. Sain uskoni vaikka olinkin epäilevä.

"Nyt hihhulimme alkaa pikkuhiljaa etsimään ja katselemaan luonnosta merkkejä, jotka tukisivat tätä ajatusta, että tuolla jossain olisi auttava ja suojeleva voima. Kuten jokainen meistä tietää että sitä näkee monesti mitä haluaa nähdä, ja tämä sisäistetään ajatusmaailmaan. Mikä taas helpottaa uusien merkkien näkemistä. Tätä ilmiötä kutsutaan Neisserin havaintokehäksi. Tässä tapauksessa voisi puhua pikemminkin noidankehästä. Tässä oli niin sanottu toinen vaihe, jota voisin sanoa hienosti hihhloitumisen vahvistumiseksi."

Tuosta tyhjän puhumisesta en ymmärrä mitään. Ainakaan minulla ei ole ollut tuota vaihetta.

"Kolmas vaihe on sitten se, kun hihhuli alkaa kohtaamaan tosiasioita, jotka sotivat hänen uutta tukijärjestelmäänsä vastaan, ja alkaa uusi ahdistuksen vaihe, jossa mieli koittaa löytää ulospääsyä tuskasta. Ulospääsy löytyy, joko tosiasioiden hyväksymisellä ja myöntämällä, että raamattu ei ole absoluuttista jumalan sanaa. Tällaisesta ihmisestä tulee terve uskova, mutta kun näin ei käy alkaa hihhuloitumisen kolmas vaihe lyödä päälle kunnolla, eli defenssi jolla kielletään todellisuus. Yleensä saatanan/demonin käsite vedetään tässä vaiheessa mukaan, jonka avulla kaikki vastaväitteet sun muut tuomitaan saatanan harhautukseksi. Myöskin tosiasioiden sivuuttamista ja vastaavaa käytöstä alkaa ilmetä."

Olen löytänyt kaikki vastaukset Raamatusta, eli tuo tosiasioiden myöntäminen taitaa koskea uskoa.

"Neljäs vaihe jossa tätä opittua defenssiä vahvistetaan niinkuin alkuperäistä uskoakin. Tässä tapauksessa kuitenkin systemaattisesti kieltämällä kaikki oman näkemyksen kanssa ristiriidassa olevat asiat. Hihhulimme joutuu myös tässä tilanteessa kohtaamaan käsittelemättömän ahdistuksensa, aina välillä kun todellisuutta tai näkemyksiä vastustavia asioita tulee vastaan, jolloin alkaa myös ilmetä kohtausmaista käytöstä esimerkiksi selittämättömiä raivareita ja huutamista ja kiukun omaista tarvetta vastustaa kaikkea mikä sotii näkemyksen kanssa kuten evoluutio."

Lopusta haluan sanoa, sen että oletko koskaan kuullut "hihhulin" ( mistä ikinä tuo nimi tuleekaan ) huutavan ja raivoavan? olen minäkin nähnyt ateistien huutavan, kun eivat ole osanneet vastata.

Kannattaisi kuitenkin ehkä miettiä motiiveja ja syitä, jotka tekevät ihmisestä todellisuuden ja tosiasioiden kieltäjän ja -torjujan. Uskovien kohdalla kyse on usein tietämättömyydestä ja pelosta. On myös olemassa ns. valheuskovia, joilla motiivina on vain itsekäs oman edun tavoittelu ja henkiset arvot puuttuvat (mm. rehellisyys).

Usein materialistiset ateistitkin ovat sellaisten tosiasioiden ja sellaisen todellisuuden torjujia, joka on ristiriidassa heidän maailmankuvansa ja käsitystensä kanssa. (Oma etu kyseessä, tavalla tai toisella).

Ateismista: Ateisti ei usko Jumalan- tai jumalien olemassaloon.

Materialistiset ateistit myös sulkevat Henkisen Todellisuuden olemassaolon mahdollisuuden pois
ja siten esineellistävät muunmuassa ihmisen.

Entä minkälaisen Jumalan-/jumalien olemassaoloon materialistinen ateisti ei usko?
Uskonnoilla on oma näkemys asiasta, teosofialla ja esoteerisilla liikkeillä on oma näkemyksensä (mm. Urantia-kirjalla). Lisäksi on olemassa New Age-liike ja monia salaisia oppeja.

Ovatko kaikki edellä luetetellut täysin väärässä henkisten asioiden olemassaolon suhteen?
Materialistiset ateistit ovat väärässä, mutta heilläkin motiivit vaihtelevat, ja monet ovat varmasti asiassaan vilpittömiä (tietämättömiä).

Kuvaat mielestäni aika hyvin ns. "worst case" -uskoontuloa. Siihen kuitenkin tarkennuksena, että tuo ykkösvaihe on yleensä niin voimakas, että kakkososaa ei välttämättä tule ollenkaan. Tunne on ilmeisesti niin voimakas, että voitaisiin puhua jonkinlaisesta psyykosista, jossa fysiologiset muutoksetkin ovat mahdollisia. Ihmiset voivat ainakin väliaikaisesti parantua sairaudestaan ja aivan varmasti tuntevat niin tapahtuneen.

Kokonaisuutena (osista kaksi eteenpäin) kuvaus sopii oikeinkin hyvin ns. tapauskovalle, joka ei ole koskaan edes ajatellut tai sisäistänyt mitä uskoo, vaan pikemminkin imenyt asian jo äidinmaidossaan ja myös hyväksynyt sen. Koulutukseltaan ja virikkeiltään nämä ihmiset ovat aika heppoisella tasolla.

Mutta jos laajennetaan asiaa uskoontuloon kokonaisuudessaan, niin ilmiö on mutkikkaampi (kuten Nas.sekin viittaa). Kyse ei enää ole hihhuloinnista, vaan meille ateisteillekin (tavallaan) varteenotettavista vastustajista.

Uskoontulo tapahtuu silloin murrosiässä osana normaalia kehitystä. Mitään alkoholia tai masennusta, tms. erikoisia paineita ei ole. Ei myös kodin (ainakaan suoranaista) painostusta.

Ne muutamat uskovat, jotka minä tiedän, ovat myös
selvästi keskivertoa älykkäämpiä (eli tarkoitan tässä ihan tohtorinhattuja). Kyllä heidän kanssaan voi inttää uskonasioista vaikka valopilkkuun ja huomata puhuneensa itsensä pussiin. Kaikelle kyllä löytyy selitys. Omasta mielestäni niitä selityksiä vain tarvitaan muutama liikaa, jotta oppi olisi validi.

Joka tapauksessa tämä jälkimmäinen ryhmä ei hihhuloi (käännytä) ja heidän oma uskonnollisuus on kyllä säilynyt, mutta laantunut vuosien saatossa.

Eli ryhmiä on siis mielestäni kolme. Ilmiö on hyvin jännittävä ja joskus miettinytkin, että saiskohan siitä isonkin rangaistuksen, jos kaappaisi jonkun uskistytön lähempiin tutkimuksiin.. Ateismiini kuuluu vielä kuitenkin jonkinlainen itsehillintä, joten nämä perusteelliset case-tutkimukset ovat saaneet jäädä. Laiska mikä laiska:D

Olen myös miettinyt uskoontulon problematiikkaa, koskapa lähipiirissäni on eräs uskoon kääntynyt.

Arvelen, että osa uskoon tulleista kokee huumeen kaltaista euforiaa. Silloin usko aiheuttaa todellisuuspakoa, jota itse asiassa tavoitellaankin.

Ihminen toimii em. tavalla, jos elämäntilanne on erittäin vaikea.

Toisaalta on todettava, että usko on parempi huume kuin monet lääkkeet, alkoholi tai kannabis. Lääkärissä tosin kannattaisi käydä, ennekuin ryntää herätyskokoukseen.

Hihhulin havainnot ovat tosiaankin rautaisen havaintokehän sisällä. Pahimmillaan se menee siihen, että joka hemmetin asiassa nähdään Jumalan tai Saatanan kädenjälki.

Mutta entä ateistin havainnot? Minkälaisen kehän sisällä ne pyörivät? Näkeekö ateisti "hihhulin"? Vai näkeekö hän vain omat ennakkoluulonsa "hihhuleista"?

Jos tietokoneen palomuuri ja /tai virustorjunta lakkoilee, niin matoja pääsee järjestelmään ja alkavat tehdä jäynää.

Jos ihmisen suojamuuri tilapäisesti tai pysyvämmin murtuu vaikkapa elämäntilanteen häiriön vuoksi, niin mieli altistuu "viruksille".
Viruksena voi toimia alkoholi, huumeet tai uskonto.

Kun uskonto- virus on murtautunut ihmismieleen, niin sen poistaminen vaatii rankkoja toimenpiteitä ja ei välttämättä onnistu ollenkaan.

Uskontoviruksen kirjoittaja, seurakunta, lahko tai vastaava, pitää raivokkaasti puoliaan torjuen korjausyritykset.