HIZBOLLAHIN HYÖKKÄYS ISRAELIIN

Olen seurannut jo vuosikymmeniä kestänyttä uutisointia, joka lavastaa
Israelin syylliseksi lähes jokaiseen Lähi-Idän selkkaukseen.
Tämä vääristynyt uutisointi ei jostain syystä suostu huomioimaan
tosiasioita, vaikka ne ovatkin yleisesssä tiedossa.

Tosiasia nyt meneillään olevassa konfliktissa on se, että terroristijärjestö
Hizbollah hyökkäsi Israeliin. Toinen terroristijärjestö, Hamas, tukee tätä
hyökkäystä. Nyt myös terroristiverkosto al-Qaida on liittymässä Israelin
tuhoamiseen tähtäävään sotaan.
Vielä eilen (27.07.06) terroristit ampuivat noin 50 rakettia Israeliin
tuhoten mm. suuren tehtaan. Pohjois-Israelin väestö on vetäytynyt
pommisuojiin. Lapset on suurin joukoin siirretty turvaan etelämmäs
taistelualueilta.
Nyt terroristijärjestöjen puoltajat vaativat pikaista tulitaukoa alueelle.
Mitä siitä olisi seurauksena? - Israelin viholliset saisivat aikaa kerätä
lisää aseita aloittaakseen uuden ja yhä tuhoisamman sodan.

Mielestäni nyt olisi mahdollisuus tehdä totaalinen loppu
terroristijärjestöjen toiminnasta ja näin saada aikaan rauha Lähi-Itään.
Tämä edellyttäisi kaikkien sivistyneiden valtioiden yhteistä päätöstä auttaa
Israelia terroristien tuhoamisessa.

Israel ja sen pääkaupunki Jerusalem on kuningas Daavidin ajoista lähtien
kuulunut juutalaisille. Sillä alueella ei ole milloinkaan ollut muuta
järjetäytynyttä valtiota. Jumala antoi maa-alueen Niilistä Eufratille asti
jo Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi. Se, että
juutalaiset ovat kerta toisensa jälkeen ajettu maanpakoon, ei tee tyhjäksi
heidän omistusoikeuttaan Kaanaan maahan.

Mielestäni Israelilla on oikeus puolustaa maataan ja kansaansa.

Weijo Lindroos
16479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Israel on terroristivaltio, joka terrorisoi naapureitaan.

Rauha Lähi-Itään saadaan vasta kun Israel on tuhottu.

Äänestä
  • >Rauha Lähi-Itään saadaan vasta kun Israel on tuhottu.

    Vaan sitä päivää ei tule ikinä.
    On näet suuremmat voimat takana, uskot sitä tai et.

    Äänestä

tekee sinusta hörhön ja tekstistäsi sadun! Jos ne itsekin luulevat olevansa jotain valittuja niin lieneekö muuta keinoa kuin muutama ydinlataus niskaan!?

Äänestä
  • Mikä eteen kun vasurien propaganda murenee pala palalta? Varmasti vituttaa teikäläisiä!

    Äänestä

  • >tekee sinusta hörhön ja tekstistäsi sadun!

    Asiaa ei muuta yhtään se, että sinä ja monet, monet muut eivät asiaan usko.
    Vaan tulee vielä se päivä, jolloin sinullekin asia valkenee.
    Ihmisellähän on vapaus valita, uskooko vai ei, ei ketään pakoteta siihen.
    Mahtaa olla ikävä yllätys edessä...

    Äänestä

  • yllätys edessä.. kirjoitti:

    >tekee sinusta hörhön ja tekstistäsi sadun!

    Asiaa ei muuta yhtään se, että sinä ja monet, monet muut eivät asiaan usko.
    Vaan tulee vielä se päivä, jolloin sinullekin asia valkenee.
    Ihmisellähän on vapaus valita, uskooko vai ei, ei ketään pakoteta siihen.
    Mahtaa olla ikävä yllätys edessä...

    yllätys?? No voin vakuuttaa että sinä et ylläty, kuolet kuin koira ja mätänet kuin koira!

    Äänestä

Kiva, että sain nauraa > Hihihihi, Kiitos sinulle

Äänestä

YK:n tunnustamat Israelin valtion rajat piirrettiin vuonna 1947. Israel miehittää nykyisin ihmiskunnan(YK) tahdon vastaisesti naapureillensa kuuluvia alueita. Sen seurauksena on syntynyt terroristijärjestöjä, joiden toiminta teoriassa tuomitaan Euroopassa, mutta käytännössä se saa ymmärtämystä Israelin harjoittamasta miehityksestä johtuen.
Israelin harjoittamaa sotaa puolestaan voidaan kutsua valtioterrorismiksi.

YK haluaisi alueella olevan kaksi valtiota, Israel(entisine rajoineen) ja Palestiina rinta rinnan sulassa sovussa. Sen jälkeen Hamasin tai Hizbollahin iskut eivät saisi minkäänlaista ymmärtämystä muulta maailmalta, ja järjestöjen kannatus kutistuisi olemattomiin ja ne olisi mahdollista tuhota monikansallisin valvontajoukoin.

Äänestä

Kirjoitat aivan oikein.
Tässä nyt käytävässä sodassa on todellisuudessa vastakkain Israel ja Iran.
Iran julisti sodan Israelille jo alkutalvella toteamalla presidenttinsä suulla; " Israel on pyyhkäistävä maailmankartalta "

Ilman Irania Hizbollahia tuskin olisikaan. Hizbollah on nähtävä vain Iranin etujoukkona hyökkäyksessä Israeliin.
Osavastuun kantavat myöskin itse Libanon ja Syyria, kun antoivat Hizbollahin toimia vapaasti alueillaan, ja jopa aseistaen, kouluttaen ja muuten tukien tätä iranilaisten terroristiryhmää.

