Olen itse varttunut jt-perheessä, vanhemmat olivat molemmat kastettuja todistajia. Itse irtauduin koko touhusta noin 15 vuotiaana, kun oli riittävästi itsenäisyyttä ja ymmärrystä sanoa vastaan vanhemmilleen, tai isälle tarkemmin.
Muistan kun lapsena ja murrosikäisenä pelkäsin harmagedonia. Tiesin etten ollut riittävän hyvä todistaja, joten oletin kuolevani Jehovan vihassa. En käynyt juurikaan ovelta-ovelle-työssä, koska vanhemmat eivät pakottaneet. Tunsin myös suurta syyllisyyttä masturboinnista ja lihallisista ajatuksista. Ei seurasta irtautuminenkaan ollut helppoa vaikken ollutkaan kastettu, aluksi pelotti hypätä pois Jehovan kämmeneltä. Ajan mittaan huomasin tehneeni oikean päätöksen.
Siitä on nyt noin kymmenen vuotta, kun aloin elää "oikeaa" elämää. Aluksi meni aika kovaa, ehkä innostuin liikaakin vapaudesta. Eipä tullut kuitenkaan onneksi töppäiltyä mitään mikä olisi jäänyt pahasti kaduttamaan. Elämä rauhoittui kun ikää tuli muutama vuosi lisää.
Nyt on yliopisto-opinnot loppusuoralla, asia mikä olisi ollut käytännössä mahdoton jt:nä. Ymmärrän hyvin minkä takia vt varoittaa opiskelusta; tiedonhankintaa ja kriittistä suhtautumista annettuun informaatioon ei ole hyvä osata.
Mielestäni elämäni on parempaa kuin koskaan ennen, olen naimisissa ja meillä on pieni lapsi. En tunne olevani paha maailmallinen ihminen.
En toki ole mikään pyhimyskään, mutta eivät sitä todellakaan ole kaikki jt:kaan; omasta lähipiiristäni tunsin juopon vaimonhakkaaja todistajan, jotka puhelahjoillaan vakuutti vanhimmat kerta toisensa jälkeen syyttömyydestään. (Eikö vanhimmisto toimi jumalan henkeyttämänä?)
Ylläoleva esimerkki ei ole tarkoitettu yleistykseksi, ainoastaan osoittamaan, että jt:t ovat aivan samanlaisia syntisiä kuin muutkin. Useimmat jt:t ovat kunnollisia ihmisiä, ja todella yrittävät elää raamatun periaatteiden mukaan. Minulla ei ole mitään heitä vastaan. Kuitenkin toivon, että jokainen jt nuori saisi vapauden valita oman tiensä ilman syyllisyyden tuntoa, ilman turhaa pelottelua.
ps. Ainoa asia joka on varmaan loppuelämäkseni mieleen syöpynyt, on veren syöminen. Pelkkä veriletun tai mustanmakkaran näkeminen saa aikaan pahan olon, en pysty enkä halua syödä. Olisi kiva tietää miten muilla.
Muistan kun lapsena ja murrosikäisenä pelkäsin harmagedonia. Tiesin etten ollut riittävän hyvä todistaja, joten oletin kuolevani Jehovan vihassa. En käynyt juurikaan ovelta-ovelle-työssä, koska vanhemmat eivät pakottaneet. Tunsin myös suurta syyllisyyttä masturboinnista ja lihallisista ajatuksista. Ei seurasta irtautuminenkaan ollut helppoa vaikken ollutkaan kastettu, aluksi pelotti hypätä pois Jehovan kämmeneltä. Ajan mittaan huomasin tehneeni oikean päätöksen.
Siitä on nyt noin kymmenen vuotta, kun aloin elää "oikeaa" elämää. Aluksi meni aika kovaa, ehkä innostuin liikaakin vapaudesta. Eipä tullut kuitenkaan onneksi töppäiltyä mitään mikä olisi jäänyt pahasti kaduttamaan. Elämä rauhoittui kun ikää tuli muutama vuosi lisää.
Nyt on yliopisto-opinnot loppusuoralla, asia mikä olisi ollut käytännössä mahdoton jt:nä. Ymmärrän hyvin minkä takia vt varoittaa opiskelusta; tiedonhankintaa ja kriittistä suhtautumista annettuun informaatioon ei ole hyvä osata.
Mielestäni elämäni on parempaa kuin koskaan ennen, olen naimisissa ja meillä on pieni lapsi. En tunne olevani paha maailmallinen ihminen.
En toki ole mikään pyhimyskään, mutta eivät sitä todellakaan ole kaikki jt:kaan; omasta lähipiiristäni tunsin juopon vaimonhakkaaja todistajan, jotka puhelahjoillaan vakuutti vanhimmat kerta toisensa jälkeen syyttömyydestään. (Eikö vanhimmisto toimi jumalan henkeyttämänä?)
Ylläoleva esimerkki ei ole tarkoitettu yleistykseksi, ainoastaan osoittamaan, että jt:t ovat aivan samanlaisia syntisiä kuin muutkin. Useimmat jt:t ovat kunnollisia ihmisiä, ja todella yrittävät elää raamatun periaatteiden mukaan. Minulla ei ole mitään heitä vastaan. Kuitenkin toivon, että jokainen jt nuori saisi vapauden valita oman tiensä ilman syyllisyyden tuntoa, ilman turhaa pelottelua.
ps. Ainoa asia joka on varmaan loppuelämäkseni mieleen syöpynyt, on veren syöminen. Pelkkä veriletun tai mustanmakkaran näkeminen saa aikaan pahan olon, en pysty enkä halua syödä. Olisi kiva tietää miten muilla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eivät maistu mutta eivät inhotakaan, ts. jos joku tarjoaisi suurena herkkuna tai joutuisin työhön liittyvissä kuvioissa syömään, todennäköisesti söisin. Vielä ei ole tullut sellaista tilannetta eteen, mutta eivät kyllä aiheuta kuvotustakaan.
Jep, ei täällä maailmassa ole yhtään huono olla: omalla kohdallani oli jo nuorena suuri vapauttava kokemus tajuta, että elämme vain yhden kerran ja että jokainen päivä on ainutlaatuinen, että on aika suurelta osin omissa käsissä se, millaiseksi haluaa elämänsä muodostuvan. Tämä ei tarkoita, että eläisin kuin viimeistä päivää, mutta en myöskään kanna niskassani tarpeettomia synnintuntoja ja syyllisyyksiä. En ole myöskään koskaan tuntenut tarvetta 'pelastua' mistään. Minulle riittää tämä inhimillinen vaellus, jota on jo keskimääräiseen elinaikaennusteeseen verrattuna kulunut yli 2/3.
Mutta omalla kohdallani oli myös päivänselvää elämänvalintoja tehdessä, että en halua elää elämääni tietämättömänä, kouluttamattomana, kielitaidottomana ja harhaanjohdettavana.
Opiskelu, työ, perhe, muutama kiinnostava harrastus, välillä onnea, välillä surua, välillä ihanaa, sitten taas tuskaa - sitä on ihmisen elämä. Riittää minulle.
Toki ehdin omaksua lapsuudenkodin iskostamat arvot; jokseenkin kymmenen käskyn malliin. Yhtä niistä en silloin hyväksynyt:
Kunnioita isääsi ja äitiäisi jne.
Minä en kunnioita ketään, jota ei ole syytä kunnioittaa. Niska ei nöyrry kenenkään ihmisen edessä, ellei kunnioitukseen ole asiallista perustetta.
Arvot voi siirtää seuraavalla sukupolvelle, vakaumusta ei.
Vakaumusta on myös turha yrittää siirtää väkisin - senhän me "luopiot" olemme saaneet tuta, jos emme muualla niin nahkaremelillä käsitellyssä selkänahassamme kuitenkin.
minutkin on kasvatettu jt:ksi. en ole sitä enää, ja olen todella tyytyväinen elämäni. verimakkaraakin olen maistanut, ja se on törrkeän hyvää!
elän normaalia elämää ja olen iloinen, että sinäkin elät. kaikkea hyvää sinulle!=)
Lueskelin muuten sun vanhoja viestejä, sattui silmään:
"elämä ilman jehovaa on elämä ilman syyllisyyttä, ilo ilman vihaa, tyytyväisyys ilman katkeruutta, ystäviä ilman ulkokultaisuutta, elämää tässä ja nyt, rakkautta ilman rajoja."
Ei kai sitä paremmin voine sanoa. En ymmärrä miksi jumala haluaisi lastensa kärvistelevän tunnontuskissa ihan normaaleista nuoruuteen kuuluvista asioista.
No, eipä tule enää murhetta ja itkua, ainakaan jehovan takia.
Hauskaa loppukesää kaikille vapauden saaneille :)... Ja miksei myös muillekin.
Vastasit minulle tuolla Viesti sefulle -keskustelussa ja kävin uteliaisuuksissani katsomassa profiilisi, jonka mukaan olet todella nuori!
Kerronpa vain sinulle, että tein päätökseni lähteä nostelemaan himasta 17-vuotiaana ja "maailman ihmisen" elämää on nyt elettynä 37 vuotta, ENKÄ PÄIVÄÄKÄÄN VAIHTAISI POIS !!!
Joten toivotan muillekin rohkeutta: nenästä kiinni ja hyppy altaan syvään päähän; sitten huomaakin, että vesi kannattaa ja lopulta pääsee pinnalle ja voi hengittää! (Jt:t ainakin ennen rakastivat kaikenlaisia vertauksia, siksi tämä sukellus tähän loppuun.)
nuori olen, mutten sinisilmäinen. olen itsekin sitä mieltä, että erottaminen oli paras päivä elämässäni! en oikeastaan enää ajattele, että olen entinen jt, ajattelen että olen minä, tässä ja nyt. tietenkin perheen välinen kisma aina muistuttaa menneisyydestä.
kaikkea hyvää vaan sinullekin!!! ja helteistä kesää..