Muistakaapas naiset, että kirkossa vasen puoli on naisten puoli ja oikea on miesten. Olisi hyvä jos liturgiaan tai vigiliaan tultaisiin vähintään polvet peittävissä hameissa. Olkapäät ja rinnan yläosa pitäisi olla peitossa. Päähän voi hyvin kietaista huivin. Runsas huulipunan käyttö ei sovi yhteen ikonien suutelemisen kanssa, eikä se muutenkaan ole kirkossa tarpeen.
Minä en tahtonut mitään ilkeänmielistä kirjoittaa, mutta on liian pitkälle menoa se, kun liturgiassa joskus näkee minihameisia tyttöjä. Se ei sovi kirkkoon.
Minä en tahtonut mitään ilkeänmielistä kirjoittaa, mutta on liian pitkälle menoa se, kun liturgiassa joskus näkee minihameisia tyttöjä. Se ei sovi kirkkoon.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Kunpa miehet tietäisivät myös paikkansa kirkossa. Useasti olen naisten puolelta miehiä ajanut miesten puolelle. Omassa seurakunnassa ei naisten kohdalla ole ongelmaa vaan miesten.
pukeutua oikein kirkkoon. Ei sortseja eikä hihattomia hellepaitoja miehillekään kirkkoasuksi, ja miehet seiskööt omalla puolellaan. Naisten puolelle tunkeminen tai naisten katseleminen kirkossa on sopimatonta.
Minihameiden lisäksi joillakin naisilla on kireitä toppeja ja niin tiukkoja pitkiä housuja, että ne paljastavat senkin, mikä niiden pitäisi peittää. Ja sitten tullaan miesten puolelle eturiviin.
Kun pariskunta tulee kirkkoon, niin tarkoituksena lienee kuitenkin tulla sinne rukoilemaan, eikä hölöttämään oman puolison kanssa kaikkea joutavaa. Sen vuoksi myös pariskuntien on vain hyvä jakautua eri seinille.
Myönnän, että joissakin kirkoissa tilanne saattaa olla sellainen, että naisten puoli on "keskikäytävään" saakkaa aivan täynnä ja miesten puolella vain muutama ihminen. Mutta siirretään mieluummin sitä "käytävän" paikkaa, kuin ryhdytään sekatäyttöön.
Minua ei häiritse, jos aviopari pystyy hiljaa ja arvokkaasti osallistumaan palvelukseen vaikka sitten samalla puolella kirkkoa. Hölisemistä ei tietysti voi kannattaa.. mutta sitä tapahtuu, vaikka sukupuolet olisivat erilläänkin. Paljon on naisilla keskenään puhuttavaa.
Olemmeko me luterilaiset sitten "hiljaa kirkossa" -asiassa tiukkapipoisempia ja vanhoillisempia, koska höliseminen ole meidän kirkossamme mikään ongelma, istuvat vierikkäin sitten aviopuolisot tai naisystävykset. Vieläkin hiljaisuuteen kasvatetaan niin, että muussakin elämässä käytetään sanontaa "siellä istuttiin niinkuin kirkossa".
Tietysti poikkeuksia on, mutta aika usein joku närkästynyt reagoi asiaan kirjoittamalla asiasta paheksuvan kirjoituksen yleisönosastoon. :-)
Miesten ja naisten istuminen eri puolella käytävää lakkasi luterilaisessa kirkossa käsittääkseni noin, että ensin avioparit lapsineen alkoivat istua samalla puolella vierikkäin. Kun lapset sitten kasvoivat aikuisikään, he eivät ehkä enää kokeneet eri puolilla istumista luontevana, vaikka vanhaa tapaa noudatettiin ja noudatetaan tänä päivänäkin rippikouluaikana.
hyvin omin tunnoin murrosikäisen poikani kanssa yhdessä joko naisten tai miesten puolella, tilanahtaudesta riippuen. Hän kokee vielä olonsa orvoksi, jos on yksin miesten puolella, ja lisäksi haluan hänelle opettaa myös samalla oikeat kirkkotavat. Murrosikäinen poikani on jo isokokoinen, ja luullaan vanhemmaksi, mutta en anna häätää häntä naisten puolelta pois, jos siellä seisomme. Kyllä sääntöjen on oltava ihmisiä varten, ei ihmiset sääntöjä varten.
siksi, että osallistutaan pyhään ehtoolliseen. Ja siksi, että kuunnellaan jumalanpalvelustekstejä.
Ei siksi, että tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumiset kesken jumalanpalveluksen. Sellaisen aika on ennen tai jälkeen palveluksen.
Ei kirkossa tarvii olla tiukkapipo. Kyllähän Jumalalla on huumorintajua. Mutta jotain rajaa..
Ja naistenpuoli, miestenpuoli... no, voihan silläkin tavalla taivaaseen pääsyään yrittää edistää, että tiukasti pitää linjaa. Mutta onkohan se nyt ihan kirjaimellisen tiukka sääntö olla eri puolella?
Minihameet ja topit/avokaulaiset puserot naisilla - juu, kotiin jätettäväksi kyllä. Samoin shortsit ja topit miehillä.
Huivi... ei käytössä Suomessa yleisesti, paitsi luostareissa. Venäjällä esim. kyllä, mutta ei Kreikassa. Enkä itse seurakunnan palveluksiin huivia laita. Koska en näe siinä mitään syytä. Pukeudun kyllä asiallisesti. Ainakin yritän. Toki... ainahan joku kyttääjä voi nähdä siinäkin puutteita... ;)
Olipas asiallisesti laitettu. En jaksa lakata ihmettelemästä tätä taivasahnaiden täydellisyydentavoittelijoiden tyytymätöntä vuodatusta, joka lirahtaa päälle milloin minkin puutteen ja virheen osoitteluna. Silloin kun luterilainen vaimoni on mukana palveluksissa, hän seisoo rinnallani koska olemme Herramme edessä YHTÄ. Jos hänen olemuksensa kiihottaa muita miehiä ulkorukouksellisiin ajatuksiin, olen pahoillani ja ehkäpä hieman ylpeäkin asiasta. Tosin olen aina minäkin luullut, että kirkkoon tullaan ihan muiden asioiden vuoksi kuin kyttäämään saati paheksumaan lähimmäisiämme. Itse harvemmin tuijottelen muita (minua eivät häiritse Uspenskin paljonparjatut turistitkaan), sillä kirkossa käydessäni pyrin kääntymään sisäisesti Herran puoleen, jolloin ulkomaailma hälyineen ja viekoittelijattarineen lakkaa olemasta.
Mak.
