kuinka

Parhain ystäväni monen sadan kilometrin päästä lohdutti minua läheisen kuoleman tapauksen johdosta, lähettämällä kukkia. Kukkakaupasta lähetti oli tuonut ne ovemme eteen kun emme olleet juuri silloin kotona. Kortissa oli osanotot. Tämän voit tehdä vaikka asuisit naapurissa.

Monesti jo se, että on läsnä, auttaa. Annat ystäväsi päättää haluaako hän puhua, itkeä, ihan mitä vain mikä hänestä tuntuu hyvältä. Olet vain läsnä ja siten näytät että välität. Usein juuri tuollaiseen tilanteeseen ei tiedä mitä sanoa, jos itse ei ole kokenut samaa ja kuten jo sanoin, silloin läsnäolokin riittää.

Isäni menettäneenä voin kertoa omasta kokemuksesta. Tuntui todella kivalta, kun joku soitti minulle ja kysyi kuulumisia ja jaksamistani. Kysyi voisiko tulla käymään jne, minua ainakin se lohdutti. Ja se että joku ihminen on lähellä ja antoi minun purkaa tuskaani. Voimia Sinulle! Kyllä Sinä jaksat!

vaikeaa se ei kuitenkaan ole, mun isä kuoli viime kesänä. Ei auttanut yhtään se, että "annettiin omaa tilaa" eli lähetettiin tekstari jossa osanotot ja pyydettiin soittaan jos siltä tuntuu... empä ikinä soittanu...

Kaikista paras oli oma rakas, joka kaukaa soitteli ja jutteli normaaleistakin asioista ja jolle sain purnata... puhekaveri on se paras mahdollinen asia. Aivan sama puhuttiinko isästä vai naapurin viuhahtamisesta, kunhan tiesin, että en oo yksin asian kanssa...

Ja ainakin mun kohdalla meni niin, että serkkuni oli laittanut sähköpostiini hupijuttuja, toki luuli, etten pääse postiani katsomaan ja oli ihan paniikissa, kun vastasin, mutta totesin hänelle, että multa kuoli isä, ei huumorintaju... hupijututkin kelpasi hyvin, koska elämä jatkuu kuitenkin...

...kuoli kesällä. Oli kiva, että kaverit soitti ja pyysi vain jonnekin rannalle, kahville, pelaamaan. Ei lohdutukseen välttämätää tarvitse mitään sanoja. On vain lähellä ystävänä. Kuuntelee, jos sureva ehkä haluaa puhua surustaan. Kummitätini lähetti kauempaa ihanan kuvitetun vihkosen, jossa oli runoja suruun. Halaus parantaa haavat! :)

olisin kaivannut sitä että minulta olisi kysytty myöhemmin että miten jaksat, mutta kun kaikki sukulaisetkin suri samaa asiaa niin ei sitä jaksa huomioida toisia.

kaverini laittoi heti kun sai tietää niin tekstiviestin:

Hän ei ole ikiunessa, hän ei ole poissa.
Hän on tuhat tuulta puistikossa,
Hän on valonvälke aallokossa.
Hän on timantti hankien loistossa.
Hän ei jättänyt meitä, hän ei ole vaiti.
Hän on lintujen laulu taivaalla,
hän on kuiskaus viljapellolla,
hän on henkäys sinun poskellasi.

Se mikä minua lohdutti eniten oli perhoset ja neliapilat.

Äiti oli ihmeellinen sillä hän saattoi vaikeina aikoina löytää kymmeniä neliapiloita päivässä. Kokeilkaapa ite, ei ole normaalia. Eikä äiti edes niitä etsimällä etsinyt. Kun Äiti kuoli monen sukulaisen luona vieraili "oudosti käyttäytyvä" perhonen. Ja eräänä päivänä ennen hautajaisia kävelin pihalla ja satuin katsomaan maahan, huomasin neliapilan, ja kun olin sitä ottamassa maasta, sen juuresta lennähti suruvaippa (perhonen)

samana päivänä oli ilmassa pajon perhosia, eräs niistä istui kädelläni usean minuutin ajan, äiti kävi vierailulla.

seuratkaa, läheinen ihminen voi vierailla näin luonanne. pappa oli joutsen.