eilen se tapahtu.. isäni oli poistunut keskuudestamme töissä yönä..
en ole viel saanut sitä kaipaus kohtausta.. olen ajeatellut jo aijemmin sen että joskus se tapahtuu..
en saa sanojani suusta olen niin sanaton. niin orpo,yksinäinen,haluton jollakin tapaa myös onneton sekä onnellinen.
En ole viel tajunut mitä on tapahtunut.. olen ainua poika, olen ainua periläinen.
mitä minun täytyis tehä,miten minä jaksan,rakastin isääni enkä halunut hänen lähtevän, sydämmeeni jäi vain tyhjä kolo ja paljon muistoja . olisin niin paljon halunut viel nahdä ja kokea sinun iloja ja sinä minun iloja.. miks sä menit...
olen surun murtama..
miksi sinä isä olit niin ihana,miksi sun tykönä oli kiva käydä..?
Kaikki kunnioituseni omalle isälleni joka on nyt paremmassa maailmassa/taivaassa. RAKASTAN SINUA
en ole viel saanut sitä kaipaus kohtausta.. olen ajeatellut jo aijemmin sen että joskus se tapahtuu..
en saa sanojani suusta olen niin sanaton. niin orpo,yksinäinen,haluton jollakin tapaa myös onneton sekä onnellinen.
En ole viel tajunut mitä on tapahtunut.. olen ainua poika, olen ainua periläinen.
mitä minun täytyis tehä,miten minä jaksan,rakastin isääni enkä halunut hänen lähtevän, sydämmeeni jäi vain tyhjä kolo ja paljon muistoja . olisin niin paljon halunut viel nahdä ja kokea sinun iloja ja sinä minun iloja.. miks sä menit...
olen surun murtama..
miksi sinä isä olit niin ihana,miksi sun tykönä oli kiva käydä..?
Kaikki kunnioituseni omalle isälleni joka on nyt paremmassa maailmassa/taivaassa. RAKASTAN SINUA
Vastaukset 10
Vanhimmat
Isäsi on läsnä edelleen, et vain koe häntä enää fyysisesti. Sinua ei ole hylätty.
Osan ottoni.
Ei ole hylätty, tuskin hän itse halusi sua jättää ilman fyysistä seuraansa ellei sitten ollut kipuja, mutta ihmisen osa on kuolla. Oma isäni kuoli huhtikuussa 2002 ja hän oli niin sairas, että pakko oli sanoa, että parempi kun kuoli. On se hirveää katsoa vieressä kuinka läheinen riutuu kivuissa pois.
Ainoa asia mitä kadun jälkeenpäin on se, etten suostunut auttamaan häntä pääsemään aiemmin pois kärsimyksistään hänen pyynnöistään huolimatta, se vain tuntui liian vaikealta tehdä. Minulla on valokuva hänestä hieman ennen loppuaan ja kasvot kuvastavat epäinhimillistä henkistä ja fyysistä tuskaa. Toisaalta ne kadu, etten avustanut eutanasiassa vai miten sitä kutsuisi, kuitenkin Raamattu kieltää ihmisen tappamisen, joten sielu on kai tallella parempaan osoitteeseen menoa varten. Tai sitten ei, hyvää kohti yritän joudunpa helvettiin tai pääsen taivaaseen aikanaan. Hautausmaalla muuten ainakin itse saan juteltua faijalle hyvin ja tunnen hänen "läsnäolonsa" ja mulla on paras olo siellä, parempi kuin missään muualla, että muista käydä haudalla josko se sitten selvityttäisi sun ajatuksiasi. Nyt sure vaan, nyt on sen aika, kaikki on hyvin vaikka itkisikin suruunsa. Suru on yksi rakkauden ilmenemistapa, joten hienoa, että saat tuntea surussa rakkautta, jos tajuat mitä tarkoitan, en välttämättä aivan selkeästi osaa sitä ilmaista.
Osanottoni.
Sen haluan vain sanoa, että anna tunteiden tulla niinkuin ne tulevat, jos ei nyt niin niiden aika kyllä tulee. Se on ainoa keino selvitä eteenpäin.
Älä siis pidättele, äläkä kiirehdi.
Yksin ei tarvitse surra. Jos sulla ei ole lähisukua tai kavereita jotka ymmärtäisivät, on olemassa sururyhmiä. Kysy kirkon diakonissalaitokselta (ei tuputeta uskoa jos ei halua) tai Setlementtiyhdistykseltä.
Tarvitset kovasti voimia lähiaikoina, mutta uskon niitä löytyvän koska nyt jo ajattelet, että isäsi on paremmassa paikassa.
Olen samaa mieltä, hänellä ei ole mitään hätää.
Olen myös menettänyt isäni ja veljeni, mutta pikkuhiljaa tässä mennään.
Koitahan jaksaa ja pyydä apua jos tunnet tarvitsevasi.
on kyllä aika surullista... olisi se tosi kamalaa jos oma isäni kuolisi... mutta isäsi on nyt paremmassa paikassa, kyllä te tapaatte vielä, olen varma siitä.
kun se tapahtuu, vaikka olisikin tiennyt odottaa. Minun isäni lähti 98-vuotiaana 'saappaat jalassa'; eipä tuo suostunut (ehtinyt) terveyskeskussairaalassa viettämään kuin vuorokauden, kun jo muutti Taivaan Kotiin.
