Joskus pienenä kuulin että eräät tuttavamme olivat uskossa, mutta koska elin melko ateistisessa perheessä en ymmärtänyt sen kummemmin mitä se tarkoittaa.
Ala-asteellakin oli uskontotunteja, mutta ainoa mikä sieltä jäi mieleeni oli kynttilä, joka askarreltiin, väritettiin ja laitettiin ikkunaan, koristeeksi.
Myöhemmin elämääni tuli vastoinkäymisiä, en luottanut enää ihmisiin, ja näin elämän tosiasiat kylmästi ja suorasukaisesti, tavalla, jonka olisi pitänyt osua kohdalleni vasta aikuisena ihmisenä. Olin liian nuori ymmärtämään ihmisten kieroilevat ja roolien takana olevat "oikeat" kasvot. Jäin yksin ongelmieni kanssa, ja siitä vain täytyi sitten jaksaa itse "nousta ylös". Se nouseminen tuntui sillähetkellä suoraan sanottuna mahdottomalta, mutta oli vain pakko jaksaa jatkaa, päivästä toiseen...!
Yläasteella rukoilin Jeesukselle, että Hän auttaisi minua. Tunsin miten uskonasiat vetivät minua puoleensa, kuin kutsuen, mutta en kuunnellut niitä. Yritin jaksaa jatkaa itse.
Siitä meni vielä kymmenísen vuotta, ja minulle oli jostain syystä jäänyt Raamattu. Kaipa sitä kukaan muu miun perheestäni ei ollut viitsinyt ottaa, ja se oli sen takia minulla.
Avasin Raamatun ja aloin lukea sitä, se oli kiehtovaa mutta en silloin vielä ymmärtänyt siitä sen enempää.
Näihin vuosiin tapahtuu muutama kohdalleni sattunut ihmepelastuminen, joista autokolariin joutuminen ja siitä vahingoittumatta jääminen on yksi asia. Vain auto vahingoittui, ei sen kyydissä olijat. On myös eräs toinenkin asia jota en halua kertoa, se on liian henkilökohtainen asia.
Kun sitten olin alkanut lukea sitä Raamattua, halusin myös muuttaa elämääni ja vain yksinkertaisesti lähdin kirkkoon sunnuntaisin. Ei ne sieltä minua uloskaan ajaneet.
Huomasin että minulla oli usko, ja näiden vuosien aikana se usko on vain kasvanut, ja ystävänikin on nykyisin uskovainen. En olisi uskonut että hänenkin kohdallaan kävisi niin. Hän oli aina meistä enemmän sellainen "bailaajatyyppinen" ihminen, jonka täytyi aina olla menossa.
Tänä päivänä kiitän Jumalaa siitä että olen uskossa, ja minulla on paljon muitakin syitä kiittää. Opettelen olemaan parempi uskovainen, ja ehkä jonain päivänä vielä olenkin...!
Vaikka en tiennyt että se rukoukseni silloin yläasteella kuultiin, olen kuitenkin toipunut niistä ongelmistani lähes kokonaan. Se siis kuultiin silloin, sittenkin...! Kiitos Jumalalle!
Ala-asteellakin oli uskontotunteja, mutta ainoa mikä sieltä jäi mieleeni oli kynttilä, joka askarreltiin, väritettiin ja laitettiin ikkunaan, koristeeksi.
Myöhemmin elämääni tuli vastoinkäymisiä, en luottanut enää ihmisiin, ja näin elämän tosiasiat kylmästi ja suorasukaisesti, tavalla, jonka olisi pitänyt osua kohdalleni vasta aikuisena ihmisenä. Olin liian nuori ymmärtämään ihmisten kieroilevat ja roolien takana olevat "oikeat" kasvot. Jäin yksin ongelmieni kanssa, ja siitä vain täytyi sitten jaksaa itse "nousta ylös". Se nouseminen tuntui sillähetkellä suoraan sanottuna mahdottomalta, mutta oli vain pakko jaksaa jatkaa, päivästä toiseen...!
Yläasteella rukoilin Jeesukselle, että Hän auttaisi minua. Tunsin miten uskonasiat vetivät minua puoleensa, kuin kutsuen, mutta en kuunnellut niitä. Yritin jaksaa jatkaa itse.
Siitä meni vielä kymmenísen vuotta, ja minulle oli jostain syystä jäänyt Raamattu. Kaipa sitä kukaan muu miun perheestäni ei ollut viitsinyt ottaa, ja se oli sen takia minulla.
Avasin Raamatun ja aloin lukea sitä, se oli kiehtovaa mutta en silloin vielä ymmärtänyt siitä sen enempää.
Näihin vuosiin tapahtuu muutama kohdalleni sattunut ihmepelastuminen, joista autokolariin joutuminen ja siitä vahingoittumatta jääminen on yksi asia. Vain auto vahingoittui, ei sen kyydissä olijat. On myös eräs toinenkin asia jota en halua kertoa, se on liian henkilökohtainen asia.
Kun sitten olin alkanut lukea sitä Raamattua, halusin myös muuttaa elämääni ja vain yksinkertaisesti lähdin kirkkoon sunnuntaisin. Ei ne sieltä minua uloskaan ajaneet.
Huomasin että minulla oli usko, ja näiden vuosien aikana se usko on vain kasvanut, ja ystävänikin on nykyisin uskovainen. En olisi uskonut että hänenkin kohdallaan kävisi niin. Hän oli aina meistä enemmän sellainen "bailaajatyyppinen" ihminen, jonka täytyi aina olla menossa.
Tänä päivänä kiitän Jumalaa siitä että olen uskossa, ja minulla on paljon muitakin syitä kiittää. Opettelen olemaan parempi uskovainen, ja ehkä jonain päivänä vielä olenkin...!
Vaikka en tiennyt että se rukoukseni silloin yläasteella kuultiin, olen kuitenkin toipunut niistä ongelmistani lähes kokonaan. Se siis kuultiin silloin, sittenkin...! Kiitos Jumalalle!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niin se vaan itsekeskeisyys ottaa elämästä ylivallan.
tarinassa "maailma pyörii minun napani ympärrillä" ilmiötä. Tai sitten meillä on erilainen käsitys itsekeskeisyydestä.
Kun ihminen rakentaa päässään sellaisen maailmankuvan, että itsellään on kivaa ja muilla/osalla ei ole, ihminen on minusta itsekeskeinen. Ja näinhän ihminen uskoon tullessaan tekee; kieltää faktat ja vaihtaa järjen uskotteluun, uskottelee että maailma olisi toisenlainen kuin mitä aistihavainnot todistaa. Tähän kuuluu juuri nämä "ihmepelastumiset" ja muut. Aletaan uskomaan että oma pelastumisella on joku suurempi tarkoitus vaikka ihmisiä kuolee mitä kauheimmilla tavoilla ilman toivoakaan rakkaan jumalan varjeluksesta. Ja siihen tosiseikkaan uskovainen uskottelee että nämä ihmiset ovat olleet uskottomia, ja ovat miltei ansainneet tämä.
Tässä monia seikkoja miksi päädyin näkemykseeni mie vainista.
Uskovaiset ovat itsekeskeistä ja helvetin sairasta porukkaa.
Oletko huomannut, että se lähimmäinen arkipäivässä on paras mittatikku punnitsemaan kuka ajaa vain omaa etuaan ja kuka toimii toisin?
ovat itsekeskeisiä, jos hyvää oloa pidetään mittatikkuna. Toisen auttamista saa hyvän mielen, viisaampien mielestä tämä on vain "hienostuneenpaa itsekkyyttä".
esimerkki.
Mistä löydät valintasi mukaan mm. Kirjoita googleen
SHALOM . Tarkoittaahan se rauhaa sinulle ja löytyy kyllä luettavaakin, kunhan vilkaiset ....Tää tuohon, kun etsitään esimerkkiä .
Ei siinä mitään pahaa olekaan, että haluaa hyvän olon. Meinaan vaan että on eri tapoja saada se ja tuo mie vainin tapa on minusta itsekeskeinen. Siis tuo "luodaan päässä sellainen maailmankuva että itse on jumalan valittu ja muut vääräuskoisia pakanoita"
"se lähimmäinen arkipäivässä on paras mittatikku punnitsemaan kuka ajaa vain omaa etuaan ja kuka toimii toisin?"
Saisiko tarkennusta? Mitä meinaat?
Lueppas juttuni uudestaan ja sano, mikä siinä on muka itsekeskeistä? Sekö että Jumala on auttanut minua? Mutta auttajahan oli Jumala enkä minä!
Eiköhän kommentit ole tulleet selväksi, kiitos paljon vain.
"Eiköhän kommentit ole tulleet selväksi, kiitos paljon vain."
Ja tällä tarkoitit, mitä?
"Lueppas juttuni uudestaan ja sano, mikä siinä on muka itsekeskeistä?"
Johan minä Pyhä Yrjö soikoon sanoin!
"Sekö että Jumala on auttanut minua?"
Nimenomaan tämä. On itsekeskeistä ajatella olevansa jumalan suosikki, herran enkeli pieni hani bani, koska ihmisiä kuolee mitäkauheimmilla tavoilla yksi sekunnissa. Miksei jumala auttanut heitä? Mikä SINUSSA on niin kullan arvoista että sinut pelastettiin?
Itsekeskeistä SANON MINÄ!
etteu kyseistä jumalaa ole missään muualla kuin kirjoittajan aivoissa. Tuolle jumalalle kirjoittaja sitten antaa erilaisia tehtäviä, kuten pelastukset yms. mielikuvitusjutut.
No, jumalia tulee ja menee, tuokin "loinen" poistuu viimeistään isäntänsä kuollessa.
En ymmärrä miksi kirjoitus minun elämästäni aiheuttaa sinussa vihaa ja saa teidät jopa pilkkaamaan? En voi muuttaa elettyä elämääni mieliksesi vaikka yrittäisinkin, eikä siinä olisi mitään järkeäkään!
näyttää tulleen yksi lisää: "viha"
Tällä kertaa pienellä kirjoitettuna. Mistähän johtuu uskiksen tarve raiskata sana viha ja käyttää sitä muutoin niin käyttökelpoisten ja hihhulipiirien ulkopuolellakin tunnettujen sanojen kuten, arviointi, kommentointi, kritiikki tms?
luomasi Jumala?
miten niin "luomasi" jumala? Tiedän ainakin kuka on se oikea...!
sitä sinun omaa oikeaa jumalaasi.
Muuthan eivät tuota nimenomaista jumalaa tunne eivätkä tiedä.
Jumalaasi voisi ajatella tavallaan parasiitiksi, paitsi parasiitti kykenee elämään uudessa isännässä.