Julkinen keskustelu tuottaa vääriä mielikuvia, kun jauhetaan samoja aika stereotyyppiä käsityksiä itsemurhasta ja siihen johtavista tekijöistä.
Lapseni teki itsemurhan ilman yhtään näkyvää riskitekijää. Nyt olen kohdannut muita vanhempia, on itseasiassa hyvin yleistä, että itsemurhan tehneiden nuorten teko tulee täytenä yllätyksenä. Riskitekijät eivät ole selvästi näkyvissä.
JUlkinen keskustelu tuudittaa väärään turvallisuuden tunteeseen ja vääriin mielikuviin.
Tarvitaan keskustelua riskitekijöistä, mutta samalla pitäisi käydä myös sitä keskustelua siitä millaisia yksittäistapaukset ovat.
Jokaisen nuoren vanhempi voi olla huolissaan ja herkkänä nuorensa suhteen.
Lapseni oli erittäin sosiaalinen, paljon kavereita, koulu meni hyvin, suhteen kotiin ok.
Riskitekijä oli se, että suvussa oli aikaisemminkin tehty itsemurhia.
Jokin hyvin henkilökohtainen tuska, jota kukaan ei ollut havainnut sai hänet päätymään tekoon, joka vei hänet meiltä pois.
Lapseni teki itsemurhan ilman yhtään näkyvää riskitekijää. Nyt olen kohdannut muita vanhempia, on itseasiassa hyvin yleistä, että itsemurhan tehneiden nuorten teko tulee täytenä yllätyksenä. Riskitekijät eivät ole selvästi näkyvissä.
JUlkinen keskustelu tuudittaa väärään turvallisuuden tunteeseen ja vääriin mielikuviin.
Tarvitaan keskustelua riskitekijöistä, mutta samalla pitäisi käydä myös sitä keskustelua siitä millaisia yksittäistapaukset ovat.
Jokaisen nuoren vanhempi voi olla huolissaan ja herkkänä nuorensa suhteen.
Lapseni oli erittäin sosiaalinen, paljon kavereita, koulu meni hyvin, suhteen kotiin ok.
Riskitekijä oli se, että suvussa oli aikaisemminkin tehty itsemurhia.
Jokin hyvin henkilökohtainen tuska, jota kukaan ei ollut havainnut sai hänet päätymään tekoon, joka vei hänet meiltä pois.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...Ainakin suuri osa niistä.
Media synnyttää vääriä mielikuvia, joka on vakava uhka itsemurhien ehkäisyssä.
...itsarin. Sen takia huuneet tulevat ekana mieleen.
Laritsa
Ei aina..paha olo voi olla tosi syvää ja lohdutonta.Tuska tästä sekä tulevasta,esim.sairaus.
Itse en huumeiden syyksi välttämättä laittaisi.
Suurin osa itsemurhista tehdään tietääkseni ihan selvinpäin tai sitten humalan avustuksella.
Itse olen ollu masentunut melkein kymmenen vuotta ja rankimpina aikoina oli lähtö hyvin lähellä. Yleensä sen viimeisen rohkaisun siihen sain alkoholilta. Olen onnekas, että vielä olen tässä.
Ja kokeneena voin sanoa, että ei nuoret yleensä näytä masentumisen merkkejä muille, varsinkaan vanhemmille. Omat vanhempani eivät vieläkään tiedä. Eivät he tiedä vieläkään, että vielä heidän kanssaan asuessani lähdin öisien itkien junaradalle. Odotin junaa radalla, mutta väistyin joka kerta pois junan tieltä.
Muille ihmisille on helppo teeskennellä olevansa onnellinen. Kaksoiselämä tuntuu ihan liiankin helpolta. Heti kun kukaan ei nää niin totuus tulee esiin, samoin kyyneleet ja epätoivo.Kukaan, joka ei itse ole masennusta kokenut, ei voi ymmärtää millaista epätoivoa ja tuskaa se saa aikaan. Itsemurha tuntuu ainoalta mahdollisuudelta onneen. Harva meistä kuitenkaan sitä tekee, ei pysty tuottamaan sellaista tuskaa läheisilleen.
