Vettä sataa ikkunaan, niinkuin sielunmaisemaan
katkerat kyyneleet, vain valuu verkalleen.
Vaikka elin vuosia, auttaen toisia
miksi se nyt tuhotaan, työ multaan haudataan?
*Ei arvoa ole mulla, ei kiitosta, kunniaa.
Ei lapsenlapsikaan tahdo tulla,
soitollaan hän mielen pahoittaa.
Minä uhrasin, kaikkeni annoin ja kun vanhenin,
mitä jäi?
Lapsenlapsikin selkänsä käänsi
ja vanhuuteen jäin yksinäin. *
Miks niin paljon ahersin, turhaanko sittenkin
nämä vuodet uhrasin,
kun vanhuuteen sain helvetin?
Sitä nuoremmat ei nää, eikä osaa ymmärtää
miltä silloin tuntuu voi, kun kaikki tuttu
häipyy pois.
*Ei arvoa...*
Kun lapsenlapsikin aikuseksi varttui niin,
hän minut hylkäsi ja mieleni näin pahoitti.
Lapset eivät kyselleet, mitä minä mailla teen.
He vain tuli, tekivät, pahan mielen jättivät.
*Ei arvoa...*
Muistojen vangiks jään, kun kaiken katoavan nään.
Ei niitä kukaan kuuntele ne mitä mulle merkitsee.
Ehkä he sitten ymmärtää, kun aika häviää
mikä on arvo sen, yksinäisen vanhuksen.
*Ei arvoa...*
Niin, missä on minun arvoni? Vai onko sitä?
katkerat kyyneleet, vain valuu verkalleen.
Vaikka elin vuosia, auttaen toisia
miksi se nyt tuhotaan, työ multaan haudataan?
*Ei arvoa ole mulla, ei kiitosta, kunniaa.
Ei lapsenlapsikaan tahdo tulla,
soitollaan hän mielen pahoittaa.
Minä uhrasin, kaikkeni annoin ja kun vanhenin,
mitä jäi?
Lapsenlapsikin selkänsä käänsi
ja vanhuuteen jäin yksinäin. *
Miks niin paljon ahersin, turhaanko sittenkin
nämä vuodet uhrasin,
kun vanhuuteen sain helvetin?
Sitä nuoremmat ei nää, eikä osaa ymmärtää
miltä silloin tuntuu voi, kun kaikki tuttu
häipyy pois.
*Ei arvoa...*
Kun lapsenlapsikin aikuseksi varttui niin,
hän minut hylkäsi ja mieleni näin pahoitti.
Lapset eivät kyselleet, mitä minä mailla teen.
He vain tuli, tekivät, pahan mielen jättivät.
*Ei arvoa...*
Muistojen vangiks jään, kun kaiken katoavan nään.
Ei niitä kukaan kuuntele ne mitä mulle merkitsee.
Ehkä he sitten ymmärtää, kun aika häviää
mikä on arvo sen, yksinäisen vanhuksen.
*Ei arvoa...*
Niin, missä on minun arvoni? Vai onko sitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aikuinen antaa arvon itse itselleen ja se mutta touhuaa on sivuseikka, vaikka heidän ajattelemattomuus välillä satuttaa.
Mutta jos et arvosta itseäsi miksi hekään sen tekisivät. Itsesääli POIS.
..en tiedä millaiset välit sulla on lapsiisi ja lspsenlapseen ollut, mutta yksi asia on varma: niinkuin tuo aiempikin kirjoittaja sanoi, sinun täytyy antaa itsellesi arvo!
Minäkin joskus mietin, että olen olemassa vain äitinä ja nyt myös mummina. Eihän asia näin kuitenkaan ole. Ei mun nimeni ole Äiti eikä Mummi.
Minä olen oma persoonani, MINÄ itse.
Se, että lapset eivät meitä enää niin paljoa tarvitse pitäis olla HYVÄ ASIA, siihenhän me niitä on kasvatettu, vai mitä? Itsenäisyyteen.
En tiedä mitä sulle on tapahtunut, mutta luulen, että olet kadottanut itsesi äitiyteen ja mummiuteen.
Joka tapauksessa olet nyt elämäsi itsenäisemmässä asemassa kuin ikinä. Elä elämäsi sitä silmällä pitäen.
Jos olet riidoissa jälkeläistesi kanssa ei koskaan ole myöhäistä ainakin yrittää sopia.
Yksinäinen minäkin olen, mutta en tunne itseäni arvottomaksi. Päinvastoin, tiedän että mua tarvitaan, minun tarvitsee vain olla olemassa, lapsilleni ja heidän lapsilleen. Äidilleni, veljilleni...vaikkeivat he mua "tarvitse" varsinaisesti, olen heille tärkeä.
Ennen kaikkea minä haluan olla olemassa, elossa, vaikka sairaana, mutta ELOSSA!