Suomilaisista jottain 80% kuuluu kirkkoon. Oletan, että kaikki kirkkoon kuuluvat oikeasti ovat kristittyjä. Lisäksi kirkon ulkopuolella on kristittyjä, joilla vain on palanut hermo kirkkoon syystä tai toisesta.
Suomilaisista pojjista noin 80% menee armeijaan. Oletan, että kirkkoon kuuluvat ovat selvässä enemmeistössä tuollakin. Siis kristinuskovaiset. Ja onhan armeijassa aika varmasti myös niitä kristittyjä, jotka eivät kirkkoon kuulu.
Haluan vain tietää, mitä nuo armeijaan menevät kristityt oikein miettivät. Entäs mitä ajattelevat sotilaspastorit tai ne, jotka suomen kirkossa (papit jne) hyväksyvät armeijan.
Kristinusko:
-nöyryys
-älä tee pahalle vastarintaa
-rakasta kaikkia, myös vihollista (vihamiestä)
-kultainen sääntö
-kymmenen käskyä (älä tapa jne)
-käännä toinen poski jne
-jeesus, suurin hippi ehkä ikinä
Armeija:
-tapa määräyksestä
-opettele tappamaan
-mene rajalle vastaan tekemään vastarintaa
Jos kristinusko käskee rakastamaan lähimmäisiä, vihamiehiä ja myös itseä, niin miten kristitty voi mennä armeijaan tai tukea sitä? Eikös ole jo aikamoista itsensä vihaamista raaistaa itseään opettamalla itsensä tappamaan? Mitä vihamiehen tai lähimmäisen rakastamista armeijassa on? Onko tappaminen rakastamista? Jos teemme muille niin kuin haluamme heidän tekevän meile niin menemmekö armeijaan? Haluammeko, että venäjällä joku menee armeijaan?
Nyt todellakin haluaisin kuulla kristittyjen (tai edes kirkkoon kuuluvien) näkökulmat asiaan. Jos menette armeijaan ja edes väitätte olevanne kristittyjä (tai edes kuulutte kirkkoon), niin ettekö ole tekopyhiä kaksinaismoralisteja? Jos menee armeijaan, niin eikö pitäisi erota kirkosta ja kieltää uskonsa kokonaan?
Minä en kuulu kirkkoon, enkä väitä olevani kristitty. Tällainen ristiriita nyt tökkää silmään kenelle vain. Haluan vain tietää, että mitä siellä päissä oikein liikkuu. Vai liikkuuko mitään?
Suomilaisista pojjista noin 80% menee armeijaan. Oletan, että kirkkoon kuuluvat ovat selvässä enemmeistössä tuollakin. Siis kristinuskovaiset. Ja onhan armeijassa aika varmasti myös niitä kristittyjä, jotka eivät kirkkoon kuulu.
Haluan vain tietää, mitä nuo armeijaan menevät kristityt oikein miettivät. Entäs mitä ajattelevat sotilaspastorit tai ne, jotka suomen kirkossa (papit jne) hyväksyvät armeijan.
Kristinusko:
-nöyryys
-älä tee pahalle vastarintaa
-rakasta kaikkia, myös vihollista (vihamiestä)
-kultainen sääntö
-kymmenen käskyä (älä tapa jne)
-käännä toinen poski jne
-jeesus, suurin hippi ehkä ikinä
Armeija:
-tapa määräyksestä
-opettele tappamaan
-mene rajalle vastaan tekemään vastarintaa
Jos kristinusko käskee rakastamaan lähimmäisiä, vihamiehiä ja myös itseä, niin miten kristitty voi mennä armeijaan tai tukea sitä? Eikös ole jo aikamoista itsensä vihaamista raaistaa itseään opettamalla itsensä tappamaan? Mitä vihamiehen tai lähimmäisen rakastamista armeijassa on? Onko tappaminen rakastamista? Jos teemme muille niin kuin haluamme heidän tekevän meile niin menemmekö armeijaan? Haluammeko, että venäjällä joku menee armeijaan?
Nyt todellakin haluaisin kuulla kristittyjen (tai edes kirkkoon kuuluvien) näkökulmat asiaan. Jos menette armeijaan ja edes väitätte olevanne kristittyjä (tai edes kuulutte kirkkoon), niin ettekö ole tekopyhiä kaksinaismoralisteja? Jos menee armeijaan, niin eikö pitäisi erota kirkosta ja kieltää uskonsa kokonaan?
Minä en kuulu kirkkoon, enkä väitä olevani kristitty. Tällainen ristiriita nyt tökkää silmään kenelle vain. Haluan vain tietää, että mitä siellä päissä oikein liikkuu. Vai liikkuuko mitään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
...suurin osa niistä jotka menevät armeijaan kuuluvat kirkkoon eikä siinä mitään ristiriitaa ole kun ei moni näistä armeijaan menijöistä usko jumalaan. Suomen kansastakin varmaan on enemmistö ateisteja vaikka kirkkoon kuuluvatkin. Itsekin kuulun kirkkoon eikä se merkitse minulle yhtään mitään.
Niin mutta sehän siinä on, että on tekopyhä jos kuuluu kirkkoon, muttei usko siihen oppiin.
Niin ja tarvitseeko siihen jumalaan uskoa, että älyäisi raamatun opetukset ihan älykkäiksi?
Jouduin hieman pohtimaan kysymyksesi motiiveja ja samalla tietysti omia näkökantojani.
Luterilainen usko antaa syntiselle pelastuksen, jos hän pyytää syntejään anteeksi, eikö? Sota on mielestäni sellainen poikkeustilanne, jossa on osittain tingittävä kritinuskon periaatteista. Silloin kun tilanne on 'tapa tai tule tapetuksi', on ihmisellä jo luontainen pyrkimys selvityä hengissä.
Määrittelyllisesti ollaan vaikeassa tilanteessa: milloin sitten saa poiketa esimerkiksi käskystä "Älä tapa"? Haavoittuneita ei saisi tappaa, vaan heitä tulisi auttaa kansallisuudesta riippumatta. Kuinka helppoa tämäkin on, jos kyseinen piippalakki on juuri riistänyt hengen parhaalta ystävältäsi? Itse ainakin joutuisin todella pidättelemään itseäni, etten laskisi lippaallista miehestä läpi.
Lähimmäisen rakkaus olisi ainakin juuri haavoittuneen auttamista. Se on myös ystävyyttä saman ryhmän/joukkueen/komppanian sisällä. Olen tavannut monet parhaista ystävistäni armeija-aikana.
Yhtä paljon, ellei enmmänkin armeija on hengissä selviämisen opettelua kuin tappamaan opettelua. Tänä päivänä se on luonnonoloissa selviytymisen opettelua, ihmiset ovat niin vieraantuneita luonnosta.
Tuskin asia on niin yksioikoista, että armeijaan menemättä jättämisestä seuraa jonkun muun ihmisen samansuuntainen valinta esimerkiksi Venäjällä.
En silti koe olevani tekopyhä kaksinaismoralisti. Sodassa syyllistyy todennkäköisesti ainakin juuri tappamisen syntiin. Silloin voi vain pyytää anteeksiantoa ja katua. Tuomio tulee sitten aikanaan.
Armeijaanmeno sinänsä ei kai ole mitenkään olennainen osa kristillistä tapakulttuuria. Se ei myöskään ole kritillisyyden edellytys, mutta en näe sitä esteenäkään.
Tämä on niin monitahoinen kysymys, että siihen vastaaminen on hankalaa. Toivottavasti sait tästä edes jotakin irti.
.. on perin väkivaltainen kirja.
Siinähän soditaan ja katkotaan kauloja ja itse Jumalakin silloin tällöin käskee tappamaan.
En ole siis pappi, mutta näin olen nähnyt pappien asian perustelevan:
Suurin rauhanteko ja ainoa tehokas tapa turvata rauhaa on käydä armeija ja estää sota siten.
Ainoa käytännössä toimiva tapa rauhan ylläpitämiseksi on harjoitella sotaa. Sehän se on se sotaharjoitusten paradoksi, että sotaa harjoitellaan, että niitä taitoja ei ikinä jouduttaisi käyttämään.
Kerro ihmeessä, jos tiedät toisen käytännössä toimivan tavan turvata rauhan säilyminen.
Myös yhteistyö tuottaa tulosta toisin kuin ns. uhittelu, eli "hyökkää tänne, niin tulee iso tappelu" -periaate.
Ei maailmasta sodat lopu, jos vain odotetaan. YK on saanut pidettyä kasassa ainakin teollistuneen maailman toistaiseksi, samoin EU on auttanut asiaan. Suurempaa kokonaisuutta jo yksistään kartetaan, koska harva haluaa kolmatta maailmansotaa.
Älä unohda ydinaseiden vaikutusta rauhaan! Se pelote on pitänyt suurvaltojen väliset sodat loitolla! Esim. kylmäsota olisi taatusti kuumentunut jos NL ja Usa eivät olisi tienneet ydinaseiden maailman tuhon aiheuttavaa vaikutusta!