Lukijat, jotka jakavat CMI.n päämäärät, voivat otaa vapaasti valokopioita artikkeleiden teksteistä vilpittömiin, ei-kaupalliseen, kristillisiin opetustarkoituksiin – lukuun ottamatta niitä artikkeleita, joiden tekijänoikeuksien on ilmoitettu kuuluvan muille, tai jos lupa artikkelin uudelleenjulkaisemiseen on saatu muualta.
Luominen nro 1 s.2
CMI – Creation Ministries Internationalille
Kiehtovat elävät fossiilit
Yllä olevat kuvat esittävät kahta kaksikuorista Anadara-simpukkalajia.
Huomaatko eroa elävän lajin ja fossiilin välillä? Evoluution kannattajien ja muiden pitkiin ajanjaksoihin uskovien mukaan ikäeroa on noin kolme miljoonaa vuotta, kuitenkin simpukat ovat aivan samannäköisiä!
Alemassa kuvassa on kaksi plioseenikaudelle luokitellusta italialaisesta kalliosta peräisin olevaa Anadara-lajin fossiilia. Simpukka, jonka kuoren puoliskot ovat hiukan auki, on nimeltään A. Corbulides ja toinen laji on nimeltään A. Natalensis. Ylemmässä kuvassa samat lajit ovat elävinä ja samalla tavalla kuvaan aseteltuina. Meidän siis pitäisi uskoa evoluutioon, joka ei ole aiheuttanut kolmen miljoonan vuoden aikana mitään muutosta näihin simpukoihin? On hyvä huomioida seuraavat seikat:
1. Simpukoilla on paljon lyhyempi sukupolvien väli kuin ihmisillä. Sukupolvia, jotka olisivat syntyneet, siirtäneet DNA-informaation seuraavalle sukupolvelle ja kuolleet, olisi ollut valtavasti
2. Aina DNA:ta seuraavalle sukupolvelle kopioitaessa voi tapahtua myös mutaatiota (kopiointivirheitä, joiden evoluutioon uskovat väittävät olevan olennainen osa evoluutiota). Luomiseenkin uskovat ajattelevat mutaatioden voivan aiheuttaa muutoksia, mutta tällöin kyseessä on informaation menettäminen tai turmeltuminen.
3. Miljoonien simpukka sukupolvien aikana mutaatiota tapahtuu koko ajan ja ympäristö aiheuttaa monenlaisia valintapaineita, kun olosuhteet muuttuvat (esim. Petoeläinten saalistus, kilpailu eloonjäämisestä). Tällaisissa tilanteissa evoluutioon uskovien mukaan luonnonvalinta käyttää mutaatiota tuottaakseen evoluution mukaisia muutoksia. Tuntuu mahdottomalta kuvitella, että elämän historiaa olisi todella kulunut miljoonia vuosia. Miten silloin lajit olisivat voineet välttyä muuttumasta tai rappeutumasta edes jonkin verran?
Tälllaisia esimerkkejä tiedetään nykyään paljon ja Dr Joachim Scheven (kuvassa) on asettanut monia niistä näytteille luomismuseoon (LEBENDIGE VORWELT, Hagen-Hohenlimburg, Saksa). Museossa on kokoelma niin kutsutuista ”elävistä fossiileista”, joita on siellä satoja kappaleita. Fossiiliasiantuntijat ovat nyt alkaneetkin puhua yleisesti ”staasitilasta” tavallisena fossiiliaineiston tilana. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti ”saman pysymistä”, joka kuulostaa juuri päinvastaiselta kuin evoluutio.
Mitä fossiilit osoittaisivat äskeittäin tapahtuneen kuusipäiväisen luomisen ja maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen perusteella?
Osa fossiloituneista eliöistä olisi jonkin verran erilaisia kuin niiden nykyiset elävät lajitoverit, mutta kuitenkin saman lajien edustajia. Nänä erot selittyisivät sillä, että vedenpaisumuksen jälkeen lajinsisäinen geenivalikoima köyhtyi.
Osa fossiileina löytyneistä eliölajeista olisi kuollut sukupuuttoon. Tämä on ollut totta siitä asti, kun syntiinlankeemuksen jälkeen kuoleman kirous tuli osaksi luomakuntaa. Sukupuuttoon kuoleminen ei siis ole evoluutiota.
Osa fossiileista olisi juuri samanlaisia kuin nykyään elävät lajit, aivan kuten simpukka-esimerkissämme, koska todellisuudessa fossiloituneiden ja elävien yksilöiden välillä on vain muutamia tuhansia vuosia, ei miljoonia vuosia.
Luominen nro 1 s.36
http://www.luominen.fi/?sid=30000

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mahtavat mutuperustelut. Miksi simpukan olisi pitänyt muuttua miljoonissa vuosissa jos ekolokinen lokero on pysynyt muuttumattomana? Ihan vain siksi koska se kreationisteista *tuntuu* siltä.
Tämä taas osoittaa, että kreationistit joko eivät ymmärrä evoluutioteorian perusteita tai tahallaan vääristelevät asioita.
Jos eliö on ekolokeroonsa sopeutunut, miksi sen pitäisi muuttua?
"Eliöiden ominaisuudet siis muodostuvat sattuman ja valinnan kautta. Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää, sen tuloksena on vain jollakin tavoin ympäristöönsä paremmin sopeutuneita yksilöitä. Täydellisesti ympäristöönsä sopeutuneita eliöitä ei kuitenkaan voi syntyä, koska ympäristö muuttuu koko ajan, ja eliöiden kehityshistoria voi asettaa rajoituksia tulevalle kehitykselle."
Darwinistien semanttiset selitykset eivät ole antaneet minulle mitään tieteelliseksi kokemaani perustelua evoluution darwinistisuudelle, jonka ylläoleva lainaus hyvin tiivistää. Monet näyttävät uskovan jopa lukion biologiassa annettuun kuvaan darwinismin totuudesta. Darwinismi on kuitenkin teoria, jota ei ole mahdollista korjata esim. ottamaan huomioon koko maailmankaikkeuden evoluutiota ohjaavia matemaattisia luonnonlakeja. En ole nähnyt välimuodoistakaan mitään vakuuttavaa darwinismilla selitettävää esitystä. Siispä pätee yhä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000017709828
Yllä olevat kuvat esittävät kahta kaksikuorista Anadara-simpukkalajia.
---
Mitkä kuvat?
Onko tarkoitettu Anadara trapeziaa, Anadara granosaa vai jotakin muuta Anadara-lajia, kuten Anadara antiquataa? Pleistoseeniajalta on lköydetty yksi fossilisoitunut Anadara-laji nimeltään Anadara grandis; tarkoitettaisiinko tätä? Sen yksilöitä taas ei mainita nykyajalta.
Anadara-lajit ovat levinneet kaikkialle trooppisiin vesiin, erityisesti mangrovea kasvaville alueille. Pitäisi olla tarkempi lausunnoissaan tai todella antaa linkki, jossa ovat kuvat ja tarkat lajimääritteet (kuten koko ja väri).