-Ensin on epätodellinen, paljonkin tunteita risteilevä olo; surua, itkua, herkistymistä, helpotusta, iloakin, jonkinlainen voimaantumisen puuskakin tulee, varsinkin jos on pitkään käynyt katsomassa ja hoitanut, sitten ihan kuin kauheasti energiaa palautuisi. Valillä lamaantuu ja haluaa olla yksin ja ainakin ns. omilla ehdoillaan elellä eka päivät. Herkkä mieliala hämmentää itseäkin. Yhteys sukulaisten kanssa on tosi hyväksi, koska asia on yhteinen. Useimmiten. -Sitten tulevat kaikki käytännön asiat vähitellen; vuosi menee ainakin vielä 'isän kanssa', jollain tapaa ajateltuna. Se toisaalta on hyvää luopumistyötä sekin. Olet ainoa lapsi; toivon, että löydät jonkun oman ikäluokkasi kohtalotoverin, joka tietää JUST, mitä sulle nyt on tapahtunut ja miltä tuntuu. Että löydätte vastaavuutta.
-Eletty aika jakaantuu kuin kahtia: aika ennen isän lähtöä ja aika isän lähdön jälkeen. Omasta tapahtumastani on kohta 2 vuotta, ja sen voin sanoa, että TYHJÄ jälki, tyhjä paikka, tyhjä kolo siihen jää, kun kumpi tahansa vanhempi lähtee, riippumatta miltei siitä, miten läheinen on ollut(?). Mutta jo heti sanon, että se tyhjä on kyllä ihan hyvin siedettävissä, jotenkin niin luonnollinenkin ja elämään kuuluva, sen siinä tajuaa kaiken keskellä. Asiaa on tullut käytyä läpi ja 'kuviteltua' jo etukäteen ja sitten - siihen tapahtumaan vain astuu ihmeissään! Sittenhän pitää omaa elämää työstää joka tapauksessa eteenpäin.
- Kaikkea hyvää lohtua ja rakentavia tunteidenjakotilaisuuksia eli mahdollisuuksia jakaa ja/tai purkautua Sinulle toivon. Siunausta elämääsi eteenpäin. Terv. omaa kokemustaan jakanut Keski-ikäinen Lady@
ensimmäiseksi tääytyy kiittää et olette vastaileet ja kertoneet omista kokemuksista.
Itse olen pärjännyt erittäin hyvin katsoen sen et jousun järjestää hautajaiset ja kaiken muunkin kun olen ainut periläinen.. ja isäni veljet asustelee kukin omissa paikoissaa..
Nyt sit täs on pärin päivän aikana tullut ajettua noin 1000 km ja järjestettyä hautajaiset ja kaikki juoksevat asiat, onhan tämä raskasta mut toivottavasti täss nyt jaksaa.. sukulaisilta on tullut hyviä kehuja asian ripeyden takia ja että kestän tänn kaiken.. kait olen sen verran vahva ihminen et murrun sit haudalla tai kirkossa. mut se antakoot anteeksi..
en siviikolla olis se pahin osuus sit edessä.. olen miettinyt automatkalla palion asioita et pystynkö kantaa isääni murtumatta, ja tästä kun mainitsin ystävilleni niin kaik olivat valmiit tulemaan varamieheksi.. mut kaikki jää sit nähtäväksi..
Kyll elämä voittaa vai voittaako?
Lämpimät osanottoni sinulle ja suuret halaukset.Itse isäni menettäneenä joka tapahtui vain viikko sitten, tiedän täysin tunteesi.Elämä jatkuu sinussa ja ajan kanssa suru helpottaa vaikka ikävä jääkin ikuisesti.
Muista että kaikki tunteet on sitten sallittuja ja älä niistä häkelly.
Voimia sinulle ja paljon jaksamista..
..myös kantaa, tiedän sen monta omaista menettäneenä.
Ehkä sulle on ollut jopa hyväksi hautajaisten järjestely, se pakoittaa pitämään pään "kurissa" tämän alkuajan.
Vaikka saa niitä romahduksia tulla pitkin matkaa.
Hautajaisissa viimeistään yleensä kaikki tulvahtaa ulos, ei tosin kaikilta.
Jos et pysty arkkua kantamaan, anna suosista jonkun muun tehdä se, ei ole mikään häpeä. Päinvastoin, aika normaalia se on.
Mun nuorin veli romahti kesken isän arkun kannon ja serkku meni hänen paikalleen, ei siinä mitään.
Sanoisin, ettei sun kannata ihmetellä mitään mitä sulle lähiaikoina tapahtuu. Pääasia, että annat mennä omalla painolla.
Jaksamista!
kohta minä näen isäsi, laitan terveiset, vaikka kyllä hän sinut kuulee, jän suojelee sinua pahalta!
No ajattele että hän on paremmassa paikassa.
No eiköhän hän sinua katsele koko ajan jostain ylhäältä.
Voimia.