Ote kansainvälisestä raportista.
Keskiviikko-aamuna tiedotusvälineet ympäri maailmaa puhuivat Israelin hyökkäyksestä YK:n UNIFIL-joukkojen toimipisteeseen Libanonissa, jolloin neljä YK:n tarkkailijaa sai surmansa. YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti tätä onnetonta tapahtumaa "ilmeisen harkituksi tähtäykseksi".
Israelin pääministeri Ehud Olmert ilmaisi syvän pahoittelunsa vahingossa tapahtuneesta surmaamisesta mutta lisäsi, että on käsittämätöntä, että YK määritteli erehdyksen ilmeisen tahalliseksi toiminnaksi. Olmert käski sotilasvoimia tutkimaan tapauksen läpikotaisin.
Israelin puolustusvoimat sanoi virallisessa ilmoituksessaan, että se toimi tiistaina Al Khiyamin alueella (em. alueella), mistä käsin Hizbollah on tehnyt rakettihyökkäyksiä Israelia vastaan. Ensitiedustelujen perusteella näytti siltä, että operaation aikana YK:n toimipisteeseen iskettiin vahingossa, ilmoituksessa sanottiin.
Haaretz raportoi kanadalaisen ministerin Stephen Harperin sanoneen keskiviikkona, että hän epäilee, oliko Israelin isku tahallinen - siis tuo isku, joka suuntautui YK:n tarkkailupistettä kohtaan Libanonissa ja tappoi mm. kanadalaisen tarkkailijan. Hän sanoi haluavansa tietää, miksi toimipisteessä oli vieläkin YK:n tarkkailijoita, vaikka se oli keskellä ilmeistä sota-aluetta. "Minä todellakin epäilen sitä, koska Israelin hallitus on tehnyt yhteistyötä kanssamme, jotta saisimme siirretyksi Kanadan kansalaiset pois Libanonista, ja se on yrittänyt pitää myös maastossa olevat omat joukkomme mukana ihmisten evakuoimisessa pois tieltä", hän sanoi.
IMRA kirjoittaa, että eläkkeellä oleva kanadalainen kenraalimajuri Lewis MacKenzie, jonka osastossa kanadalainen kaatunut rauhanturvaaja oli ollut, mainitsi, että tämä oli muutama päivä sitten lähettämissään sähköposteissa kertonut verhotun puheen kätkössä, että Hizbollahin taistelijat olivat kaikkialla hänen toimipisteensä ympärillä ja Israelin armeija yritti tähdätä heihin. Mackenzie kommentoi, että Hizbollahin strategia on sellaisten ihmisten pääasiallinen temppu, joilla ei ole edustusta YK:sssa. "He käyttävät YK-ihmisiä kilpinä, tietäen ettei heitä voi rangaista siitä", hän sanoi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kumpaa uskot sitten tässä MacKenzie pro-Israel aktivistina näiden kokouksessa puhelemassa.
http://www.ctv.ca/servlet/ArticleNews/story/CTVNews/20060725/israel_rally_060727/20060727?hub=Canada
Vai uskotko suomalaisen everstin Rolf Kullbergin joka on Libanonin UNTSO:n operation päälikkö ja hänen lausuntonsa eilisessä nelosen uutisissa.
http://www.nelonen.fi/video/default.asp?c=1&v=1673
Jokainen voi siitä vetää omat johtopäätöksensä sanoi myös Kullberg
Samassa uutislähetyksessä sanottiin,että Hizbollahin asemat olivat 400 metrin päässä YK.n asemista.Jos,joku Kulperi tai Kofi Annani olisi määrännyt minut ko.asemaan,olisin sanonut,"että kuule jätkä,mene sinne itse ammuttavaksi".Israel käy sotaa Hizbollahia vastaan ja näiden asemat olivat siis 400 metrin päässä! Ja tämä kaikki oli YK.n tiedossa.Asia on käännetty julkisuudessa niin,että tämä kaikki oli Israelin tiedossa.Tämä MacKenzie puhuu rehellisesti ja vaikuttaa luotettavalta upseerilta.Nämä muut ovat näköjään valmiit työntämään vastuunsa muille.Ei todellakaan ole ihme että näin pääsi tapahtumaan!!
Eiköhän täsmäpommilla osata osua niin, ettei isketä täysosumaa 400 metrin päähän kohteesta!
ns.ase-asiantuntijat sanovat,että puheet täsmäpommeista ovat täyttä paskaa.Ajatus on "hyvä",mutta käytäntö on usein toinen.Irakin sota on hyvä esimerkki.Usa.n pommit eivät useinkaan löytäneet oikeaan kohteeseesn.Ja sitten,ihmettelen,että mikä motiivi USA.lla olisi iskeä vääriin kohteisiin tai Israelilla? Hizbollah on tietenkin viljellyt YK tukikohdan pömpelin ympäristön omilla kännyköillään tms..,En väitä,etteivätkä H-bollahit osaisi sotia.Yksi sellainen repisi pelkällä veitsellä,sisuskalut ulos Matti Meikäläiseltä,neljässä sekunnissa.Ja H-bollahit eniten tuosta vahingosta hyötyvät,ei suinkaan Israel!
IMPORTANT!
When UN facilities in Lebanon was hit by IDF, there were lots of Hizbollahs c-phones at the target area. SAYS 500 or more!
IMPORTANT!
tiedoitusvälineet ovat sionistien hallinnassa.
Ei siihen tietoon voi luottaa koska mediaa käytetään propagandavälineenä ja kellä on media hallussaan se voi kertoa mitä haluaa.
Göbbelsin taktiikka.
Kerro minulle,kuka hyötyy iskusta YK.n tukikohtaan? Oikea vastaus.Hizbollah.Eihän karhukaan kuse omaan pesäänsä.Israel ei ole tehnyt tuota tahallaan.Sen sanoo jo järkikin.