Seuraavassa rovasti Matti Väisäsen kirjasta PYHÄ KASTE RAAMATUSSA ote. Ote on julkaistu Väisäsen luvalla TODISTAJA-lehdessä no:o 7-8 heinä-elokuu 2006. TODISTAJA-lehti on evankelisen maallikkoliikkeen, Ev.lut. Todistajaseuran, kuukausittain ilmestyvä lehti, jolla on nyt menossa 87. vuosikerta. Todistajaseura on kirkkoon kuuluva järjestö, joka tahtoo pitää kiinni luterilaisesta uskonpuhdistusopetuksesta ja tunnustaa Raamatun Jumalan sanaksi.
† † †
JEESUKSEN SUHTAUTUMINEN LAPSIIN
(Ote Matti Väisäsen kirjasta Pyhä kaste Raamatussa s. 262–267)
Raamattu kertoo kolme eri tapausta Jeesuksen elämästä, joissa käy hyvin ilmi hänen suhteensa lapsiin. Jeesuksen suhtautuminen luo oikean pohjan lapsikastekysymyksen tarkastelulle.
Ensimmäisessä tapauksessa Jeesus vastaa kysymykseen, kun on suurin taivasten valtakunnassa (Matt. 18:1-14; Mark. 9:33-37; Luuk. 9:46-48). Jeesus asettaa lapsen aikuiselle esikuvaksi ja sanoo: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3).
Kysymyksessä ei ollut varttunut lapsi, vaan pienokainen (mikros = pieni, vähäinen) (Matt. 18:6). Koko esikuva menettää merkityksensä, jos kertomuksen lapsi ajatellaan itsenäisiin tahdonratkaisuihin kypsyneeksi. Kysymyksessä oli vanhan liiton armolupauksista osallinen lapsi, joka uskoi. Jeesus varoitti: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä (mikros = pieni, vähäinen), jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6).
Kertomuksessa mainitaan, että Jeesus ”kutsui luokseen lapsen” (Matt. 18:2). Tästä maininnasta ei käy ilmi, tuliko lapsi itse vai tuotiinko hänet. Jeesus kutsui tykönsä sellaisen lapsen, joka oli paikalla. Vertauskohdan kärki ei suuntaudu lapsen kävelytaitoon tai muihin avuihin, vaan ’lapsen kaltaisuuteen’. Siinä suhteessa kaikkein lapsenmielisin on paras esikuva, kun taas itsenäisiin tahdonratkaisuihin pystyvä henkilö on Jeesuksen antaman esikuvan vastakohta.
Toisessa tapauksessa Jeesus siunaa lapsia (Matt. 19:13-15; Mark. 10:13-16; Luuk. 18:15-17). Tapa oli juutalainen. Tiedämme, että suuren sovintopäivän iltana vanhemmat toivat lapsiaan jonkun tunnetun kirjanoppineen siunattaviksi, ja on mahdollista, että vanhempien pyyntö, joka yllätti Jeesuksen opetuslapset, selittyy tästä tavasta. Joka tapauksessa ne sanat, jotka Jeesus lausui opetuslapsilleen, jäivät kaikumaan kristillisessä kirkossa: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark. 10:14-15; vrt. Matt. 19:14 ja Luuk. 18:6-17). Jeesuksen sanat ”älkää estäkö heitä” näyttävät siirtyneen suorastaan sellaisinaan alkukirkon ’kastekaavaan’ (Apt. 8:36; 10:47; 11:17).
Lapsia ’tuotiin’ (Mark. 10:13) eli kannettiin Jeesuksen tykö. Opetuslapset moittivat tuojia. Mutta Jeesus suorastaan närkästyi siitä ja sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14). Matteus ja Markus käyttävät Jeesuksen tykö tuoduista lapsista sanaa paidion, jota Uusi Testamentti käyttää 0-12 vuotiaista, kuten esim. Johannes Kastajasta 8 päivän vanhana (Luuk. 1:59) ja Markus 12-vuotiaasta tytöstä (Mark. 5:39-40).
Luukkaan sanavalinta on mielenkiintoinen: ”Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia” (kai ta brefee) (Luuk. 18:15). Luukkaan ’pienistä lapsista’ käyttämä sana brefos tarkoittaa ’äskensyntynyttä’, ’vauvaa’. Samaa sanaa käytetään myös sikiöstä. Luukaan maininnasta, että Jeesus siunasi myös pieniä lapsia, käy ilmi, että kysymyksessä olivat lapset sylivauvoista jonkin verran isompiin asti, siis kaikki lapsenmieliset.
Muille Jeesus sanoi: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Luuk. 18:17).
Mitä nämä sanat sisältävät? Lasten viattomuudesta tai esikuvallisesta nöyryydestä ei ole kysymys. Lapset eivät kuuluneet luonnostaan Jumalan valtakuntaan, vaan heidän täytyi ottaa se vastaan. Sitä varten olivat silloin voimassa vielä myös vanhan liiton sakramentit, ympärileikkaus ja uhrit, lupauksineen. Nyt oli näiden sakramenttien varsinainen sisältö, Jeesus, paikalla. Lasten estäminen Jeesuksen luokse tulemasta oli suuri synti ja ristiriidassa vanhan liiton sakramenttien kanssa.
Jeesus tähdensi ennen muuta kahta asiaa: Kukaan ei voi ansaita Jumalan valtakuntaa suorituksillaan eikä kypsyneisyydellään; se on lahja, joka on otettava vastaan. Toiseksi Jeesus tahtoi varjella perheen kokonaisena. Lapsilla on yhtä suuri oikeus pelastukseen kuin heidän vanhemmillaan. Lasten ei tarvitse tulla aikuisiksi päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan, vaan päinvastoin aikuisten on tultava lasten kaltaisiksi. Tämän lausuu selvästi Matteuksen rinnakkaisteksti: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3)
Jeesus osoittaa tässä kertomuksessa, että on vain yksi tie Jumalan valtakuntaan. Se on sama lapselle ja aikuiselle. Aikuisen täytyy ottaa vastaan lapsen tavoin Jumalan valtakunta. Muuten hän jää sen ulkopuolelle. ’Vapaa suunnat’ opettavat kahta eri tietä Jumalan valtakuntaan. Heidän mukaansa lapsi on otollinen Jumalalle ilman uskoa, mutta aikuinen uskon kautta.
Siihen, että alkukirkko olisi – Jeesuksen antaman esikuvan mukaan – vain kätten päällepanemisella siunannut lapset, ei ole mitään viittausta Uudessa Testamentissa. Kätten päällepaneminen käsitettiin alkukirkossa Pyhän Hengen välittämisen toimeksi, jota käytettiin sekä seurakunnallisiin tehtäviin erotettaessa että sairaita parannettaessa. Se liittyi myös kasteeseen, kuten olemme Apostolien teoista jo nähneet. Onhan kristillinen kaste kastetta vedellä ja Hengellä. Kaste ja Pyhä Henki ja kätten päällepaneminen sen merkkinä kuuluvat yhteen.
Kolmas kertomus puhuu lapsista, jotka huusivat pyhäkössä ylistystä Jeesukselle (Matt. 21:15-16). Tällä kertaa närkästyivät ylipapit ja kirjanoppineet. Silloin Jeesus sanoi: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?”
Kiitos on uskon hedelmä. Jos lapsilla on uskon hedelmiä, heillä on uskoakin. Uskon hedelmää, kiitosta, on jo imeväisellä. Jeesus ei tee eroa pienemmän ja vähän varttuneemman imeväisen välillä. Niihin aikoihin lasta saatettiin imettää kaksi, kolmekin vuotta (2. Makk. 7:27). Tällä ei ole kuitenkaan olennaista merkitystä kastekysymystä ajatellen. Uskon asioissa 2-3 -vuotias ei voi tehdä aikuisen tapaan tietoisia ratkaisuja. Hänen kasteelle tulemisensa riippuu vanhempien päätöksestä. Olennaista aiheemme kannalta on, että imeväiset uskovat Pyhän Hengen vaikutuksesta. Johannes Kastajalla oli Pyhä Henki jo, kun hän oli äitinsä kohdussa. Hän kuuli Marian Pyhässä Hengessä lausumat sanat ja ”hypähti riemusta” (Luuk. 1:41-44). Ei ole olemassa mitään estettä, ettei kaste voisi synnyttää lapsessa pelastavaa uskoa. Päinvastoin Raamatun lapsen uskoa koskevat maininnat vahvistavat sen.
Tutkiessamme imeväisten uskoa, meillä on edessämme Jumalan ihmeellinen, salattu maailma. Lapsen uskoa emme voi järjellämme emmekä psykologian laeilla selittää. Joudumme nöyrästi, mutta kiitollisina sanomaan: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:26). Usko ja pelastus ovat ihmiselle mahdottomia, mutta Jumalalle mahdollisia. Tästä aiheesta Jeesus puhuikin heille sen jälkeen, kun hän oli puhunut lasten uskosta. Meidän on nöyrinä uskottava Raamatun sana. Sitä pidemmälle emme pääse, eikä ole tarpeenkaan.
Jeesus siunasi lapsia, mutta hän ei säätänyt jälkeen erillistä siunaustoimitusta. Jeesus ei tarvinnut ulkonaista välinettä välittääkseen siunausta. Niinpä hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. Seurakunnalleen hän kuitenkin sääti kasteen kaikiksi ajoiksi siksi ulkonaiseksi välineeksi, jolla hän siunaa.
”Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä”, lupaa Jumala (2. Moos. 20:24). Kaste toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Siihen on säädetty Jeesuksen nimen muisto ja siinä siis Jeesus nyt siunaa lapsia. Estelijöille hän sanoo närkästyneenä: ”...älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni” (Matt. 19:14). Kasteessa Jeesus ottaa lapset syliinsä.
