Demokratia vihdoin Suomeen näin

Aika muuttaa järjestelmää niin että jokainen äänestäjä saisi halutessaan äänestää eduskunnan äänestyksessä itse edustajansa sijaan.

Virolla lie jo riittävä tekninen osaaminen joten nettiäänestysjärjestelmä voidaan hankkia viron mallin mukaan, järjestelmän luominen veisi maksimissaan vuoden.

Lisäksi järjestelmä jossa kansanäänestyksiä järjestettäisiin aina vaalien yhteydessä asioista joista ovat kansalaiset tahtoneet niin tehdä, esim. keräämällä vähintään 10000 nimeä asian puolesta.
5111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Veikkaanpa, että itsenäisyyspuolue saa 5 ehdokasta eduskuntaan.

Äänestä
  • Demokratian puute merkitsee sitä että erinäiset eturyhmät ajavat mitä huvittaa valtion budjetista itselleen vaikka kansa olisi asioista eri mieltä. Perustellaan korkeapalkkaisia työryhmiä päätymään ennalta annettuihin johtopäätöksiin jne.
    Kun näitä eturyhmiä on paljon, ollaankin nykytilanteessa.

    Äänestä

  • Saatte 0,001 edustajaa ajamaan sontaanne :D

    Äänestä

Suomeen.

Äänestä
  • Voisi olla hyvä ratkaisu, ei mikään pakko hallinta puolue, vaan kunnon puolue joka ei aja mitään asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika on kirjoitti:

Aika muuttaa järjestelmää niin että jokainen äänestäjä saisi halutessaan äänestää eduskunnan äänestyksessä itse edustajansa sijaan.

Virolla lie jo riittävä tekninen osaaminen joten nettiäänestysjärjestelmä voidaan hankkia viron mallin mukaan, järjestelmän luominen veisi maksimissaan vuoden.

Lisäksi järjestelmä jossa kansanäänestyksiä järjestettäisiin aina vaalien yhteydessä asioista joista ovat kansalaiset tahtoneet niin tehdä, esim. keräämällä vähintään 10000 nimeä asian puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu