Kertoisitko Liisa viemärikaasujen myrkyistä

hilkkaliisa

Sattumaa tai ei, mutta sairastuin tosi pahasti, kun edellisenä päivänä (keskiviikko) kävin yksityisellä lääkäriasemalla, jossa haisi viemäri ihan hirveästi. Käytin äitiäni verikokeissa ja koko lääkärikeskus HAISI viemärille. Iltapäivällä hain verikokeiden tulokset ja ohjeet Marevan lääkityksen jatkosta. Odotin noin puoli tuntia laboratoriossa päivällä ja saman verran lääkärin ohjeita käytävässä.

Torstain vastaisena yönä heräsin klo 00.30 ja minulla särki ihan hirveästi joka paikkaa: polvia, ranteita, kyynärpäitä, nilkkoja, pitkiä luita, selkää,lonkkia, päätä, silmiä. Otin särkylääkkeet ja nukahdin. Heräsin uudelleen klo 2.30 astmakohtaukseen ja otin astmalääkkeet. Aamullakin vielä särki päätä ja silmiä. Koko torstaipäivän nilkoissa oli kova kipu ja muualla lieviä kipuja.

Perjantaiyönä heräsin klo 4 hirvittävään mahakipuun ja lähdin päivystykseen. CRP (tulehdusarvo, joka normaalisti alle 10) oli 33 ja lämpö 37.2 (normaalisti 36.2). Sain kahdenlaista antibioottia ja kipulääkettä. Paksusuoli oli tulehtunut ja kosketusarka.

Onko tämä sattumaa vai sainko jonkun yleismyrkytyksen lääkärikeskuksen viemärikaasuista?

Tänään kävin pyydetyssä kontrollissa ja CRP oli 17, eli laskemassa. Mahakipukin on vähentynyt. Antibiootit kestävät ensi sunnuntaihin. Doximycin 150 mg (1x1) ja Metronidazol 500mg (1x3). Onneksi ei vielä ole tullut mitään allergisia reaktioita antibiooteista !

Kuinka myrkyllisiä viemärikaasut ovat ja mitä ne voivat aiheuttaa? Yskin tietenkin (kun olen erittäin herkkä astmaatikko) kovasti ja laitoin kaikki ovet auki lääkärikeskuksen laboratoriosta.
Käskin heidän ilmoittaa isännöitsijälle ja kerroin, että viemärikaasut ovat tietääkseni myrkyllisiä. Annoinko väärää tietoa?

Terveisin [email protected]

17

13686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hilkkaliisa

      Liisa ei näköjään ole linjoilla. Voi tähän vastata joku toinenkin, joka osaa.

      [email protected]

    • Liisa/

      Viemärikaasut ovat kiistaton terveyshaitta. Mitä kaikkia myrkkyjä sieltä viemäristä sitten tulee riippuu siitä, minkälaista jätettä sieltä löytyy.

      Pelkästään kotiolosuhteissakin, jolloin oletettavasti sieltä ei kovin kummoisia aineita löydy, niin viemärikaasut voivat nostaa sisäilman ammoniakkipitoisuudet hyvinkin korkealle. Ammoniakki ärsyttää jo melko pieninäkin pitoisuuksina hengitysteitä ja silmiä. Lisäksi viemäreissä esiintyy mm. rikkivetyä ja metaania, kuten myös esim. kolibakteereja.

      Mielestäni on syytä olla todella huolissaan, jos lääkäriasemalla on voimakas viemärinhaju. Voi vain kuvitella, mitä kaikkia kemiallisia aineita, erilaisia epäpuhtauksia ja jopa taudinaiheuttamikrobeja siellä joutuu viemäriverkostoon muhimaan. Kun ne siellä sitten mätänevät ja kaasuuntuvat, niin sieltähän voi sitten tulla hengitysilmaan miltei mitä tahansa. On siis täysin mahdollista tai jopa todennäköistä, että olet voinut saada sieltä jonkunlaisen myrkytyksen.

