Mikä on vikana kristinuskossa? Kristityt itse mainostavat uskontoaan "vapauttavana" ja "armeliaana", mutta ulkopuolisen silmissä kyse on synkeästä lakiuskonnosta, jossa psykopaattinen kostajadiktaattori vihaa omia lapsiaan ja on valmis silmää räpäyttämättä tuhoamaan heidät ja heittämään heidät tuosta vain ikuiseen kidutukseen, jos he eivät suostu tottelemaan ja palvomaan hänen omaa poikaansa, jonka hän syyttömänä teloitutti hyvin julmalla tavalla.
Kristinusko meni lopullisesti metsään 400-luvulla. Sen jälkeen kristinuskon historia on ollut virheiden paikkaamista entistä pahemmilla virheillä.
Kristinusko on lakiuskonto. Kristinusko alkoi juutalaisuuden herätysliikkeenä ja sen liberaalina haarana, mutta se ossifioitui nopeasti omaksi uskonnokseen ja sen siteet emouskontoon ja sen tulkintoihin katkesivat. Jatkuvasti uskontoon tuli enemmän ja enemmän virhetulkintoja, ja lopulta kristinuskon päästyä valtauskonnoksi mopo karkasi käsistä.
Mitä sitten 400-luvulla tapahtui ja miksi kristinuskossa mopo karkasi lopullisesti käsistä? Miksi juutalaisuus ja kristinusko eroavat jo lähtökohdiltaan toisistaan?
Juutalaisuuden lähtöasetelma on rakkaus. Kristinuskon lähtöasetelmana on viha. Juutalaisuuden lähtökohtana on se, että Jumala rakastaa luotujaan: kristinuskossa taas lähtökohtana on, että Jumalan ja hänen luotujensa välillä vallitsee viha-asetelma, ja Jumala on ensisijaisesti rankaisija ja kostaja. Vaikka molemmissa on sama pyhä kirja (Tanach), juutalaisilla on lisäksi Talmud, mutta kristityt nojaavat puhtaan fundamentalistiseen tulkintaan. Kristityillä ei ole talmudilaista tulkintaperinnettä.
Eli siis kristinuskon lähtökohta on, että Jumala on hyvä ja ihminen on paha ja että Jumala oletusarvoisesti vihaa luotujaan, ja on järjestänyt asiat niin, että oletusarvoisesti jokainen ihminen joutuu kuolemansa jälkeen ikuiseen kidutukseen. Fair enough. Mutta tämä Jumala on sitten leppynyt sen verran, että hän teurastutti oman poikansa lepyttääkseen itse itseään ja omaa pyhää vihaansa, niin että jokainen joka uskoo tähän juttuun, sitten saakin armon (siis mistäkö? - no tietysti Jumalan itsensä pyhältä vihalta!). Kristinuskon lähtökohta on, että jo pelkästään syntyminen tähän maailmaan on niin suuri rikos Jumalaa kohtaan, että siitä pitää rankaista iankaikkisella kidutuksella ilman loppua.
Tämä on perisyntiopin ydin: henkinen ja hengellinen kiristys - syyllistäminen, pelottelu ja sen jälkeen love bombing. Perisyntioppi siinä muodossaan, missä me sen tunnemme, on peräisin Pyhältä Augustinukselta 400-luvulta. 400-luvun alkua kristillisessä kirkossa leimasi pelagiolaiskiista: vastakkain olivat Pelagius, joka painotti vapaata tahtoa ja Jumalan rakkautta, sekä Augustinus, joka painotti predestinaatiota ja Jumalan pyhää vihaa. Augustinuksen kanta voitti.
Kristinusko pohjimmiltaan kiistää ihmisen vapaan tahdon, ja lähtee siitä, että jokainen ihminen on Saatanan (omituinen musta enkeli, ikäänkuin anti-jumala, jonka Jumala kyllä antaa raivota vuosimiljoonasta toiseen rankaisematta ja vietellä hänen omia luotujaan kadotukseen, mutta rankaisee välittömästi ja leppymättä omia lapsiaan ikuisella kidutuksella) omaisuutta heti startissa ja että Jumala vihaa jokaista vastasyntynyttä lasta alusta alkaen. Samoin kristinuskoon kuuluu myös predestinaatio-oppi: Jumala määrää ihmisen loppusijoituspaikan alusta saakka, eikä ihminen kykene omilla teoillaan tai valinnoillaan vaikuttamaan siihen mitenkään. Juutalaisuus puolestaan painottaa vapaata tahtoa.
Mitä taas Mooseksen lakiin tulee, kristinusko oletusarvoisesti lähtee siitä, että Jumala sääti lain sen takia, että hän saisi simputtaa luotujaan - se on puhtaasti tylyttämistä varten eli ihmiseltä vaaditaan mahdottomia jotta hän tajuaisi oman surkeutensa, huonoutensa ja mitättömyytensä ja alkaisi pelkäämään tuota vihan Jumalaa ja alkaisi palvomaan Jeesusta. Juutalaisuus taas lähtee siitä, että lakia ei ole lainkaan mahdotonta noudattaa vaan että sen noudattaminen on merkki siitä, että rakastaa Jumalaa ja tottelee häntä. Kristittyjen mielestä lakia on mahdoton noudattaa, juutalaisten mielestä taas täysin mahdollista. Pikaisen empiirisen tutkimuksen mukaan lakia on mahdollista noudattaa.
