Olen toista vuotta avoliitossa ja mieheni olisi vapaaehtoisesti luopumassa seksielämästämme ja siirtymässä selibaattiin. Perustelu on se, että hän pitää seksiä likaisena. Hän on aikoinaan rikkonut itsensä ylenmääräisellä nussintakeskeisellä elämällä: hän on nussinut ihan kenen naisen kanssa tahansa välittämättä yhtään mistään. Ja nyt sitten hän haluaisi ottaa etäisyyttä seksiin ja eheyttää itseään. Hän haluaisi keskittyä ihan muihin puuhiin ja unohtaa seksin vaikka kokonaan. Minä en ole ihan varma, sillä seksi on mulle mm. tunteiden osoitustapa häntä kohtaan ja nautin yleensäkin paljon seksistä. Mut jos sit selibaattiin siirrytään, niin sit siirrytään. Seksin hakeminen muualta ei tule mulle kysymykseenkään. Muut samassa tilanteessa olleet/olevat, kertokaa omia kokemuksianne!!
ex-nussija siirtyy selibaattiin?
saamaton
122916
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Puhut roskaa.
Kysyikö äijäs sun mielipidettä ennen kuin päätti ruveta selibaattiin? Jos ei, niin tuu mun luona käymään, Markiisi aina auttaa neitoa hädässä.
siis kerroin ap. viestissä, että muut ei tule kysymykseenkään. kiitti kuitenkin yrityksestä.
Minäkin kerran siirryin vapaaehtoiseen selibaattiin. Nainen ei vaan enää kiiinostanut. Ennenmin masturboib itsekseni. Tämä tai otsikossa mainitut ovat todellisia syitä. Seksuaalinen halu ei ole päästöksestä kiinni. Se pysyy jos syö oikein ja nukkuu riittävästi. Ei sitä voi päättää. Sama kun päättäisi että kuseminen on tylsää lopetan koko homman ja paskomistakin sietää harkita...
Otsikkoon auttaa yleensä antibiootit. Jos haluat olla varma käy testeissä ihan varmuuden vuoksi.
ehkä hänellä on HIV..jippiiiii
ei oo hivii. on käyny testeissä ja minä myös. ja näistä asioista ollaan toisillemme avoimia.
kyllähän se masturboikin, niin yksin kuin mun nähden. eikä se mua haittaa, päinvastoin, jos se tykkää sitä, niin sithän vetää käteen.
taudit on testattu ja puhtaita ollaan kumpikin. toista sillä ei ole, kun se kertois siitä mulle, koska se vihaa syvästi valehtelua, kaksinaamaisuutta ja epärehellisyyttä kaikissa asioissa ja vaatii niin itseltään kuin muilta munaa ottaa vastuu omista sanomisista ja tekemisistä.
onko sit niin harvinaista, että joku luopuu seksistä, koska haluaa keskittää energiansa muuhun elämiseen?
klikkaa auki ja syy selviää.
http://freempegs.aebn.net/gayselfsuck_0007_2_2.mpg
en avaa, koska kyseessä ei oo homo eikä akrobaatti.
on jäljiellä vaan yksi mahdollisuus..on olemassa sellaisia hetkiä joissa tyttöystävä tai vaimo ei kiihotta seksuaalisesti ollenkaan..Ehkä hän ei halua loukataa sinua. Ehkä hän tykkä sinusta ihmisinä, ja nautti sun läsnäoloasti. se on tuttu tunne kun itse olen koittanut sellaista monta kertaa. Alussa kaikki ok ja nussin kun hevonen.Mutta sen jälkeen nainen tulee minulle ,niikun, "hyvä jätkä".. eikä hän kiinnostaa minua pätkäkän, Mutta siltti minulla on hyvä olla hänen kanssa "ihmisinä" enkä halua menettä häntä. Sen takia rupeen valehdella miksi en halua häntä (väsynyt, stersantunut, pääsärky :))). En vaan jaksa uskoa että sellainen ex nussija kun sinun mies voi noin vaan lopettaa..tiedän itsestäni..belive me :))
P.s Sorry for the kirjoitusvirhetä :))
Minä ainakin ymmärrän miestä, joka ajattelee luopuvansa seksielämästä toistaiseksi. Onhan se niinkin, että joillekin seksin harrastaminen on lähes vaiva, joka todellakin hajauttaa ajatuksia. Itse saatan myös kuulua siihen porukkaan. Jos teen jotakin henkisesti vaativaa, ei seksin ajattelemisesta ole kuin haittaa. Parempi on joko harjoittaa säännöllistä fyysistä seksuaalisuutta tai sitten luopua siitä kokonaan. Mulla noin 3-4 viikon tauon jälkeen, seksiajatukset jo vähenevät. Mitä pitempään on ilman, sitä vähemmän vaan tekee mieli. Kyllä jokaisen pitäisi voida ajatella, että selibaatti on normaalia. Ei seksin harrastaminen ole mikään must. Pitäisi aina ymmärtää, että seksiä harrastetaan loppujen lopuksi suvunjatkamisen vuoksi. On kokonaan eri asia se, että ihmiset ovat käsillä olevana aikakautena mieltäneet seksin harjoittamisen jonkinlaiseksi perustarpeeksi. On vielä niinkin, että kuukausien selibaatin jälkeen tuntuu kuin poikuus menisi. Kannattaa kokeilla!
oudolta käytökseltä, miksi yleensä on mennyt avioon, olisi harrastanut selibaattia ennen sinun tapaamistasi,en sinuna suostuisi moiseen käytökseen, ihan vaikuttaa, että miehen selibaattiin on ihan joku muu syy..otas nyt likka selvää enemmän asioista?