      Niveloireilusikin voi johtua niistä viemärikaasuista. Kun työpaikkoja, joissa on todettu paljon niveloireita, on tutkittu tarkemmin, niin yhteiseksi tekijäksi niille on osoittautunut sädesienten esiintymisen lisäksi viemärin haju. Onkohan tuon lääkäriaseman henkilökunnalla esiintynyt niveloireilua ?

      Toivottavasti ottavat vakavasti ilmoituksesi. Rakentamismääräyksissäkin on tiukkoja ohjeita tuuletusviemäreiden sijoittamiseksi juuri viemärikaasujen haitallisuuden takia.

      • hilkkaliisa

        Kiitos Liisa. Sinulta aina saa asiallisia vastauksia.

        Minua todella säälitti tuo yksityisen lääkärikeskuksen henkilökuntakin, kun itse oireilin jo niin vähässä ajassa. Aikaisemmin tuossa samassa talossa haisi home. Käyn siellä yksityisellä keuhkolääkärillä ja aikaisemmin yskin kovasti homeen ja sädesienen hajusta. Keuhkolääkärini näki ja kuuli yskimiseni ja sanoin, että täällähän haisee ihan samalle kuin työpaikallani OYS:ssa (entinen työpaikkani, josta sairastuin).

        Nyt siellä on tehty viime vuosina todella iso ja varmasti kallis remontti, mutta nyt haisee viemärin haju kaikkialla. Home ei siellä enää haise ja homeet (ja sädesienet eli aktinobakteerit, aktinomykeetit) he ilmeisesti saivat pois.

      • miltä haisee
        hilkkaliisa kirjoitti:

        sädesieni????

      • kiinnostaa eli
        miltä haisee kirjoitti:

        sädesieni????

        onko sädesienen haju se, joka tarttuu työmaalta vaatteisiin niin, että vaatteet on heti vaihdettava, kun tulee töistä kotiin?

      • peikko77
        kiinnostaa eli kirjoitti:

        onko sädesienen haju se, joka tarttuu työmaalta vaatteisiin niin, että vaatteet on heti vaihdettava, kun tulee töistä kotiin?

        ja on alkanut tuntua siltä, että todennäköisesti sädesieni haisee homesairaan nenään kaikkein vahvimmin. Lienenkö oikeassa? Ainakin eräs perhe, joilla on talossa sädesientä(mittaukset on tehty), haisee niin pahalle, etten voi olla kuin muutaman metrin päässä heistä.

        Tuota samaa, suorastaan hirvittävää hajua olen haistanut monista muistakin sellaisista henkilöistä, jotka asuvat 70- ja 80 -luvuilla rakennetuissa omakotitaloissa. Koetan kiertää heidät kaukaa, kun nenäni on ensin bongannut heidät:) Mikäli istun näiden henkilöiden vieressä esim. ulkotiloissa ja vaikka vain 30 min. ajan, saan kyllä niitä alveoliittiin viittaavia oireita, joista toipuminen kestää lähelle viikon päivät.

        Kyllähän tämä kuulostaa tätä kokemattomasta eli ulkopuolisesta varmasti melko ufojutulta.

      • hilkkaliisa kirjoitti:

        Kiitos Liisa. Sinulta aina saa asiallisia vastauksia.

        Minua todella säälitti tuo yksityisen lääkärikeskuksen henkilökuntakin, kun itse oireilin jo niin vähässä ajassa. Aikaisemmin tuossa samassa talossa haisi home. Käyn siellä yksityisellä keuhkolääkärillä ja aikaisemmin yskin kovasti homeen ja sädesienen hajusta. Keuhkolääkärini näki ja kuuli yskimiseni ja sanoin, että täällähän haisee ihan samalle kuin työpaikallani OYS:ssa (entinen työpaikkani, josta sairastuin).

        Nyt siellä on tehty viime vuosina todella iso ja varmasti kallis remontti, mutta nyt haisee viemärin haju kaikkialla. Home ei siellä enää haise ja homeet (ja sädesienet eli aktinobakteerit, aktinomykeetit) he ilmeisesti saivat pois.

        toivottavasti tulehdus ei ole vakava. Itsekin ihmettelin hometyöpaikallani saamiani jatkuvia infektioita, joista osa oli selvästi kunnon bakteeritulehduksia. Minua tietysti vähäteltiin, kun epäilin työpaikalla olevan jotain taudinaiheuttajia ilmastointikanavissa.

        Viemärinhaju aiheuttaa minullekin oireita, ei tosin noin rajuja. Mutta yskää ja pahoinvointia on varmasti luvassa.

        En ylipäätään kestä hajuja. En edes kaikkia luonnosta tulevia enää. Pyöräretki mökillä, varmasti puhtaassa luonnossa, oli vaikea. Puolen tunnin pyöräilyssä ärsytti se, kun suuri määrä erilaisia hajuja hyökkäsi limakalvoilleni lyhyessä ajassa. Haisivat ojat, metsässä maatuvat lehdet, haapapuut, kukkivat heinät, tervattu vene, hirsinen mökki ym. Seuraus hengenahdistus, kirvelevät silmät, vuotava nenä, päänsärky ja huimaus.

      • hilkkaliisa
        homeahdistus kirjoitti:

        Voin jo paljon paremmin tänään. Ulkona on tietenkin aurinkoinen ja ihanan ilma, kun en saa olla auringossa antibioottikuurien (2) vuoksi.

        Olen itsekin aivan yliherkkä hajuille ja ymmärrän sinua.

        Voimia itsellesikin!

      • ToinenKuolema
        miltä haisee kirjoitti:

        sädesieni????

        tunnistamaan tuon hajun haisteltuaan ulkovarastosta tuotuja (olleet monia vuosia) lastenkenkiä. Sama hajuhan oli myös lastenvaatteissa, mikä lähti vasta n. viidennellä pesulla, joistain ei ollenkaan, joten en käyttänyt niit tuon todella pistävän, karsean löyhkän vuoksi. Jos pensasaidan ympärillä on tuoretta puuhaketta, on siinä sama voimakas pistävä haju. Kun lapseni kaveri on meillä yötä, jää tuo haju petivaatteisiinkin. Lapsen kaveri asuu suorivitalossa, minkä ikkunan edessä on suolampi. Kerran olen kylässä käynyt ja jalkojen lihaskivut alkoivat viidessätoissa minuutissa, samoin piti ääntä alkaa selvittämään. Olen vasta hieman saanut kontaktia lapsen isään ja ajan kanssa otan tämän asian esille. Lammen vieressä oleva huone haisee eniten ja siellä olleet peti- ym. vaatteet. Kaikilla neljällä lapsella on käheä ääni, ihottumaa, astman kaltaista oireilua, aamuyövalvomista, kissallakin jaloissa ihottumaa (mitä eläinlääkäri ei osaa hoitaa, ihmettelee kovasti). Lapsilla on tuossa talossa useita miniraivareita, mutta he osaavat kyllä pyytää anteeksi. Omalla lapsellani kun on herkkä hermosto, hän reagoi siellä tosi paljon (huimausta, hapen loppumisen tunnetta ym.).

        Kun tapaan kadulla tai jossain sädesieneltä haisevan aikuisen tai lapsen, on minun helppo saada tietää heidän asumisolosuhteensa, sillä puolisoni on "sellaisella" alalla.

      • hilkkaliisa
        miltä haisee kirjoitti:

        sädesieni????

        Ennenkuin luin kirjallisuudesta "maakellarimainen haju", niin sanoin työpaikallani haisevan "vanhalle kellarille". Keuhkolääkärini sanoi hajun olevan peräisin sädesienestä (= aktinobakteeri, aktinomykeetti). Työpaikaltani löydettiin, suursiivouksen yhteydessä, ihan vähän vuotanut palopostikaapin letku ja koko palopostikaappi oli mustan mömmön peitossa (kun olin vielä työssä). Vaikka otin monta kertaa astmalääkkeet, niin menetin kokonaan ääneni, yskin ja minusta tuntui, että tukehdun. Tuo kaappikin haisi vanhalle kellarille. Lähdin silloin työterveysaseman luvalla pois työpaikalta tuntia ennen työajan päättymistä ja noin puolen tunnin kuluttua henki alkoi taas kulkemaan ja ääni palautumaan.

