Kuolema ja ilo

Luulen, että vain omistushaluiset ja rahaa palvovat ihmiset pelkäävät kuolemaa. Hyvin harvoin kukaan miettii, että missä me olimme ennen syntymäämme. Mehän vain häivymme takaisin "sinne jonnekin" missä olimme ennen syntymäämme.

Väitetään myös, että syntyminen ei vauvoille ole mikään iloinen tapahtuma vaan hyvin traumaattinen.

syy miksi pelätään kuolemaa ja sitä palvotaan
kavalana asiana.
Olen henkisyyden etsijä, en "uskovainen".

Kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat teosofiaan.
Vaatekerta tämä meidän rampa keho on kelle minkinlainen annettu.Henki-sielu palajaa valoon ja saa terveen iloisen muodon.
Olen lukenut, että enkelit itkee, kun lapsi syntyy ja maallinen matka alkaa sekä itse syntymä on jo kauhea ahdistava ja tuskainen kokemus lapselle että äidille. Ennen kuoli lapsia ja äitejä synnytykseen. Lääketiede on kehittynyt aimo askelin eteenpäin.
Taasen enkelit iloitsevat ja laulavat, kun saavat noutaa omansa "kuolleen sielun" valoon. Kuollut voi jäädä tai tulla lohduttamaan omaisiaan, vaan siitä ei saisi pitää kiini itsepintaisesti, kun sielun olis mentävä valoon lepämään ja hakijat odottavat.Siunaustilaisuudessa pappi antaa luvan
lähteä henki-sielun kohti näkymätöntä valoa ja silloin hän nouseekin ylös.
Kun katselee ja kuuntelee, eikö tämä maanpäällinen elämä ole yhtä helvettiä.
Milloin on kipua ja särkyä missäkin päin kehoa jo
vauvasta - vanhuteen.
Ja lopuksi saadaan vielä syöpä tai jokin muu tauti, joka aiheuttaa paljon, paljon tuskaa ja itkua, niin itselle kuin "läheisilleen" ennen loppua.
Näin minä uskon eläväni täällä
maan päällä hetken. Tehden sen työn, jonka olen sopinut ennen syntymääni sekä mihin perheseen tulin ketä tapaan matkallani.

Keskustellaan terveesti eikä tuomita toisiamme.

Varoitus: tämä viesti mitä luultavimmin loukkaa läheisiään vast´ikään menettäneitä ja surevia.

Ehkä tänne tarvittaisiin myös palsta nimeltä "Kuolema ja ilo", tai jotain sellaista. Ei kuulosta vähääkään kornilta, kuolleitten sureminen taas on juuri sitä. No, ehkä vähän liioittelin... Tietysti on luonnollista ikävöidä keskuudestamme poistuneita rakkaita. Kuolleen itsensä puolesta on syytä olla vain onnellinen. Nuorena kuoleminen ei ole mikään tragedia vaan harvinainen etuoikeus, jonka saaneet välttyvät vuosikymmenien ruumiillisilta ja henkisiltä kärsimyksiltä. Olemassaolo on selvästi jokin julma kosminen pila, ja kaikkein huvittavinta on etteivät useimmat tätä tajua vaan elävät tyytyväisinä kaikkiin vaivoihin alistuen ja vieläpä jatkavat kurjaa sukuaan

Minua taas lohduttaa ajatus että kuolema ON kaiken loppu. Eihän tästä mitään todisteita ole, mutta minusta luonto "antaa ymmärtää" näin. Kuoltuamme ruumis hajoaa ja sen energia jatkaa olemistaan hajottajissa, mullassa ja kasveissa. Mikään ei viittaa siihen, että tietoisuus, joka mielestäni on minuuden ydin, jatkaisi olemassaoloaan. En väitä etteivät kokemuksesi olisi todellisia, niiden syistä minulla on taas omat käsitykseni. Loppujen lopuksi useimmat uskovat tavalla joka vastaa heidän psyykkisiä tarpeitaan (minä myös, täytyy todeta ollakseni rehellinen itselleni).