Tekarit

Tähän on nyt tultu - on pakko laittaa alas irtokokotekarit, koska mikään muu vaihtoehto ei mulle käy.
Jos joku muukin omaa tälläiset juuri alaleuassaan, niin kerrotkos mulle miten olet sopeutunut niiden käyttöön ja hyvät sekä huonot puoletkin saa kertoa.
Kiitosta vaivasta.
91333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minullakaan ei vielä ole alaproteesia, mutta olen tulossa samaan tilanteeseen. Alahampaita on jäljellä enää muutama, ja niissäkin vihlovaa särkyä. Ensi talven aikana homma hoidetaan. Sen olen päättänyt. Tässä maassa on niin paljon ihmisiä, joilla on kokoproteesit sekä ylhäällä, että alhaalla. Tekohampaat vain ovat nykyään niin hyvän näköisiä, ettet niitä huomaa. Vielä 70-luvulla oli ihan yleistä, että nuorillekin jopa pari kymppisille laitettiin kokoproteesit sekä ylös että alas. Tunnen heitä muutamia, nyt viiskymppisiä. He ovat poikkeuksetta tyytyväisiä silloin aikoinaan tekemäänsä ratkaisuun. Voihan se tietysti olla vähän totuttelua aluksi, oppia syömään ja puhumaan alaproteesin kanssa, mutta kyllä se siitä. Niin että ollaan me vain pystyssä päin proteeseistamme sen kummemmin välittämättä.

Äänestä
  • Hei!
    Minulla on myös paljon ongelmia noiden hampaiden kanssa ja suurimman ongelman tuottaa purentavika, ja sen seurauksena on jouduttu jo poistamaan hammas ja tulevaisuudessa kuulemma joudutaan poistamaan lisää. Olen alle 40 vuotias ja rupesi kiinnostamaan että minkä ikäisiä te olette, kun itsestäni tuntuu että jos joutuu jo tämän ikäisenä turvautumaan tekohampaisiin ja sen vuoksi olisi lohdullista kuulla että on muitakin kohtalokavereita.

    Äänestä

  • Kyllä mun mielestä erottaa luonnollisen valkoisen oikein hammasluun ja tekarit.
    Ja kuulee usein puheestakin kun s-sihahtaa. Näin ajatukseni.

    Äänestä

  • Äsläm läsläm kirjoitti:

    Kyllä mun mielestä erottaa luonnollisen valkoisen oikein hammasluun ja tekarit.
    Ja kuulee usein puheestakin kun s-sihahtaa. Näin ajatukseni.

    No, mulla sihahtaa ja suhahtaa ässä, vaikka on omat hampaat.

    Äänestä

  • Äsläm läsläm kirjoitti:

    Kyllä mun mielestä erottaa luonnollisen valkoisen oikein hammasluun ja tekarit.
    Ja kuulee usein puheestakin kun s-sihahtaa. Näin ajatukseni.

    Ei muuten pidä paikkaansa, ei "maallikko" eroita tekareita, eikä ässän sihahduksesta voi mitään päätellä. Proteesihan tehdään potilaan oma nhammasluun väriseksi ja hammaslääkärillä/hammasteknikolla on oikein värikartat sitä varten, jotta saadaan aivan oikean värinen. Jos potilaalla esim. on omat hampaat ylhäätä valkoiset ja alhaalta kellastuneet, nii nsellaiset sitten tehdään tekareistakin. Väri tarkastetaan vielä siinä vaiheessa kun proteesit saadaan ensimmäistä kertaa potilaan suuhun, ja jos ei ole sellaiset kuin piti, niin myös värsävy korjataan.

    Äänestä

  • Minkä ikäisiä kirjoitti:

    Hei!
    Minulla on myös paljon ongelmia noiden hampaiden kanssa ja suurimman ongelman tuottaa purentavika, ja sen seurauksena on jouduttu jo poistamaan hammas ja tulevaisuudessa kuulemma joudutaan poistamaan lisää. Olen alle 40 vuotias ja rupesi kiinnostamaan että minkä ikäisiä te olette, kun itsestäni tuntuu että jos joutuu jo tämän ikäisenä turvautumaan tekohampaisiin ja sen vuoksi olisi lohdullista kuulla että on muitakin kohtalokavereita.

    Minä ole 50 täyttänyt, mutta minulla on ollut ylhäällä kokoproteesi siitä alkaen, kun täytin 25, siis jo hyvin pitkään. Yläproteesia ei missään tapauksessa kannata pelätä. Se toimii oikein hyvin. Purennassa ei menetä mitään. Kaikkea voi syödä. Hyvin tehty proteesi ei sihise, eikä suhise ja näyttää hyvältä. Alaproteesi on ehkä vähän ongelmallisempi, mutta senkin kanssa tullee hyvin toimeen, kun vaihtoehdot muuten alkavat olla vähissä. Ei hyvin tehtyä alaproteesiakaan ulkopuolinen huomaa, mutta purennassa varmaan menettää. Kyllä se niin on, ettei ihmiset kiinnitä semmoiseen sivuseikkaan toisessa ihmisessä huomiota, kuin hammasproteesit. Toinen proteesin käyttäjä ehkä semmoista asiaa tarkkailee, mutta mitä väliä sillä sitten on.

    Äänestä

  • pelkkä ajatus kirjoitti:

    Ei muuten pidä paikkaansa, ei "maallikko" eroita tekareita, eikä ässän sihahduksesta voi mitään päätellä. Proteesihan tehdään potilaan oma nhammasluun väriseksi ja hammaslääkärillä/hammasteknikolla on oikein värikartat sitä varten, jotta saadaan aivan oikean värinen. Jos potilaalla esim. on omat hampaat ylhäätä valkoiset ja alhaalta kellastuneet, nii nsellaiset sitten tehdään tekareistakin. Väri tarkastetaan vielä siinä vaiheessa kun proteesit saadaan ensimmäistä kertaa potilaan suuhun, ja jos ei ole sellaiset kuin piti, niin myös värsävy korjataan.

    Mä ainakin väitän, että ne näkyvät kyllä sopivassa päivänvalossa, olen tarkka mies erottamaan aidon ja epäaidon!!

    Äänestä

  • Jazzuman kirjoitti:

    Mä ainakin väitän, että ne näkyvät kyllä sopivassa päivänvalossa, olen tarkka mies erottamaan aidon ja epäaidon!!

    siitä että ne ovat niin siistejä. Kaikki hampaat yhtä valkoisia ja virheettömiä. kun taas luonnonhampaat ovat usein vähän vinksin vonksin ja takahampaat tummuneet vanhasta amalgaamista. Mutta eihän sillä ole merkitystä, kunhan hampailla voi syödä, eiköhän se ole tarkoitus.

    Äänestä

  • tekarit-luonnonhampaat kirjoitti:

    siitä että ne ovat niin siistejä. Kaikki hampaat yhtä valkoisia ja virheettömiä. kun taas luonnonhampaat ovat usein vähän vinksin vonksin ja takahampaat tummuneet vanhasta amalgaamista. Mutta eihän sillä ole merkitystä, kunhan hampailla voi syödä, eiköhän se ole tarkoitus.

    Vaikka huomattaisiin...pääasia , että itse on tyytyväinen hampaisiinsa ja on päässyt eroon omista vaivaavista hampaistaan. Se on iso asia !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hävettää kirjoitti:

Tähän on nyt tultu - on pakko laittaa alas irtokokotekarit, koska mikään muu vaihtoehto ei mulle käy.
Jos joku muukin omaa tälläiset juuri alaleuassaan, niin kerrotkos mulle miten olet sopeutunut niiden käyttöön ja hyvät sekä huonot puoletkin saa kertoa.
Kiitosta vaivasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu