Jumankauta juu nääs päivää, kylä niin on että meikäläinen luottaa paljon enemmän suomalaisten elintarvikevalmistajien tuotteiden laatuun ja puhtauteen kuin näiden jauhomaahantuojien.
Että kun rasvaton raejuustokin tulee kuitenkin samoihin hintoihin kuin yökaseiini.
Että kun rasvaton raejuustokin tulee kuitenkin samoihin hintoihin kuin yökaseiini.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tekstissäsi ei ole mitään logiikkaa. Eihän kotimaisilla jauhomaahantuojilla ole mitään tekemistä jauhojen laadun ja puhtauden kanssa? Nehän vaan maahantuo niitä!
Ulkomaisten (kuten kotimaistenkin) ERI valmistajien jauhoissa on toki sitten eroja laadussa ja puhtaudessa.
Kannattaa suosia isoja tunnettuja firmoja jotka ovat näkyvästi esillä omilla brandeilla. Osalla näistä on ihan patentoituja valmistusmenetelmiä jotka takaa laadun. Tällaisia firmoja ovat esim. saksalainen kreatiinivalmistaja Degussa (Creapure-kreatiini)sekä kaksi heravalmistajaa, Glanbia Nutritionals (mm. CFM-isolaatti ja hydrol myös konsentraatti) ja Davisco Foods (tunnettu BiPRO-isolaatista).
Ja taas mainostetaan erään firman tuotteita. Eikö sinua ollenkaan hävetä vai mainostatko täällä vain häiriköidäksesi? Pitäisit täältä vähän lomaa. Se olisi paras sekä sinulle että meille muille.
Erään firman? Tuossa mainittiin kolme ERI firmaa. Se mistä kaupoista noiden VALMISTAJIEN jauhoja sitten hankkii on jokaisen oma asia. Kauppoja on niin Suomessa kuin ulkomailla monia.
No kerropas nyt, mistä kaikkialta Suomessa noiden valmistajien prodeja saa. Kuinka monta suomalaista kauppaa tulee mieleen?
CFM-isolaattia ja Creapure-kreatiinia saa yksinään tai osana tuotetta Ikivireät, Luontaistuntijat, Ikivireät, UFS ja Citymarket -kauppaketjuista.
Creapurea myy suomessa ainakin JRFitnessStore, Bodyboost, AriKokkonen.com, UFS ja Astmi.net.
Muitakin pääosin pikkukauppoja/verkkokauppja on!
Eli voit hyvin pitää turpasi kiinni minkään yksittäisen kaupan mainostamisesta!
Minkäs tuotemerkin alla nämä CFM-isolaatit ja Creapuret on?
"No kerropas nyt, mistä kaikkialta Suomessa noiden valmistajien prodeja saa. Kuinka monta suomalaista kauppaa tulee mieleen?"
Tivasit että mistä KAUPOISTA noiden valmistajien (Degussa, Davisco, Glanbia) tuotteita saa ja siihen vastattiin kuten kysymys vaati. Mutta vastaus ei miellyttänyt jostain syystä :-)
Minkä tuotemerkin alla? -kysymykseen:
CFM-isolaattia saa Evolution-tuotemerkin alla useissa tuotteissa, mutta HUOM, tämä on "valmistaja" (=pussittaja suomessa) ei KAUPPA!
Creapure-krweatiinia saa ainakin seuraavien tuotemerkkien alla Suomessa: Reflex, Ultimate Sports Nutrition, UFS, Leader Sports Nutrition, Evolution, Garnell Nutrition. Monissa em. tuotemerkkien palkkareissa (tai vast) Creapurea on myös mukana, lisäksi ainakin NutriPlusan Gainerissa on Creapurea myös. Varmasti monia merkkejä ja tuotteita jäi vielä mainitsematta tässä.
Maailmanlaajuisesti CFM-isolaattia pidetään yhtenä aivan parhaista ellei parhaimpana erinomaisen hinta/laatus-suhteensa takia jonka takia se niin suosittua onkin. Se on tavallaan jo standardi laadukkaissa isolaateissa.
Eli siihenkin postiin sujahti mainos jälleen kerran, kuten sanoin. Voisitko jo vittu vähitellen kälppiä muualle täältä mainostamasta! Tää palsta on mennyt täysin pilalle sun takia! Me ollaan jo kuultu niin monta kertaa, mikä SUN MIELESTÄ on parasta prodea, että sitä ei tarvitse JOKA IKISESSÄ THREADISSA toistaa!!! Tee jotain hyödyllisempää ja jätä tämä palsta rauhaan, jookos? Ihan ystävällinen pyyntö. Onko liikaa pyydetty?
kerrot aina miten ylivoimaista on noiden evon jauhojen myynti. vastaatko ystävällisesti, että miten ylivoimaisesti myyvän tuotteen maahantuoja ja valmistuttaja teki viime tilikaudella 5 tuhatta euroa tappiota ja 10 kertaa pienemmän liikevaihdon kuin OIKEASTI suomen isoin merkki?
Ah, joku on tilannut maksulliset tilitiedot näemmä, tai ainakin antaa niin ymmärtää. Sun pitää varmaan kysyä Evolta (jos kertovat)itse jauhomyynnin tarkempia lukemia. En kyllä keksi missä olet kenenkään nähnyt puhuneen mistään ylivoimaisesta jauhojen myynnistä. Tämä lienee sun jotain omaa keksintöäsi...
Ei kai kenellekkään ole epäselvää että Fast on suomen suurin tämän alan valmistuttaja, eikä sitä ole kukaan kiistänytkään. Varsinkin kun ottaa huomioon että Fastilla on markkinoita monissa maissa. Lisäksi Fastin tuotesarja on varsin laaja ja monipuolinen kun Evo keskittyy paljon suppeammalle alueelle. Näiden firmojen koko businessidea jo on aivan erilainen. Kuka älypää keksii lähteä edes vertailemaan tällaisessa ja pullistelemaan asiassa???
Jos joku pullistelee myyntejä niin silloinhan puhutaan AINA markkinaosuuksista, ei tilikauden tuloksista. Mitä helvetin tekemistä tilikauden päätöksellä on markkinaosuuksien kanssa??? Et taida olla ihan fiksu mitä tulee yritysmaailmaan...
Mitä tilikauden lopputulokseen tulee niin sen analysoimiseen ja vertailemisessa tarvitaan koko tilinpäätös kaikkine tietoineen, ei vain tulosta. Ennen tulostahan voi olla monenlaisia kuluja vähennettävänä, esim. sijoituksia, vähennyksiä tms. jotka näennäisesti tekee tilikaudesta tappiollisen. Tämän puolen kertomista lienee aiemmista älynväläyksistäsi päätellen turha jatkaa.
Vai pitäsikö tässä kaivaa Glanbian tiedot esille, mutta sehän onkin sitten jo vähän isompi firma...liikevaihto 1,8 miljardia euroa ;-)
Tavallista treenaaja tosin eivät tämmöiset tiedot kiinnosta, ei siis minuakaan, mutta yritysmaailmaan tietävänä oli helppo vähän oikoa. Treenaajaa kiinnostaa vain mistä saa rahalle hyvän vastineen ja eittämättä Evo on yksi niistä joilla on tarjottavaa. Mites muuten UFS:n myynnit?
"En kyllä keksi missä olet kenenkään nähnyt puhuneen mistään ylivoimaisesta jauhojen myynnistä. Tämä lienee sun jotain omaa keksintöäsi... "
Seuraavassa Matti Halosen viesti UFS-forumilta.
http://forum.ufs.fi/showthread.php?t=89
Kuulostaako tutulta ;)
"Kansainvälistä huomiota
Sain juuri Evolutionin valmistuttajalta tiedon, että eräälle maailman suurimmalle ja suosituimmalle proteiinivalmistajan kotisivulle on tullut suomalaiset Evolutionin tuotteet, kuvineen ja linkkeineen.
Sivusto on maailman toiseksi suurimman proteiinivalmistajan, yhdysvaltalaisen Glambia Nutritionalsin, ylläpitämä ja kävijämäärät sivuilla ovat miljoonaluokkaa.
""""Melkoista myyntiä taitaa Evolutionilla olla, ihan maailmanlaajuisestikin mitattuna""""",kun noteeratan tuollaisella sivulla Raaka-ainehan on patentoitu CFM-heraproteiini-isolaatti, jota voidaan perustellusti pitää parhaana heraisolaattina mitä maailman raaka-ainemarkkinoilta on tällä hetkellä saatavissa.
Tuota CFM:ää löytyy Evon Phase2:sta (hydrolysoituna, uutuus), Phase3:sta ja Whey2:sta.
Tässä linkki:
http://www.sportswhey.com/where_to_buy.htm
Tässä oli kyse Evon jauhojen ylivoimaisesta myynnistä suhteessa Fastiin. Lue itse uudelleen:
"vastaatko ystävällisesti, että miten ylivoimaisesti myyvän tuotteen maahantuoja ja valmistuttaja teki viime tilikaudella 5 tuhatta euroa tappiota ja 10 kertaa pienemmän liikevaihdon kuin OIKEASTI suomen isoin merkki? "
Vertaus on siis Fastiin! Edelleenkään me emme tiedä Evon jauhojen myynnistä mitään tarkempaa tietoa. Tilikauden päätös voi olla 5000 tonnia miinuksella vaikka Nokialla, tosin se on pörssiyhtiö jonka tarkoitus on tuottaa voittoa kaikkien kulujen jälkeen. Evolla ei liene mitään kiinnosta tuottaa tyhjänpäiväistä voittoa kaikkien kulujen jälkeen koska sillä ei ole mitään lisärvoa missään muodossa ;-)
Liikevaihtojen vertailu Fast vs. UFS ontuu pahasti kun sitten pitäisi todellakin vertailla firmojen vastaavien jauhojen myyntiä ja samoilla markkina-alueilla. Tässäkään ei liikevaihdolla eikä myynnillä euroissa koska hinnoitteluissa on eroja. Pitäisi tietää kilot!
Halosen lausunnossa ei mitään kummallista. Eiköhän se Evon myynti ole ihan mukavaa tasoa, kuten on myös Fastinkin. Ei se että Evo myy hyvin sulje pois sitä etteikö joku muukin firma voisi myydä hyvin. Suomen markkinoihin nähden Evon myynnin on helppo uskoa olevan hyvää luokkaa.
Jos joku noita tilitietoja on tilaillut niin ne todellakin ovat maksullisia tietoja. Vaikea keksiä miten jotakuta tavallista treenaajaa kiinnostaisi firman tiedot noin kovasti. Vielä uskomattomammaksi homman tekee sen että tulee Suomi24-foorumille niitä tuomaan esille ja vertailemaan vallan epäpätevästi toisiin firmoihin. Ehkä joku muu keksii/tietää mistä moiseen löytyy syy???
Kannattaisi varmaan lukea mikä on ollut pelkän myynnin euromäärät niin siitä saa jo jotain kuvaa pelkästä myynnin volyymista. Kumma miten muuten juuri Evon myynti ja tilitiedot on ne jotka pitää tuoda esille ja silloinkin todella epäonnistuneesti huonoon valoon ne yrittäen saada.
"Vaikea keksiä miten jotakuta tavallista treenaajaa kiinnostaisi firman tiedot noin kovasti."
Ja tavallinen treenaaja selittelee firman asioita noin kiihkeästi kuten sinä?? Hehe..
"Jos joku noita tilitietoja on tilaillut niin ne todellakin ovat maksullisia tietoja."
Tilitiedot olivat viime viikolla Katso-lehdessä. Ei tarvitse tilailla erikseen.
ei tarvitse suuttua, anteeksi jos kysyin tuota epäkohtaa. näyttää vain ähän omituiselta kun olet täällä mainostanut mielipuolisesti, pelkällä "evolution" sanalla löytyy 336 viestiä, joissa olet kovassa äänessä.
asia ymmärretty, homma on vielä niin pientä kioskitasoa, että sissimarkkinoinnissa käytetään kaikki kanavat hyväksi.
ja toki on väärin verrata nokiaan tai 10-20 kertaa isompiin lisäravinneyrityksiin pientä kauppaa/merkkiä kuten evolution, mutta kyllähän se jotain osviittaa antaa tuokin lukema.
Noh, uffen kovinta kilpailijaa kiinnostaa ainakin ;) Siitä voikin päätellä kuka tänne kirjoittelee.. :)
kiinnosti tai ei, niin onhan tuo tyrkytys sääntöjen vastaista täällä ja uhoaminen vertaansa vailla. mutta uffessahan ei ole ikinä mitään vikaa.
Nyyyh! Isot pojat kiusaa! Nyyyyyh! Byääääääh! Sähän tiedät oikein henkilöllisyydetkin, jotka tyrkyttävät? :D LOL
palstalla menee tohon helvetin lapselliseen lässytykseen?? Selvittäkää asianne nenäkkäin niinku aikuiset ihmiset, tosin ei teillä näköjään taida olla siihen munaa, nyhveröt!
Pienellä asioiden yleistuntemuksella on mukava ounata pöljiä jotka luulee liikoja...
Samaa ihmettelen. Lukekaa niitä ketjuja tarkemmin että mitä niissä mahdollisesti halutaan tietää, kysytään tai mitä olisi avuliasta niissä kertoa vastauksissa. Jos jostain em. syystä aiheeseen liittyen on sopivaa ja auttavaa kertoa vaikka sitten Uffen tai muun kaupan tuotteista hintoineen niin antakaa sen viestin olla rauhassa.
Ei sitä tarvite lähteä kommentoimaan ellei siinä ole jota virhettä. Jos vastauksessa olisi hyvä hahmottaa tuotteita ja hintoja Uffen tuotteiden lisäksi niin kirjoittakaa siitä sitten!
Kumma kun ne jotka saavat vastaukseksi tietoa Uffen tarjonnasta eivät tule huutamaan asiasta mitään. Se on ne "muut" jotka laittaa kymmenen sivua haukkumista mutta eivät vastaa edes useinkaan itse aiheeseen mitään parempaakaan tai mitään muuta.
Oliko Fastin tilitiedot kanssa? Niihinkän Uffen tilitietoja verrattiin...
(kuka helvetti lukee katso-lehteä????)
Katso-lehdessä oli juttu Tykän omituisesta etelänmatkasta muijansa kanssa ja siinä oli samassa sitten juttu niistä sen bisneksistä. UFS teki muuten 20 000 euroa voittoa sen jutun mukaan. Enkä mä muuten Katso-lehteä tilaa (enpä!), mutta kun sattui olemaan ilmaiseksi luettavana, niin pitihän se läpi selata. En sitten tiedä, onko nuo muut tilanneet tilitiedot ihan maksullisina vai ovatko lukeneet ne myös Katso-lehdestä.
Ota nyt sitten selvää. Yksi sanoo että teki tappiota 5ke, toinen sanoo että voittoa 20k€. Uffen liikevaihto mainittuna Katso-lehdessä, mutta mistä tuo Fastin liikevaihto on otettu? Netissä on toki mainittu jotain vanhempia Func Foodin liikevaihtoja, olikohan se vuonna 2004 jotain 4 milj. euroa.
Mutta oleellisempaa olisi tietää myynnit eikä tuloksia.
Evolution teki tappiota 5000 euroa, UFS voittoa 20 000 euroa. Lähde: Katso-lehti. Mistä Fastin liikevaihto on otettu, en tiedä. Se joka siitä on puhunut, kertokoon tänne.
"Lisäravinne-erikoiskauppana UFS -ketju nettikauppa on SUOMEN SUURIN, tästä ei ole epäilystäkään :-) Sen jälkeen tulee vasta JR, Boosman, Wrange jne."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000000651&posting=22000000012847353
JR 1,7 miljoonaa euroa, Wrange 2 miljoonaa euroa. Ufs 760 tuhatta euroa.
Ufs:n uho on kyllä varsin suuri vitsi :D
Paljonkos pakkiksen liikevaihto oli?? Olisi kiva tietää.. Kaveri sanoi että paljon pienempi kuin uffen..
Osaatko lukea kirjaimia peräjälkeen? Tässä uudestaan sama minkä quottasitkin jo:
"Lisäravinne-erikoiskauppana UFS -ketju nettikauppa on SUOMEN SUURIN"
Onko tuo JR:n liikevauhto pelkästä lisäravinteiden myynnistä, vai onko mukana esim. Mayor's-kuntosalin liikevaihto myös?
Wrangen liikevaihdosta suuriosa tulee muusta kuin lisäravinteiden myynnistä. Kuntosalilaitteita ja -tarvikkeita, vaatteita jne.
Jos siis todellakin katsotaan LISÄRAVINNE-ERIKOISKAUPPAA tekevien myyntiä niin UFS-KETJU(huom: KETJU!!!) todellakin on Suomen suurin!
Tuo UFS:n 760k€ taitaa olla vain Hesan tulos? Nyt oli puhetta koko KETJUN myynnistä, mukaan pitää laskea Turku ja Tampere myös, Oulu tulee mukaan ensi vuonna.
Ei kyse ole uhosta vaan faktoista jotka tuottaa joillekkin ongelmia.
Ja nyt todellakin puhutaan lisäravinne-erikoiskaupoista joilla tarkoitetaan pääasiassa näitä bodarien lisäravinteita, ei siis luontatuotekauppojen tyylisestä valikoimasta. Ketjuna ne toki ovat isompia mitä sitten taas UFS.