Tuosta alemmasta viestistä unohdin, että n. kerran kuussa, kun luterilainen puolisoni on mukana palveluksessamme, seison minäkin hänen ja poikani kanssa miesten puolella. Rinnakkain rukoileminen vahvistaa meillä perhesidettä, sitä, että olemme yhtä. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi, Makarios: jokainen keskittyköön omaan hartauselämäänsä muiden tarkkailun sijasta.
.. Mielellään ei kuitenkaan. Olen samaa mieltä Makarioksen kanssa siitä, että kirkkoon tullaan rukoilemaan eikä katselemaan ympärilleen saati paheksumaan.
On varmaan syytä muistaa (ja tässä keskustelussa onkin jo muistettu), että niin sanotulla naisten puolella saattaa olla ahdasta. On varmaan hyvä, jos kirkossa olisi helppo olla jo aivan fyysisessä mielessä. Siksi minä siirryn suosiolla etenkin Uspenskissa oikealle puolelle kirkkoa, koska haluan edes yrittää keskittyä ensisijaisesti rukoukseen enkä vieruskaverin tekemien ristinmerkkien väistelemiseen.
Tätä kirjoittaessa tuli muuten mieleeni, että Helsingin seurakunnassa on kirkko, jossa ei ole mitään sukupuolijakoja kirkossa seisomisen suhteen; pyhän Herman Alaskalaisen kirkossa väki on jakaantunut sujuvasti ympäri kirkkosalia.
Venäläiset maahanmuuttajatkaan eivät tavallisesti jakaudu eri puolille kirkkoa sukupuolen mukaan, siksipä P. Kolminaisuuden kirkossa, Nikolskissa ja Pokrovassa näkee molempia sukupuolia aika tasaisesti pitkin kirkkoa.
Venäläiset ovat säilyttäneet tavan, että naiset peittävät päänsä kirkossa, mutta unohtaneet ukkoin ja akkain puolen, kun taas suomalaisilla ortodokseilla on monin paikoin säilynyt tämä erillään seisominen, mutta naisten huivit ovat unohtuneet.
Minäkin olin tänään Pyhän Eliaan kirkossa, mutta kuoroparvella laulamassa ja poikkeuksellisesti minulla oli vielä pitkät housut jalassani. Aviomies sanoi sitten, että olisit saanut panna hameen yllesi ja huivin päähähäsi. En käytä huivia laulaessani, koska en kuule sen kanssa kunnolla.
Iljinskissä on kyllä aika hyvin käytössä tuo naisten ja miesten puoli-tapa. Kunpa vielä saisimme ukot uskomaan, että heidän pitää mennä ehtoolliselle ennen meitä naisia.
Olen jo pitkään miettinyt, mistä tuo johtuu. Luulisi että jos jollain ryhmällä on taipumusta säilyttää perinteiset tavat, niin se sitten koskisi kaikkia tapoja. Ja jos jollain toisella ryhmällä on taipumus unohtaa perinteisiä tapoja, että niitä sitten unohdettaisiin tasapuolisesti kaikkia. Mutta mitään syytä en ole keksinyt, kertokaa jos keksitte. :)
eli venäläisillä maahanmuuttajilla on neuvostovallan perintönä vähän tietoa ortodoksisuudesta ja ortodoksisista jumalanpalvelustavoista, mutta he ovat hartaita ortodokseja.
Meikäläisillä taas on monta sukupolvea kestäneen kirkollisen valistustyön tuloksena hyvät tiedot ortodoksisuudesta, mutta olemme maallistuneita ja luterilaistuneita.
Ehkä tätä huivinkäyttämistä pidetään meillä jotenkin naista alistavana. Venäjällä kysyin kerran eräältä arkkimandriitalta, miksi naisten pitää kirkossa pitää nimenomaan huivia, miksi ei esim hattu kelpaa. Hän vastasi, että nainen on nöyremmän näköinen huivipäisenä.
Pikku sufragetti sisälläni sihisee. MIES sanoi, että siten nainen on nöyremmän näköinen...
Muuten, eikös kreikkalaisilla jos keillä ole "tietoa ortodoksisuudesta"? Huiveja ei Kreikan kirkoissa juurikaan näy. Ja istuskelevatkin siellä penkeissään sikin sokin ukot ja akat. Kadotuksellista menoa kerrassaan!
Mak.
Luulisi, että päähuomio kiinnitettäisiin siihen, miten kansa saataisiin käymään kirkossa.
puoli -kyttäys on edelleen pelastuksen kannalta aivan toissijainen asia.
"Nöyremmän näköinen"... joopa joo. Ihan taatusti sitä. Ja vasemmalla puolella... juupa juu.
Provosoida ei saa, ei kirkossa eikä pitäisi muutenkaan, siis naisten pukeutumisella. Mutta olisko tässä paikallaan heittää vanha lause "kukapa nielee kameleita mutta kuurnii hyttyset pois" tai "kaivelepa se trombin kaatama tukki pois simmustasi ennekuin alat osoitella tulitikkuja toisten simmuissa" - noin niinkuin vapaasti nykykielellä sanottuna. ;)
Kreikkalaisilla on varmasti käytännön tietoa. Ja tiedän sen, että kohta joku neropatti sanoo, että kreikkalaiset ovat maallistuneita kirkollisissa tavoissaan. Ehkä. "Kadotuksellista" totta tosiaan. ;)
...tuohon sen enempää kreikkalaisilla kuin venäläisilläkään. Uskallan kuitenkin väittää, että suomalaisten ortodoksien kirkossakäynti on huomattavasti laiskempaa (pienen pientä aktiivista vähemmistöä lukuun ottamatta) kuin noissa verrokkimaissa.
Niin, todella hyvä kysymys! Mikä auttaisi? Itse olin omien lasteni suhteen menettänyt toivon jo täysin, kunnes viime sunnuntaina sain kaverinsa mökillä kyläilevältä kuopuspojaltani viestin: "Moi, tulin juuri Haminan ortodoksikirkosta." Tuntuipa hyvältä. Edes yksi pojistani on kiinnostunut myös hengellisistä juuristaan ja ehkä joskus vielä vaalii ja vahvistaa niitä ja siirtää ne eteenkinpäin aivan omasta tahdostaan.
Mak.
Rukoillaan me vain lastemme puolesta. Kiinnostus kirkkoa ja uskoa kohtaan herää usein ihmisillä vasta myöhemmässä vaiheessa, ei vielä nuoruusiässä.
Autuaan Augustinuksen äiti hurkas Monnica valitti kerran pojastaan, joka silloin vielä kulki maailman teitä, eräälle piispalle. Piispa vastasi hänelle: "Ei voi noin monien kyynelten poika mennä hukkaan."
Minusta kirkollisessa elämässä on tärkeätä se, että ihmiset saavat tulla kirkkoon sellaisena kuin ovat, nuoret farkuissaan ja kulloisenkin muodinmukaisissa asusteissa. On myös hyvä, että seurakunnassamme on erilaisia kirkkoja, joissa noudatetaan erilaisia käytäntöjä. Ei kaikkea pidä valaa samaan muottiin.
Kyllä Kreikassakin on ennen ollut tapana sukupuolierotella, muistona siitä olen nähnyt kirkon penkeissä kylttejä, joissa luki toisella puolella "miesten penkki" ja toisella "naisten penkki" tai jotain siihen suuntaan. En kyllä tiedä noudatetaanko kyseistä käytäntöä siellä enää missään.
Miksi Ortodoksikirkon etunimikalenterista ei löydy Monicaa??? Luulisi hänen olevan aika keskeinen hahmo kristinuskossa, Augustinuksen äiti sentään..??
Häntä ei ole pidetty pyhänä ennen suurta skismaa (v 1054), jolloin Rooman kirkko erosi ortodoksisesta kirkosta. Rooman kirkko on kanonisoinut hänet sitten myöhemmin lähinnä hänen kuuluisan poikansa tähden. Kaikki läntisetkin pyhät, jotka ovat olleet pyhäinkalenterissa ennen kirkkojen eroa, ovat ortodoksisen kirkon pyhiä.
Naispyhimyksiä tai pyhiä, kuten oma kirkkomme heitä kutsuu, on huomattavasti vähemmän kuin miespuolisia. Tämä johtuu siitä, että naiset eivät entisinä aikoina ole olleet julkisuuden henkilöitä.
Monnicassa ei ole mitään erityisen ihmeellistä. Kaikki hurskaat äidit ovat pyhiä siinä missä Monnicakin. Augustinuksen äidin alkuperäinen nimi Monnica on muuten berberinimi. Sen latinalainen muoto on tuo roomalaiskatolisen kirkon kalenteriin otettu Monica. Mainittakoon, että ortodoksinen kirkko ei pidä kirkkoisä Augustinustakaan pyhänä, vaan ainoastaan autuaana.
kuullutkaan, jostain omista puolista. Mistä näitä tiukkapipojen sääntöjä oikein satelee. Seison kyllä just sillä puolella kun huvittaa. Ja se on miesten ongelma, jos eivät kestä naista. Ihan naurettavaksi menee nämä uudet säännöt. Laita itte huivi päähäs vaan, jos haluut. Oletko joku käännynnäinen? Vaihdan kohta uskontoa, kun ei tunnu muita kun käännynnäisiä meidän kirkkoon tulevan omine sääntöineen. Kun käännytte meidän uskontoon, kunnioittakaa meidän perinteitä. En halua mitään körttiläisiä nipottajia katsella.
"Uusia sääntöjä"??? Naisen pään peittämisestä kirjoittaa jo Paavali! Menepä Venäjällä tai Kreikassa kirkkoon, ja et juuri muita näekään kuin päänsä peittäneitä naisia. Suomi on tässä suhteessa harvinaisuus ortodoksisessa maailmassa.
Oman sukuni ortodoksinaiset ovat AINA käyttäneet joko hattua tai huivia kirkossa. Ei tässä ole kyse mistään "käännynnäisten" tavoista!
Minulle tämä asia ei niin olennainen ole, mutta oli vain pakko vastata tuohon viestiisi, koska se tosiaan hämmästytti. Että olisi joku "uusi tapa" tai "körttiläisyyttä" tämä.
Eikä muuten kannata väheksyä käännynnäisiä. Ilman heitä Kirkko olisi aika surkeassa jamassa Suomessa. Minusta on hienoa, että luterilaiset ovat kiinnostuneet ortodoksisuudesta. Moni käännynnäinen tietää tavat ja uskonopin paremmin kuin syntyperäiset ortodoksit. Jotkut meistä kun ovat laiskoja lukemaan ja opiskelemaan asioita uskostamme. Käännynnäiset ovat useimmiten ihan toista maata, aidosti kiinnostuneita ja innostuneita.
on niin kauan kuin minä muistan noudatettu tuota miesten- ja naisten puoli -sääntöä ja nimenomaan karjalaisten ortodoksien keskuudessa. Tosin ortodoksinen muistini ulottuu vain 60-luvun alkupuolelle, Joku vanhempi ihminen muistaa varmaan pitemmälle.
Täällä Helsingissä Moskovan patriarkaatin seurakunnissa käytetään huivia, mutta meidän seurakunnassamme vain jotkut naiset pitävät huivia.
???? kirjoitti: "Menepä Venäjällä tai Kreikassa kirkkoon, ja et juuri muita näekään kuin päänsä peittäneitä naisia"
Pitää paikkansa Venäjällä, mutta ei Kreikassa, ei edes luostarikäynneillä.
..arvoisa Isä opetti katekumeenikerhossa männä talavena että miesten ja naisten puoli on joutavaa hapatusta, menkää kummalle puolelle vaan. Eikä tarvi ajatella että mitä ne muut nyt minusta ajattelee, kirkkoon tullaan nimenomaan rukoilemaan eikä esittelemään omaa hurskauttaan. Itse menen usein "naistenpuolelle", koska siellä on enemmän tuttuja, mutta jos siellä tekee tiukkaa, seison "miestenpuolella". Asiasta ei todellakaan tarvitisisi tehdä ongelmaa.
Hei! Ei tuo kirkon puolittuminen mikään uusi juttu ole, pikemminkin ylen vanha. Minun tietääkseni se juontaa juurensa Bysantin hovikäyttäytymiseen joskus ammoin. Niin, että mitään teologista perustetta sille ei OIKEASTI ole, ellei halua hakea sitä vaikka ihan kristinuskon juurista. Siellä pre-kristinuskon helmassa naiset ja miehet jaettiin eri alueille.
tapana, että miehet naiset tulevat ja poistuvat kirkosta eri ovista. Kirkossa on siis kaksi ulko-ovea, pohjoinen ovi naisia varten ja eteläinen ovi miehiä varten. Myös synagogassa miehet ja naiset ovat erillään. Naiset ovat usein parvella. Niin että tapa, että miehet ja naiset rukoilevat erillään, on varmaankin ikivanha.
Serafima kirjoitti: "Niin että tapa, että miehet ja naiset rukoilevat erillään, on varmaankin ikivanha."
Kyllä varmaan, mutta silloin naiset ja miehet ovat yleensäkin koko yhteisöissään eläneet omissa ryhmissään. Suomessakin vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä esim. yleisten kirjastojen lehtilukusalit oli jaettu naisten ja miesten puoliin. Naiset eivät voineet opiskella samoissa tiloissa kuin miehet; esim. taideopetus oli erikseen kummallekin sukupuolelle, silloinkin kun naiset yleensä hyväksyttiin taidekouluihin, runsas vuosisata sitten.
Jos kirkon jako miesten ja naisten puoliin on ollut käytössä luterilaisessa kirkossakin, niin ei tavan juuret tasan varmasti löydy mistään Bysantista. Ei nimittäin voi olla sattumaa, että samanlainen tapa olisi kehittynyt erikseen hyvin varhain niin idän kuin lännen kirkoissakin. Tosin en tiedä katolisen kirkon tavoista, mutta epäilen, ettei luterilaisuuskaan mies- ja naisjakoa keksinyt, seurakuntalaisten yksityskohtaisen penkkijärjestyksen yhdessä vaiheessa kylläkin.
En evankelisluterilaisena halua rakentaa tästä mitään riitaa, vaan päinvastoin auttaa ja etsiä vastausta itsekin. Olisiko seuraavista huomioista apua:
- Uskontunnustuksessa Pojan sanotaan istuvan Isän oikealla puolella
- Avioliittoon vihittäessä molemmissa kirkoissa MIES on OIKEALLA, NAINEN VASEMMALLA puolella
- Ainakin luterilaisessa kirkossa haudattaessa aviomiehen arkkukin lasketaan - aina kun mahdollista - vaimon oikealle puolelle (ei siis olla edes kirkkorakennuksessa)
- Ainakin meillä Suomen luterilaisessa kirkossa vanhoihin tapoihin kuuluu, että siunaustilaisuudessa vainajan lähisuku on kappelissa tai kirkossa oikealla, muut ystävät vasemmalla puolella.
Älkää nyt antako sen häiritä, etten ole ortodoksi, vaan hakekaa pointtia koko kristikunnan kannalta tuosta oikean puolen korostuksesta. Serafimalla on varmaankin siitä syvempää tietoa.
Tosin paljon kauempaa kuin Bysantista. Kaiken takana eli syynä on naisen pelottavuus, syntisyys ja saastaisuus. Juutalaiset laittoivat naiset lehterille, pois silmistä. (Alun perin) tasa-arvoisessa kristinuskossa moinen diskriminointi ei tietenkään tullut kyseeseen, eihän (ortodoksisissa) kirkkorakennuksissa ole parviakaan - mutta ei naisen silti sopinut seistä miesten joukossa. Miksi sitten miehet oikealla ja naiset vasemmalla? Sehän on yleismaailmallinen selviö: parem pool sanoo virolainenkin - oikea on oikea ja vasen jotain ihan muuta. Jos maailma olisi matriarkaatti, miehet nakottaisivat siellä vasemmalla ties mimmoinen turbaani kutreillaan.
Mak.
että naisista itsestään tuntuu hyvältä tuo jako naisten ja miesten puoliin, paitsi tietysti silloin, kun kirkon vasen laiva on tungokseen asti täynnä? Kun menen kirkkoon ilman aviomiestäni ja poikiani seison mieluummin siellä naisten puolella muiden naisten joukossa.
Minusta sääntö siis menee nykyään niin, että miehen ei ole sopivaa mennä naisten puolelle, mutta jos vaimo on miehensä kanssa tai äiti isojen poikiensa kanssa kirkossa, hän voi seistä heidän kanssaan kirkon oikeassa laivassa. Miesten puolellahan on aina tilaa.
...miehen läheisyys modernia nykynaista? Olen ällistytetty! Jotenkin vielä voin ymmärtää, että vähäpukeinen kaunis nainen panee miehen "järjen" seisomaan, sen välttäminen kun ei ole tahdonalaista toimintaa, mutta toisaalta kyllä hämmästelen, että näin tahdottomia ääliöitäkö me miehet olemmekin. Summa summarum, olen silti taipuvainen olettamaan, ettei naisten ja miesten erottelu omille puolilleen (tai jopa toiseen kerokseen tai seinän taakse) ole varsinaisesti naislähtöinen oivallus.
Mak.
Vaikka katolilainen olenkin, en todellakaan osaa sanoa, milloin viimeksi nämä "ukkoin ja akkain puolet" ovat olleet elävää käytäntöä katolisessa kirkossa, mutta jakamattoman kirkon ajaltahan tämä perinne varmasti on, joten ei sitä tosiaan voi sanoa Bysantin keksinnöksi.
Suomalaissyntyinen katolinen pappi, monsignore Adolf Carling, hahmotteli vuonna 1946 Helsinkiin rakennettavaa uutta kirkkoa ja sivusi samalla tätäkin asiaa (tästä kertoo Kalevi Vuorela teoksessaan "Monsignore Adolf Carling : suomalainen pappi ja patriootti", s. 240):
"Meille on säilynyt Carlingin 'arkkitehtivihko', johon hän on piirtänyt useita kirkon pohjapiirroksia sekä luonnoksia alttarista, ikkunoista ja tornista. Hänen mielestään tuli rakentaa oikea kirkko liturgisten vaatimusten mukaisesti; siinä tuli olla atrium, baptisterium, navis, presbyterium ja sanctuarium (eteinen, kastekappeli, keskilaiva, kuori ja alttariosa). Siinä olisi tilaa juhlasaatolle, eikä sen urkulehteri muistuttaisi riihen parvea. Miesväki istuisi oikealla puolella, kuten ennen Viipurissa, ja naisväki vasemmalla, pää aina peitettynä."
Carling toimi Viipurissa v. 1911-1921, joten silloin on tämä käytäntö näköjään ollut voimissaan. V. 1921 jälkeen hän toimi Terijoella, kunnes sieltä oli lähdettävä. Ilmeisesti siis tämänkaltainen kirkkokuri oli jo tuolloin höltynyt.
Nyt täällä sekä ev.lut. että katolilainen ihmettelevät tätä Bysantti-asiaa ja argumentoivat, että tapa on varmasti vanhempaa, eli vähintään kirkon yhtenäisyyden ajalta. EIKÖS TUOLLA BYSANTISSA JUURI OLLUT KUKOISTUS YHTENÄISEN KIRKON AIKANA, VAI OLENKO NYT IHAN METSÄSSÄ (TAAS) ?
Ja ihan varmaan miesten ja naisten jakautuminen eri leireihin tulee niin kaukaa, kuin mies ja nainen huomasivat olevansa pikkuisen eri näköisiä tietyiltä osiltaan, mutta näin minulle opetettiin Valamon Kansanopistossa (kauan sitten kyllä), että tämä Kirkkoon jäänyt jako tulisi nimenomaan Bysantin hovista, kuten moni muukin kirkolinen tapa ja kirkon malli yms yms. SE, mistä se Bysanttiin oli tullut, se vie tosiaan varmaan Eedenin porteille.
Mitä sanoo Serafima?
Niin, Bysantissa oli varmaankin kukoistus yhtenäisen kirkon aikoina, kuten kirjoitit. Mutta mistä katsotte Bysantin alkavan?
Wikipedian mukaan näin:
"Bysantin valtakunta tai Itä-Rooma oli se Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla."
Vai voidaanko katsoa, että kaikki alkukirkon ajoista lähtien oli Bysanttia?
Kysymykseni tuli asetettua hassusti, mutta en siis yrittänyt provosoida. Minulla on ehkä jonkinlainen läntinen näkökulma asiaan, kun ajattelen Bysanttia vasta 400-luvulla alkaneena todellisuutena, ja oletin siis, että tämä jako miesten ja naisten puoliin kirkkosalissa olisi jo paljon sitä varhaisempi.
Mutta onko ehkä niin, että ortodoksit puhuessaan Bysantista tarkoittavat Rooman valtakunnan itäistä osaa, jo ennen tuota 400-lukua?
Lapsuudessani jo huomasin, että varsinkin vanhemilla naisilla huivi oli kallisarvoinen esine, joka oli näyte käsityötaidosta. Nyt vartuneena ymmärrän niin, ettei aiemmin ollut naisilla kiharoita ja muita tukan laittoaineita. Oli joko nutturra tai letitys ja käytännön syistä tarvittiin suoja myös säätä varten. Arvelen, että nykyisin vallalla oleva keskustelu naisten huivista perustuu pelkästään tietämättömyyteen tai muuhun itse sepitettyyn tarinaa.
Egyptin kotitkin istuvat erillään, mutta siellä taisi olla niin päin, että naiset ovat oikealla ja miehet vasemmalla. Joka tapauksessa erottelu on siellä näkemieni videoiden ja kuvien perusteella suurinpiirtein sataprosenttinen.
ei ole koskaan ollut olemassakaan. Se on historian tutkijoiden uudella ajalla antama nimi Itä-Rooman keisarikunnalle, joka syntyi Rooman valtakunnan jaon jälkeen v 395. Nimi tulee paikannimestä Byzantion, jonne Konstantinus Suuri perusti Konstantinopolin eli Uuden Rooman v. 326.
Vuonna 476 germaanit valloittivat vanhan Rooman ja tuhosivat sen. Uusi-Rooma eli Konstantinopoli jäi näin ainoan olemassaolleen kristillisen keisarikunnan pääkaupungiksi ja kristikunnan keskukseksi.
"Bysantin" ensimmäinen kulttuurin kukoistuskausi osuu juuri tuohon myöhäisantiikin aikaan valtakunnan jaosta 600-luvulle asti. Toinen kukoistuskausi oli 800-luvulla ja viimeinen kulttuurin nousukausi ns Palaiologosten renessanssi 1200-luvun lopulta -1400-luvulle.
Alkukirkon ajaksi kutsutaan kirkkohistoriassa yleensä esikonstantinolaista aikaa, jolloin kristittyjä vainottiin Rooman valtakunnassa. Se päättyy Milanon ediktiin vuonna 313 jolla Konstantinus Suuri teki kristinuskon sallituksi uskonnoksi Rooman valtakunnassa. Alkukirkon aikana ei siis "Bysanttia" eli Itä-Rooman keisarikuntaa tietystikään ollut vielä olemassa ja kristikunnan pääkaupunki oli vanha Rooma.
Ortodoksisesta kirkosta erosi 500-luvun alussa jo huomattavia ryhmiä. Ne jotka eivät hyväksyneet Khalkedonin ekumeenisen kirkolliskokouksen v 451 tekemiä päätöksiä muodostivat omat monofysiitti- ja nestoriolaiset kirkonsa.
Suuressa skismassa vuonna 1054 ortodoksisesta kirkosta erosi suuri Rooman patriarkaatti. Usein puhutaan koko Suurta skismaa edeltävästä ajasta jakamattoman kirkon aikana.
Idän kirkon luovin aika osuu 300-500-luvuille, jolloin vaikuttivat suuret kirkkoisät, pidettiin tärkeimmät kirkolliskokoukset ja jolloin kehitettiin kirkkotaidetta, jumalanpalveluksia ja useimmat kristilliset juhlat syntyivät. Itä-Rooman keisarikunnan ensimmäinen kukoistuskausi ajoituu samaan aikaan 400-500- luvuille.
Mitä tulee moniin kirkollisiin tapoihin, ne ovat tietysti peräisin jo alkukirkon ajalta eikä vasta 400- tai 500-luvulta. Naisten päänpeittämisestä puhutaan jo apostoli Paavalin I kirjeessä Korinttolaisille I Kor 11: 10-13. Naisten hunnuttaminen onkin alunperin ollut kristillinen tapa, jonka islaminuskoiset sitten omaksuivat.
Myös erillään rukoileminen lienee vanha alkukirkollinen tapa peräisin luultavasti synagogasta. Kirkon arkkitehtuuri tietysti ratkaisee miten se käytännössä toteutetaan. Basilika-tyylisissä kirkoissa tietysti selvin jako on miehet oikeaan, naiset vasempaan laivaan. Basilikoja alettiin rakentaa 300-luvulla.
Laajassa mielessä tarkoitin alun perin koko aikaa ennen vuotta 1054, ja sössäsin "Bysantin"kin tarkoittamaan suunnilleen Konstantinopolin jonkinasteisessa vaikutusvallassa olevia alueita, eli tavallaan osittain myös ns. alkuseurakuntaa. Korjailkaa ihmeessä jatkossakin näitä minun juttujani, koska en halua jäädä omaan kummalliseen maailmaani yksin ihmettelemään, miksei kukaan muu "tiedä" samoin kuin minä!
Kävivätkö naiset ylipäänsä synagogassa, siis tuohon aikaan? Erillään rukoilua sanan varsinaisessa merkityksssä, jos sinne menivät vain miehet, ja naiset pysyivät kotona huolehtimassa monenmoisista askareista. Tätä täytyisi varmaan kysyä juutalaisuuden historiaa tuntevilta.
Kristinuskohan taisi oikeastaan olla aika vallankumouksellinen tuon ajan mittapuun mukaan, kun avasi pääsyn uskovien yhteisöön molemmille sukupuolille ja vielä samanlaisen initiaatioriitin (kasteen) kautta.
Huivi oli todella käytännöllinen, monipuolinen vaatekappale varsinkin maalla ennen vanhaan. Sillä suojauduttiin mm. erilaisia hajuja vastaan. Navetassa, sikalassa, kanalassa. Ja heinäpellolla suojauduttiin sekä helteeltä että heinän roskilta, akanoilta. Kirkkoon sitten laitettiin parempi huivi. No, ns. paremmalla väellä oli toki hatut juhlatilanteissa. Miehillä, muistan oikein hyvin isästäni, oli ulkotöissä aina lippalakki. Kirkossa toki paljain päin.
Ja kun joku edellä kertoi, että Venäjällä katsotaan naisen huivissa näyttävän nöyremmältä, on se kyllä jotain uudempaa ajattelua sekin, luullakseni. Nimittäin kuulemani mukaan ennenvanhaan Venäjällä kaupunkilaisnaiset käyttivät kirkossa hattua, maalaisnaiset, ehkä myös köyhä väki, huivia. Niinpä täälläkin venäjänkieliset emigrantit ja evakot pukeutuivat kirkossa aina hattuihin, tosi kauniita ne olivatkin. Nyt heitä ei enää juurikaan näe kirkossa, ovat liian vanhoja tai menneet tuonilmaisiin.
Penkkijärjestyksestä voisi sanoa sen verran, ettei siinä jakauduttu ainoastaan sukupuolen mukaan, vaan myös säätyjen. Niinpä säädyllinen kristillinen penkkijärjestys ei tarkoittanut vain sitä, mikä nykyihmiselle kenties tulee mieleen, siis säädyllinen=siveellinen, vaan todella eri säätyisille ihmisille oli omat paikkansa kirkossa, eikä tätä järjestystä menty noin vain rikkomaan.
Sääty-yhteiskunnasta on vain runsas vuosisata aikaa. Olisimmeko nyt valmiit kirkossa sellaiseen jakoon, jossa ns. paremmat ihmiset olisivat vaikkapa omissa aitauksissaan, kun tietysti olisivat ensin maksaneet niistä? Tuskinpa. Vaikka mistäpä tietää, mihin tässä ollaan menossa kaikenlaisen elintaso- ja näyttämiskulttuurin vieminä.
Itse seison kirkossa vapaasti siellä, missä tilaa on, enimmäkseen siis oikealla puolella, jos katsotaan ulko-ovelta käsin - mutta vasemmalla kun katsotaan alttarista käsin!
että juutalaisilla naisilla oli ajanlaskumme alkupuolellakin mahdollisuus käydä synagogassa kuuntelemassa, jos halusivat, mutta mitään velvollisuutta ei heillä siihen ollut, eikä ole vielä tänä päivänäkään. Juutalaiset naiset ovat nimittäin vapaita kaikista niistä käskyistä jotka alkavat: sinun tulee.
Kristinuskossa taas molempien sukupuolten uskonnolliset velvollisuudet ovat periaatteessa samat.
>>>Kaiken takana eli syynä on naisen pelottavuus, syntisyys ja saastaisuus. Juutalaiset laittoivat naiset lehterille, pois silmistä. (Alun perin) tasa-arvoisessa kristinuskossa moinen diskriminointi ei tietenkään tullut kyseeseen, eihän (ortodoksisissa) kirkkorakennuksissa ole parviakaan - mutta ei naisen silti sopinut seistä miesten joukossa.
Juutalaisuudessa on nykyisin kolme päähaaraa. Liberaalein niistä hyväksyy mm. naisen rabbiksi. Suomen juutalaiset ovat ns. ortodoksijuutalaisia, eli he noudattavat ankarimpia sääntöjä. Toisaalta juutalaisuudessa naisen asema kodissa on varsin vahva, hän huolehtii kodissa perinteen säilymisestä ja eteenpäin viemisestä, eikä naisen tarvitse edes käydä synagoogassa yhtä ahkeraan kuin miehen, jonka velvollisuuksiin se kuuluu. Nainen valmistaa sapattiaterian sillä aikaa kun mies on synagoogassa ja pöytään käytäessä juuri naisen tehtävä on sytyttää sapattikynttilät, keskeinen uskonnollinen tehtävä.
Mutta meillähän taas naiset käyvät ahkerimmin kirkossa, tosin onneksi on myös miehiä, joiden tapoihin se kuuluu.
Et pitäiskös naisten meilläkin keskittyä kotiin, jotteivat häiritsisi:)D
Ortodoksinen isoisoäitini piti huivia päässään aina, niin kirkossa kuin kotona vielä 1980-luvun alussa.
Huivi tai hattu on pitkään ollut säädyllisen naisen merkki. Päähine kertoi myös kantajansa asemasta, varallisuudesta ja siitä, oliko naimisissa vai naimaton. Länsi-Suomessa tykkimyssyn pitsin leveydestä näki, kuka oli seurueen arvokkain ja Itä-Suomessa sorokka (?) oli tarkoitettu vain naineille naisille. Huivit ja päähineet jäivät käytöstä muodin muuttuessa ja tapojen muuttuessa epämuodollisemmiksi.
Mielestäni kuitenkin huonoin peruste naisten huivin yms. vaatekappaleiden käyttösäännöille on se, että miehet voisivat pitää ajatuksensa kurissa. Mitä peittävämpi vaate, sen enemmän tilaa mielikuvitukselle vai miten se meni :-) Paavalillakin on vaikeuksia päättää, tulisiko naisten pitää huivia vai ei, mutta päätyy vanhan tavan kannalle.
Itse käytän mielelläni huivia niin kirkossa kuin muutenkin, sillä se on huoleton ja helppo päähine. En tosin koe saavani siitä sen enempää pyhyys kuin tyylikkyyskään pisteitä. Mitä taas muun asustuksen peittävyyteen tulee, niin itse koen, että mikäli olen kirkossa asianmukaisesti pukeutunut, voin itse paremmin keskittyä liturgiaan: minihameessa ja korkokengissä kumartelu ei ole täysin vaivatonta.
>>>Ne jotka eivät hyväksyneet Khalkedonin ekumeenisen kirkolliskokouksen v 451 tekemiä päätöksiä muodostivat omat monofysiitti- ja nestoriolaiset kirkonsa.
Asiat ovat tietysti aina varsin monimutkaisia. Tarkoitukseni oli kuitenkin vain kertoa, että kirkko oli vain vähän aikaa yhtenäinen, ei siis vuoteen 1054 asti, niin kuin usein kuvitellaan.
Ortodoksien ja ns orientaaliortodoksien (siis niiden, joita ennen kutsuttiin monofysiitti- ja nestoriolaiskirkoiksi) erot ovat nykyään pienempiä kuin ortodoksien ja roomalaiskatolisten.
>>>kirkko oli vain vähän aikaa yhtenäinen, ei siis vuoteen 1054 asti, niin kuin usein kuvitellaan.
Makarioksen sufragettius suorastaan riemastuttaa minua! :-)
xyz kirjoitti:
"Mutta suurimman osan tuosta ajasta uskontunnustus ei lainkaan kuulunut roomalaisen riituksen messuun. Ilmeisesti se lisättiin sinne vasta 1014.. - vai onko jollakulla muunlainen tieto."
Tästä kuulisin minäkin mielelläni lisää, jos joku sattuu tietämään.
Nykyäänkin ns. arkipäivän messut vietetään ilman uskontunnustusta, eli siis roomalaisessa riituksessa katsotaan mahdolliseksi eukaristian vietto ilman konkreettista yhteisen uskon tunnustamista.
Teillä pitäisi olla sama systeemi kuin Vanhassa Valamon luostarissa Laatokalla eli lainataan talon puolesta pitkät hameet, puserot ja huivit niille naisille, jotka pyrkivät sisälle housuissa, hihattomissa paidoissa ja ilman päähinettä.
Meidän retkiporukassa monesta naisesta tuli hetkessä maatuska. Oli siinä ensin naurussa pitelemistä niin, ettei hartaudesta ollut kierroksen alussa tietoakaan. Mutta ainakin muodollinen puoli meni oikein. ;-)
Mutta ihan oikeasti: ei pitäisi olla tietämättömyydestä kysymys, jos oma väki ei noudata perinnettä. Meillä luterilaisillahan oli suunnilleen sama käytäntö vielä joskus ennen sotia. Nopeasti siitä irtaannuttiin kokonaan, kun alkuun päästiin.
Uudessa Valamossa Henävedelläkin on muuten sama systeemi. Kävin siellä viikko sitten eikä sielläkään päästetty helleasuisia ihmisiä luostarialueelle vaan sai lainata talon puolesta semmoisia pitkän esiliinan näköisiä kietaisuhameita sekä huiveja.
Valamossa pitkä hame, jos pyrkivät pyhään luostariin sortseissa.
Monta liturgiaa on jo mennyt ihaillessa vähäpukeisia, mutta kurvikkaita sisaria. Onhan se kirkoon vähän sopimatonta pukeutumista, toki. Minkäs sitä silmilles kuitenkin teet, kun se naiskauneus on ihaninta mitä Jumala on maanpäälle luonut.
Ja vaikkei sitä olisikaan Jumala luonut, niin on se silti ihaninta, mitä voi nähdä ;)
..kun tuuli käy niiden ylitse - ei niitä enää ole ; )
Valitettavasti pukeutumisellaan jopa kirkossakin monet naiset vielä "lietsovat" miesten heikkoutta.
Hameelle pituutta ja uumat piiloon niin kanssakilvoittelijamiesten silmät pysyvät ikoneissa ja mielikuvitus saa vähemmän aihetta liikkua muissa kuin rukousteksteissä ; )
"Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis." (1.Piet.3:3-4)
Me miehet taas voisimme kilvoitella siinä, että edes kirkossa "ylennämme sydämemme Herran puoleen" niin - että rakastamme enemmän Herran kauneutta kuin naisten katoavaa kaunetta... ; D
Täällä on ollut puhetta vain naisten pukeutumisesta ja siitä, että miehet ovat kovin heikkoja. Naisten pukeutuminen on siis kiinnostavaa... Entäs miehet? Miesten pukeutumisesta ei olla paljon puhuttu missään ketjussa. Tai homojen tai lesbojen. Miten heidän tulisi sijoittua kirkossa? Tästä voisi ehkä perustaa uuden threadin.
Tyylitaju on nykyihmisiltä kadoksissa. Kun auringon sumentamana ja leikkimielellä erehdyin haaveilemaan komeista miehistä kirkossa, jotka voisivat häiritä vanhan naisihmisen rukousta, tai kaavuista kirkossa kaikille tasapuolisesti hävisi mielipiteeni jonnekin?
Totuus kuitenkin on, että tyylitaju tuntuu nykyään puuttuvan melko monelta. Muoti-ilmiöiden mukainen pukeutuminen (napapaidat, läpinäkyvät hepenet tai esim. sortsit) eivät kuulu kirkkoon, juhliin eivätkä toimistoon. Toisten ihmisten kunnoittaminen ja arvostaminen voisi näkyä pukeutumisessamme. Asiallinen pukeutuminen on osa tyylitajua, jonka puute näkyy varsinkin kaduilla. Läskimakkarat roikkuvat paljaana, ennen lihavuutta pyrittiin peittämään vaatteilla, nykyään makkaroita esitellään avoimmesti.
pukeutuu asiallisesti ja kauniisti.
Suomalaiset naiset (ja miehet) pukeutuvat pääsääntöisesti todella kammottavasti.
"Uuman peittäviä": yäk! yäk!
Niitä tavallisimmin beigejä, mustia tai harmaita kammotuksia: tanttamaisia jakkuja ja äärimmäisen tylsiä hameita näkee yli 30 v. naisten päällä liiaksi oli kirkossa tai ei.
Missä piileksivät maailman kaikki kauniit värit ja ihanat kukkamekot!
Miten sieviä olivat ennen mummotkin kukkamekoissaan! Nyt niiden tilalla on miesmäisiä olentoja housuasuissa, rumissa väreissä,tukka kynittynä.
Siitä olen samaa mieltä, että napapaidat eivät ole sopiva kirkkoasu. Mutta on parempi että nuori tulee kirkkoon napapaidassa kuin ei ollenkaan.
Mieleen tulee myös, että aika puutteessa pitää miehen olla, jos kirkossa nähty nainen sekottaa ajatukset. Ei naisen asia ole toimia minään kiimapoliisina.
Kirjoitin tyylitajusta, mustat mekot hautajaisiin ja juhliin sopivat tietysti arkeenkin. Väriä voi ja pitää olla, mutta omaan tyyliin. Jokaiselle naiselle löytyy oma persoonallinen tyylinsä ja värimaailmansa, samoin miehille. Se kyllä löytyy kun hakee. Kauniita kukkamekkoja näkee nuorten ja vanhojen päällä varsinkin kesäaikaan, nykyään niitä on vaikea saada kaupoista koska eivät ole muodissa. Androgyyni tyyppi on muodikas ja sopii joillekin miesmäinen asu ja kynitty tukka.
Jos nuori tulee napapaidassa kirkkoon on kyseessä tyylivirhe, mutta on parempi että tulee kirkkoon kuin jää kotiin (paidan voisi kyllä vaihtaa).
Jos jotain kaipaan niin kadonnutta tyylitajua ja toisten kunnioittamista ja huomioimista pukeutumalla asiallisesti ja kauniisti tilanteeseen sopivasti ja omaan tyyliin.
että ortodoksisten hautajaisten väri ei ole musta?
Vaan se on valkoinen.
Samoin ort.pääsiäisen väri ei ole keltainen, vaan punainen.
Hei, olen kyllä kuullut. Oletko normaalisti nähnyt ortodoksisissa hautajaisissa valkoisia suruvaatteita, maassa maan tavalla.
Tämä taitaa mennä nyt saivarteluksi eikä rakenna mitään eikä ketään. Edelleen jaksan jankata ja peräänkuulutan tyylitajua ja tilanteen mukaista pukeutumista, se on toisista välittämistä ja toisten arvostamista.
sillä täällä yritetään juuri elää "maassa maan tavalla".
Siksi ei muisteta, että kuolema ei ole musta, ei surullinen tapahtuma.
Samoin puhuin pääsiäisen väreistä; valtaosa suomalaisista mieltää keltaisen pääsiäisen väriksi. Mutta ortodokseilla se siis on punainen.
Mutta. Värit ovat vain maallista. Mitäpä noista.
>>>Samoin puhuin pääsiäisen väreistä; valtaosa suomalaisista mieltää keltaisen pääsiäisen väriksi. Mutta ortodokseilla se siis on punainen.
liturgisista väreistä. Vaan väreistä.
Ortodoksisessa kirkossa pääsiäisyön ja koko pääsiäiskauden liturginen väri on valkoinen, paitsi toisen pääsiäispäivän väri on punainen. (mutta siis tuohukset ovat pääsiäisenä punaisia, kananmunat värjätään monestikin punaisiksi jne).
Arkipäivien liturginen väri on keltainen.
Nämä lienevät venäläistä perinnettä.
Punainen ei ole pääsiäisen väri,valitettavasti Venäjällä on ymmärretty (ja eräissä seurakunnissa meillä) väärin slaavin sana "krasnaja" = iloinen, punaiseksi.
Keltainen on korvike kullasta ja saanut liian hallitsevan aseman meillä "liturgisena" värinä.
Usein kullan "korvikkeena" on ortodoksisen kirkon jumalanpalveluspuvuissa myös vihreä.
------
Muuten perinteinen venäläinen hääpukukin on ollut punainen. On olemassa sellainen kansanlaulukin, jonka nimi on "Ne shej mne matushka krasnyj sarafan" = "Älä ompele minulle äitiseni punaista mekkoa", jossa punainen mekko symboloi naimisiin menemistä.
Pääsiäisenä liturgisten vaatteiden väri on kullalla tai hopealla kirjottu valkoinen. Mutta on punainenkin pääsiäisen väri, koska pääsiäismunat värjätään punaiseksi ja pääsiäistuohukset ovat punaisia.
Venäjän sana krasnaja, joka tarkoittaa nykyään punainen, tarkoitti ennen kaunista esim sanassa krasnaja ugol =kaunis nurkka (ts ikoninurkka kodissa), tarkoittaa krasnaja tietysti kaunis eikä punainen.
Tarkasti määrätyt liturgiset värit ovat länsimaista perinnettä. Ne on otettu roomalaiskatolisessa kirkossa käyttöön 1100-luvulla, siis vasta suuren skisman jälkeen. Liturgisia värejä on lännessä viisi, Vapahtajan ja Neitsyt Marian juhlina valkoinen, paastottomana aikana, kun ei ole erityistä juhlaa vihreä, paaston aikana violetti, marttyyrien juhlina (esim Tapanin päivänä) sekä Helluntaina eli Pyhän Hengen päivänä punainen ja pitkänä perjantaina musta.
Ortodoksisessa kirkossa eivät liturgiset värit ole olleet niin tarkoin määrättyjä. Arkkipiispa Herman otti kuitenkin 1930-luvulla kirkkoomme käyttöön tietyn järjestelmän, jonka mukaisesti eri värisiä jumalanpalveluspukuja ja muita kirkkotekstiilejä tulee hankkia kirkkoihimme ja käyttää niitä jumalanpalveluksissa. Tällä hän halusi vähentää yleistä kirjavuutta, sillä siihen asti oli kirkossamme oli käytetty, mitä sattui olemaan.
Jumalanpalveluskirjan (s 237-238) mukaan kirkossamme käytössä oleva liturgisten värien järjestelmä on seuraava:
Pääsiäisenä ja pääsiäiskaudella valkoinen
Helatorstaina valkoinen
Helluntaipäivänä valkoinen
II Helluntaipäivä eli Pyhän Hengen päivä punainen
Suuren paaston arkipäivät musta
Suuren paaston sunnuntait violetti
Suuri viikko musta
Palmusunnuntai tummanpunainen
Vapahtajan suuret juhlat valkoinen tai kultainen
Ristin päivät tummanpunainen
Jumalansynnyttäjän juhlat taivaansininen
Tavalliset sunnuntait vihreä
Arkipäivät keltainen
Keskiarvoiset juhlat väri juhla-aiheen mukaan
Marttyyrien päivät kirkkaanpunainen
Enkelin päivä valkoinen
Pyhittäjän päivä vihreä
Apostolin päivä punainen
Kasteen sakramentissa valkoinen
Hautauspalveluksessa valkoinen
Kiitos ajatuksistasi. Olen samaa mieltä. Ei pidä tuomita yksittäisiä kirkossakävijöitä, mutta selkeä ero on pukeutumiskäyttäytymisellä Suomen ortodoksisessa kirkossa verrattuna esim. Venäjään tai Kreikkaan. Suomessa naisilla ei yleensä ole esim. mitään päänsä peitteenä. Itselläni on aina tapana myös kotona peittää hiukset huivilla rukoushetkien ajaksi. Koska tulisi rukoilla aina, olisi tietenkin hyvä olla pää peitettynä aina, mutta mieheni (ei-ortodoksi) ei tätä hyväksy - olenkin ottanut tavakseni käyttää usein hattua kotoa poistuessani huivin korvikkeena. Harmittaa myös, että huivia käyttävä herkästi leimataan islaminuskoiseksi. Enkä kyllä Kreikassa kehdannut mennä kirkkoon lyhythihaisessa vaan vähintään 3/4 hihaisessa...