Itseni pysäytti täysin perheenjäsenen itsemurha, sekin tapahtui kuin salama kirkkaalta taivaalta, kukaan ei edes aavistanut mitään. Se musersi koko perheemme tietenkin ja tunsin syyllisyyttä pelkästään siitä että olin muutaman kerran lähellä tehdä saman.Välillä olin todella vihainen tälle lähteneelle, hän vei minulta mahdollisuuden samaan. Ja toisaalta hän pelasti minun henkeni, mutta pitäisikö olla kiitollinen siitä, että hän lähti ilman selityksiä ja jätti jälkeensä käsittämätöntä surua ja tuskaa.
Ikävä on suuri, hän lähti toissa vuonna ja vei mukanaan suuren palan perheestämme.
Tuntuu kyllä välillä niin toivottamalta.Tulevaisuus on aika sumuista, mikään ei kiinnosta. Pelkkä syöminen, suihkussa käynti ja nukkuminen ovat ponnistelujen takana. Elämä vaikuttaa syvältä kuilulta, missä valuu kokoajan lähemmäs pohjaa, välillä saa hinattua itsensä korkeammalle, mutta ote pettää ja tipahtaa taas alemmaksi.
Silti. Uskon vielä että aurinko minunkin elämääni joskus paistaa. En anna periksi, taistelen tieni sinne onnelliseen elämää, mitä moni teistä pitää itsestään selvyytenä.
Haluan toivottaa kaikille masentuneille ja muuten surun murtamille tovereille tsemppiä, voimaa, jaksamista. Älkää antako periksi, vielä teidänkin aikanne koittaa.
Olen monesti aikonut näillä palstoilla kirjoitteleville kertoa kylmän totuuden, mutta en ole raskinnut.
Nyt sen teen.
Kun joku kyselee esim, voiko jättää tyttö/poikaystävänsä kun hän TOISTUVASTI on uhkaillut itsemurhalla, hän yleensä saa vastaukseksi, ettei sellaiset ihmiset tee itsaria jotka sillä uhkailevat.
VÄÄRIN!
Mulle tulee äkkiä laskien mieleen 4-5 ystävää ja sukulaista, isäni mukaan lukien, jotka juuri näin ovat toimineet. Ja siis onnistuneet, jos ei kerrasta niin toisesta.
Se on totta, että masentunut ihminen voi teeskennellä kauan, että kaikki on hyvin. Kunnes tekee itsarin.
Tässä pätee aika hyvin tämä itsemurhan tarttuvuus.
Jos lähipiirissä on näitä "onnistuneita" tapauksia, sen ratkaisumallin omaksuu helposti, ennemmin tai myöhemmin.
Surusilmälle haluan sanoa, että sinä et tunnu ottaneen tätä mallia vaan sulle on käynyt niinkuin mullekin.
Olemme ottaneet asiaan aivan toisenlaisen näkökulman. Emme halua satuttaa läheisiämme koska itse tiedämme miltä se tuntuu.
Ja sulla on oikeus olla myös vihainen, niin olin minäkin ja olen jonkin verran vieläkin.
Eli meitä selviytyjiäkin on.
Ja laritsalle haluan sanoa, että voit unohtaa nuo stereotypiat kokonaan. Kukaan mun tuntemista itsensä tappaneista EI käyttänyt huumeita ja mä tunnen niitä MONTA.
Muutama vuosi sitten kaveri ja tuttavapiiristäni lähti 4 miestä samana vuonna oman käden kautta.
TARTTUVAA. Ja kaikki heistä olivat melkoisen hurmurin maineessa, naisia riitti, ja muut miehet kateellisia.
He olivat masentuneita miehiä, elivät kuin viimeistä päivää, mutta sitä ei kukaan tajunnut, koska näyttelivät niin hyvin, eivätkä kertoneet murheistaan.
Jälkeenpäin heidän läheisimmiltään kuulin, miten he käyttäytyivät kun luulivat ettei kukaan näe.
Itsemurha siis tarttuu ja uhkailut kannattaa ottaa tosissaan. Eri asia voiko asialle tehdä mitään.
Harva tekee sen hetken päätöksellä, paitsi jos se on oikeasti vain huomionhakua. Nämä eivät halua kuolla.