        Kuten olen kertonutkin, "ei tuosta hirveän hajuisesta kaapista tarvinnut ottaa näytettä" työsuojelupäällikön mukaan. Palopostin haiseva letku desifioitiin ja palopostikaappi maalattiin lateksilla, "eikä siitä voinut ottaa näytteitä".

      • tunkkainen hajuko

        se sitten tarttuu vaatteisiin ja tulee töistä kotiini? Ja oireilu jatkuu niin kauan kuin on nuo vaatteet päällä. Tästä vaatteiden hajusta valittaa myös kumppanini, joka ei ole altistunut homeille, mutta kokee sen hajun silti epämiellyttävänä.

      • Drifter#
        ToinenKuolema kirjoitti:

        tunnistamaan tuon hajun haisteltuaan ulkovarastosta tuotuja (olleet monia vuosia) lastenkenkiä. Sama hajuhan oli myös lastenvaatteissa, mikä lähti vasta n. viidennellä pesulla, joistain ei ollenkaan, joten en käyttänyt niit tuon todella pistävän, karsean löyhkän vuoksi. Jos pensasaidan ympärillä on tuoretta puuhaketta, on siinä sama voimakas pistävä haju. Kun lapseni kaveri on meillä yötä, jää tuo haju petivaatteisiinkin. Lapsen kaveri asuu suorivitalossa, minkä ikkunan edessä on suolampi. Kerran olen kylässä käynyt ja jalkojen lihaskivut alkoivat viidessätoissa minuutissa, samoin piti ääntä alkaa selvittämään. Olen vasta hieman saanut kontaktia lapsen isään ja ajan kanssa otan tämän asian esille. Lammen vieressä oleva huone haisee eniten ja siellä olleet peti- ym. vaatteet. Kaikilla neljällä lapsella on käheä ääni, ihottumaa, astman kaltaista oireilua, aamuyövalvomista, kissallakin jaloissa ihottumaa (mitä eläinlääkäri ei osaa hoitaa, ihmettelee kovasti). Lapsilla on tuossa talossa useita miniraivareita, mutta he osaavat kyllä pyytää anteeksi. Omalla lapsellani kun on herkkä hermosto, hän reagoi siellä tosi paljon (huimausta, hapen loppumisen tunnetta ym.).

        Kun tapaan kadulla tai jossain sädesieneltä haisevan aikuisen tai lapsen, on minun helppo saada tietää heidän asumisolosuhteensa, sillä puolisoni on "sellaisella" alalla.

        "ahaa-elämys" oli laittaa puuhaketta pensaiden juurelle ja kaiken lisäksi lähelle asuntoja.
        Siellä kyllä on otolliset paikat homekasvustoille.

      • ToinenKuolema
        Drifter# kirjoitti:

        "ahaa-elämys" oli laittaa puuhaketta pensaiden juurelle ja kaiken lisäksi lähelle asuntoja.
        Siellä kyllä on otolliset paikat homekasvustoille.

        lie moista laittanut ja viime vuonna, kun talo valmistui. Alakerran (maantasalla asunto) ukkoparka syö koko ajan allergialääkkeitä, eikä ole niitä koskaan aikaisemmin tarvinnut; silmät vuotaa, nokka tukossa, muista oireista en ole kysellyt.

        Just viimeksi tänään puhuin ukkoni kanssa, että tänne meillekin tokakerrokseen tuo hakkeen haju tulee, kun helteellä on pakko pitää varjonpuoleista ikkunaa auki. Ja haisee sateen jälkeen niin vietävästi. Mikäli pyykit kuivuvat parkevekkeella (siis ei viitsi ottaa ajoissa pois) toista vuorokautta, se haju on niissäkin.

