Kyllä on vaikeaa tuo maailman politiikka

Kyllä on tuo rauhanjärkkääminen ihan toivotonta, kun vaikuttaa siltä, että ne joilla on parhaat keinot asioiden ratkaisemiseksi, menettävät aikansa tällä palstalla kirjoitellessaan suun täydeltä paskaa.

Paatunut L&T-yhtiön lokatykin mieskin oksentaisi tuollaisesta paskan hajusta. Mielipiteet vaikuttavat olevan lähinnä natsistista ideologiaa sisältävää jonninjoutavaa ärhentelyä.
Mutta äkänen ärsytetty kouluttamaton rahvas on ennenkin saatu barrikaadeille, mihin sitten jäävätkin.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aina kun totuus uhkaa hyppiä silmille, onkin hyvä panna silmät tiukasti kiinni ja uskoa vain sisäiseen näkyynsä.
Sisäisessä näyssä Salosta kotoisin oleva pankkiiri on uljas presidentti, adjutanttinaan Sasi ja muu perustuslakivaliokunta.

Äänestä

oikeassa.Kun tulee tänne muilta keskustelufoorumeilta,tulee mieleen että,jouduinko joidenkin koululaisten välituntisaitille.Täällä ei voi olla aikuisia,jos on,niin todella yksinkertaisia.Näkökulmat ovat täällä pahoin yksinkertaisia sekä typeriä.Menen pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun asiantuntijat täällä? kirjoitti:

Kyllä on tuo rauhanjärkkääminen ihan toivotonta, kun vaikuttaa siltä, että ne joilla on parhaat keinot asioiden ratkaisemiseksi, menettävät aikansa tällä palstalla kirjoitellessaan suun täydeltä paskaa.

Paatunut L&T-yhtiön lokatykin mieskin oksentaisi tuollaisesta paskan hajusta. Mielipiteet vaikuttavat olevan lähinnä natsistista ideologiaa sisältävää jonninjoutavaa ärhentelyä.
Mutta äkänen ärsytetty kouluttamaton rahvas on ennenkin saatu barrikaadeille, mihin sitten jäävätkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu