Kun Ehud Olmert nousi keväällä Israelin pääministeriksi numero 12, Time-lehti arvioi hänet näistä parhaaksi poliitikoksi. Hänet kuvattiin kabinettien kuninkaaksi ja sopimusneuvottelujen velhoksi, joka rakentaa modernia, demokraattista Israelia.
Libanonin sodassa Israel on toistaiseksi osoittanut vain leppymätöntä voimaa. Mitä tapahtui sulavaliikkeiselle sopimuksentekijälle?
Koko Libanonin sodan ajan Olmert on ollut omalaatuisen poissaoleva hahmo. Hänen nimensä vilahtelee uutisissa, mutta analyysien etualalla ovat olleet Hizbollahin Hassan Nasrallah, Syyrian Bashar al-Assad ja George W. Bush.
* * *
Tiedotusvälineet katsovat jollain tavalla Olmertin yli. Ehkä ne kaipaavat kohteekseen Ariel Sharonin kaltaista valmista, stereotyyppistä hahmoa. Jyrkkää Sharonia oli helppo arvostella ymmärtämättömyydestä. Olmert ei ole vielä poliittinen hahmo vaan pelkkä nimi.
Ehud Olmert on sinänsä kokenut poliitikko, mutta sotakokemusta hänellä ei ole. Sharonin rinnalla hän vaikuttaa helposti pieneltä ja pehmeältä, ja hänen on vakuutettava omansa lujuudestaan.
Kun haukka Ariel Sharon aloitti vetäytymisen palestiinalaisalueilta, hänen strategisena neuvonantajanaan toimi juuri Olmert. Ehud Olmertin koko poliittinen menestys rakentui vetäytymiselle, jonka voi nyt hetkeksi unohtaa. Nyt hän saa rakentaa politiikkansa uudelleen, tavallaan koko uransa.
Israelin politiikassa on toistuvainen juonne, joka näyttäisi saavan vahvistusta viimeaikaisista tapahtumista. Heikot hallitukset iskevät lujemmin, ja joustamiseen vaaditaan Sharonin kovuus ja kokemus.
Hassan Nasrallah kuvasi muutama vuosi sitten Israelia ”heikoksi kuin hämähäkinverkko”. Joko hän aliarvioi vastustajansa tai sitten hän rakensi provokaatiota, johon Olmert ei voinut olla tarttumatta.
Olmert on osoittanut omilleen, että hänessä on lujuutta. Nyt hänen on tehtävä vielä kovempi päätös – lopettaa sota.
Israel sai sodan alussa kansainvälisen yhteisön tuen ja avoimen sekin, mutta päivä päivältä käy ilmeisemmäksi, että pian sekki ei ole avoin vaan tyhjä.
* * *
Libanonin tämänkertainen kriisi on eri luokkaa kuin kaikki muut Lähi-idän sodat ja konfliktit. Niissä Israelin vastustaja on ollut Egypti, Syyria tai PLO, jotka ovat toimineet suurin piirtein valtioiden logiikalla.
Hizbollah on täysin toista maata; sen kanssa ei tiekarttoja piirrellä.
Hizbollahin kautta Iran on nyt läsnä Palestiinan konfliktissa aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Timen haastattelussa huhtikuussa Olmert sanoi, että Israel ei aio olla etulinjassa sodassa Irania vastaan.
Ja käveli suoraan siihen etulinjaan.
Libanonin sodassa Israel on toistaiseksi osoittanut vain leppymätöntä voimaa. Mitä tapahtui sulavaliikkeiselle sopimuksentekijälle?
Koko Libanonin sodan ajan Olmert on ollut omalaatuisen poissaoleva hahmo. Hänen nimensä vilahtelee uutisissa, mutta analyysien etualalla ovat olleet Hizbollahin Hassan Nasrallah, Syyrian Bashar al-Assad ja George W. Bush.
* * *
Tiedotusvälineet katsovat jollain tavalla Olmertin yli. Ehkä ne kaipaavat kohteekseen Ariel Sharonin kaltaista valmista, stereotyyppistä hahmoa. Jyrkkää Sharonia oli helppo arvostella ymmärtämättömyydestä. Olmert ei ole vielä poliittinen hahmo vaan pelkkä nimi.
Ehud Olmert on sinänsä kokenut poliitikko, mutta sotakokemusta hänellä ei ole. Sharonin rinnalla hän vaikuttaa helposti pieneltä ja pehmeältä, ja hänen on vakuutettava omansa lujuudestaan.
Kun haukka Ariel Sharon aloitti vetäytymisen palestiinalaisalueilta, hänen strategisena neuvonantajanaan toimi juuri Olmert. Ehud Olmertin koko poliittinen menestys rakentui vetäytymiselle, jonka voi nyt hetkeksi unohtaa. Nyt hän saa rakentaa politiikkansa uudelleen, tavallaan koko uransa.
Israelin politiikassa on toistuvainen juonne, joka näyttäisi saavan vahvistusta viimeaikaisista tapahtumista. Heikot hallitukset iskevät lujemmin, ja joustamiseen vaaditaan Sharonin kovuus ja kokemus.
Hassan Nasrallah kuvasi muutama vuosi sitten Israelia ”heikoksi kuin hämähäkinverkko”. Joko hän aliarvioi vastustajansa tai sitten hän rakensi provokaatiota, johon Olmert ei voinut olla tarttumatta.
Olmert on osoittanut omilleen, että hänessä on lujuutta. Nyt hänen on tehtävä vielä kovempi päätös – lopettaa sota.
Israel sai sodan alussa kansainvälisen yhteisön tuen ja avoimen sekin, mutta päivä päivältä käy ilmeisemmäksi, että pian sekki ei ole avoin vaan tyhjä.
* * *
Libanonin tämänkertainen kriisi on eri luokkaa kuin kaikki muut Lähi-idän sodat ja konfliktit. Niissä Israelin vastustaja on ollut Egypti, Syyria tai PLO, jotka ovat toimineet suurin piirtein valtioiden logiikalla.
Hizbollah on täysin toista maata; sen kanssa ei tiekarttoja piirrellä.
Hizbollahin kautta Iran on nyt läsnä Palestiinan konfliktissa aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Timen haastattelussa huhtikuussa Olmert sanoi, että Israel ei aio olla etulinjassa sodassa Irania vastaan.
Ja käveli suoraan siihen etulinjaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos Israel panee kuriin pari terrorristijärjestöä rajojensa lähettyviltä, ei se ole lähimaillakaan "etulinjassa Irania vastaan".
Ei Irankaan niin tyhmä ole, että se haastaisi Lähi-Idän sotilaallisen suurvallan Israelin tosikoitokseen, varsinkin kun Irakin "valiosotilaiden" naurettava pakoonpötkiminen Bagdadin valtauksessa on vielä niin tuoreessa muistissa...
Iranilaiset eivät ole arabeja. Kai sinä sen tiedät. Iranilaiset ovat persialaisia ja arabeja siellä on vain 1 % väestöstä.
Persialaiset ovat aivan eri luokan sotureita kuin arabit ja sen ovat amerikkalaiset jo kerran kokeneet kun heidät ja shaahi ajettiin 70-luvulla Iranista.
Ehud Olmert teki siis todella hölmösti lähtiessään sotaan shialaisia Hizbollaheja vastaan.