Mun miesystävä uhkasi itsarilla jos jätän hänet. Jätin kuitenkin koska hän oli väkivaltainen.
Kahden vuoden päästä hän tappoi itsensä.
En tunne syyllisyyttä, kukaan EI ole syyllinen toisen tekemisiin ja päätöksiin!
olen masentunut. en löydä tästä maailmasta enää itselleni mitään. olen kokenut kaikki mitä haluan.mikään ei kiinnosta enää. ei työt,ei harrastukset,ei mikään. mitä hemmettiä sitten teen täällä? nytkin yritän löytää aseen jolla päättää päiväni. ehkä löydän kuolleena maailmasta jotain.
Itsemurhaa suunittelevat / itsemurhan tehneet omaavat peruusteellisen motiivin teoille. Itsemurhan tekeminen hetkenmielijohteesta on hyvin harvinaista. Yleensä itsemurhaa harkitaan kauan ennen tekoa ja lopulta joudutaan kehään, jossa tilanne on semmoinen, että elämää olisi lähes mahdotonta jatkaa.
Minunkin elämä rajoittuu tällä hetkellä wc:n ja tietokoneen välille, olen masentunut, joskus on lähes taivaanportit nähty. Mutta se itsemurha on jäänyt tekemättä. Kuolema saa odottaa, ainakin niin kauan, kuin toisin totean. Ehkä en huomenna enään elä, ehkä elän. Ken tietää, katsellaan.
Itse olen miettinyt itsemurhaa jo yli vuoden eikä kukaan läheisistäni tiedä tästä. Ainoastaan exälleni olen joskus humalapäissään sanonut että aion tappaa vielä joku päivä itseni mutta hän ei joko välitä tai ota tosissaan. On välillä todella rasittavaa näytellä kaikille, että elämäni on kunnossa vaikka sisimmässäni tunnen aivan toista, kotona ollessani yleensä vaan itken ja haudon itsetuhoisia ajatuksia. Monet kerrat olen kävellyt läheiselle sillalle ja meinannut hypätä mutta en sitten kuitenkaan ole uskaltanut. Puoli vuotta sitten viilsin ranteet auki mutta tuloksena oli vain kauheat arvet joita joudun vieläkin peittelemään. Pelkään kuolemaa ja sitä miten rankkaa kuolemani olisi perheelleni ja ystävilleni, sen takia juuri koska heillä ei ole mitään käsitystä nykyisestä tilanteestani. Itsemurhani tulisi heille täytenä yllätyksenä enkä kestä ajatusta että minä aiheuttaisin heille sellaista tuskaa. Mutta lähes joka ilta tuntuu ettei jaksa enää..
Itsemurhaa ajatellut joka päivä jo kohta vuoden ajan. Olen todella masentunut, ei vaan pysty elämään enää. Kaikki minunkin tutut luulee, että asiat on hyvin..Kerran olen vaan äitille kännissä sanonu ku alko huutamaan jostain, että tapan itteni niin sit on hyvä. Empä tiedä ottiko tosissaan.
Kerran olin naru kaulassa puunoksaan sidottuna pari metrii korkeen kiven päällä seisomassa. Seisoin ja itkin siinä 15min mutta ei vaan uskaltanut ottaa askelta. Sopivat lääkkeet kun olisi niin heti söisin. Lähden armeijaan 21pv päästä, siellä viimeistään ammun itseni.
Kumpa voisin vaan kadota täältä ja muut jatkaisivat elämäänsä ilman surua.
Toivon kaikille voimia,älkää tappako itseänne, hakekaa apua!
Meidän poika tappoi itsensä täysi ilman ennakkovaroitusta, selvin päin, kukaan ei olisi koskaan voinut kuvitella mitään näin hirveää. Nuori ihminen, jolla oli niin herkkä mieli, että otti kaikki itseensä, ei päässyt yli pahoista sanoista tai muiden mielipiteistä. En olisi koskaan uskonut, että hän oli niin tuskainen, epätoivoinen. Huono itsetunto ajoi epätoivoiseen tekoon, ei hän osannut vielä ajatella elämää muutaman vuoden päähän. Ikävä on suunnaton !
NIINKÖ
???