En tiedä mihin kategoriaan tää kuuluisi, mut laitan nyt tänne, kun kyllä tällä jotain tekemistä ehkäisynkin kanssa on. Ongelma on siis se, että minulla on halut kateissa. Olemme olleet yhdessä jo pitkään, tosin suurin osa ajasta on asuttu eri paikkakunnilla ja seksi on ollut satunnaista. Nyt on asuttu vähän yli vuosi yhdessä ja tuo satunnaisuus vaan jatkuu. (Emme siis ole mitään teini-ikäisiä...)
Ehdotan seksiä erittaäin harvoin. Harrastamme sitä lähes aina mieheni aloitteesta. mieheni aloitteen jälkeen kyllä kiinnostun seksistä ja haluan sitä ja nautin siitä. Rakastan miestäni todella paljon, ja hän miellyttää minua seksuaalisesti.
Olen vasta alkanut e-pillereiden käytön (kolmas liuska alkoi juuri). Heti pillerit aloitettuani tuntui, että haluni lisääntyivät huimasti, mutta nyttemmin ovat taas laskeneet aijemmalle tasolle. Noiden pillereiden kanssa ainoat ongelmat ovat olleet vuotoon liittyviä (tiputtelua yms.)
Mitä voisin tehdä, jotta haluaisin seksiä enemmän? En usko, että syy voisi olla pillereissä, sillä ennen niiden käyttöä halut siis olivat samalla tasolla kuin nyt. Jonkinlainen muutos asiaan on kuitenkin saatava, sillä se vaivaa ja ahdistaa minua ja riitelemme asiasta melko usein mieheni kanssa. On asiasta toki myös keskusteltu, mutta ilman mitään tulosta.
Olisin kiitollinen, jos joku osaisi neuvoa minua asiassa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole yhtään asiasta varma mutta kerran kaverillani oli sama juttu että kun pillerit alotti niin halut hävisi jonkin ajan kuluttua. Hän puhui asiasta gynelle ja pillereitä vaihdettiin. Luulempa kyllä että haluttomuutesi johtuu juuri pillereistä kun kerta sanoit miehen miellyttävän sinua. Itselleni kävi niin, että aloitin pillerit noin noin 3kk sitten kuukautisten takia. Ikinä ei ole haluttanut silleen kunnolla mutta nyt tekee mieli hyvin usein.
Itse olen miespuolinen, joten en naisten haluista tarkemmin tiedä, paitsi että vaikuttavat kummallisilta..:D Mutta, ainakin mainonnan mukaan sellainen luontaistuotetabletti kuin ruusunjuuri (Rosenrot) lisäisi sekä miesten että naisten haluja.
En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta miksei vois kokeilla?
minä autan sinuä. olen 28 vuotias tumma mies.mulla on myös paljon antavia. osaan sen.voin kasitella asiasi. ilmoittaa mulle kun tarvitset apua .jaan sanoma lehtea helsingissa ,olen ihan kunnossa.