Eli jos minulta kysytään, niin juutalaisuus on paljon lähempänä totuutta kuin kristinusko. Pidän tosin aivan liian paljon frutti di maresta voidakseni ryhtyä noudattamaan kosheria.
Kristinusko meni lopullisesti metsään 400-luvulla. Sen jälkeen kristinuskon historia on ollut virheiden paikkaamista entistä pahemmilla virheillä.
Kristinusko on lakiuskonto. Kristinusko alkoi juutalaisuuden herätysliikkeenä ja sen liberaalina haarana, mutta se ossifioitui nopeasti omaksi uskonnokseen ja sen siteet emouskontoon ja sen tulkintoihin katkesivat. Jatkuvasti uskontoon tuli enemmän ja enemmän virhetulkintoja, ja lopulta kristinuskon päästyä valtauskonnoksi mopo karkasi käsistä.
Mitä sitten 400-luvulla tapahtui ja miksi kristinuskossa mopo karkasi lopullisesti käsistä? Miksi juutalaisuus ja kristinusko eroavat jo lähtökohdiltaan toisistaan?
Juutalaisuuden lähtöasetelma on rakkaus. Kristinuskon lähtöasetelmana on viha. Juutalaisuuden lähtökohtana on se, että Jumala rakastaa luotujaan: kristinuskossa taas lähtökohtana on, että Jumalan ja hänen luotujensa välillä vallitsee viha-asetelma, ja Jumala on ensisijaisesti rankaisija ja kostaja. Vaikka molemmissa on sama pyhä kirja (Tanach), juutalaisilla on lisäksi Talmud, mutta kristityt nojaavat puhtaan fundamentalistiseen tulkintaan. Kristityillä ei ole talmudilaista tulkintaperinnettä.
Eli siis kristinuskon lähtökohta on, että Jumala on hyvä ja ihminen on paha ja että Jumala oletusarvoisesti vihaa luotujaan, ja on järjestänyt asiat niin, että oletusarvoisesti jokainen ihminen joutuu kuolemansa jälkeen ikuiseen kidutukseen. Fair enough. Mutta tämä Jumala on sitten leppynyt sen verran, että hän teurastutti oman poikansa lepyttääkseen itse itseään ja omaa pyhää vihaansa, niin että jokainen joka uskoo tähän juttuun, sitten saakin armon (siis mistäkö? - no tietysti Jumalan itsensä pyhältä vihalta!). Kristinuskon lähtökohta on, että jo pelkästään syntyminen tähän maailmaan on niin suuri rikos Jumalaa kohtaan, että siitä pitää rankaista iankaikkisella kidutuksella ilman loppua.
Tämä on perisyntiopin ydin: henkinen ja hengellinen kiristys - syyllistäminen, pelottelu ja sen jälkeen love bombing. Perisyntioppi siinä muodossaan, missä me sen tunnemme, on peräisin Pyhältä Augustinukselta 400-luvulta. 400-luvun alkua kristillisessä kirkossa leimasi pelagiolaiskiista: vastakkain olivat Pelagius, joka painotti vapaata tahtoa ja Jumalan rakkautta, sekä Augustinus, joka painotti predestinaatiota ja Jumalan pyhää vihaa. Augustinuksen kanta voitti.
Kristinusko pohjimmiltaan kiistää ihmisen vapaan tahdon, ja lähtee siitä, että jokainen ihminen on Saatanan (omituinen musta enkeli, ikäänkuin anti-jumala, jonka Jumala kyllä antaa raivota vuosimiljoonasta toiseen rankaisematta ja vietellä hänen omia luotujaan kadotukseen, mutta rankaisee välittömästi ja leppymättä omia lapsiaan ikuisella kidutuksella) omaisuutta heti startissa ja että Jumala vihaa jokaista vastasyntynyttä lasta alusta alkaen. Samoin kristinuskoon kuuluu myös predestinaatio-oppi: Jumala määrää ihmisen loppusijoituspaikan alusta saakka, eikä ihminen kykene omilla teoillaan tai valinnoillaan vaikuttamaan siihen mitenkään. Juutalaisuus puolestaan painottaa vapaata tahtoa.