        Parvekkeen katto ja lattia on pinnoittamaton - sitä olen miettinyt, että eikös pinnoittamaton betoni johda kosteuden (vaiko mikrobit, esim. sädesienen) vähän kaikkialle? Asunnon osto oli pakko rako, kun vanhan korjatun sai niin hyvällä hinnalla myytyä alle viikossa ja puhdasta vuokra-asuntoa ei löytynyt (nyt siihen homekolmioon on laitettu yksinäinen ukko asumaan, onneksi ei lapsiperhettä). En viihdy yhtään tässä, vaan vihdoinkin olisin halunnut uuteen omakotitaloon (olisi saanut yömyöhään istua "kartanolla" kaljalla, aamulla yöpukusillaan kahveella, mennä pihalle hermoja lepuuttamaan lasten tappelusta ja nahistelusta ym.) No, ukkohan sanoo, että saa lähtä poiskin, kun rouva ei ymmärrä pakkorakoa, vaan mitä sitä pois, kun on tuo tuumannut, että ollaan tässä nyt jokin aika ja palataan sitten ok-taloasiaan ja onhan tuo ukko välttämätön hyvä kapistus pentujen kasvatukseen, ja omaankin kasvatukseen ihmisenä.

        Emme kyllä ole käytännön ihmisiä lainkaan eli omakotitaloa hoitamaan (esim. vuositarkastukset) pitäisi ottaa joku "ammattilainen". Ja voit arvata, että vesivahingot hirvittävät; millainen pohja, salaojitus ym. eli enää ei luota juuri mihinkään talopakettiin.

    • hilkkaliisa

      syön antibiootteja. Ruoka ei maistu lainkaan ja saan tehdä "työtä" että saisin syötyä jotain. Olen laihtunut kaksi kiloa tämän viikon aikana.
      On ollut pakko istua sisällä, kun antibiooteissa lukee, ettei saa olla auringossa. Onneksi mahakipu on loppunut. Onneksi vielä ainakaan en ole saanut mitään allergisia reaktioita antibiooteista (kahta erilaista).
      Pensisilliini allergia tuli aikoinaan noin kaksi päivää lääkekuurin lopettamisen jälkeen - siis viivästynyt reaktio, kuten usein ensimmäisellä kerralla tulee. Sen jälkeen en ole syönyt penisilliiniä.

      Hyvää tätä päivää ystävät!

    • WC haisee

      p¤¤¤¤¤¤e vaikka ei ole koko päivänä kukaan siellä pykännyt. Mitä tehdä.
      Silmiä kirvelee ja pahoinvointia. Jotain kaasuja vai mitä on? Onkohan vaarallista.
      Vanha sanonta, että p----hajussa kasvaa. Pitääkö vielä paikkansa.

    • Huolestunut isä

      Antibioottikuurin jälkeen, sekä homealtistuksessa muutenkin, maitohappobakteereiden syöminen todellakin kannattaa! Kun nuo toksiinit joita sisäilmaongelma sisällään pitää, ovat sukua useat penisiliinille, joka tuhoaa hyvät bakteerit! Sädesienialtistus on kaamea, meidän perhe kuihtui liki hengiltä, eläimet kuolivat salaperäiseen myrkytykseen kun maksa petti... Myös viherkasvit kuolivat kaikki. Lapsi syntyi alle kilon painoisena ennen aikojaan, ei olisi voinut kuvitellakaan että koti voi tehdä niin kammottavan sairaaksi! Apua ei mistään saanut, hullunleima vaan otsaan ja valitusten seurauksena ovella lastensuojelu, joka onneksi perheemme pelasti kun molemmat saivat hengitystieoireita kolmen vartin istumisen jälkeen... Vastassamme on suuren rahan edut, siinä ei kansanterveys paina pätkääkään! Voimia altistuneille, niitä kovin tarvitaan, tiedon saanti nykyisin helpompaajos osaa itse kaivaa netistä tai kirjallisuudesta, muualla maailmassa asiaan suhtaudutaan vakavasti, täällä vähätellään ja käsketään tuulettamaan...

      • vaaraton VOC :( V-E

        "täällä vähätellään ja käsketään tuulettamaan... "

        VOC=haihtuvat orgaaniset yhdisteet. Kyllähä niitäkin tuuletin ovista ja ikkunoista oikein tosissaan. Pois hätyyttelin kaikkia niitäkin mitä en nähnyt, henkihieverissä.
        VOCkit jäi minä lähdin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      105
      6358
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      222
      3575
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3405
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3328
    5. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      33
      2721
    6. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2555
    7. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2524
    8. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2373
    9. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      274
      2181
    10. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1786
    Aihe