Kuukauden saarna

Pappi kirjoitti:

Armo lisääntyköön teille ja rauha meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Amen.

Älä pelkää sinä piskuinen lauma

Luuk. 12:32-40: Jeesus sanoi: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne. Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee." Amen.

Yhdymme rukoukseen: Rakas Vapahtajamme Jeesus Kristus! Me kiitämme sinua siitä, että olet meidän Kuninkaamme ja että sinä olet luvannut meille valtakunnan. Anna meidän omistaa valtakuntasi ja sen mukana kaikki hyvät lahjasi. Poista evankeliumisi kautta pelko sydämistämme ja suo meidän aina odottaa sinua palaavaksi. Amen.

Kalliit kristityt Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Jumalan sana valmistaa meitä ottamaan Kristuksen oikealla tavalla vastaan. Tässä tarkoituksessa se puhuu Kristuksen maailmaan tulemisesta. Adventin ja joulun aikana saarnateksteissä tämä asia tulee esille kahdesta näkökulmasta. Ensiksi Raamattu puhuu Vapahtajan ensimmäisestä maailmaan tulemisesta, mikä on joulujuhlan varsinainen aihe. Toiseksi tekstit puhuvat myös Vapahtajan paluusta. Nämä Kristuksen kaksi maailmaan tulemista kuuluvat yhteen. Hänen ensimmäisen tulemisensa ja armotyönsä perusteella voimme löytää tien Jumalan armon yhteyteen. Tämä on edellytys sille, että voimme odottaa hänen toista tulemistaan oikein.

Tekstimme puhuu meille Jumalan lapsille siinä tarkoituksessa, että valmistuisimme oikein hänen toista tulemustaan varten. Tekstimme ydin on Vapahtajan sanoissa: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma." Tähän perustavaan näkökohtaan liittyy sitten monia muita opetuksia. Ensimmäinen niistä tuo sydämillemme suuren lupauksen, sillä Vapahtajan sanoista käy ilmi, että

1. Piskuisella laumalla on valtakunta

Vapahtaja puhui tekstimme sanat häntä seuranneille 72 opetuslapselle. Joukko oli siis suurempi kuin 12 opetuslasten muodostama ydinryhmä, mutta huomattavasti pienempi kuin koko juutalainen kansa. Tämä rajankäynti Jeesuksen opetuslasten ja koko kansan välillä käy ilmi Luukkaan 12. luvun ensimmäisestä jakeesta: "Kun (sillä välin) kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan, rupesi hän puhumaan opetuslapsillensa." Opetus, jota Jeesus antaa, on siis tarkoitettu hänen omillensa eikä maailmalle. Tästä näkökulmasta hän sitten opettaa omiaan, kuinka heidän on toimittava maailmassa ja erityisesti sitä, mihin heidän on kiinnitettävä sydämensä tämän maailman kulkiessa kohti loppuaan. Luvun alkupuolella ovat muun muassa seuraavat opetukset: "Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. Vaan ... peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää." (Luuk. 12:4,5) ja "Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte." (Luuk. 12:22)

Vapahtajan tarkoitus on erottaa omiensa sydän maailmasta siten, että he eivät pelkää maailman mahtia ja vihollisen voimaa. Heidän on pelkääminen yksin Jumalaa, hänen voimaansa ja vihaansa syntiä vastaan. Jumalan omien on turvauduttava katumuksessa ja uskossa Vapahtajaan ja omistettava syntien anteeksiantamus hänen nimessään. Kaikissa ajallisissakin asioissa on turvattava Jumalan huolenpitoon ja näin käännyttävä pois maailman opettaman ahneuden ja tyytymättömyyden tieltä. Kaikkia näitä käskyjä me Vapahtajan omat tarvitsemme kok elämämme ajan. Ennen kaikkea meidän on elettävä Jumalan armollisista lupauksista ja niiden voimasta säilyttävä hänen ominaan maailman melskeestä huolimatta.

Tekstissämme on kohta, joka aivan kuin tiivistetysti tuo esiin sen, että Jumalan omat eivät ole tämän maailman vallassa, vaan meillä on parempi osa. Tämä käy ilmi Vapahtajan sanoista: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Tässä Kristus sanoo aivan perustavan asian. Jälleen toistuu hänen sanansa "Älä pelkää." Sen peruste on valtava: Jumala antaa omillensa valtakunnan. Kuinka meidän on sovellettava itseemme Kristuksen lupausta valtakunnasta, ja miten se on otettava vastaan?