Mitä taas Mooseksen lakiin tulee, kristinusko oletusarvoisesti lähtee siitä, että Jumala sääti lain sen takia, että hän saisi simputtaa luotujaan - se on puhtaasti tylyttämistä varten eli ihmiseltä vaaditaan mahdottomia jotta hän tajuaisi oman surkeutensa, huonoutensa ja mitättömyytensä ja alkaisi pelkäämään tuota vihan Jumalaa ja alkaisi palvomaan Jeesusta. Juutalaisuus taas lähtee siitä, että lakia ei ole lainkaan mahdotonta noudattaa vaan että sen noudattaminen on merkki siitä, että rakastaa Jumalaa ja tottelee häntä. Kristittyjen mielestä lakia on mahdoton noudattaa, juutalaisten mielestä taas täysin mahdollista. Pikaisen empiirisen tutkimuksen mukaan lakia on mahdollista noudattaa.
Eli jos minulta kysytään, niin juutalaisuus on paljon lähempänä totuutta kuin kristinusko. Pidän tosin aivan liian paljon frutti di maresta voidakseni ryhtyä noudattamaan kosheria.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vallan mainio kirjoitus. Selvitti kertalaakista sen, mikä kristinuskossa on vikana; soisi uskovaistenkin lukevan ajatuksella.
Onneksi olen läpikotaisin ateisti, ei tarvitse ruveta valitsemaan niistä jumalista sitä vähiten sadistista tapausta.
puolestaan on se, että se kiistää kokonaan Jumalan sekä spiritualiteetin. Ei hyvä. Se sivuuttaa rakkauden kaksoiskäskystä kokonaan sen toisen osan.
No, ateistin helvetti meillä on tiedossamme. Absurdi harmaa tyhjö, jossa sielu on ypöyksin itse itsensä kanssa ja jossa yksinäisyys on käsinkosketeltavaa. Onneksi sieltä kuitenkin pääsee pois :)
Vain tollo uskovainen voi kuvitella helvetin itselleen ja (erityisen mielellään) toiselle.
ateistin helvetti onkin tuo harmaa tyhjö. Se muuten on tullut vastaan useammassa kuin yhdessä kuolemakokemuksessa.
Ateistin helvetti on se harmaa absurdi tyhjö, koska ateisti ei usko helvettiin eikä sen olemassaoloon. Siksi hänelle helvetti näyttäytyykin juuri hänen uskonpuutteensa kaltaisena - olemassaolona olemattomuudessa.
Uskovaisen helvetti on se klassinen dantemainen tulta-ja-tulikiveä -inferno, sillä hän kuvittelee sen sellaiseksi.
...on suurempi kun uskotkaan. Vain koska et ole sitä tajunnut, ei tarkoita sitä, ettei sitä olisi. Jos lähtökohtana on "en usko", niin silloin totuutta on miltei mahdotonta nähdä. (Ellei sitten tosiaan pääse kokemaan tuonpuoleista)
Sinullakin on alitajunta, missä on vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Se pääsetkö sinne tutkimaan niitä on eri asia! Jos egosi on liian koppava, et näe totuutta!
>>Jos he eivät suostu tottelemaan ja palvomaan hänen omaa poikaansa
jeesus herran kanssa teki symbioosin,oisi pitänyt se tappaa hirsipuussa.
Ateismin ongelma
Kirjoittanut: ... 24.7.2006 klo 19.12
puolestaan on se, että se kiistää kokonaan Jumalan sekä spiritualiteetin. Ei hyvä. Se sivuuttaa rakkauden kaksoiskäskystä kokonaan sen toisen osan
--- Tähän sanoisin, ettei ateismi tarkoita sitä, etteikö rakastaisi toista niin kuin itseään. Silloinhan toimii täysin omista ei uskonnon luomista normeista lähtien. Ateistina ajattelen, että on tärkeää pitää toisista huolta täällä, koska mitään muuta korkeampaa ei ole. Eli en lähtisi ihmisten tunteita, toimintaa ja ajatuksia tekemään kielletyiksi tms. vai siksi että ne ovat kirkon ajatuksia.
Niin ja tunnenpa USEITA kiihko kristittyjä, jotka vievät vaikka paidankin päältä ja kampittavat joka tilanteessa oman etunsa vuoksi.
Eli kyllä sitä osataan ns. paremmissakin piireissä.
rakastaisi toista niin kuin itseään, niin tällöin hän on kukonaskeleen päässä Taivaan Isästä. Ehkäpä juuri tuon takia minäkin kohtasin Jumalan enkä sitä pelottavaa harmaata tyhjiötä, koska karmasaldoni oli sittenkin plussan puolella.
Kirjoittaessasi "[A]teistina ajattelen, että on tärkeää pitää toisista huolta täällä" olet oikeilla jäljillä. Jumala toki ON olemassa, mutta me olemme täällä toisiamme varten. Jos todella elät kuten opetat, voit olla melko varma siitä, että tuiet yllättymään iloisesti kun jätät tämän matoisen maailman taaksesi.
Liian monelle ateistille jumalauskon puute merkitsee lupaa piittaamattomuuteen ja hedonismiin - ja liian monelle uskonnolliselle ihmiselle (uskonnosta riippumatta) pelkkä olettamus siitä, että on uskonsa takia jotenkin etuoikeutettu, merkitsee samaa. Ei hyvä.