On erään 70 luvun Bond leffan nimi. Jos elää kahdesti, yhden täällä maan piirissä ja toisen jossain muualla. Mutta jos lähdemme siitä oletuksesta, että mitään Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa sen paremmin kuin mitään jälleensytymisiä. Siis ihmisellä olisi käytössään vain se YKSI elämä joka voi kestää hyvin lyhyen tai hyvin pitkän ajan, kuka sen ennalta voisi tietää...
Ts. ihminen voisi joutua tekemisistään tilille vain tässä eletyssä elämässä mutta ei missään kuoileman jälkeisessä tilassa tai tuomiolla. Kun ajattelee ja vertaa tämän ajan henkeä jota voisi kuvailla sanoilla: vain tyhmät ja naivit seuraavat periaatteinsa, heikot syövät hitaat, kuinka sä viitit olla noin naivi jne. Muistan hyvin kuinka idiootiksi tunsin itseni kun erään leffateatterin edustalla olevissa liikennevaloissa odotin valojen vaihtumista jalankulkijalle vihreäksi kun kaikki muut ihmiset kadun puolin ja toisin kulkivat tien ylitse. N. 10, 15 vuotta sitten se yksi punaisilla ylikävelijä olisi tehnyt itsensä idioottimaiseksi... ajat siis muuttuvat.
Mutta asiaan! Eikö ole täysin oikeutettua ajatella ja elää siten, että saa ainakin huolehdittua siitä, että minulla menee tässä yhdessä ja ainoassa elämässä hyvin. Jos se elämä on kerran ainoa ja siten ainutlaatuinen, niin eikö olisi aikamoista hurskastelua ajatella toisia siten, että heidän tarpeensa voisivat mennä minun tarpeiteni edelle? Mitä siitä hyötyy kun ei sillä saa mitää taivaspaikaakaan kun sellasia ei edes ole olemassa. Ja kun ajattelen muita liiaksi, se voikin olla kenties minulta pois. Tämä jonka olen asettanut itseni edelle ei välttämättä ole minulle kiitollinen vaan saattaa ajatella minua "naivina idioottina".
Olenko tätä mieltä kuten kirjoitan? En ole, toden totta! Haluan vain näin hieman nurinkurisesti saada tietää kuinka perustellusti ihmiset perustelevat tähän kysymykseen liittyviä asioita. Usein kuulee perusteluna "meidän velvollisuus on..." ylevissä asioissa mutta usein kuulee myös "velvollisuuteni ei ole.." kun nämä asiat viedäänkin yksilötasolle.
Ts. ihminen voisi joutua tekemisistään tilille vain tässä eletyssä elämässä mutta ei missään kuoileman jälkeisessä tilassa tai tuomiolla. Kun ajattelee ja vertaa tämän ajan henkeä jota voisi kuvailla sanoilla: vain tyhmät ja naivit seuraavat periaatteinsa, heikot syövät hitaat, kuinka sä viitit olla noin naivi jne. Muistan hyvin kuinka idiootiksi tunsin itseni kun erään leffateatterin edustalla olevissa liikennevaloissa odotin valojen vaihtumista jalankulkijalle vihreäksi kun kaikki muut ihmiset kadun puolin ja toisin kulkivat tien ylitse. N. 10, 15 vuotta sitten se yksi punaisilla ylikävelijä olisi tehnyt itsensä idioottimaiseksi... ajat siis muuttuvat.
Mutta asiaan! Eikö ole täysin oikeutettua ajatella ja elää siten, että saa ainakin huolehdittua siitä, että minulla menee tässä yhdessä ja ainoassa elämässä hyvin. Jos se elämä on kerran ainoa ja siten ainutlaatuinen, niin eikö olisi aikamoista hurskastelua ajatella toisia siten, että heidän tarpeensa voisivat mennä minun tarpeiteni edelle? Mitä siitä hyötyy kun ei sillä saa mitää taivaspaikaakaan kun sellasia ei edes ole olemassa. Ja kun ajattelen muita liiaksi, se voikin olla kenties minulta pois. Tämä jonka olen asettanut itseni edelle ei välttämättä ole minulle kiitollinen vaan saattaa ajatella minua "naivina idioottina".
Olenko tätä mieltä kuten kirjoitan? En ole, toden totta! Haluan vain näin hieman nurinkurisesti saada tietää kuinka perustellusti ihmiset perustelevat tähän kysymykseen liittyviä asioita. Usein kuulee perusteluna "meidän velvollisuus on..." ylevissä asioissa mutta usein kuulee myös "velvollisuuteni ei ole.." kun nämä asiat viedäänkin yksilötasolle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Jos se elämä on kerran ainoa ja siten ainutlaatuinen, niin eikö olisi aikamoista hurskastelua ajatella toisia siten, että heidän tarpeensa voisivat mennä minun tarpeiteni edelle?"
Ehkä ajattelet toisin sitten kun sinulla on lapsia? Niitten tarpeet kun todella pitää mennä omien edelle.
Ja sitten jos ajatellaan noin, niin onhan sekin omien lapsien ajattelemista, jos ottaa muutkin huomioon. Koska mikä on muitten ihmisten parhaaksi, se on koko ihmiskunnan parhaaksi. Ja mikä on ihmiskunnan parhaaksi, niin se on lasten parhaaksi.
Siis jos ette ole epäitsekkäitä itsenne vuoksi (nimittäin tuskin kukaan pitääkään itsekkäästä ihmisestä, voi jäädä aika yksinäiseksi), niin olkaa lastenne tai muitten lasten vuoksi.
>> Ja sitten jos ajatellaan noin, niin onhan sekin omien lapsien ajattelemista, jos ottaa muutkin huomioon. Koska mikä on muitten ihmisten parhaaksi, se on koko ihmiskunnan parhaaksi. Ja mikä on ihmiskunnan parhaaksi, niin se on lasten parhaaksi. >Siis jos ette ole epäitsekkäitä itsenne vuoksi (nimittäin tuskin kukaan pitääkään itsekkäästä ihmisestä, voi jäädä aika yksinäiseksi), niin olkaa lastenne tai muitten lasten vuoksi.
Suonet anteeksi, että vastaan viestiisi linkillä:
http://cc.joensuu.fi/~jnsoa/scondit.htm
Vaikka ei lukisikaan artikkelia kokonaan voi havaita, ettei ihanteellisuus sittenkään ole turhaa ja että kaikkea minkä olettaa velvollisuudekseen ei kannata sellaisena pitää.
>> Eikö ole täysin oikeutettua ajatella ja elää siten,> että saa ainakin huolehdittua siitä, että minulla menee tässä yhdessä ja ainoassa elämässä hyvin. Jos se elämä on kerran ainoa ja siten ainutlaatuinen, niin eikö olisi aikamoista hurskastelua ajatella toisia siten, että heidän tarpeensa voisivat mennä minun tarpeiteni edelle? Mitä siitä hyötyy kun ei sillä saa mitää taivaspaikaakaan kun sellasia ei edes ole olemassa. Ja kun ajattelen muita liiaksi, se voikin olla kenties minulta pois.