YK on myös osavastuussa, kun ei saanut riisuttua aseista Hizbollahia, vaan päinvastoin salasi Hizbollahin varustautumisen sekä sen riippuvuuden Iranista.

Äänestä
  • kun israel tuhoutuu asumiskelvottomaksi säteilyn vuoksi?

    Äänestä

  • kovastikin kirjoitti:

    kun israel tuhoutuu asumiskelvottomaksi säteilyn vuoksi?

    Maa muuttuu osin koiruohoksi(venäjäksi koiruoho=Tshernobyl !) ja asuinkelvottomaksi ennustaa Raamattu.

    En halua kenenkään vahingoittuvan saati kuolevan, en edes Israelin vihollisten, mutta kaltaistesi tähden Jumalan sana tulee todeksi tässäkin.

    Äänestä

  • kovastikin kirjoitti:

    kun israel tuhoutuu asumiskelvottomaksi säteilyn vuoksi?

    Hän jota ei harmita,tarvitsee pikaista hoitoa.

    Äänestä

  • Ihminen* kirjoitti:

    Hän jota ei harmita,tarvitsee pikaista hoitoa.

    tarvitsevat uskovaiset hörhöt?! Ei kai heitä saa harmittaa jumalan tahto??? Eikös jumalan tahdon toteutuessa heidän pitäisi riemuita?

    Äänestä

  • hoitoa siis kirjoitti:

    tarvitsevat uskovaiset hörhöt?! Ei kai heitä saa harmittaa jumalan tahto??? Eikös jumalan tahdon toteutuessa heidän pitäisi riemuita?

    Haluatko että rukoilemme sielusi pelastumisen puolesta?
    Olet nyt todella syvällä ja pimeässä.

    Äänestä

Lopettakaa se Jumalan sotkeminen joka asiaan ja varsinkin ihmisten tappamiseen.
Ei liene Jumala koskaan opettanut, että hän oikeuttaa tappamaan kaiken, mikä liikkuu kunhan olette hänen puolellaan.

Aivan sama, onko kyseessä muslimien jumala tai kristittyjen jumala tai juutalaisten jumala, aina kuolee ihmisiä kuin kärpäsiä.

Molemmilla puolilla rintamalinjaa rukoillaan jumalaa avuksi ja selitetään tykinruoalle, että jumala on meidän puolella ja auttaa meitä ja me olemme oikeassa, kyllä sen jo kirjakin kertoo.

Ällöttävää touhua.

Mikään ei oikeuta muslimeja tappamaan juutalaisia, eikä mikään oikeuta juutalaisia tappamaan muslimeja ja vielä vähemmän mikään oieuttaa kristittyjä puoltamaan kumpaakaan puolta.

Jos kristittyjen jotain pitäisi tehdä, niin pitäisi oikeasti pyrkiä lopettamaan tuo ikiaikainen kahnaus; ihmiset siellä tappavat ihmisiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Weijo Lindroos kirjoitti:

Olen seurannut jo vuosikymmeniä kestänyttä uutisointia, joka lavastaa
Israelin syylliseksi lähes jokaiseen Lähi-Idän selkkaukseen.
Tämä vääristynyt uutisointi ei jostain syystä suostu huomioimaan
tosiasioita, vaikka ne ovatkin yleisesssä tiedossa.

Tosiasia nyt meneillään olevassa konfliktissa on se, että terroristijärjestö
Hizbollah hyökkäsi Israeliin. Toinen terroristijärjestö, Hamas, tukee tätä
hyökkäystä. Nyt myös terroristiverkosto al-Qaida on liittymässä Israelin
tuhoamiseen tähtäävään sotaan.
Vielä eilen (27.07.06) terroristit ampuivat noin 50 rakettia Israeliin
tuhoten mm. suuren tehtaan. Pohjois-Israelin väestö on vetäytynyt
pommisuojiin. Lapset on suurin joukoin siirretty turvaan etelämmäs
taistelualueilta.
Nyt terroristijärjestöjen puoltajat vaativat pikaista tulitaukoa alueelle.
Mitä siitä olisi seurauksena? - Israelin viholliset saisivat aikaa kerätä
lisää aseita aloittaakseen uuden ja yhä tuhoisamman sodan.

Mielestäni nyt olisi mahdollisuus tehdä totaalinen loppu
terroristijärjestöjen toiminnasta ja näin saada aikaan rauha Lähi-Itään.
Tämä edellyttäisi kaikkien sivistyneiden valtioiden yhteistä päätöstä auttaa
Israelia terroristien tuhoamisessa.

Israel ja sen pääkaupunki Jerusalem on kuningas Daavidin ajoista lähtien
kuulunut juutalaisille. Sillä alueella ei ole milloinkaan ollut muuta
järjetäytynyttä valtiota. Jumala antoi maa-alueen Niilistä Eufratille asti
jo Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi. Se, että
juutalaiset ovat kerta toisensa jälkeen ajettu maanpakoon, ei tee tyhjäksi
heidän omistusoikeuttaan Kaanaan maahan.

Mielestäni Israelilla on oikeus puolustaa maataan ja kansaansa.

Weijo Lindroos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu