Don Heinäluoma hölmölässä

Olipa kerran onnellinen perhe, joka asui kauniilla tontillaan pienen kaupungin laidalla. Lapsilla oli mukavat kaverit naapureissa ja sukulaiset asuivat kohtuullisen välimatkan päässä. Isä ja äiti kävivät töissä läheisessä tehtaassa, joka valmisti kirjoituspöytiä. Tehtaan omisti pian kuusikymppinen suomalainen.

Sitten eräänä päivänä omistaja alkoi tuntea väsymystä ja totesi eläkeiän olevan käsillä. Hän mietti tulevaisuutta ja tutki asioita. Hänellä oli lapsia jotka varmaan jatkaisivat tehtaan parissa.

Tutkittuaan asioita omistaja totesi että teki hän miten hyvänsä, hän tai hänen jälkeläisensä joutuisivat maksamaan valtiolle noin kolmanneksen yrityksen arvosta. Vaikka hän miten laski, hän ei löytänyt keinoa millä säilyttää yrityksen ja maksaa perintö- tai lahjaverot.

Ainoa tapa näytti olevan myydä yritys ja maksaa sitten verot jälkeläisten toimesta tai sitten myydä yritys ja käyttää rahat itse. Valitsepa hän kumman tahansa tavan, yritys joutuisi muiden omistukseen. Koska ostajaehdokkaita tuskin löytyisi kotimaasta, niin ostaja olisi ulkomaalainen.

Niinpä hän päätti myydä yrityksen ja sen ostikin eräs ulkomaalainen saman alan yritys. Meni pari vuotta ja omistaja vietti hauskaa elämää, mitäpä hän enää rahaa säästämään, vanha ukko. Lapsille niitä ei kannata säästä, valtiohan vie lähes kaiken.

Ulkomaalainen omistaja oli nyt saanut järjestelyt tehtyä ja ilmoitettiin että toiminta siirretään toiseen maahan ja kaikki irtisanotaan. Niin myös sen onnellisen talon isä ja äiti. Pian he olivat työttömiä, samoin kuin naapuritkin.


Sitten tuli hyvähaltija Heinäluoman hahmossa ja kertoi että nyt valtio ostaa talon että isä ja äiti pääsee muuttamaan suureen kaupunkiin jossa on työtä. Perhe muutti suureen kaupunkiin. Ennen niin kilteistä lapsista tuli nopeasti villejä ja puolensa pitäviä. Pian saivat slummin mummot luovuttaa käsilaukkunsa jengeille, jonka jäseniksi otettiin myös nämä muuttaneet lapset. Sosiaalihuolto toimi ja kaikki olivat onnellisia.


Näin onnellisesti tämäkin tarina päättyi. Vai päättyikö? Olisiko ehkä sittenkin ollut parempi että Heinäluoman puolue ei ylläpitäisikään työttömyyttä työttömyysturvalain ja perintöveron avulla? Olisiko ehkä sittenkin ollut parempi että isä ja äiti olisivat saaneet asua siellä pienemmän kaupungin laitamilla ja tehdä työtä ja maksaa veroja? Olisiko ollut parempi että sinne pieneen kaupunkiin olisi syntynyt uusia työpaikkoja, joihin myös tämän onnellisen perheen lapset olisivat koulunsa jälkeen päässeet halutessaan töihin?

Ja jos jossakin on tilapäisesti joksikin aikaa töitä, olisiko ehkä parempi jos koko perhe ei muuttaisi sinne vähäksi aikaa, vaan vapaat sinkut voisivat käydä tekemässä ne työt ja saada siitä työnantajan maksamat päivärahat ja matkakorvaukset, sillä saahan valtio ja kunta sentään normaalit verot työpalkasta heiltäkin?

Hallitusnikkari kirjoitti:

Olipa kerran onnellinen perhe, joka asui kauniilla tontillaan pienen kaupungin laidalla. Lapsilla oli mukavat kaverit naapureissa ja sukulaiset asuivat kohtuullisen välimatkan päässä. Isä ja äiti kävivät töissä läheisessä tehtaassa, joka valmisti kirjoituspöytiä. Tehtaan omisti pian kuusikymppinen suomalainen.

Sitten eräänä päivänä omistaja alkoi tuntea väsymystä ja totesi eläkeiän olevan käsillä. Hän mietti tulevaisuutta ja tutki asioita. Hänellä oli lapsia jotka varmaan jatkaisivat tehtaan parissa.

Tutkittuaan asioita omistaja totesi että teki hän miten hyvänsä, hän tai hänen jälkeläisensä joutuisivat maksamaan valtiolle noin kolmanneksen yrityksen arvosta. Vaikka hän miten laski, hän ei löytänyt keinoa millä säilyttää yrityksen ja maksaa perintö- tai lahjaverot.

Ainoa tapa näytti olevan myydä yritys ja maksaa sitten verot jälkeläisten toimesta tai sitten myydä yritys ja käyttää rahat itse. Valitsepa hän kumman tahansa tavan, yritys joutuisi muiden omistukseen. Koska ostajaehdokkaita tuskin löytyisi kotimaasta, niin ostaja olisi ulkomaalainen.

Niinpä hän päätti myydä yrityksen ja sen ostikin eräs ulkomaalainen saman alan yritys. Meni pari vuotta ja omistaja vietti hauskaa elämää, mitäpä hän enää rahaa säästämään, vanha ukko. Lapsille niitä ei kannata säästä, valtiohan vie lähes kaiken.

Ulkomaalainen omistaja oli nyt saanut järjestelyt tehtyä ja ilmoitettiin että toiminta siirretään toiseen maahan ja kaikki irtisanotaan. Niin myös sen onnellisen talon isä ja äiti. Pian he olivat työttömiä, samoin kuin naapuritkin.


Sitten tuli hyvähaltija Heinäluoman hahmossa ja kertoi että nyt valtio ostaa talon että isä ja äiti pääsee muuttamaan suureen kaupunkiin jossa on työtä. Perhe muutti suureen kaupunkiin. Ennen niin kilteistä lapsista tuli nopeasti villejä ja puolensa pitäviä. Pian saivat slummin mummot luovuttaa käsilaukkunsa jengeille, jonka jäseniksi otettiin myös nämä muuttaneet lapset. Sosiaalihuolto toimi ja kaikki olivat onnellisia.


Näin onnellisesti tämäkin tarina päättyi. Vai päättyikö? Olisiko ehkä sittenkin ollut parempi että Heinäluoman puolue ei ylläpitäisikään työttömyyttä työttömyysturvalain ja perintöveron avulla? Olisiko ehkä sittenkin ollut parempi että isä ja äiti olisivat saaneet asua siellä pienemmän kaupungin laitamilla ja tehdä työtä ja maksaa veroja? Olisiko ollut parempi että sinne pieneen kaupunkiin olisi syntynyt uusia työpaikkoja, joihin myös tämän onnellisen perheen lapset olisivat koulunsa jälkeen päässeet halutessaan töihin?

Ja jos jossakin on tilapäisesti joksikin aikaa töitä, olisiko ehkä parempi jos koko perhe ei muuttaisi sinne vähäksi aikaa, vaan vapaat sinkut voisivat käydä tekemässä ne työt ja saada siitä työnantajan maksamat päivärahat ja matkakorvaukset, sillä saahan valtio ja kunta sentään normaalit verot työpalkasta heiltäkin?

kannatan tätä ajatusta kun työpaikkani vietiin halvempiin maahan. Täällä sitten nuoleskelen omaan tassuani kovan koettelemukseni aikana.

Kaikki oveni ovat avoinna!