Israel tekee hyvää bisnestä kaikkialla maailmassa niin monella eri alalla, että israelilaisten tuotteiden boikotoiminen on täyttä ajan hukkaa. Jaffa appelsiineja ei muutenkaan voita mikään, joten aion vastaisuudessakin ostaa niitä.
Vain hölmöt boikotoivat Israelin
tuotteita.
7536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
miksi sitten toisen päin ?
Mitään Israelilaista.
Ainoa ala jonka Israelilaiset osaavat on tappaminen.
huoria ainakin Avivissa.
Israel on eräänlainen sivistyksen etuvartio joka puskuroi pahan akselin hökkäyksiä.
Nyt on tullut trendiksi USA vihan ohella vihata Israelilaisia. Tämä on helppo huomata esim. uutisoinnissa Israelin terrorismin vastaisesta taistelusta. Israelin suorittamista pommituksista puhuttaessa muistetaan aina mainita, että tielle osui pari palestiinalais-siviiliä. Sensijaan palestiinalaisten itsemurhaiskut tappavat lähes yksinomaan siviilejä, mutta tämä jätetään mainitsematta, koska Israelista ollaan tekemässä suurta saatanaa heti USA:n jälkeen.
Kettutytöt ja hamppuhipit ovat myös löytäneet kivan uuden vihollisen turkistarhaajien, poliisin, saippuan ja USA:n rinnalle
olet osittain oikeassa, mutta israel on varastanut palestiinalaisten maat ja nyt kun ne haluaa maansa niin tarjotaan paskaa kateen.
kaikki iskut siviileja vastaan on saukkamaisia puolin ja toisin, silti israelista ja sivistyksesta ei voi puhua samana vuonna.
perustaneet Jerusalemin. Ei kai vaan juutalaiset, islamin kannattajat onnistuivat karkoittamaan juutalaiset aikoinaan , onneksi tilanne korjattu.
vaan YK:n paatoslauselmasta.
Suomikin voisi olla olematta kokonaan, tai saada karjalan takaisin, riippuu mita pitaa oikeana.
Siispa historiaan on turha tuijottaa.