Lapseni kuoli vajaa kolme vuotta sitten. Nyt elämässäni ei ole muuta kuin kuolema, nykyään ei enää akuuttina suruna vaan kiinnostuksena kaikkeen mikä liittyy kuolemaan. Juuri muu ei minua kiinnosta. Luen kaikkea mikä liittyy kuolemaan riippumatta viitekehyksestä tai suuntauksesta.
Välillä ihastun ja sitten taas vihastun.
Mutta en jaksa ystäviä jotka eivät kiinnostustani kuolemaan ja siihen liittyviin kysymyksiin.
Viime kesänä harrastin hautausmaa matkailua, vieraissa kaupungeissa mielenkiintoisinta oli nähdä millainen kirkko ja hautausmaa siellä on.
Tuntuuko jostakusta tutulta?
Välillä ihastun ja sitten taas vihastun.
Mutta en jaksa ystäviä jotka eivät kiinnostustani kuolemaan ja siihen liittyviin kysymyksiin.
Viime kesänä harrastin hautausmaa matkailua, vieraissa kaupungeissa mielenkiintoisinta oli nähdä millainen kirkko ja hautausmaa siellä on.
Tuntuuko jostakusta tutulta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla on sama kiinnostuksen kohde. Kaikki kuolemaan liittyvä kiinnostaa, ei ehkä vanhojen ihmisten "luonnolliset" kuolemat, mutta kaikki muu. Kuolemansyyt, kuolinpaikat, hautajaiset, hautausmaat ja varsinkin kaikki mitä on sanottu kuolemanjälkeisestä. Hautausmaaturismia olen minäkin harrastanut. Kaikkein eniten kiinnostaa itsemurha, siihen minulla on varmaan jokin fiksaatio. Kuolemasta on tullut elämän keskipiste, eikä siinä mielestäni ole mitään väärää tai epätervettä. Asian voi tietysti nähdä toisinkin, mutta minusta elämässä ei mikään ole niin tärkeää kuin kuolema, eikä sekään niin kovin tärkeää. Kaikki filosofiakin on kuoleman tutkimista, sez Sokrates.
Kuulostaa todellakin tutulta. Ajattelen lahes aina kuolemaa, eniten sita miten teen sen itselleni. Nyt pakenin kaikkea tuota ulkomaille, mika on typeraa koska tiesin, etta kaikki paska seuraa mukana. En vaan uskonut sita. nyt vieraassa maassa ja mietin joka paiva millon ja miten sen teen. Mutta miksi mina, miksei mulla ole yhtaaan niita onnellisia hetkia mita muilla on. Olen liian nuori kuolemaan, kuulemma, mutta mun mielesta tarpeeksi vanha lopettamaan taman. Enka kovin kauaa jaksa...
Voimia teille muille ja varsinkin alkuperaiselle!
myos mina joka haluan itse kuolla olen kierrellyt useita kertoja hautausmailla, katsellen kauniita hautakivia ja niiden kukkasia. Paras ystavani kuoli hiljattais ja sen jallkeen olen alkanut tekemaan kaikkea kuolemaan liittyvaa ja etenkin kaikkea typeraa, en viitsi tassa edes mainita...
Olet liian nuori kuolemaan. Tutki kuolemaa, älä itse kuole.
Ymmärrän kyllä täysin mistä puhut, sillä niin minullekin kävi. Aikaisemmin en ollut juuri miettinyt omaa kuolemaa, mutta kun läheiseni kuoli aloin ajatella että voisin kuolla itsekin.
Mutta sitten ajattelin, että minulle on annettu kasvutehtävän tämän menetyksen avulla. Yritän kasvaa paremmaksi ihmiseksi, jonka elämässä kuolema on hyvänä voimana. Kuolema on tehnyt minut paremmaksi ihmiseksi, mutta poismenoni tuottaisi suunnatonta tuskaa viattomille.
Jää vielä tänne, uskon, että sinulle on täällä ihan oma tehtävä.
Mielenterveystoimisto vois olla sulle oikee osoite. Lapsen kuolema on kyllä todella raskas, mutta toi tuntuu jo sairaudelta. Elä oikeesti, hanki jotain parempaa tekemistä, pliis. Kohta voi olla liian myöhäistä.
Mikä siinä niin sinua ahdistaa.
Mistä voit tietää mitä olen kokenut, vai luuletko et suomessa on vain yksi lapsensa/perheensä menettänyt.
Lähinnä tuo kuvaelma oli erittäin masentuneen ihmisen kirjoitus, siitä hoitoon kehoitus. Eikö nuoren ihmisen elämässä ole myös muita mielenkiinnon kohteita? (vaikkakin on surua,mutta aikaahan on jo kulunut) En tarkoita että pitäis ilota ku hangon keksi, mutta jotenkin tosta kuvastui syvä masennus.
Suosittelen edelleen hoitoon hakeutumista, vai pelkäätkö että terapeutti sanoisi samaa kuin minä?
Kävin eilen meediolla ja sain terveisiä heiltä, joita ei enää voi kohdata fyysisesti. Se rauhoitti minua jotenkin merkillisellä tavalla.
Mummon kuoleman jälkee varis on tullu parkkeelleni joka aamu...
Aina kun läheinen kuolee, pidän normaalina sitä, että kuolema kiinnostaa. Tulee käveleskeltyä hautuumaalla, vietyä kynttilöitä usein, kasteltua kukkia, kierrellen kaikki uudet haudat, vertailtua kiviä.
Itse olen sillä tavalla järkännyt tulevan kuolemani järjestelyt, että olen antanut läheisilleni määräyksen, kuinka minut tulee haudata.
Haluan ehdottomasti polttohautauksen ja haudalleni ei saa tulla kukaan muu kuin mieheni ja lapseni. En ole sairas enkä kuolemassakaan, enkä edes suunnittele kuolemaa, mutta haluan oman näköiset hautajaiset.
Tähän tulokseen olen tullut. Aina kun joku läheinen kuolee, niin muistan läheisiäni muistuttaa tahdostani.
Olen myös tehnyt itsestäni hoitotestamentin ja elinluovutustestamentin.