Jumala on sitonut meidät säätämiinsä armonvälineisiin. Me olemme tilivelvollisia siitä, että käytämme niitä oikein. ”Mutta sitä tässä lopulta kysytään taloudenhoitajilta, että heidät havaitaan uskollisiksi” (1. Kor. 4:2). ”Jumalan salaisuudet” (1. Kor. 4:1) eli armonvälineet tulee hoitaa siten, että niiden tarkoitus voi toteutua, ei vastoin niiden tarkoitusta. Siitä syystä emme epää kastetta lapsilta, koska siten jättäisimme heidän vaille Jeesuksen antamaa siunausta ja pelastusta. Meillä ei ole mitään lupausta siitä, että Jumala toimisi seurakuntansa välityksellä ihmisten pelastamiseksi antamiensa ’armonvälineitten’ ulkopuolella. Me emme voi jäädä sen varaan, mitä Jumala salatussa viisaudessaan voi tehdä. Siksi emme uskalla emmekä halua jättää lapsia kastamatta.
Maunu Sinnemäki toteaa perustellusti, että sellaiset seikat kuin perisyntioppi, kasteen perustuminen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, kaste Jumalan Pyhän Hengen työnä, kaste liittämisenä kristilliseen seurakuntaan ja Jeesuksen kastekäsky kaikki yhdessä ja jokainen erikseen ovat riittävä peruste kristillisen seurakunnan jäsenten lasten kastamiselle. Vasta nimenomainen lapsikasteen kielto voisi vakuuttaa siitä, että asia olisi alussa ollut toisin. Kysymys lapsikasteesta ei ole teologisesti vähäarvoinen asia. On kysymys siitä, olemmeko me uskossamme Kristus-keskeisiä vai olemmeko me ihmiskeskeisiä.
† † †
JEESUKSEN SUHTAUTUMINEN LAPSIIN
(Ote Matti Väisäsen kirjasta Pyhä kaste Raamatussa s. 262–267)
Raamattu kertoo kolme eri tapausta Jeesuksen elämästä, joissa käy hyvin ilmi hänen suhteensa lapsiin. Jeesuksen suhtautuminen luo oikean pohjan lapsikastekysymyksen tarkastelulle.
Ensimmäisessä tapauksessa Jeesus vastaa kysymykseen, kun on suurin taivasten valtakunnassa (Matt. 18:1-14; Mark. 9:33-37; Luuk. 9:46-48). Jeesus asettaa lapsen aikuiselle esikuvaksi ja sanoo: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3).
Kysymyksessä ei ollut varttunut lapsi, vaan pienokainen (mikros = pieni, vähäinen) (Matt. 18:6). Koko esikuva menettää merkityksensä, jos kertomuksen lapsi ajatellaan itsenäisiin tahdonratkaisuihin kypsyneeksi. Kysymyksessä oli vanhan liiton armolupauksista osallinen lapsi, joka uskoi. Jeesus varoitti: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä (mikros = pieni, vähäinen), jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6).
Kertomuksessa mainitaan, että Jeesus ”kutsui luokseen lapsen” (Matt. 18:2). Tästä maininnasta ei käy ilmi, tuliko lapsi itse vai tuotiinko hänet. Jeesus kutsui tykönsä sellaisen lapsen, joka oli paikalla. Vertauskohdan kärki ei suuntaudu lapsen kävelytaitoon tai muihin avuihin, vaan ’lapsen kaltaisuuteen’. Siinä suhteessa kaikkein lapsenmielisin on paras esikuva, kun taas itsenäisiin tahdonratkaisuihin pystyvä henkilö on Jeesuksen antaman esikuvan vastakohta.
Toisessa tapauksessa Jeesus siunaa lapsia (Matt. 19:13-15; Mark. 10:13-16; Luuk. 18:15-17). Tapa oli juutalainen. Tiedämme, että suuren sovintopäivän iltana vanhemmat toivat lapsiaan jonkun tunnetun kirjanoppineen siunattaviksi, ja on mahdollista, että vanhempien pyyntö, joka yllätti Jeesuksen opetuslapset, selittyy tästä tavasta. Joka tapauksessa ne sanat, jotka Jeesus lausui opetuslapsilleen, jäivät kaikumaan kristillisessä kirkossa: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark. 10:14-15; vrt. Matt. 19:14 ja Luuk. 18:6-17). Jeesuksen sanat ”älkää estäkö heitä” näyttävät siirtyneen suorastaan sellaisinaan alkukirkon ’kastekaavaan’ (Apt. 8:36; 10:47; 11:17).
Lapsia ’tuotiin’ (Mark. 10:13) eli kannettiin Jeesuksen tykö. Opetuslapset moittivat tuojia. Mutta Jeesus suorastaan närkästyi siitä ja sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14). Matteus ja Markus käyttävät Jeesuksen tykö tuoduista lapsista sanaa paidion, jota Uusi Testamentti käyttää 0-12 vuotiaista, kuten esim. Johannes Kastajasta 8 päivän vanhana (Luuk. 1:59) ja Markus 12-vuotiaasta tytöstä (Mark. 5:39-40).
Luukkaan sanavalinta on mielenkiintoinen: ”Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia” (kai ta brefee) (Luuk. 18:15). Luukkaan ’pienistä lapsista’ käyttämä sana brefos tarkoittaa ’äskensyntynyttä’, ’vauvaa’. Samaa sanaa käytetään myös sikiöstä. Luukaan maininnasta, että Jeesus siunasi myös pieniä lapsia, käy ilmi, että kysymyksessä olivat lapset sylivauvoista jonkin verran isompiin asti, siis kaikki lapsenmieliset.
Muille Jeesus sanoi: ”Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Luuk. 18:17).
Mitä nämä sanat sisältävät? Lasten viattomuudesta tai esikuvallisesta nöyryydestä ei ole kysymys. Lapset eivät kuuluneet luonnostaan Jumalan valtakuntaan, vaan heidän täytyi ottaa se vastaan. Sitä varten olivat silloin voimassa vielä myös vanhan liiton sakramentit, ympärileikkaus ja uhrit, lupauksineen. Nyt oli näiden sakramenttien varsinainen sisältö, Jeesus, paikalla. Lasten estäminen Jeesuksen luokse tulemasta oli suuri synti ja ristiriidassa vanhan liiton sakramenttien kanssa.
Jeesus tähdensi ennen muuta kahta asiaa: Kukaan ei voi ansaita Jumalan valtakuntaa suorituksillaan eikä kypsyneisyydellään; se on lahja, joka on otettava vastaan. Toiseksi Jeesus tahtoi varjella perheen kokonaisena. Lapsilla on yhtä suuri oikeus pelastukseen kuin heidän vanhemmillaan. Lasten ei tarvitse tulla aikuisiksi päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan, vaan päinvastoin aikuisten on tultava lasten kaltaisiksi. Tämän lausuu selvästi Matteuksen rinnakkaisteksti: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3)
Jeesus osoittaa tässä kertomuksessa, että on vain yksi tie Jumalan valtakuntaan. Se on sama lapselle ja aikuiselle. Aikuisen täytyy ottaa vastaan lapsen tavoin Jumalan valtakunta. Muuten hän jää sen ulkopuolelle. ’Vapaa suunnat’ opettavat kahta eri tietä Jumalan valtakuntaan. Heidän mukaansa lapsi on otollinen Jumalalle ilman uskoa, mutta aikuinen uskon kautta.
Siihen, että alkukirkko olisi – Jeesuksen antaman esikuvan mukaan – vain kätten päällepanemisella siunannut lapset, ei ole mitään viittausta Uudessa Testamentissa. Kätten päällepaneminen käsitettiin alkukirkossa Pyhän Hengen välittämisen toimeksi, jota käytettiin sekä seurakunnallisiin tehtäviin erotettaessa että sairaita parannettaessa. Se liittyi myös kasteeseen, kuten olemme Apostolien teoista jo nähneet. Onhan kristillinen kaste kastetta vedellä ja Hengellä. Kaste ja Pyhä Henki ja kätten päällepaneminen sen merkkinä kuuluvat yhteen.
Kolmas kertomus puhuu lapsista, jotka huusivat pyhäkössä ylistystä Jeesukselle (Matt. 21:15-16). Tällä kertaa närkästyivät ylipapit ja kirjanoppineet. Silloin Jeesus sanoi: ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?”
Kiitos on uskon hedelmä. Jos lapsilla on uskon hedelmiä, heillä on uskoakin. Uskon hedelmää, kiitosta, on jo imeväisellä. Jeesus ei tee eroa pienemmän ja vähän varttuneemman imeväisen välillä. Niihin aikoihin lasta saatettiin imettää kaksi, kolmekin vuotta (2. Makk. 7:27). Tällä ei ole kuitenkaan olennaista merkitystä kastekysymystä ajatellen. Uskon asioissa 2-3 -vuotias ei voi tehdä aikuisen tapaan tietoisia ratkaisuja. Hänen kasteelle tulemisensa riippuu vanhempien päätöksestä. Olennaista aiheemme kannalta on, että imeväiset uskovat Pyhän Hengen vaikutuksesta. Johannes Kastajalla oli Pyhä Henki jo, kun hän oli äitinsä kohdussa. Hän kuuli Marian Pyhässä Hengessä lausumat sanat ja ”hypähti riemusta” (Luuk. 1:41-44). Ei ole olemassa mitään estettä, ettei kaste voisi synnyttää lapsessa pelastavaa uskoa. Päinvastoin Raamatun lapsen uskoa koskevat maininnat vahvistavat sen.
Tutkiessamme imeväisten uskoa, meillä on edessämme Jumalan ihmeellinen, salattu maailma. Lapsen uskoa emme voi järjellämme emmekä psykologian laeilla selittää. Joudumme nöyrästi, mutta kiitollisina sanomaan: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Matt. 19:26). Usko ja pelastus ovat ihmiselle mahdottomia, mutta Jumalalle mahdollisia. Tästä aiheesta Jeesus puhuikin heille sen jälkeen, kun hän oli puhunut lasten uskosta. Meidän on nöyrinä uskottava Raamatun sana. Sitä pidemmälle emme pääse, eikä ole tarpeenkaan.
Jeesus siunasi lapsia, mutta hän ei säätänyt jälkeen erillistä siunaustoimitusta. Jeesus ei tarvinnut ulkonaista välinettä välittääkseen siunausta. Niinpä hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. Seurakunnalleen hän kuitenkin sääti kasteen kaikiksi ajoiksi siksi ulkonaiseksi välineeksi, jolla hän siunaa.
”Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä”, lupaa Jumala (2. Moos. 20:24). Kaste toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Siihen on säädetty Jeesuksen nimen muisto ja siinä siis Jeesus nyt siunaa lapsia. Estelijöille hän sanoo närkästyneenä: ”...älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni” (Matt. 19:14). Kasteessa Jeesus ottaa lapset syliinsä.
Jumala on sitonut meidät säätämiinsä armonvälineisiin. Me olemme tilivelvollisia siitä, että käytämme niitä oikein. ”Mutta sitä tässä lopulta kysytään taloudenhoitajilta, että heidät havaitaan uskollisiksi” (1. Kor. 4:2). ”Jumalan salaisuudet” (1. Kor. 4:1) eli armonvälineet tulee hoitaa siten, että niiden tarkoitus voi toteutua, ei vastoin niiden tarkoitusta. Siitä syystä emme epää kastetta lapsilta, koska siten jättäisimme heidän vaille Jeesuksen antamaa siunausta ja pelastusta. Meillä ei ole mitään lupausta siitä, että Jumala toimisi seurakuntansa välityksellä ihmisten pelastamiseksi antamiensa ’armonvälineitten’ ulkopuolella. Me emme voi jäädä sen varaan, mitä Jumala salatussa viisaudessaan voi tehdä. Siksi emme uskalla emmekä halua jättää lapsia kastamatta.
Maunu Sinnemäki toteaa perustellusti, että sellaiset seikat kuin perisyntioppi, kasteen perustuminen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, kaste Jumalan Pyhän Hengen työnä, kaste liittämisenä kristilliseen seurakuntaan ja Jeesuksen kastekäsky kaikki yhdessä ja jokainen erikseen ovat riittävä peruste kristillisen seurakunnan jäsenten lasten kastamiselle. Vasta nimenomainen lapsikasteen kielto voisi vakuuttaa siitä, että asia olisi alussa ollut toisin. Kysymys lapsikasteesta ei ole teologisesti vähäarvoinen asia. On kysymys siitä, olemmeko me uskossamme Kristus-keskeisiä vai olemmeko me ihmiskeskeisiä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
tekstin mukaan uskoa lapsikasteeseen, kun taas Raamatusta luen, että pitää uskoa Herraan Jeesukseen jotta pelastuisimme!
Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen ja tuo on sanottu erottelematta kaikista myös ikään katsomatta. Kasteessa tulemme Kristuksesta osalliseksi. Uskon kohde on Kristus. Uudestikastajaliikkeissä ei ymmärretä kasteen merkitystä muuna, kuin lain tekona. Olen monen uudestikastajan kuullut polkevan jalkoihinsa Raamatun todistukset kasteen merkityksestä. Jo Paavalin piti useamman kerran kysyä kasteeseen liittyen, ettekö tiedä, että te jotka olette kastetut, olette... Uudestijastajien tunnustuksen mukaan pelastusjärjestys on ihmiskeskeinen, eikä niin kuin Raamattu opettaa, että pelastus on yksin Kristuksesta valintaa myöden. Pyhityskristittyjen pelastus on omassa ratkaisussa ja omakohtaisessa valinnassa, eikä armosta Jumalan valinnassa Kristuksessa. Usko omistaa pelastuksekseen Kristuksen työt, eikä omia suorituksiaan. Kasteen armosisältö on varsin monilta tuntematon ja kaste jääkin monille ensiaskeleiksi kuuliaisuudessa.
>Meidän pitäisi tekstin mukaan uskoa lapsikasteeseen, kun taas Raamatusta luen, että pitää uskoa Herraan Jeesukseen, jotta pelastuisimme!< Sanopa tekstissä kohta, jossa on kielto uskoa Kristukseen pelastajana. Se on tuotava esiin, kun esittää kyseisen väitöksen.
Kaste ei ole lain teko, koska sellaista lakia ei Mooses asettanut.
Upotus Jeesukseen Kristukseen on samaistumista Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Vauvojen pään valelu on vaan ihmisrituaali, jossa luterilaiset pyrkivät lepyttämään jumaliaan suosiolliseksi tälle lapselle. Mutta mikään ihmisrituaali eikä riitti pelasta, vaan ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa. Amen
>Upotus Jeesukseen Kristukseen on samaistumista Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Vauvojen pään valelu on vaan ihmisrituaali.<
Viestität siis suoraan, ettei lapsille kuulu KRISTUKSEN KUOLEMAN JA YLÖSNOUSEMUKSEN OSALLISUUS, jonka näytät suovan jotenkin aikuisille. Siis taivaan valtakunta on kielletty kaiketi kaikilta alle 18-vuotiailta. No kuitenkin teet Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osallisuuden kaiketi ihmisen omaksi samaistukseksi, siis tuossakin mennään lain tekoihin. Uskon luonne tulisi olla sellainen, että se ottaa lahjan vastaan, eikä uskosta tule tehdä ansiollista suoritusta, eikä näennäistä ihmisen samaistumista. Taitaa olla myös virheellinen käsitys kasteesta, että se on vain pelkkää vettä ilman sanaa (”vauvojen pään valelu”). No luterilaiset kuitenkin liittävät Jeesuksen ohjeen mukaisesti veteen sanan – se on kaste. Onko siis helluntailaisten kaste sellainen, ettei siihen liittyvä sana merkitsekään mitään? Jos niin on, niin uudestikastajien oppi on kaikilta osin lain alaista ihmissuoritusta. No yleinen tunnustus heillä onkin, että kaste ei sisällä evankeliumia lainkaan, vaan kaste on ratkaisun tehneen kuuliaisuuden osoituksen ensiaskeleita. Näin minulle on helluntailaiset opettaneet silloin, kuin lain alaisena heidän harhoissaan joudun taistelemaan. Siksi toiseksi omasta ylistyksestä piti etsiä pelastusvarmuus. Sanottiin, että ala vaan kiittämään ja ylistämään, niin sinä pelastut ja saat Pyhän Hengen lahjan. Kristus tekoineen Raamatun todistuksen pohjalta sai jäädä sivuun, sillä se olisi ollut kirjaimeen luottamista, sillä henki kuulemma tekee eläväksi. Se henki ei siis ollutkaan evankeliumi, vaan oma hurmosylistys. Tällaisia oppeja ja ohjeita sain Vaasassa 1970-luvulla helluntailaisten opettamana.
Hyvä kun edes sanoilla tunnustat, että "Kaste ei ole lain teko, koska sellaista lakia ei Mooses asettanut”. Käytännössä kuitenkin sanamuotoilusi tekee kasteesta lainteon. Toiseksi ei Mooses voinut asettaa kastetta Kristukseen. Vasta Jeesus itse asetti kasteen, kun ristin työ tuli valmiiksi, jonka osallisuuteen kasteessa pääsemme. Tuohon päättyi ympärileikkaus ja pääsiäislammas päättyi jo siellä yläsalissa, kun Jeesus valmistautui uhriksi. Kysyn sitten, että olivatko lain tekoja uhrit pääsiäislammas ja ympärileikkaus? Eihän Mooses saanut niistäkään käsikirjoitusta Jumalalta - laintauluina. Eivät nekään olleet lain tekoja, vaan ne olivat esikuvia tulevasta liitosta ja tietysti toimivat liiton merkkinä Vanhan Testamentin aikana.
Sinähän tuossa yllä väität ettei lapsille kuulu pelastus !!
Jeesus hyväksyi lapset ja lapsenkaltaiset sellaisenaan. Amen
"Sinähän tuossa yllä väität ettei lapsille kuulu pelastus !!"
Tuossa vaan on sitä puhetta, jota olen helluntailaisilta kuullut sanottavan, kun he kieltävät Raamatun vastaisesti lihasta syntymisen ja väittävät, ettei lapsi tarvitse pelastusta, kun se ei ole tehnyt syntiä. Minä taas väitän sitä, että kaikki tarvitsevat pelastuakseen edestään Kristuksen teon ja uskon siihen. Täällä sitten on lyöty lasten usko vasten Jeesuksen sanoja lättänäksi, että sellaisia Raamatun sanan vastaisuuksia täällä näkyy vilisevän.
Selitäppä Raamattuun soveltuen lauseesi: "Jeesus hyväksyi lapset ja lapsenkaltaiset sellaisenaan."
sanoo Jeesus ja tarkemmin voit lukea itse tuon kohdan omasta Raamatustasi.
Koska tunnet, että Jeesus todistaa lapsen uskon, niin miksi et siis salli saada lapsien kasteessa Kolmiyhteisen Jumalan siunausta?
Koska rituaalit - ei myöskään pään valelu-rituaalit ketään pelasta. Ainoastaan henk.koht. usko Jeesukseen pelastaa meidät synnistä mikä ilman Kristusta veisi meidät kadotukseen.
Lapsi ei Jeesuksen todistuksen mukaan ole vielä syntiä tehnyt, koska lastenkaltaisten eli synnittömien on taivasten valtakunta.
Mitä on sitten lihasta syntyminen?
Harmi vain, että tuo lapsikaste ei tuota sitä hedelmää, jonka se kuuluisi tuottaa ollakseen totta. Kun ajattelee lapsena kastettuja ihmisiä, niin mitä he tekevät tultuaan vastuulliseen ikään? He tekevät syntiä niin paljon kuin rahkeet kestää. Eli tuo kirjoitus on tyhjää sanahelinää, kun lapsikasteesta ei ole ihmisten pelastajaksi.
Kirkko kastaa ymmärtämättömät lapset ilman heidän omaa suostumustaan. Sitten, kun lapset tulevat isommiksi, niin heille järjestetään rippikoulu, joka on yhtä pilkkaa Jumalaa vastaan. Siellä sellaiset nuoret, jotka eivät usko pätkääkään Jumalaan, menevät kirkossa seurakunnan eteen todistamaan "uskonsa" saadakseen rahaa ja lahjoja. Sitten muutaman vuoden kuluttua he tulevat vihittäväksi papin eteen, kun ovat pyöräyttäneet muksun tai pari avopuolison kanssa. Sen jälkeen tehdään aviorikoksia, juodaan viikonloppuisin, rellestetään kuka mitenkin. Kirkossa käydään vain ne välttämättömät omaisten hautajaiset ja häät. Kauniiksi lopuksi pappi siunaa henkilön lepäämään haudassaan ja taivaspaikka on taattu, sillä onhan hänet kastettu Jumalan omaksi hänen ollessaan sylivauva.
Sitten sellaiset lapset, jotka esimerkiksi kuolevat ilman kastetta, tuomitaan helvettiin, sillä eiväthän he voi saada samaa osuutta, jonka saa tuo vauvana valeltu henkilö. Kyllähän Jumala unohtaa kaikki hänen syntinsä, kunhan vain on kastettu. Mutta tämä kastamaton "raasu" on säälittävä, kun ei saanut sitä kastetta. Hän on niin syntinen, ettei häntä voida pelastaa.
Minusta tällainen usko on todella ristiriitainen. Viattomat tuomitaan, mutta syntiset pelastetaan. Jos ajatellaan sitä ihmisten määrää, joka on elänyt, elää tällä hetkellä ja tulee vielä elämään täällä maailmassa, niin miten häviävän pieni osa siitä suuresta joukosta on kastettu vauvana? Miten monta miljardia ihmistä ei ole koskaan kuullutkaan Jeesuksesta ja ovat aikanaan kuolleet kaikesta tietämättömänä ja kastamattomana. Jumala rakastaa myös heitäkin.
Täällä me sitten palstalla olemme niin suuria ja viisaita, että luulemme pystyvämme pistämään nuo kaikki kadotukseen. Täytyy vain ajatella, että onneksi Jumala on meidän kaikkien yläpuolella ja Hän ei ota määräyksiä meiltä ihmispoloisilta. Eihän meillä loppujen lopuksi ole valtaa eikä ymmärrystä eikä myöskään RAKKAUTTA muita ihmisiä kohtaan, kun luulemme olevamme paremmassa asemassa ja tietävämme, missä se toisten ihmisten iankaikkinen paikka lopulta on. Tämä on sellaista maalaismuokan mietiskelyä, mutta voipi siinähi muutama ajatuksen tynkä olla mietittäväksi.
Vika on jumalattomissa vanhemmissa ja vetelissä opettajissa. Nyt on valitettavasti se tilanne, että kaikki ovat vaipuneen syvään jumalattomuuteen ja muotojumalisuuteen. Nyt olisi aika voimakkaiden herätyssaarnojen, jossa synti saarnataan synniksi. Kuitenkin kun sitä tuo esille, niin kaikki huutavat yhtä kurkkua siitä, että tuo hullu tuomitsee. Niin on näilläkin palstoilla käynyt. Niin tekevät uudestikastajatkin, etteivät hekään siedä lakia synnintunnon heräämiseksi. Kaikkia vain pitäisi lääppien kehua ja sekö olisi sitten sitä evankeliumia. Mielestäni se olisi korvasyyhyyn julistamista.
Nyt on tulossa pimeä yö, ettei voida työtä tehdä ja uuspakanuus valtaa alaa. Epäusko ja Jumalan kieltäminen lisääntyy ja yhteiskunta, kirkot ja hengelliset liikkeet liberalisoituvat syntielämän avoimeen hyväksyntään kautta linjan. Huoruutta, luonnottomia parisuhteita, oman edun tavoittelua, murhia, abortteja ja kaikkea Jumalan lain vastaisuutta ei pidetä minään, vaan syntielämässä avoimesti rehvastellaan.
Antinomismi on luopumuksen yksi ilmaus. Nyt lähetytään aikaa, jolloin pakanoiden aika päätty ja Kristuksen tulo lähestyy. Jeesus sanoi, että kun hän tulee, niin löytäneekö hän uskoa maanpäältä.
Kaikille kerran kuitenkin tulee kuoleman hetki ja monet ovat silloin hädän partaalla. Tiedän paljon epäuskoisia vanhuksia, jotka etsivät jopa itsemurhaa omantunnon tuskissaan. Lohduttajia ja oikeaan uskokäsitykseen ohjaajia ei tahdo olla. Todellinen saattohoito jää saamatta. Tulee tuomio. Kestääkö sitten omat rahkeet tuomarin edessä. Kristuksen veren tallaajat tulevat tuomituksi ja ainoastaan Kristukseen uskovat pelastuvat, kun Kristus vastaa omiensa puolesta tuomarille.
Voimakkaat herätyssaarnat eivät enää koske niitä suuria ihmisjoukkoja, jotka ovat jo kuolleet ja eivät ole tienneet Jeesuksesta. Heillekin kuuluu Jeesuksen armo ja sovitustyö.
Pelastuvatko ne kuolleet ihmisjoukot ilman uskoa?
Usko Jeesukseen pelastaa synnin vallasta. Amen
Usko jo nyt - tämä on hyvin hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen asia.
Pelastuvatko kaikki muut, paitsi luterilaiset? Pelatuvatkohan iankaikkiseen elämään sellaiset lapsena kastetut luterilaiset lainkaan, jotka uskovat Jeesukseen? No minä olen lapsena kastettu ja uskon Jeesukseen ei vain historiallisena persoonana, vaan että hän on täyttänyt puolestani lain ja kärsinyt rangaistuksen puolestani. Jeesus on luvannut vastata puolestani tuomiolla ja on luvannut sanassaan, että hän ei kadota ketään, jonka Isä on hänelle antanut. Olen kasteessa päässyt osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
Näinhän se menee ... vaikkei se valelu-rituaali ole sinua pelastanut. Uskosi Jeesukseen pelastaa. Amen
Eivät pelastu ilman uskoa, mutta heillekin on annettu mahdollisuus tietää evankeliumin ilosanoma, että he voisivat uskoa siihen. Eli ne ihmiset, jotka eivät ole kuulleet elämänsä aikana Jeesuksesta, saavat tilaisuuden oppia Hänestä ja Hänen sanomastaan sitten kuolemansa jälkeen. Jumala antaa kaikille ihmisille tasapuolisesti samat mahdollisuudet.
Roomalaiskatolilainen kiiratulioppi.
mihin kategoriaan haluat, mutta se on Jeesuksen oppia.
Oletko tosiaan ollut siinä käsityksessä, että minä uskoisin kasteeseen tehtynä tekona ja sitten luulisin niin, ettei Jeesukseen tarvitse uskoa ollenkaan. Jos niin olet uskostani luullut, niin olet kulkenut pitkin seiniä.
Itse en ole sinusta kaiketi puhunut mitään. Itse olet itsesi vetänyt tähän keskusteluun.
Tulkoon vielä lisätyksi se, että kyseinen oppi on myös Kylliäisellä, että kaikki lopulta pelastuvat. En siis kannata sitä oppia. Raamattu kuitenkin ilmoittaa, että usko on tässä ajassa. Kuoleman jälkeen ei ole pelastusta epäuskoisilla, jotja katsovat halvaksi liiton veren.
Ymmärsit v armaan väärin kirjoitukseni. En tarkoittanut, että lopulta kaikki pelastuvat, vaan että kaikilla ihmisillä on tasapuolisesti sama mahdollisuus ottaa Jeesus elämäänsä. Jotka eivät ole sitä mahdollisuutta saaneet eläessään, niin he saavat sen kuolemansa jälkeen.
"Kuoleman jälkeen ei ole pelastusta epäuskoisilla, jotja katsovat halvaksi liiton veren."
Ne ihmiset, jotka ovat saaneet mahdollisuutensa eläessään, mutta ovat hyljänneet Jeesuksen, eivät ehkä saa enää tilaisuutta ottaa Häntä vastaan kuoleman jälkeen, mutta nuo ihmiset, jotka ovat eläneet tietämättä Jeesuksesta, heille annetaan se tilaisuus. Jumala on oikeudenmukainen. Emmehän voi lukea epäuskoisiksi niitä ihmisiä, jotka eivät ole saaneet tilaisuutta edes kuulla Hänestä.
Olisiko Sinulla joitan Raamatun todistuksia siitä, että joidenkin kohdalla armonaika jatkuukin vielä ajallisen kuoleman jälkeen? Minulle on aika vieras sittenkin kyseinen ajatus. En siis ole noin ajatellut toteutuvan Jumalan oikeudenmukaisuuden, vaan olen katsonut niin, että nyt on otollinen aika ja pelastuksen päivä, siis tänä päivänä (tässä ajassa).
Tuohon tekstiin ei voi muuta sanoa kuin Aamen! ja kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!