Aivan aluksi on tarpeen palauttaa mieleen Katekismuksen opetus Jumalan valtakunnan tulemisesta. Lulther selittää Isä meidän rukouksen pyyntöä "Tulkoon sinun valtakuntasi": "Jumalan valtakunta tulee tosin itsestään ilman meidän rukoustamme, mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin tykömme. Se tapahtuu, kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armonsa kautta uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme Jumalan tahdon mukaan täällä ajassa ja sitten isnkaikkisuudessa." Tämä Jumalan valtakunnan tulemisen tapa ohjaa meidät odottamaan ja tarkkailemaan hänen valtakuntaansa oikealla tavalla ja lisäksi antaa meille suuren lohdutuksen.

Ensiksi meidän on vielä täsmennettävä käsitystämme, kenelle Vapahtaja puhuu. Hän sanoo sanansa piskuiselle laumalle. Vapahtaja ei siis puhu maailmalle tai edes valtavan suurelle ihmismäärälle. Näin ollen olisi väärin ajatella Jumalan valtakunnasta niin, että sitä pitäisi mitata ihmismäärän mukaan ja ajatella, että Jumalan valtakunta olisi totta vasta, kun suuret joukot kokoontuisivat yhteen. Ei näin ollut Vapahtajan maanpäällisen elämän aikana. Se Jumalan lasten joukko, joka kuuli Vapahtajan sanat, oli aivan pieni ja vähäinen verrattuna suureen juutalaiseen kansaan. Heidän joukossaan, jopa kahdentoista opetuslapsen ydinjoukossa oli ajatusta, jonka mukaan Vapahtajan olisi perustettava maanpäällinen valtakunta, mutta tämän ajatuksen Kristus torjui jyrkästi. Oli siis silloin ja on tänä päivänä tehtävä parannus sellaisesta ajatuksesta, että Jumalan valtakuntaa alettaisiin mitata tästä maailmasta peräisin olevin mittarein. Sellainen tosiasiassa kääntyy Jumalan valtakuntaa vastaan. Jos maailman kanssa tehdään kompromisseja, se merkitsee usein käytännössä Jumalan puhtaasta sanasta luopumista. On siis pitäydyttävä siihen, että Jumalan valtakunta tulee luoksemme tässä ajassa sanan kautta. Se merkitsee oikeaa uskoa Vapahtajaan ja armon voimasta tapahtuvia hyviä tekoja. Jumalan säätämänä aikana saamme sitten omistaa hänen valtakuntansa iankaikkisesti.

Tekstimme opetus piskuiselle laumalle kuuluvasta Jumalan valtakunnasta on myös valtava lohdutus. Sitä se on erityisesti sillä tavoin, että me vain harvoin tunnemme ja koemme suurta rauhaa. Luther kommentoi Roomalaiskirjeen viidennen luvun ensimmäistä jaetta: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." seuraavasti: "Totuus on, että Jumalan lapsilla on rauha uskon kautta, mutta se on näkymätön ja kaiken ymmärryksen yläpuolella siten, että vaikka elämää ei voi tuntea kuolemassa, me kuitenkin uskomme omistavamme elämän. Meidän lihassamme ja tunteissamme on suurta ahdinkoa ja levottomuutta. Niinpä Daavid valittaa: "Ei ole lihassani tervettä paikkaa sinun vihastuksesi tähden eikä luissani rauhaa minun syntieni tähden." (Ps. 38:4) Ei myöskään Kristus kokoenut mitään rauhaa ristillä. Mutta entä sitten, jos kristityt eivät kokisi mitään kiusauksia, mitä hyötyä olisi niin monista evankeliumin lupauksista, lohdutuksista ja armon julistuksesta? Voimme viitata tällaisiin teksteihin: "Köyhille julistetaan evankeliumia." (Matt. 11:5), "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.", "Heikkouskoista hoivatkaa." (Room. 14:1)ja "Lopuksi, veljet, iloitkaa." (2 Kor. 13:11) Niinpä koska kristityt aina tuntevat ahdinkoa ja surua, ensimmäinen ja tärkein jumalallinen käsky on, että nostamme ylös surevia ja lohdutamme ahdistettuja. Ja niiden, jotka ovat sellaisissa kiusauksissa, pitäisi vuorostaan antaa nostaa itsensä ylös ja laittaa suru ja pelko sivuun." (W-T 1, No. 865, What Luther says 1538)

Kristuksen puhe Jumalan valtakunnasta on siis erityisen tarpeellinen surun ja murheen keskellä. Jumalan valtakunta on todellisuutta. Sinäkin saat olla sen jäsen yksin uskon kautta Kristukseen. Näin saat omistaa lohdutuksen, jonka varassa voit iloita Herrassa, vaikka kokisitkin murhetta.

Jumalan omien aarre ja sydän on taivaassa

Jeesus opettaa Jumalan valtakunnan jäsenten elämästä tärkeän asian. Sen voimme nimetä seuraavasti: "Jumalan omien aarre ja sydän on taivaassa." Tämä käy ilmi erityisesti tekstimme sanoista: "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne." Tässä Jeesus varoittaa siitä väärästä luulosta, että maallinen omaisuutemme voisi auttaa meitä Jumalan edessä ja ohjaa käyttämään omaisuutta oikein. Samassa luvussa hieman aiemmin on vertaus rikkaasta miehestä, jonka maa kasvoi hyvin ja joka halusi tehdä aina vain suuremmat varastot voidakseen nauttia levollisista päivistä. Hän turvasi omaisuuteensa, mutta hänen loppunsa oli karmea. Tuli hetki, jolloin Jumala päätti hänen elämänsä. Mitään hyötyä ei ollut siitä omaisuudesta, jonka hän oli kerännyt ja johon hän oli turvannut.

Vapahtajan opetuksen mukaan hänen omiensa on ajateltava maallisesta omaisuudesta päinvastaisella tavalla kuin omaisuuteensa luottanut rikas mies. Omaisuus ei mitenkään auta Jumalan edessä. Se ei anna varmaa turvaa edes maallisesti. Sen sijasta se hyvä, mitä omaisuudella voimme toisille tehdä, on tavoittelemisen arvoista. Tässä mielessä Vapahtaja kehottaa omiansa myymään, mitä heillä on ja antamaan almuja. Hänen sanansa eivät merkitse sitä, ettei maallista omaisuutta saisi olla tai että kaikki pitäisi myydä. Siinä tapauksessa uskovat pian olisivat itse toisten avun varassa. Vaikka väliaikaisesti ja tietyissä tilanteissa ja ilman laiskottelun halua uskova voi olla toisten avun varassa ja saa ottaa sitä vastaan hyvällä omallatunnolla, ei se kuitenkaan ole tila, johon pitäisi pyrkiä. Raamattu ohjaa työn tekemiseen elannon hankkimiseksi ja sitä varten, että voi auttaa toisia. Apostoli Paavali opetti: "Tehköön (hän) ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle." (Ef. 4:28) Tämä on asiayhteydessään sanottu sellaiselle, joka epäuskon tietä kulkiessaan on varastanut, mutta se kelpaa ohjeeksi jokaiselle Jumalan lapselle, joka terveytensä ja voimiensa puolesta voi tehdä työtä.

Perusta sille, että voimme käyttää omaisuutta oikein, on, että aarteemme on taivaassa. Siitä seuraa, ettemme ajattele omaisuudesta itsekkäästi, vaan siten, kuinka sitä voisi käyttää ihmisten iankaikkiseksi ja ajalliseksi hyödyksi. Tältä pohjalta toimiessamme voimme omistaa "kulumattomat kukkarot ja loppumattoman aarteen". Kulumattomat kukkarot viittaavat siihen, että meillä jo täällä ajassa voi olla siunaus mukanamme, kun käytämme maallista omaisuutta. Tämä on eri asia kuin sellalinen väite, että uskovalla väistämättä olisi paljon maallista hyvää. Ei niin, vaan Jumalan siunaus voi olla aivan yhtä hyvin sillä, jolla on vähän omaisuutta kuin sillä, jolla sitä on enemmän. Kun käytämme sitä vastuullisesti ja tietoisina siitä, että se on Jumalan lahjaa emmekä turvaa siihen, on siitä suuri ajallinen hyöty. Raamattu opettaa rikkaista ihmisistä, esimerkiksi Aabrahamista, jotka turvasivat Jumalaan ja käyttivät omaisuuttaan epäitsekkäästi toistenkin hyväksi. Toiselta puolen Jumalan lapsen pienestäkin varasta voi olla suuri siunaus. Raamattu ohjaa tyytyväisyyteen siitä, mitä meillä on. Apostoli Paavli sanoi: "Suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa." Ensiksi on turvaaminen Jumalaan ja hänen lapsenaan oleminen uskon kautta Vapahtajaan. Sille perustuu tieto siitä, että Jumala pitää meistä huolen, ja näin uskova voi olla tyytyväinen maalliseen osaansa. Kun käsitämme, että olemme saaneet varamme Jumalalta, voimme varjeltua käyttämästä niitä synnillisiin asioihin ja päinvastoin Jumalan valtakunnan, itsemme ja lähimmäistemme hyödyksi. Tällaisen varojen käytön Jumala siunaa tahtonsa mukaan. Sillä tavoin voimme saada kokea siunausta siten, että voimme tyytyväisin mielin auttaa vaikeuksissa olevaa lähimmäistämme. Toiseksi Jumalan valtakunnan tähden ymmärrämme tärkeäksi sen, että evankeliumin julistuksen ja seurakunnan toiminnan hyväksi annetaan rahaa. Saamme pyytää hänen siunaustaan tässä mielessä käytetylle omaisuudelle, niin että se koituisi hänen nimensä kunniaksi ja valtakuntansa leviämiseksi tässä ajassa.

Piskuinen lauma odottaa Jeesusta palaavaksi

Tekstimme osoittaa Jumalan omista vielä sen, että he odottavat Jeesusta palaavaksi. Tässä mielessä Jeesus puhuu kupeiden vyöttämisestä ja lamppujen palavana pitämisestä. Nämä asiat tuovat mieleemme toisia raamatunkohtia, joissa samoista asioista puhutaan hieman laajemmin. Efesolaiskirjeen kuudennessa luvussa apostoli Paavali sanoo: "Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä." Totuus viittaa tässä Jumalan sanaan ja siihen, että tunnustamme sen jumalalliseksi totuudeksi ja elämme siitä. Kupeiden vyöttäminen on kielikuva. Pitkä, maata laahaava puku solmittiin vyöllä, jotta puku ei enää ulottunut maahan ja kulkeminen oli mahdollista. Jumalan sanassa pysyminen on tällaista vyöttäytymistä. Se tekee mahdolliseksi sen, että olemme koko ajan valmiit kohtaamaan Herramme, kun hän tulee.

Lamppujen palavana pitäminen tuo mieleemme vertauksen kymmenestä neitsyestä, joista viidellä oli öljyä mukanaan ja joiden lamput paloivat siihen saakka, kunnes Herra saapui. Viisi tyhmää puolestaan oli jättänyt öljyn pois, eivätkä heidän lamppunsa palaneet riittävän kauan. Kysymys on siitä, että jokaisella on oltava omakohtainen usko. Kunkin on itseänsä varten turvattava Herraan ja elettävä hänen armostaan.

Tekstissämme korostuu erityisesti se, että koko ajan on oltava valmiina kohtaamaan Herra. Hän tulee tahtonsa mukaan meille tuntemattomalla hetkellä. Koko ajan on siis oltava valmiina. Huomionarvoista on, että tekstissämme ei ollenkaan puhuta siitä, että valvovat palvelijat yrittäisivät laskelmoida, milloin Herra palaa. Ei niin, sillä hetki on meille tuntematon. Siksi huomio ei kiinnity Vapahtajan paluun ajankohtaan, vaan valveilla olemiseen. Tämä puolestaan merkitsee sitä, että joka hetki turvaamme hänen sanaansa, elämme katumuksessa ja uskossa hänen valtakunnassaan ja omistamme sydämellemme hänen lupauksensa siitä, että saamme olla hänen valtakuntansa jäseniä sekä uskon kautta täällä että kerran perillä taivaassa. Amen.

Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teitä valmistava, teitä tukeva, teitä vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti. Amen. (1 Piet. 5:10-11)


Teidän rakas

Pappi

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä